Pietari ja Johannes kävelevät Jumalan valtuusmiehinä pyhäkköön. On yhdeksäs hetki ja on rukouksen aika. Tänä päivänä heidän ei enää tarvitse arkana pälyillä eikä pyydellä anteeksi olemassaoloaan. Muutamaa viikkoa aiemmin he olivat omin silmin nähneet ylösnousseen vapahtajan - Jeesuksen - kuoleman voittajan. "Niin kuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää". Eikä siinä vielä kaikki: Muutama päivä sitten he olivat saaneet vastaanottaa Jeesuksen lupaaman Voiman Korkeudesta. Voiman, joka oli heidän toimintavaltuuksiensa sinetti ja tällä voimalla he tulisivat julistamaan elävää ja voimallista Jumalan sanaa ja tekemään niitä ihmeitä ja tunnustekoja, joita Jeesus, heidän mestarinsa, oli maallisen vaelluksensa aikana tehnyt. "Joka minuun uskoo, myös hän on tekevä samoja tekoja, joita minä teen..", oli Jeesus sanonut ennen ristinkuolemaansa ja Ylösottamistaan. Ja nyt. Takana olivat ne päivät, joita he olivat juutalaisten pelosta lukkojen takana lymynneet. Oli koittanut toiminnan aika. Mennä, saarnata, parantaa, herättää kuolleet ja ajaa ulos riivaajat.

Siinä, temppeliin johtavan Salomon pylväskäytävän sivulla viruu pienen peitteen päällä rampa keski-ikäinen kaveri. Onneton lähimmäinen, jonka omaiset olivat joka päivä tuoneet tälle paikalle kerjäämään almua temppeliin menijöiltä. Myös tässä hetkessä tämä onneton ojentaa kätensä Pietarin ja Johanneksen puoleen, odottaen heiltä jotain saavansa. Kultaa ja hopeaa tai muuta omaisuutta ei näillä kaveruksilla ollut mutta heillä oli jotain enemmän. Heillä oli Jumalan antama voima ja valtasuuruus parantaa tämä rampa lähimmäinen, ja heidän sydämessään toimi osaa-ottava rakkaus kärsiviä lähimmäisiä kohtaan. Tämä rakkaus vaatii auttamaan myös tätä onnetonta, ja niin Pietari sanoo Hengen voimassa ja täydessä uskonvarmuudessa: "Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä! NOUSE JA KÄY" ja tarttuu tämän onnettoman käteen ja kohta tämä kaveri käy iloiten ja ylistäen Jumalaa.

"VOI TEITÄ, KIRJAOPPINEET JA FARISEUKSET, TE ULKOKULLATUT, KUN TE OLETTE VALKEIKSI KALKITTUJEN HAUTOJEN KALTAISET; ULKOA NE KYLLÄ NÄYTTÄVÄT KAUNIILTA, MUTTA SISÄLTÄ OVAT TÄYNNÄ KUOLLEIDEN LUITA JA KAIKKEA SAASTAA!''

Jeesus ei omana aikanaan mielistellyt tai liehakoinut sen ajan korkeakirkollisia kirjanoppineita ja fariseuksia. Jeesuksen koko toiminnan "ojennusnuora" oli Jumalan koko totuuden julistaminen kaikelle kansalle ja kansan johdattaminen tähän totuuteen.
    Tässä Jumalan totuuden valokeilassa koko silloinen uskonnollisuus paljastui ulkonaiseksi tekopyyhyydeksi ja kuolleiden fraasien esillä itämiseksi. Oli käskyä, oli oppia, oli muotomenoa, Rituaaleja, seremonioita jne, mutta kaikki nämä olivat kuitenkin Jumalan edessä "kuolleita luita, kuivuneessa viinitarhassa". Nämä kuolleiden luiden edustajat ja paimentajat eivät pystyneet saarnaamaan elävää ja voimallista Jumalan sanaa eivätkä pystyneet tekemään Yhtäkään tunnustekoa tai ihmettä. Kun sitten Jeesus omalla toiminnallaan todisti saarnan, ihmeiden ja merkien kautta Jumalaisen syntyperänsä, oli näillä korkeakirkollisilla kirjanoppineilla ja fariseuksilla vain yksi vastaus Jeesuksen toimintaan: "Pois maanpäältä tuommoinen harhaoppinen kerettiläinen". Ja niin he tappoivat laista tietämättömien miesten - roomalaisten sotilaiden - kautta Jeesuksen.

Kuitenkaan ei Jeesuksen alkuun panema työ Jumalan totuuden ja valtasuuruuden osoittamiseksi maan päällä tähän ristinkuolemaan päättynyt. Päin vastoin. Kun Jeesus meni Isänsä tykö, lähetti hän voimansa seuraajilleen ja nyt oli tapahtunut se "tulen heittäminen", joka tulisi kulovalkean tavoin leviämään ympäri koko maanpiirin. Osoituksena tästä oli tämän ramman lähimmäisen parantaminen Salomon pylväskäytävässä. Salomo oli ollut suuri kuningas, mutta nyt tässä oli enemmän kuin Salomo ja enemmän kuin. kirjanoppineet ja fariseukset. Tässä oli Jumalan voima ja valtasuuruus.

Jälleen oli aika kansan ihmetellä ja ylistää Jumalaa tapahtuneen tähden. Tämä ihmettä katsomaan ja hämmästelemään kokoontunut väenpaljous antaa Pietarille tilaisuuden avata suunsa ja julistaa Jumalan sanaa kaikelle kansalle: "Israelin miehet, mitä te tätä ihmettelette, tai meihin noin katselette, ikään kuin me omalla voimallamme ja hurskaudellamme olisimme saaneet hänet kävelemään.... " (Tässä tilanteessa on huomioitava, että Pietari ei rukoillut sairaan puolesta, eikä Jumala häntä parantanut. Jumala ei suoraan ole ketään parantanut, eikä koskaan tule parantamaan. Jotta Jumala voi toimia ihmisten keskellä, hän tarvitsee palvelukseensa niitä palvelijoita, jotka ovat elämänsä hänen käyttöönsä uhranneet ja jotka Jumalan voimassa julistavat Jumalan sanaa. Usko, jonka Jeesus vaikuttaa on sitä, että Sana toimii uskon alkuunpanijana ja täyttäjänä. "Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan tykönä... Sana tuli lihaksi ja asui meidän tykönämme.." (Joh. l.luku.) Ja Pietari kirjoittaa: "Joka puhuu, niin puhukoon niin kuin Jumalan sanoja"(1.Piet. 4:11.) Ja luomiskertomuksesta voimme lukea: "Jumala sanoi ... ja tapahtui niin".

"Seuraavana päivänä heidän hallitusmiehensä ja vanhimpansa ja kirjanoppineet kokoontuivat Jerusalemissa, niin myös ylimmäinen pappi Hannas ja Kaifas ja Johannes ja Aleksander sekä kaikki, jotka olivat ylimmäispapillista sukua".
    Jälleen oli siis levottomuus vallannut kansan hallitusmiehet ja koko korkeakirkollisen kaartin. Siinä, että he olivat tappaneet Jeesuksen, he olivat kuvitelleet pääsevänsä tästä Galielaisesta "harhaopista ja välityksestä" lopullisesti eroon, ja mutta nyt. Jälleen uusi levottomuuden aihe oli ilmaantunut heidän sielunrauhaansa häiritsemään. Jälleen oli tapahtunut paranemisihme Jerusalemissa ja jälleen oli tartuttava tositoimiin, ettei mitkään "harhaopit ja villitykset" pääse kansaa eksyttämään. Ja niin he asettavat Pietarin ja Johanneksen eteensä kysyäkseen, millä voimalla ja kenen nimeen he olivat tämän paranemis ihmeen tehneet. "Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille, 'Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat! Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut, niin olkoon teille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilasisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne. Hän on se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu. jossa meidän pitäisi pelastuman".

Jos jo Jeesus oli julistanut suoraa totuutta silloisille hallitusmiehille ja korkeakirollisille fariseuksille, niin saman voiman ja valtasuuruuden edessä he olivat myös nyt kun he olivat kasvotusten Pietarin ja Johanneksen kanssa. Vaikka he olivat maallisessa mielessä koulunkäymättömiä ja oppimattomia kaveruksia, olivat he kuitenkin olleet Jeesuksen seurassa sellaisessa korkeakoulussa jollaista tämän maailman teologiat ja tiedekunnat eivät pystyneet tarjoamaan. Tämän lisäksi he olivat saaneet Voiman Korkeudesta, sen voiman, jota vastaan mitkään tämän maailman vallat ja voimat tai mahtiherrat eivät kyenneet asettumaan. "Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät; ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa. Ja nähdessään parannetun miehen seisovan heidän kanssansa he eivät voineet mitään vastaan sanoa".
    Oli syttynyt tuli, jota eivät mitkään tämän maailman uskonnolliset tai valtiomahdit enää kyenneet sammuttamaan. Oli tullut Pyhän Hengen toiminnan aikakausi, aikakausi, joka tulisi jatkumaan läpi vuosien ja vuosituhansien aina siihen asti, kunnes. Jumala asettaisi kaikki kansat aikakausien lopulla eteensä ja kukin saisi sen mukaan, mitä hän tässä ajassa ollessaan oli tehnyt. "Varmasti tietäköön siis koko Israelin, EI VAAN, maailman kansat: Hän on Jeesus Kristus. jonka Jumala on asettanut lunastukseksi ja pelastukseksi tästä syntisestä sukukunnasta. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa, sillä ei ole taivaankannen alle muuta nimeä annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman".

Ja "ukonpystyjä" nousi kirkkojen perille

8. Ja kun hän tulee. niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion.
9. synnin, koska he eivät usko minuun;
10. vanhurskauden. koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe;
11. ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.

"Sattuipa sitten kerran, 1838, näille suurille maailman aukeille tulinen jumalansanan julistaja, Niiles kustaa Malmberg, astua luiskahti saarnastuoliin niin kiukkuisesti, että häijytkin oikein hätkähtivät ja kirkas ääni kajahti kirkon saarnapöntöstä:

Nyt eletään juur' syntisest,
Aut’ Jesu laumaas armoisest'
Suo sanas voimall' saarnattaa,
Ett' kasvon runsaan kasvattaa.

Oli kuin ukonpysty olisi noussut kirkonperään ja ankara Herran voima sieltä yhtä mittaa jyrissyt ja salamoinut. Säälimättä saarnamies sanoi maailman turmeluksen ja ihmisten syntikurjuuden sekä luki kovaa lakia. Mutta ylpeä lakeuden kansa istui vain selkä kenossa ja kuunteli jyrinää, tarkkaavaisena kyllä, mutta kylmin naamoin. Ja moni väättyri palasi kirkosta kiroillen: "Tua pappi, piru, ei taira muuta tehrä kuin haukkua!" Mutta nuori tulinen pappi haukkui vain edelleen pyhä pyhältä. Pohjoisesta Kalajoen rannoilta hän oli saapunut, saarnannut siellä toisen tulisielun, Jonas Laguksen, kanssa maailman turmelusta vastaan niin, että siitä oli jo viestejä vierinyt etelän lakeuksille. Voimakas sananjulistaja, Frans Oskar Durchman, oli härmäläisille jo etukäteen hänestä sanonut: Kunhan lankoni tulee, niin siinä vasta saarnamiehen kuulette.

Oli Durchmankin hyvä ja selvä puhumaan ja sormi pystyssä vannotti: " Jumala on pyhä, ja pyhät pitää teidänkin oleman", mutta Niiles Kustaa paukutti ja jyristi niin, ettei kyllä kenenkään pää ruvennut unesta nolpahtelemaan, eikä väkkärin tarvinnut sanankuulijoita herätellä Pelkäämättä elävähenkinen mies julisti Jumalan lakia uppiniskaiselle kansalle, jolla oli oma lakinsa sekä vielä puukko, moskula ja nyrkki takavarana.
    Suuri huutavan ääni kaikui yli lakeuksien ja pahannahkainen kansa kiukutteli vastaan, mutta meni vain kerta kerralta kuulemaan mitä sillä, pirulla, nyt on sanomista.
    Mutta viimein ylpeät niskat murtuivat. Vaimojen puolella päät nytkähtelivät, hallavat mummat istuivat käsi poskella nyyhkyttäen, tummat tyttäret painuivat penkkiä vasten, kuului hiljainen tyrskähtely ja nuoret hartiat vavahtelivat. Mutta kovat kytökontiot könöttivät jäykkinä leuka rintaan painettuna ja katsella muljauttivat akkojen puolelle. Mutta kun Niiles Kustaa oikein väkevästi jyräytti ja vetäisi kädellään kuin pitkäisen iskun ympäri saarnastuolin laitaa, oli kuin koko kirkkokansan sydänalaa olisi viilletty. Jo värähti vanhan väättyrinkin kova naama, leveä leuka nytkähti, ja kiinteäsilmä rupesi sameana räpyttelemään Jokaisesta tuntui kuin saarnamies olisi katsonut läpi sielun ja puhunut hänestä ja hänen synnistään. Moni kovapintainen ja ylpeä paappa, moni pahankurinen häijy lähti kirkosta rauhatonna ja ahdistetuin mielin, moni kylän raitilla iloisimpana keikkunut tyttö istua kykötti kotimatkansa kieseissä kurjana ja punaisin silmin.

Mutta kun kerran taas asteltiin temppeliin ja istuttiin siellä allapäin ja rauhattomin tunnoin, kajahti saarnatuolista suuri evankeliumin sanoma. "Maistakaa ja katsokaa kuinka suloinen on Herra", saarnamies huudahti, ja sitten hän alkoi puhua lohdullista evankeliuniia kiusatuille sieluille, särjetyille ja haavoitetuille sydämille. Ja taas järähteli sänkinen leuka, tyttäret tyrskivät, ja vaimot istuivat vesissä silmin."

Otsikolla TAIVAASTA MAAN YLI TUULEE kuvataan Helge Pohjolan-Pirhosen toimittamassa kansakunnan historian kolmannessa luvussa maassamme 1800-luvun alkupuolella syntyneitä herätysliikkeitä. Näille herätysliikkeille on ollut ominaista, että ne ovat syntyneet spontaanisti Jumalan vaikutuksesta ja ovat vastanneet oman aikansa henkisiin ja hengellisiin tarpeisiin.

Herännäisliikkeen syntyhetkenä voidaan pitää erästä heinäkuun päivää v.1796, jolloin Lapinlahden Savojärven kylässä kahden talon heinäväki joutui kesken heinätöiden keskelle outoja tapahtumia. Näistä tapahtumista lähti liikkeelle voimallinen herätys, jonka johtoon nousi myöhemmin oman aikansa mittavin uskonnollinen persoonallisuus, erämaan profeetta Paavo Ruotsalainen. Hänen syvällinen ja raitishenkinen julistuksensa saavutti yhä laajempien kansalaispiirien kunnioituksen ja luottamuksen ja herätyksen tulet levisivät yhä laajemmalle Pohjois-Savossa ja Kainuussa. Samoihin aikoihin tämän Pohjois-Savon herätyksen kanssa oli myös Kalajokivarren kansan keskuudessa alkanut ilmetä heräämisen merkkejä. Jumalan Henki vaikutti kansan sydämissä voimallista kaipuuta elävään ja voimalliseen Jumala-yhteyteen, ja kun kirkko oli maallistunut, eikä pystynyt tähän kansan yhä syvenevään "hengen hätään" vastaamaan, tämä alkava herätys toimi muutamia pappeja lukuun ottamatta, pääasiassa maallikkojen vaikutuksesta.

On niin, että aina silloin kun Jumala pääsee toimimaan ihmisten keskellä ja pääsee valtaamaan ihmisten sydämiä, muutokset näiden ihmisten elämässä ovat voimakkaita ja usein jopa rajuja. Kerrotaan, että Frans Oskar Durchman ollessaan Kalajoen kirkkoherran apulaisena v.1836, oli kokenut niin voimakkaan herätyksen, että hän oli pappilanväen silmien edessä lyönyt pirstaleiksi viulunsa, jolla hän oli aiemmin pappilanväen tanssia vauhdittanut. Tästä Durchmanista tuli tuntoja herättelevä voimallinen saarnamies.
    Toisena, ja ehkä tämän Kalajokilaakson herätyksen voimallisena ensiairueena voidaan mainita Jonas Lagus, joka v.1828 oli päässyt Ylivieskan kappalaiseksi ja oli täällä aloittanut voimakkaat, pietistiset, julistuksensa.

Ehkä kuitenkin kaikkien voimallisin näistä Pohjanmaan herätyksen "Jumalan pasuunoista" oli Niilo Kustaa Malmberg. Tämän herätyksen syntyaikoihin Malmberg toimi Nivalan puolessa, mutta tuli myöhemmin Lapuan seurakunnan apulaiseksi. Jo Nivalan puolessa saarnatessaan Malmberg, "Niiles-Kustaa", oli voimakkain sanoin osoittanut ihmisten syntikurjuuden ja parannuksenteon tarpeen siinä maailmallisesta pimeydestä ja syntikurjuudesta, jossa sen ajan pohjalainen kansa eli. Kerrotaan, että Paavo Ruotsalainen, kuultuaan tästä Kalajokilaakson herätyksestä, oli lähtenyt yhdessä ystävänsä Juhani Niskasen kanssa tutustumaan tähän syntyneeseen herätykseen. Niinpä he helluntaina, v.1834, olivat Nivalan Pirttiperällä pidetyissä seuroissa muina miehinä porstuan puulaatikon päällä istuessaan kuunnelleet pirtistä kuuluvaa Malmbergin julistusta. Kohta oli Paavo pukannut kaveriaan kylkeen ja tuumannut: "Katos sitä suatanoo, kun lahtoo kansoo". Tästä Paavon huomautuksesta voimme päätellä, että saarnamiehen saarnat ovat olleet todella voimakkaasta ja kohtikäyviä.
    Seurauksena tästä Paavo Ruotsalaisen Pohjanmaan matkasta oli sitten se, että Paavo ja Niiles-Kustaa ystävystyivät ja Pohjois-Savon ja Kalajokilaakson herätykset yhtyivät ja alkanut herätys sai valtavan suuret ja syvälliset ulottuvuudet ja Jumalan Henki pääsi toimimaan vapaasti ja voimallisesti ilman eri herätysliikkeiden välisiä valtataisteluja.

Jos jo luvun alkuun lainaamassani Samuli Paulaharjun kuvauksessa kuvattiin Jumalan Hengen voimallista toimintaa Pohjanmaalla, kuinka "ukonpystyt" nousivat kirkon perille, niin aivan samanlaista, yhtä syvällistä ja voimallista Jumalan Hengen toimintaa alkoi ilmetä 1800 luvun puolivälissä myös Lapin perukoilla. Jumala oli antanut syvällisen ja voimallisen herätyksen koko Suomen kansan keskuuteen ja valitsi ja koulutti palvelijoitaan omissa "kouluissaan" eripuolilla maata.

Ei ollut Laestadiuksen pappisviran hoitaminen alkuun juuri mistään kotoisin. Silloisen tavan mukaan pappilat olivat niitä pitäjän "kerman" henkisen kulttuurin keskuksia, joissa "ilokarkelot" karkeloitiin soiton ja tanssin ja usein "viinaperkeleen" siivittäminä ja 'vauhdittamina. Sama meininki vallitsi myös Karesuvannon pappilassa 1800-luvun alkupuolella. Pitäjän "kerma", nimismies, lääkäri, apteekkari jne, piti siellä omia rientojaan viinapannun ja muun syntielämän vauhdittaessa tätä "hengen kulttuuria".
    Sitten alkoivat kohtalon kellot kumahdella raskaita lyöntejään Laestadiuksen elämässä ja hän sairastui vakavasti ja pitkään odotettiin hänen kuolevan. Tätä kuolemaa odottaessaan hän joutui myös perusteellisesti tutkimaan omaa sielunsa tilaa Jumalan edessä ja tässä tutkistelussa hän löysi itsestään syntisen ihmisen joka käy kohti iankaikkisen kadotuksen - helvetin tulen - portteja. Tässä synninhädässä Laestadius kohtaa erään lappalais-vaimon, Marian, joka oli löytänyt henkilökohtaisen Jumalayhteyden ja tämä vaatimaton Lapin vaimo opastaa Laestadiusta autuuden asioissa. Tässä tilanteessa Laestadius joutuu uuteen syvälliseen kriisiin sen vuoksi, että vähäisenä ja vaatimattomalla Lapin vaimolla on paremmat tiedot näistä sielun autuudenasioista vaikka juuri hänen, kirkkoherrana, pitäisi nämä paremmin tietää.
    Näissä kriiseissä Jumalan Henki pääsee sitten johdattamaan Jumalan koko totuuteen. Näyttää todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion. Näyttää todeksi, mihin tämä viinaperkeleen, huoruudensyntien, porovarkauksien jne orjuudessa elävä kansa on matkalla. HE OVAT MATKALLA HELVETTIIN. Kun tämä totuus Laestadiukselle kirkastuu, myös Karesuvannon kirkon perälle nousee sellainen "ukonpysty", jollaista siellä ei koskaan aiemmin ole nähty eikä kuultu.

"Vaan kun Pyhä Henki tulee, näyttää hän todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion", sanoi Jeesus puhuessaan opetuslapsilleen tulevan Pyhän Hengen - Totuuden Hengen - Puolustajan - tulemuksesta. Tämä tulemus oli tapahtunut jo Johannes Kastajan toiminnassa. Tämä tulemus oli tapahtunut Jeesuksen toiminnassa ja julistuksessa. Tämä tulemus tulisi tapahtumaan myös apostolien, profeettain ja evankelistain toiminnassa ja tämä tulemus tulisi tapahtumaan kaikkina aikoina aina silloin, kun Jumala saa ihmisten keskellä vallata sydämiä asuinsijakseen ja näin ihmisiä täyttämään hänen tahtoaan. Tämä Pyhän Hengen tulemus on tapahtunut kristikunnan historiassa aina uudelleen ja uudelleen. Kristikunnan historia tuntee monia voimallisen herätyksen ja uskonpuhdistuksen aikoja, jolloin Jumalan Henki on toiminut voimallisesti ihmiskunnan keskuudessa, synnyttäen uutta elämää ihmisten sydämissä ja vaikuttaen monia ihmeitä ja tunnustekoja aivan samoin kuin apostolien päivinä. Jumalalla on ollut, ja aina tulee olemaan hyviä ja armollisia arvoituksia ihmiskuntaa kohtaan, mutta Jumalan toiminnan lähtökohtana on aina ollut ehdoton totuus kaikissa asiossa ja tämän totuuden julistamiseen Jumala on tarvinnut niitä rohkeita palvelijoita, jotka ovat uskaltaneet mitään pelkäämättä kansalle julistaa. Jumala ei koskaan toimi ihmisen ehdoilla eikä lähde kosimaan ihmisen hyväksymistä ja mielisuosiota. Jumalan tahto on, että ihminen ottaa vastaan Jumalan totuuden, silloinkin, kun se pelottavana ja kohtikäyvänä syyttäen vastaan tulee.

Sanan nälkää ja Hengen janoa

Joitakin vuosia sitten eräänä kevät-talvisena iltana kiertelin järvikylien suunnalla ja poikkesin muutamissa kodeissa. Niin monissa kodeissa kuin kävin, näillä ihmisillä oli yksi ja yhteinen murhe: "Meillä on täällä kaikkea. Meillä on hyvä elintaso ja toimeentulo, mutta se mikä meiltä puuttuu, meiltä puuttuu hengen ravinto". Olin yhtä mieltä näiden lähimmäisteni kanssa. Aikamme tekninen kulttuuri on tuonut mukanaan korkean elintason, hyvät' asfalttitiet ja upeat autot. On tuonut traktorit ja leikkuupuimurit. On tuonut television ja muut kodin koneet, mutta yhtä tämä tekninen kulttuuri ei ole pystynyt ihmisille tarjoamaan. Tämä tekninen kulttuuri ei ole pystynyt tarjoamaan elävää ja voimallista Jumalan sanaa, joka vapauttaisi ihmiset edes hetkeksi tästä stressaavasta kiireestä ja vauhdista ja antaisi ihmisille sitä todellista hengen ravintoa, jota me kaikki niin paljon kaipaamme ja tarvitsemme.

Meidän aikanamme on tosin paljon uskonnollisten asioiden harrastelua. On uskonsuuntaa sinne ja tänne. On lahkoa ja lohkoa, mutta kaikille näille suunnalle on yksi yhtenäinen tunnusmerkki: "Kaikki sananjulistus ja muu toiminta on vain pinnallista ja puolimaista asian harrastelua, josta puuttuu se apostolisen uskon syvin olemus ja voima, joka on ollut todellisen apostolisen uskon tunnusmerkkinä aina Johannes Kastajasta alkaen. Poissa ovat todelliset Jumalan pasuunat, huutavan äänet erämaasta. Poissa on todellinen voimakassuolainen "rukihinen leipä", joka yksin pystyy sielut ravitsemaan. Poissa on myös se elävä ja raikas lähdevesi, joka pystyisi hengen virvoittamaan.

Vaan ei hätää. Jeesus sanoi omana aikanaan ja omaa toimintaansa suhteessa silloiseen farisealaisuuteen tarkoittaen: "Ei kukaan laske nuorta viiniä vanhoihin nahkaleileihin, vaan nuori viini lasketaan uusiin leileihin ... ". Tämä Jeesuksen lupaus on toiminut käytännössä kristikunnan historian aikana uudelleen ja uudelleen uskonpuhdistusten ja herätysten syntyaikoina. Tätä nuoren ja elinvoimaisen viinin laskemista uusiin leileihin saamme myös meidän päivinämme jäädä odottamaan ja rukoilemaan, sillä Herra ei janoavia sieluja janoiseksi jätä.