|
Usko, jonka Jeesus vaikuttaa
Siinä, temppeliin johtavan Salomon
pylväskäytävän sivulla viruu pienen peitteen päällä rampa keski-ikäinen
kaveri. Onneton lähimmäinen, jonka omaiset olivat joka päivä tuoneet tälle
paikalle kerjäämään almua temppeliin menijöiltä. Myös tässä hetkessä tämä
onneton ojentaa kätensä Pietarin ja Johanneksen puoleen, odottaen heiltä
jotain saavansa. Kultaa ja hopeaa tai muuta omaisuutta ei näillä
kaveruksilla ollut mutta heillä oli jotain enemmän. Heillä oli Jumalan
antama voima ja valtasuuruus parantaa tämä rampa lähimmäinen, ja heidän
sydämessään toimi osaa-ottava rakkaus kärsiviä lähimmäisiä kohtaan. Tämä
rakkaus vaatii auttamaan myös tätä onnetonta, ja niin Pietari sanoo Hengen
voimassa ja täydessä uskonvarmuudessa: "Jeesuksen Kristuksen,
Nasaretilaisen, nimessä! NOUSE JA KÄY" ja tarttuu tämän onnettoman
käteen ja kohta tämä kaveri käy iloiten ja ylistäen Jumalaa.
Jeesus ei omana aikanaan mielistellyt
tai liehakoinut sen ajan korkeakirkollisia kirjanoppineita ja fariseuksia.
Jeesuksen koko toiminnan "ojennusnuora" oli Jumalan koko totuuden
julistaminen kaikelle kansalle ja kansan johdattaminen tähän totuuteen.
Kuitenkaan ei Jeesuksen alkuun panema
työ Jumalan totuuden ja valtasuuruuden osoittamiseksi maan päällä tähän
ristinkuolemaan päättynyt. Päin vastoin. Kun Jeesus meni Isänsä tykö,
lähetti hän voimansa seuraajilleen ja nyt oli tapahtunut se "tulen
heittäminen", joka tulisi kulovalkean tavoin leviämään ympäri koko
maanpiirin. Osoituksena tästä oli tämän ramman lähimmäisen parantaminen
Salomon pylväskäytävässä. Salomo oli ollut suuri kuningas, mutta nyt tässä
oli enemmän kuin Salomo ja enemmän kuin. kirjanoppineet ja fariseukset.
Tässä oli Jumalan voima ja valtasuuruus.
Jälleen oli aika kansan ihmetellä ja
ylistää Jumalaa tapahtuneen tähden. Tämä ihmettä katsomaan ja
hämmästelemään kokoontunut väenpaljous antaa Pietarille tilaisuuden avata
suunsa ja julistaa Jumalan sanaa kaikelle kansalle: "Israelin miehet,
mitä te tätä ihmettelette, tai meihin noin katselette, ikään kuin me
omalla voimallamme ja hurskaudellamme olisimme saaneet hänet
kävelemään.... " (Tässä tilanteessa on huomioitava, että Pietari ei
rukoillut sairaan puolesta, eikä Jumala häntä parantanut. Jumala ei
suoraan ole ketään parantanut, eikä koskaan tule parantamaan. Jotta Jumala
voi toimia ihmisten keskellä, hän tarvitsee palvelukseensa niitä
palvelijoita, jotka ovat elämänsä hänen käyttöönsä uhranneet ja jotka
Jumalan voimassa julistavat Jumalan sanaa. Usko, jonka Jeesus vaikuttaa on
sitä, että Sana toimii uskon alkuunpanijana ja täyttäjänä. "Alussa oli
Sana ja Sana oli Jumalan tykönä... Sana tuli lihaksi ja asui meidän
tykönämme.." (Joh. l.luku.) Ja Pietari kirjoittaa: "Joka puhuu,
niin puhukoon niin kuin Jumalan sanoja"(1.Piet. 4:11.) Ja
luomiskertomuksesta voimme lukea: "Jumala sanoi ... ja tapahtui
niin".
"Seuraavana päivänä heidän
hallitusmiehensä ja vanhimpansa ja kirjanoppineet kokoontuivat
Jerusalemissa, niin myös ylimmäinen pappi Hannas ja Kaifas ja Johannes ja
Aleksander sekä kaikki, jotka olivat ylimmäispapillista sukua".
Jos jo Jeesus oli julistanut suoraa
totuutta silloisille hallitusmiehille ja korkeakirollisille fariseuksille,
niin saman voiman ja valtasuuruuden edessä he olivat myös nyt kun he
olivat kasvotusten Pietarin ja Johanneksen kanssa. Vaikka he olivat
maallisessa mielessä koulunkäymättömiä ja oppimattomia kaveruksia, olivat
he kuitenkin olleet Jeesuksen seurassa sellaisessa korkeakoulussa
jollaista tämän maailman teologiat ja tiedekunnat eivät pystyneet
tarjoamaan. Tämän lisäksi he olivat saaneet Voiman Korkeudesta, sen
voiman, jota vastaan mitkään tämän maailman vallat ja voimat tai
mahtiherrat eivät kyenneet asettumaan. "Mutta kun he näkivät Pietarin
ja Johanneksen rohkeuden ja havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja
oppimattomia miehiä, he ihmettelivät; ja he tunsivat heidät niiksi, jotka
olivat olleet Jeesuksen kanssa. Ja nähdessään parannetun miehen seisovan
heidän kanssansa he eivät voineet mitään vastaan sanoa".
Oli kuin ukonpysty olisi noussut
kirkonperään ja ankara Herran voima sieltä yhtä mittaa jyrissyt ja
salamoinut. Säälimättä saarnamies sanoi maailman turmeluksen ja ihmisten
syntikurjuuden sekä luki kovaa lakia. Mutta ylpeä lakeuden kansa istui
vain selkä kenossa ja kuunteli jyrinää, tarkkaavaisena kyllä, mutta kylmin
naamoin. Ja moni väättyri palasi kirkosta kiroillen: "Tua pappi, piru, ei
taira muuta tehrä kuin haukkua!" Mutta nuori tulinen pappi haukkui vain
edelleen pyhä pyhältä. Pohjoisesta Kalajoen rannoilta hän oli saapunut,
saarnannut siellä toisen tulisielun, Jonas Laguksen, kanssa maailman
turmelusta vastaan niin, että siitä oli jo viestejä vierinyt etelän
lakeuksille. Voimakas sananjulistaja, Frans Oskar Durchman, oli
härmäläisille jo etukäteen hänestä sanonut: Kunhan lankoni tulee, niin
siinä vasta saarnamiehen kuulette.
Oli Durchmankin hyvä ja selvä puhumaan
ja sormi pystyssä vannotti: " Jumala on pyhä, ja pyhät pitää teidänkin
oleman", mutta Niiles Kustaa paukutti ja jyristi niin, ettei kyllä
kenenkään pää ruvennut unesta nolpahtelemaan, eikä väkkärin tarvinnut
sanankuulijoita herätellä Pelkäämättä elävähenkinen mies julisti Jumalan
lakia uppiniskaiselle kansalle, jolla oli oma lakinsa sekä vielä puukko,
moskula ja nyrkki takavarana.
Mutta kun kerran taas asteltiin
temppeliin ja istuttiin siellä allapäin ja rauhattomin tunnoin, kajahti
saarnatuolista suuri evankeliumin sanoma. "Maistakaa ja katsokaa kuinka
suloinen on Herra", saarnamies huudahti, ja sitten hän alkoi puhua
lohdullista evankeliuniia kiusatuille sieluille, särjetyille ja
haavoitetuille sydämille. Ja taas järähteli sänkinen leuka, tyttäret
tyrskivät, ja vaimot istuivat vesissä silmin."
Herännäisliikkeen syntyhetkenä voidaan
pitää erästä heinäkuun päivää v.1796, jolloin Lapinlahden Savojärven
kylässä kahden talon heinäväki joutui kesken heinätöiden keskelle outoja
tapahtumia. Näistä tapahtumista lähti liikkeelle voimallinen herätys,
jonka johtoon nousi myöhemmin oman aikansa mittavin uskonnollinen
persoonallisuus, erämaan profeetta Paavo Ruotsalainen. Hänen syvällinen ja
raitishenkinen julistuksensa saavutti yhä laajempien kansalaispiirien
kunnioituksen ja luottamuksen ja herätyksen tulet levisivät yhä
laajemmalle Pohjois-Savossa ja Kainuussa. Samoihin aikoihin tämän
Pohjois-Savon herätyksen kanssa oli myös Kalajokivarren kansan keskuudessa
alkanut ilmetä heräämisen merkkejä. Jumalan Henki vaikutti kansan
sydämissä voimallista kaipuuta elävään ja voimalliseen Jumala-yhteyteen,
ja kun kirkko oli maallistunut, eikä pystynyt tähän kansan yhä syvenevään
"hengen hätään" vastaamaan, tämä alkava herätys toimi muutamia pappeja
lukuun ottamatta, pääasiassa maallikkojen vaikutuksesta.
On niin, että aina silloin kun Jumala
pääsee toimimaan ihmisten keskellä ja pääsee valtaamaan ihmisten sydämiä,
muutokset näiden ihmisten elämässä ovat voimakkaita ja usein jopa rajuja.
Kerrotaan, että Frans Oskar Durchman ollessaan Kalajoen kirkkoherran
apulaisena v.1836, oli kokenut niin voimakkaan herätyksen, että hän oli
pappilanväen silmien edessä lyönyt pirstaleiksi viulunsa, jolla hän oli
aiemmin pappilanväen tanssia vauhdittanut. Tästä Durchmanista tuli tuntoja
herättelevä voimallinen
saarnamies.
Ehkä kuitenkin kaikkien voimallisin
näistä Pohjanmaan herätyksen "Jumalan pasuunoista" oli Niilo Kustaa
Malmberg. Tämän herätyksen syntyaikoihin Malmberg toimi Nivalan puolessa,
mutta tuli myöhemmin Lapuan seurakunnan apulaiseksi. Jo Nivalan puolessa
saarnatessaan Malmberg, "Niiles-Kustaa", oli voimakkain sanoin osoittanut
ihmisten syntikurjuuden ja parannuksenteon tarpeen siinä maailmallisesta
pimeydestä ja syntikurjuudesta, jossa sen ajan pohjalainen kansa eli.
Kerrotaan, että Paavo Ruotsalainen, kuultuaan tästä Kalajokilaakson
herätyksestä, oli lähtenyt yhdessä ystävänsä Juhani Niskasen kanssa
tutustumaan tähän syntyneeseen herätykseen. Niinpä he helluntaina, v.1834,
olivat Nivalan Pirttiperällä pidetyissä seuroissa muina miehinä porstuan
puulaatikon päällä istuessaan kuunnelleet pirtistä kuuluvaa Malmbergin
julistusta. Kohta oli Paavo pukannut kaveriaan kylkeen ja tuumannut:
"Katos sitä suatanoo, kun lahtoo kansoo". Tästä Paavon huomautuksesta
voimme päätellä, että saarnamiehen saarnat ovat olleet todella
voimakkaasta ja kohtikäyviä.
Ei ollut Laestadiuksen pappisviran
hoitaminen alkuun juuri mistään kotoisin. Silloisen tavan mukaan pappilat
olivat niitä pitäjän "kerman" henkisen kulttuurin keskuksia, joissa
"ilokarkelot" karkeloitiin soiton ja tanssin ja usein "viinaperkeleen"
siivittäminä ja 'vauhdittamina. Sama meininki vallitsi myös Karesuvannon
pappilassa 1800-luvun alkupuolella. Pitäjän "kerma", nimismies, lääkäri,
apteekkari jne, piti siellä omia rientojaan viinapannun ja muun
syntielämän vauhdittaessa tätä "hengen kulttuuria".
"Vaan kun Pyhä Henki tulee, näyttää hän
todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion", sanoi Jeesus puhuessaan
opetuslapsilleen tulevan Pyhän Hengen - Totuuden Hengen - Puolustajan -
tulemuksesta. Tämä tulemus oli tapahtunut jo Johannes Kastajan
toiminnassa. Tämä tulemus oli tapahtunut Jeesuksen toiminnassa ja
julistuksessa. Tämä tulemus tulisi tapahtumaan myös apostolien,
profeettain ja evankelistain toiminnassa ja tämä tulemus tulisi
tapahtumaan kaikkina aikoina aina silloin, kun Jumala saa ihmisten
keskellä vallata sydämiä asuinsijakseen ja näin ihmisiä täyttämään hänen
tahtoaan. Tämä Pyhän Hengen tulemus on tapahtunut kristikunnan historiassa
aina uudelleen ja uudelleen. Kristikunnan historia tuntee monia
voimallisen herätyksen ja uskonpuhdistuksen aikoja, jolloin Jumalan Henki
on toiminut voimallisesti ihmiskunnan keskuudessa, synnyttäen uutta elämää
ihmisten sydämissä ja vaikuttaen monia ihmeitä ja tunnustekoja aivan
samoin kuin apostolien päivinä. Jumalalla on ollut, ja aina tulee olemaan
hyviä ja armollisia arvoituksia ihmiskuntaa kohtaan, mutta Jumalan
toiminnan lähtökohtana on aina ollut ehdoton totuus kaikissa asiossa ja
tämän totuuden julistamiseen Jumala on tarvinnut niitä rohkeita
palvelijoita, jotka ovat uskaltaneet mitään pelkäämättä kansalle julistaa.
Jumala ei koskaan toimi ihmisen ehdoilla eikä lähde kosimaan ihmisen
hyväksymistä ja mielisuosiota. Jumalan tahto on, että ihminen ottaa
vastaan Jumalan totuuden, silloinkin, kun se pelottavana ja kohtikäyvänä
syyttäen vastaan tulee.
Joitakin vuosia sitten eräänä
kevät-talvisena iltana kiertelin järvikylien suunnalla ja poikkesin
muutamissa kodeissa. Niin monissa kodeissa kuin kävin, näillä ihmisillä
oli yksi ja yhteinen murhe: "Meillä on täällä kaikkea. Meillä on hyvä
elintaso ja toimeentulo, mutta se mikä meiltä puuttuu, meiltä puuttuu
hengen ravinto". Olin yhtä mieltä näiden lähimmäisteni kanssa. Aikamme
tekninen kulttuuri on tuonut mukanaan korkean elintason, hyvät'
asfalttitiet ja upeat autot. On tuonut traktorit ja leikkuupuimurit. On
tuonut television ja muut kodin koneet, mutta yhtä tämä tekninen kulttuuri
ei ole pystynyt ihmisille tarjoamaan. Tämä tekninen kulttuuri ei ole
pystynyt tarjoamaan elävää ja voimallista Jumalan sanaa, joka vapauttaisi
ihmiset edes hetkeksi tästä stressaavasta kiireestä ja vauhdista ja
antaisi ihmisille sitä todellista hengen ravintoa, jota me kaikki niin
paljon kaipaamme ja tarvitsemme.
Meidän aikanamme on tosin paljon
uskonnollisten asioiden harrastelua. On uskonsuuntaa sinne ja tänne. On
lahkoa ja lohkoa, mutta kaikille näille suunnalle on yksi yhtenäinen
tunnusmerkki: "Kaikki sananjulistus ja muu toiminta on vain pinnallista ja
puolimaista asian harrastelua, josta puuttuu se apostolisen uskon syvin
olemus ja voima, joka on ollut todellisen apostolisen uskon tunnusmerkkinä
aina Johannes Kastajasta alkaen. Poissa ovat todelliset Jumalan pasuunat,
huutavan äänet erämaasta. Poissa on todellinen voimakassuolainen
"rukihinen leipä", joka yksin pystyy sielut ravitsemaan. Poissa on myös se
elävä ja raikas lähdevesi, joka pystyisi hengen virvoittamaan.
Vaan ei
hätää. Jeesus sanoi omana aikanaan ja omaa toimintaansa suhteessa
silloiseen farisealaisuuteen tarkoittaen: "Ei kukaan laske nuorta
viiniä vanhoihin nahkaleileihin, vaan nuori viini lasketaan uusiin
leileihin ... ". Tämä Jeesuksen lupaus on toiminut käytännössä
kristikunnan historian aikana uudelleen ja uudelleen uskonpuhdistusten ja
herätysten syntyaikoina. Tätä nuoren ja elinvoimaisen viinin laskemista
uusiin leileihin saamme myös meidän päivinämme jäädä odottamaan ja
rukoilemaan, sillä Herra ei janoavia sieluja janoiseksi jätä.
|