Hän oli Jeesus Nasaretilainen - rakentajan poika. Jo varhaisesta lapsuudestaan saakka Jeesus oli ollut tietoinen omasta Jumalaisesta alkuperästään ja siitä tehtävästä, jonka Jumala oli hänen tehtäväkseen uskonut. Jeesuksen maanpäällisellä elämällä oli vain yksi tehtävä ja päämäärä. Hänen tehtävänsä oli täyttää Jumalan tahto kaikessa hänen vaelluksessaan, uskollisena aina ristinkuolemaan saakka, riippumatta siitä mitä ihmiset olivat.

Koitti päivä, jolloin Johannes Kastaja - huutavan ääni erämaassa - voimallinen sanoissa ja teoissa, aloitti julkisen toimintansa. Israelin kansan johdattamisen uudelleen parannuksen armon ja kasteen kautta Jumalan yhteyteen ja hänen lapsikseen. Sen tiesi Jeesus, että Johannes oli hänen edellään Eliaan Hengessä lähetetty tien tasoittaja, joka oli liikkeellepannut sen työn, jota hänen oli jatkettava ja täydelliseksi tehtävä. Niinpä eräänä päivänä Johannes saa todistaa kaikelle kansalle: "Katso Jumalan Karitsa, joka poisottaa maailman synnin". Jeesus laskeutuu Johanneksen rinnalle Jordanin virtaan hänen kastettavakseen, sillä näin heidän sopi täyttää kaikki vanhurskaus. Pian taivaat avautuu ja Pyhä Henki, olennaltaah kuin mettinen (vanha käännös) laskeutuu Jeesuksen ylle ja taivaasta kuuluu voimallinen ääni, kuin ukkosen pauhina: "Tämä on minun rakas poikani ... " Kohta tämän jälkeen Henki kuljettaa Jeesuksen erämaahan perkeleen kiusattavaksi. Tässä kuisauksessa Jeesuksen syvin olemus ja uskollisuus perusteellisesti koetellaan. Hänelle tarjotaan vaimallisia tekoja, joilla hän voisi omaa minuuttaan ihmisten edessä korostaa. Hänelle tarjotaan kaikki maailman rikkaus, kunnia ja loisto. Hänelle tarjotaan erityinen enkelien suojelus ohi Jumalan tahdon ja tarkoituksen. Kuitenkin Jeesukselle Jumalan kunnioittaminen ja hänen tahtonsa täyttäminen ovat rakkaampia ja kalliimpia kuin tämän maailman loisto, sen rikkaus ja kunnia. Jeesus vastaa kiusauksiin Jumalan iäti kestävällä ja pysvällä sanalla ja perkele joutuu tappion kärsineenä väistymään Jeesuksen kimpusta ajaksi.

"Sebulonin maa, Naftalin maa, meren tie, Jordanin tuonpuoleinen maa, pakanain Galilea - kansa, joka pimeydessä istui, näki suuren valkeuden, ja jotka istuivat kuoleman maassa ja varjossa, niille koitti vaikeus" sinä päivänä, jona Jeesus palasi Hengen voimassa erämaasta. Oli tullut totuuden hetket ja olivat tulleet voimallisten saarnain ajat syvään syntiturmelukseen ja muotojumaliseen farisealaisuuteen vajonneelle Israelin kansalle. Enää ei riittänyt tavanmukaiset ja urautuneet Jumalan palvelusmenot. Enää ei riittänyt tavanmukainen farisealainen ja ulkonainen uskonnollisuus. Enää eivät riittänyt vanhat käskyt ja fraasit. Oli tullut Uuden Liiton aamunkoitto. Aamunkoitto uudesta ajasta, jonka Jumala oli aivoitellut jo ennen maailman perustamista. Oli tullut aika, jolloin NUORI VIINI LASKETTIIN UUSIIN LEILEIHIN. Aika oli täyttynyt ja Taivasten Valtakunta tullut lähelle ja kaikkien ja kaikkialla oli tehtävä parannus.

Oli syttynyt tuli - oli syttynyt todellinen Hengen palo syntikurjuuteen ja muotojumaliseen elämänmenoon sortuneen Galilean kansan keskuudessa. "Tulta minä olen tullut heittämään ja voi kuinka toivoisinkaan, että se olisi jo syttynyt. Mutta minä olen kasteella kastettava, ja kuinka minä olenkaan ahdistettu, kunnes se on täytetty". (Luuk. 12:49- 50). "En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan". (Matt. 10:34). Tämä Hengen miekka - Jumalan elävä ja voimallinen sana - toimi täydessä valtasuuruudessaan Jeesuksen julistustyössä ja hänen vaelluksessaan hänen jokaisella askeleellaan. Galilean kansa joutui suuren hämmästyksen valtaan, sillä Jeesus julisti niin kuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa. Tämä Hengen Voima - Jumalan valtasuuruus - teki Jeesuksen sanasta elävän ja voimallisen sanan, joka tunkeutui kuulijoiden salatuimpaan saakka ja todisti syyllisen syylliseksi, mutta myös armon ja rakkauden niitä kohtaan, jotka tahtoivat elämästään parannuksen tehdä ja Jumalan lapsiksi tulla. Tässä Hengen voimassa Jeesus vaelsi ympäri Galilean. Kaupungista kaupunkiin - kylästä kylään. Julisti sanaa, paransi sairaat ja vapautti ihmiset tiivaajien ja saastaisten henkien kahleista ja orjuudesta. Niin monet ihmiset saivat sen todellisen avun ja virvoituksen, jota he olivat kenties läpi koko elämänsä etsineet ja etsineet. Niin monet vapautetut ja virvoitetut sielut, ja niin monet parantuneet sairaat antoivat täydestä sydämestään tunnustuksen Jeesukselle ja kiitoksen Jumalalle, joka oli Jeesuksen - suuren profeetan - heidän keskelleen lähettänyt. "Hyvin hän on kaiken tehnyt..."

Niin! "Hyvin hän oli kaiken tehnyt" aina siihen asti kun hän saapui kotikaupunkiinsa Nasaretiin. Tuli sapatinpäivä ja Jeesus meni synagoogaan, niinkuin oli niin monia ja monia kertoja lapsuudensa nuoruudensa päivinä tehnyt. Taas kerran hän nousi lukemaan, mutta nyt ei kansan eteen noussutkaan se Jeesus, jonka kaikki tunsivat. Nyt nousi kansan eteen Jumalan poika - profeetta - voimallinen sanoissa ja teoissa. Enää ei kansalle tarjottu niitä pyhiä, mutta niin kuluneita ja ihmisten mieliä hiveleviä uskonnollisia fraaseja, joita tämä synagoogaväki oli tottunut kuulemaan. Nyt tarjottiin kansalle Jumalan Pyhä Sana elävänä ja voimallisena Sanana, sanana, joka kosketti jokaisen sisintä olemusta ja toi valoon Jumalan koko totuuden. Tälle kansalle olisi kyllä kelvanneet ne ihmisten mieliä myötäilevät ja hivelevät uskonnolliset fraasit, joita kerta kerran jälkeen oli sapattina heidän synagoogaansa kokoonnuttu kuulemaan. Tälle kansalle olisi kelvannut ne muotojumaliset ja ylipappeja, kirjanoppineita ja fariseuksia ihannoivat asenteet, joihin heidät kaikki oli pienestä pitäen kasvatettu. Mutta nyt ei ollut kuluneiden fraasien aika. Nyt ei ollut farisealaisen muotojumalisuuden ihannoinnin aika. Nyt oli Jumalan koko totuuden ilmestymisen aika. Ilmestymisen Hengen voimassa ja Jumalan koko arvovallassa. "Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagoogassa, tulivat kiukkua täyteen ja nousivat ja ajoivat hänet ulos kaupungista ja veivät hänet sen vuoren jyrkänteelle asti jolle heidän kaupunkinsa oli rakennettu, syöstäkseen hänet alas. Mutta hän lähti pois käyden- heidän keskitsensä". (Luuk. 4:28-30).

Jeesukselle kävi, niinkuin kaikille Jumalan profeetoille oli ennen häntä käynyt ja tulee aina käymään. Totuus kohtikäyvänä ja voimallisena totuutena on liian pelottava niille, jotka ovat totuudesta pois poikenneet. Seurauksena oli ihmisten viha ja kiukku, jonka siivittämänä he ajoivat Jeesuksen pois kaupungistaan ja päättivät tappaa tämän "väärähenkisen" saarnamiehen. "Mokomakin rakentajan poika! Tänne tulee meitä haukkumhan". Kuitenkaan profeetan ei sopinut saada surmaansa muualla kuin Jerusalemissa, ja niin Jeesus lähtee heidän keskeltään, käyden Jumalan arvovallassa kansan keskitse ilman, että kukaan pystyy enää kättään häntä vastaan nostamaan ' Jeesuksesta oli näin tullut oman aikansa vihatuin, pelätyin, haukutuin, mutta myös kiitetyin kaveri.

Simon Joonaan pojan "Jaakobin paini"

Sinä marraskuisena aamuna, roomalaisen ajanlaskun vuonna 783 Simon Joohaanpoika oli vakavan kysymyksen edessä. Jeesus oli sinä aamuna tullut sille rannalle, jossa Simon oli veljensä Andreaan ja Sebedeuksen poikien kanssa ollut huuhtomassa verkkojaan koko yön jatkuneen "tyhjänpyytämisen" jälkeen. Simonin ja kumppaneiden mielialassa ei juuri kehumista ollut, mutta sitten tulee Jeesus ja muuttaa kaiken heidän elämässään. Jeesuksella oli saarnattavana kaikelle kansalle elävä ja voimallinen Jumalan Sana, ja kun kansa ahdistaa häntä rannalla, hän pyytää Simonin viemään hänet venheellä vähän matkan päähän rannasta. Simonilla ei sinä aamuna kalanperkkaushuolet mieltä raskauttanut, ja niin hän istuu venheessä kuunnellen suuren ja voimallisen profeetan - mestarin - voimallista julistusta. Jokin Simonin sisimmässä sanoo, että tässä mestarin julistuksessa ilmenee se Hengen voima ja uskonvarmuus jota hän on tietämättään kauan kaivannut ja Simon kätkee jokaisen Jeesuksen sanan syvälle sydämeensä. "Tässä on jotain, joka on enemmän kuin tähän asti yleisesti tunnettu ylipapillinen ja farisealainen uskonnollisuus. Tällä mestarilta on elävä Sana kansalle annettavana. Ettei vain tämä:ole luvattu Kristus - Jumalan Poika", aprikoi Simon mielessään; eikä siinä vielä kaikki: Kohta tämän voimallisen saarnan jälkeen Jeesus kehoittaa Simonia ja Andreasta heittämään verkkonsa apajalle. Simon lähtee yön turhan pyytämisen jälkeen vastahakoisesti ja epäuskoisin mielin uudelleen vesille, mutta mestarin käskystä hän lähtee ja kokee elämänsä todellisen ihmeen. Tämän pyyntiretken tuloksena hänen oma veneensä ja rannalta avuksi huudettu Sebeteuksen poikien vene täyttyy ääriään myöten ja on uppoamaisillaan. Tämä riitti Simonille lopulliseksi todistukseksi siitä, että Jeesus oli elävän Jumalan Poika, luvattu messias. Siinä hetkessä Simon joutuu kasvotusten Jumalan pyhyyden kanssa ja seurauksena on syvä synnintuntö ja tietoisuus omasta kelvottomuudestaan.: "Herra! Mene pois minun tyköäni, minä olen syntinen ihminen!". Tässä hetkessä Simon saa kokea, syntinsä ja syntisyytensä tunnustaneena, Jeesuksen tuoman armon ja rakkauden. "älä pelkää Simon. Tästedes sinä saat saaliiksi ihmisiä".
    Nämä Jeesuksen sanat merkitsivät Simonille ja kumppaneilleen kutsua lähteä täysipainoisesti mestarin oppilaiksi ja Jumalan tahdon täyttäjäksi sen sukupolven keskelle. Tämä kutsu merkitsi Simonille todelliseen "Jaakobin painiin" joutumista. Ei ollut niinkään yksinkertaista lähteä silloisissa levottomiissa oloissa vallitsevasta uskonkäytännöstä poikkeavan profeetan oppilaiksi. Jo lapsuudesta saakka Simon oli kuullut kerrottavan karmeita juttuja niistä, jotka olivat uskaltaneet poiketa,ylipapillisesta ja farisealaisesta uskonkäytännöstä. Erityisen tutuksi oli näissä vanhain kertomuksissa tullut Juudas, galilealainen, heidän omasta kotiseudustaan, joka oli Simonin syntymän aikoihin rohjennut nousta julistamaan muuta kuin farisealaista uskonnollisuutta. Tämä Juudas oli hukkunut ja kaikki, jotka olivat häneen yhtyneet, oli kovin ottein hajotettu. Nyt tämä mestari, Jeesus, oli jo ehtinyt voimallisella julistuksellaan ja ihmeteoillaan savuttaa ylipappien ja fariseusten vihan, ja siitä ei hyvää tulisi seuraamaan. Nyt jos hän, Simon, lähtisi tämän voimallisen profeetan seuraajaksi, niin samalla hän ottaisi kannettavakseen saman vihan ja arvostelun, jolla Jeesusta jo vihattiin ja arvosteltiin. Pahimmassa tapauksessa tämä tulisi merkitsemään sitä, että hänet tultaisiin tästä anarkistisesta toiminnasta kuolemaan tuomitsemaan.

Kuitenkin tässä "Jaakobin painissa" Simon kokee sisimmässään, että Jeesus on Messias, elävän Jumalan Poika, joka toimii Jumalan voimassa ja valtasuuruudessa ja tämän valtasuuruuden rinnalla tämän maailman ylipapit, hallitusmiehet ja muut valtaherrat ovat köykäisiä kavereita, ja että Jumalan ilmestymistä rakastavan ihmisen tulee kuunnella Jumalaa enemmän kuin ihmistä. Mitä merkitsee tämän maailman ihmisten mielisuosio sen rinnalla, että hän, köyhä kalastaja, pääsee täyttämään Jumalan tahtoa? Ja tämä riitti Simonille. "Jääköön verkot. Jääköön venheet. Jääköön koko entinen elämä. Menköön henki, jos on mennäkseen, mutta sinun tahtosi Herra minä teen mielelläni". Ja niin Simon ja kumppanit lähtevät uudelle tielle mestaria seuraten. Tielle, jolla kuljettiin vain askel kerrallaan, ilman tietoa siitä tuleeko enää huomista, vai onko se päivä viimeinen.

"Hän kuolee kuolon voittajana"

Koitti Gedse manen yö ja koitti pimeyden valta. Jo aiemmin illalla Jeesus oli, tietoisena hetkensä koittavan, järjestänyt omilleen suuren ja juhlallisen jäähyväisaterian - ehtoollisen - jossa hän oli osoittanut omilleen sen todellisen ja syvimmän rakkauden, jolla hän omiaan rakasti ja rakastaa. Tässä juhlallisessa iltahetkessä Jeesus - mestari - oli vyöttäytynyt pyyheliinaan ja pessyt opetuslastensa jalat. Tämän rakkaudentyön Jeesus oli tehnyt esimerkitsi siitä, kuinka Jumalaisen rakkauden tulee toimia käytännössä. "Minkä minä olen teille tehnyt, sen te olette velvolliset toinen toisillenne tekemään". (Joh. 13 luku). Tämän jälkeen Jeesuksen tie oli käynyt Gedsemanen yöhön - puutarhaan, jossa hän niin monet, monet kerrat vuosien saatossa oli taivaallisen isänsä kohdannut. Sinä yönä koko Gedsemanen puutarha kylpee täyden kuun kirkkaassa loistossa. Vain kaikkein läheisimmat opetuslapset, Simon - Pietari, Jaakob ja Johannes ovat seuranneet Jeesusta hänen öiselle matkalleen. Ja Jeesus rukoili. Hänen sydämellään painaa raskaana taakkana hänen omiensa tulevaisuus ja tehtävä hänen poisottamisensa jälkeen. Hänen sydämellään painaa raskaana koko ihmiskunnan syntiturmelus. Syntiturmelus, joka oli erottanut ihmisen Jumalasta ja muodostanut ihmisen ja Jumalan välille läpipääsemättömän väliseinän, joka hänen, Ihmisen Pojan, oli purettava omalla kuolemallaan. Hänen sydämellään painaa raskaana myös se malja, joka hänen oli sen yön ja seuraavan päivän aikana juotava.

Veren sively - veren merkki - on ollut Jaakobin heimon historiassa keskeisellä sijalla aina siitä asti, kun Jaakobin heimo oli vapautettu Egyptin orjuudesta. Tämän vapautuksen ehtona oli ollut karitsan verellä sivelty veren merkki pihtipielissä ja kaikki, joiden ovien pihtipielet oli verellä merkitty, säästyivät Egyptin kansaa kohdanneesta tuomiosta. Tämän jälkeen jokaisena vuonna samaan aikaan täydenkuun aikana oli pääsiäislammas - uhrikaritsa - teurastettu muistona tästä Egyptin orjuudesta vapautumisesta. Samoin Mooseksen kautta annetussa seremonialaissa uhriveri oli asetettu puhdistuksen ehdoksi. Uhrikukkulalta kansan päälle vihmottu uhriveri vapautti kansan tahattomista synneistä.

Siinä rukoillessaan Jeesus tiesi, että sinä pääsiäisenä hän itse olisi tämän pääsiäisen pääsiäiskaritsa, joka lunastaisi, ei vain Israelin kansaa, vaan koko maailman ihmiset omalla verellään Jumalalle kelvolliseksi. Hän itse olisi kertakaikkinen uhri syntisten ihmisten puolesta, ja hänen verensä, ei enää ovien pihtipieliin, vaan sydämen salatuimpiin kammioihin vihmottuna olisi se veren merkki, joka vapauttaisi ihmisen tätä maailmaa odottavasta tuomiosta. Ja Jeesuksen rukous nousi hänen sydämestään: "Jumalani! Ei niinkuin minä tahdon vaan niinkuin sinä tahdot".

Sinä yönä Jeesus rukoili viimeisen kerran Gedsemanen puutarhassa. Sinä yönä Juudas antaa viimeisen suudelmansa. (Kenties myös ensimmäisensä). Sinä yönä Pietari sivaltaa viimeisen kerran miekalla. (Hengellinen anarkismi ei koskaan turvaudu veritekoihin). Sinä yönä myös eräs nuorukainen, Johanns, jota myös Markukseksi kutsutaan (Markuksen evankeliumin kirjoittaja) riistäytyy vangitsijoidensa käsistä niin, että vain hänen vaippansa jää vangitsijoiden käteen ja hän itse juoksee alastonna Gedsemanen puutarhan öisiin varjoihin.
    Sinä yönä alkoi Jeesuksen kärsimysten tie. Tie, joka kulki vangitsijoiden ja muun saattojoukon saattamana ylipappien ja kansan vanhinten eteen. Kulki Pilatuksen eteen ja sieltä Herodeksen luo ja jälleen Pilatuksen eteen. Tällä tiellä hänet ruoskittiin, kruunattiin orjantappurakruunuin ja julkisesti häväistiin. Tämä kärsimysten tie johti ristinpuulle Golgatalla ja sieltä Golgatan läheisyydessä olevaan puutarhahautaan.

"Murhemielin kyynelöiden oppilasta kaksi käy. Mestariaan ikävöiden, Jeesusta ei missään näy ... " lauletaan eräässä virressä kuvaten kahta murheellista Emmauksen tien matkaajaa. Tämä murhe muuttui kuitenkin pääsiäisaamun ilosanomaksi. Ilosanomaksi siitä, että kivi Jeesuksen haudan suulta oli vieritetty ja etteä tämä Jeesuksen hauta on tyhjä. "JEESUS ON NOUSSUT KUOLLEISTA! JEESUS ELÄÄ!" Tämän Jeesuksen ylösnousemuksen saivat muiden muassa kokea nämä murheelliset Emmauksentien kulkijat. Tämän Jeesuksen ylönousemuksen sai kokea myös Pietari sinä keväisenä aamuna, jolloin hän taas kerran oli koko pitkän yön tovereineen ollut "tyhjää pyytämässä". Sinä aamuna Jeesus oli jälleen ollut rannalla, niinkuin vuosia sitten, jolloin Jeesus oli kiasunut Pietarin seuraajakseen. Tässä uudessa kohtaamisessa Jeesuksella on jälleen annettavana Pietarille tehtävä. Tehtävä, josta hän jo aiemmin oli lupauksen antanut, luvatessaan perustaa tälle "kalliolle" seurakuntansa. Jeesus ja Jumala ei tee virheitä. Silloin kun he valitsevat johkun palvelukseensa, he tarkoittavat myös sitä, ja vaikka me ihmisinä teemme virheitä, Ilon hän kuitenkin uskollinen, sillä kutsumustaan ja armolahjojaan hän ei kadu". Tämän läksyn sai kiroten Jeesuksen kieltänyt Pietari sinä varhaisaamun hetkenä hiilivalkean äärellä oppia. Jeesus rakasti ja oli uskollinen. Tätä rakkautta ja uskollisuutta hän odottaa myös palvelijoiltaan. Ja tässä rakkaudententissä sai Pietari sinä aamuna olla: "Simon Joonaanpoika! Rakastatko sinä minua?" Ja Pietari vastaa: "Sinä tiedät, Herra, että olet minulle rakas!"