Vierailleni!


Pohjois-Amerikassa, Arizonassa, Canon Diablon kaupungin lähellä on Barringerin meteorikraatteri. Kraatterin seinämistä otettujen piinäytteiden perusteella suoritetuissa iänmäärityksissä on päätytty siihen, että tälle paikalle on pudonnut suuri meteori noin 20.000 vuotta sitten. Paikallisille intiaaneille tämä kraatteri on ollut pyhä paikka sen vuoksi, että esi-isät ovat nähneet kuinka Jumala on tullut tulipatsaassa alas taivaasta tälle paikalle.

Käytännössä tämä todistaa sen, että jo 20.000 vuotta sitten Amerikan intiaaneilla on ollut taivaassa Jumala, joka on voinut tulla tulipatsaassa alas. Tämä puolestaan kuvastaa sitä, että maailman kaikilla kansoilla ja heimoilla on Jumala tai jokin ihmistä korkeampi. Nämä käsitteet Jumalasta ovat saaneet alkunsa joidenkin ihmisten intuitiivisista kokemuksista, joissa tämä Korkein on ilmaissut itsensä ihmisille. Näin on ollut Kiinassa, Intiassa, Lähi-Idässä, Pohjois-Amerikassa, jopa Lapin tuntureilla. Monet suuret hengenjättiläiset ovat olleet yhteydessä tähän Suureen ja Korkeaan ja ammentaneet ikuisia ja ihmisiltä usein salattuja totuuksia ja viisauksia tämän Korkeimman mittaamattomasta viisaudesta. Konfutse, Buddha, Jeesus Nasaretilainen, Muhammed ja monet muut.

Valitettavana kehityksenä vuosituhansien ja vuosisatojen saatossa on ollut kuitenkin se, että näiden suurten hengen miesten oivallukset ikuisesta totuudesta ja viisaudesta ovat hämärtyneet ja heidän nimissään on perustettu uskontoja, joille ovat muodostuneet ajan muokkaamat käsitteet ja näkemykset. Näin kehitys ei ole johtanut siihen ihmisen ja koko ihmiskunnan humanistiseen kehitykseen kohti korkeampaa henkistä tietoisuutta ja hengen vapautta, jota nämä suureet hengen miehet kirkastivat. Käytäntö monissa uskonnoissa on johtanut ihmisten alistamiseen uskontojen orjuuksiin sekä loputtomiin sotiin toisia uskontoja vastaan. Eli tällaisenaan uskonnot, kristinusko mukaan luettuna, ovat olleet ihmiskunnan humanistisen kehityksen suurimpia esteitä. Niinpä nytkin näemme päivittäin uutiskuvissa todisteita siitä, miten kauas suurten mestarien, mm. Jeesus Nasaretilaisen ja Muhammedin, opetuksista on ajauduttu niin Islamin uskon kuin Kristinuskonkin piireissä. Henkisen kasvun ja humanistisen kehityksen sijaan jatkuvaa sotaa, tuhoamista ja tappamista sekä suunnattomia kärsimyksiä kaikkialla maailmassa. Anteeksiantamuksen ja rakkauden sijaan jatkuvaa kostoa ja vihan lietsontaa.

Jos uskonnot ovat harhautuneet suuressa maailmassa, niin aivan samaa kehitystä on ollut havaittavissa myös suomalaisessa kristillisyydessä. Aikojen saatossa meille on virrannut lähinnä Amerikasta, sekä syntynyt myös kotimaassamme mitä moninaisimpia uskonnollisia virtauksia ja opillisia näkemyksiä. Näin kristillisyytemme meillä Suomessa on hajaantunut pieniin keskenään kilpaileviin ryhmittymiin, joilla on omat "ainoan oikean uskon" tunnusmerkkinsä. On ainoa oikea Jumalan nimi, on ainoa oikea sapattikäsky, on ainoa oikea oppi Pyhästä Hengestä jne. Tämä kehitys on puolestaan johtanut siihen, että näistä pienistä ryhmittymistä on muodostunut pelastuksen ehtoja, joiden jäsenyydessä vain voi pelastua. On tiedettävä samat asiat samalla tavalla kuin he tietävät, on koettava samoja autuaallisia kokemuksia kuin he kokevat, heidän on saatava julistaa synninpäästö, jotta se kelpaisi taivaan porteilla ym.

Näin ihmisistä on tullut näille uskontokunnille vain omaan joukkoonsa käännyttämisen objekteja; ja valitettavaa on myös se, että sairaat, vanhukset, vammautuneet tai muutoin ahdingoissa elävät lähimmäiset ovat heille vain "helppoja saaliita", joiden hädänalaista tilannetta pyritään hyödyntämään käännytystyössä. Itse koettuna voin myös sanoa, että mikäli joku ahdingoissa elävä ei heti kohta vaikka vain kiitollisuuden velasta liity heidän uskontokuntaansa, hän saa olla, jaksaa tai olla jaksamatta, elää tai kuolla, ilman että kukaan on hänestä enää kiinnostunut. Poissa ovat kristillisyydestämme "laupiaat samarialaiset", poissa lähimmäisenrakkaus, poissa toistensa kuormien kantaminen. Sijaan on tullut syytöksen soimat ja halveksunta kaikkia niitä kohtaan, jotka eivät usko tai ajattele niin kuin he uskovat ja ajattelevat.

Nyt tässä maailman uskontojen ja suomalaisen kristillisyyden harhautuneisuuden tilassa tarvitaan täysin uutta ajattelua ja uutta kaivautumista suurten mestarien opetusten alkulähteille. Tähän pyrkii myös kotisivuni Aretalogia. Olen lähtenyt siitä totuudesta, että tämän maailman ja kotoisen ahdistetun kansakuntamme ongelmia ei ratkaista ihmisten käännyttämisillä eikä henkisellä alistamisella. Yksilöihmisten ja koko ihmiskunnan ongelmat voidaan ratkaista vain löytämällä tie siihen yhteyteen sen Suuren ja Korkean kanssa, jonka muinaiset suuret mestarit ovat löytäneet ja ammentamalla sitä ikuista totuutta ja viisautta, jota nämä suuret mestarit ovat ammentaneet.

Näistä lähtökohdista ja tavoitteista johtuen Aretalogia ei ole sitoutunut mihinkään tiettyyn uskonnolliseen tai aatteelliseen näkemykseen eikä edusta jotain tiettyä uskontokuntaa tai ideologiaa. Aretalogia lähtee siitä ajatuksesta, että Jumala on suurempi ja korkeampi kuin maailman kaikki uskonnot, aattet ja ideologiat yhteensä. Meidän jokaisen ihmisen tulisi löytää henkinen yhteys tähän Suureen ja Korkeaan ja siihen tietoon ja viisauteen, jonka vain hän voi ihmisille ilmoittaa.

Näillä muutamilla ajatuksilla haluan toivottaa sinut tervetulleeksi sivuilleni. Yhteiselle tutkimusmatkalle henkisen minän ja henkisen maailman mittaamattomiin ulottuvuuksiin. Etsikäämme yhdessä ratkaisut niin yksilöiden, kansakuntien kuin koko ihmiskunnankin ongelmiin.

Takaisin etusivulle