|
Leo Salmela Ranniotie 4a6 99600 SODANKYLÄ
Avoin kirje Tasavallan Presidentille, maamme hallitukselle, eduskunnalle ja arkkipiispalle.
Asia: Kansalaisvetoomus ahdinkoon joutuneiden lähimmäisten puolesta.
Yksi kansakuntamme kehityshistoriaan liittyvä musta varjo on lappalaisten - saamelaisten - kohtelu heihin kohdistuneine ihmisoikeusloukkauksineen ja ryöstöverotuksineen. Jo ajanlaskumme ensimmäisen vuosituhannen aikana saamelaiset karkotettiin omilta asuinsijoiltaan ja joutuivat kainulaisten ja karjalaisten ryöstöverotuksen uhreiksi kunnes 1270-luvulla pirkkalaiset ottivat Matti Kurjen johdolla saamelaisalueet hallintaansa ja verotuksensa kohteiksi. Niinpä useilla pirkkalaisella talollisilla oli omat verolappalaisensa, jotka joutuivat maksamaan veroa näille yksittäisille taloille ja tämä suoranainen vero-orjuus päättyi vasta vuonna 1552 jolloin kuningas Kustaa Vaasa lakkautti talollisten verotusoikeudet ja siirsi saamelaiset valtion verotuksen piiriin. Näin päättyi yksi kansakuntamme historiaan liittyvä synkeä vaihe.
Eli että. Viimeisen vuosikymmenen talouslaman seurauksena ahdinkoon joutuneiden kansalaisten velkasitoumuksia on joutunut ja entistä enemmän on joutumassa yksittäisten perintätoimistojen haltuun. Kuulemani mukaan jotkut varta vasten perustetut perintätoimistot soittelevat pankkeihin ja ostavat pankeilta ongelmaluottoja muutaman prosentin hintaan. Tämän jälkeen, niin pian kuin velkasitoumukset ovat perintätoimistolle päätyneeet, nämä ovat lähteneet realisoimaan ilman ennakkovaroituksia velallisten omaisuutta ja loppuvelka jää velallisen elinikäiseksi rasitteeksi. Eli joutuvat maksamaan lopun ikäänsä kaikista tuloistaan velkaa pankin sijasta yksittäiselle perintätoimistolle.
Käytännössä tämä tilanne on täysin sama, ellei vieläkin pahempi, kuin mitä aikanaan lappalaisten yksittäisten talollisten vero-orjuus on ollut ja tämän ei pitäisi kuulua enää sivistyneeseen oikeusvaltioon.
Meidän on syytä muistaa, että aiemmin valtio on jo maksanut pankeille täyden hyvityksen ongelmaluotoista. Näin ollen valtiolla on suvereeni oikeus laatia pikaisesti armahduslaki, jolla nämä ylivoimaiseen ahdinkoon joutuneiden velat annetaan taannehtivasti anteeksi jotta velkaorjuuteen päätyneet vapautuvat ja uudet orjakaupat estetään. Maahamme tarvitaan samanlainen armahduslaki, jolla presidentti Kekkosen aloitteesta asutustilallisten valtionvelat annettiin anteeksi ja samanlaista armahduskäytäntöä, jolla Ulf Sundqvist kymmenen miljoonan veloistaan armahdettiin.
Syytä on myös muistaa, että osa näistä ahdinkoon joutuneista on sellaisia yrittäjiä, jotka ilman omaa syytään ovat ahdinkoon joutuneet. Esim. kolmannen osapuolen konkurssin takia. Näin ollen on perusteltua, ottaen huomioon kansakuntamme suuri työttömyys sekä valtion ja kuntien taloudelliset ahdingot, että näille yrittäjille luodaan uuden alkamisen mahdollisuus puhtaalta pöydältä ja maamme lainsäädäntöä, viranomaistoimintaa ja oikeuskäytäntöä uudistetaan niin, ettei yhdenkään yrittäjän tarvitse vastaisuudessa enää pankkien tai verottajan mielivallan uhreiksi joutua ja elinikäiseen velkaorjuuteen päätyä.
Maatamme kutsutaan sivistyneeksi oikeusvaltioksi ja maamme on Euroopan Neuvoston ja Euroopan Unionin jäsenmaana sitoutunut eurooppalaiseen oikeuskäytäntöön ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen ja tähän oikeuskäytäntöön ja näihin ihmisoikeuksiin ei velkaorjien kauppa kuulu. Tämän vuoksi tarvitaan kiireellisiä toimenpiteitä epäkohtien korjaamiseksi jotta tällä "sivistynyt oikeusvaltio" - nimikkeellä olisi myös käytännön katetta
Sodankylässä 27.8.2003 |