Vapaa lehdistö korkean virkamiesmoraalin takeena.

"Te olette maan suola ja maailman valkeus", opetti Suuri Mestari aikanaan ja meidän päivinämme nämä sanat sopivat enemmän kuin mihinkään muualle, juuri vapaaseen lehdistöön ja vapaaseen julkiseen sanaan.

Merkillepantavaa kautta historian on ollut ja on edelleenkin se piirre, että niissä yhteiskunnissa, mistä vapaa julkinen sana ja kansalaisten vallanpitäjiin ja viranomaisiin kohdistavan kritiikin mahdollisuus on puuttunut, siellä vallanpitäjien ja viranomaisten moraali on pitkälle korruptoitunutta ja läpimätää ja koko yhteiskunta on sairas yhteiskunta.
    Meillä Suomessa on jo itsenäisyytemme alkuajoista lähtien rakennettu yhteiskunnastamme avointa ja demokraattista yhteiskuntaa, missä kansalaisten sananvapaus ja mielipiteen ilmaisun vapaus on kirjattu jo perustuslakiin. Samoin rikoslaissamme on turvattu lehdistölle ja julkiselle sanalle riittävät julkisen kritiikin harjoittamisen mahdollisuudet. Niinpä Rikoslain 24 luvun 8 ja 9 §:ssä osoitetaan, että kunnianloukkausta ei ole se arvostelu, joka kohdistuu julkisoikeudellisiin henkilöihin heidän toimiessaan julkisessa virassa tai tehtävässä. Samoin sanotun lainkohdan 8 §:ssä osoitetaan, että myös yksityisyyden suojaa voidaan raottaa mikäli tällä on riittävät perusteet.

Nyt jos ajattelemme joitain vähemmistöryhmiä yhteiskunnassamme, kuten invalidit, vanhukset ja vammaiset, ja heidän kokemuksiaan omien ihmis- ym. oikeuksien toteutumisesta eri viranomaisten ja jopa yksittäisten kansalaisten taholta, niin näillä alueilla on todella suuria puutteita ja epäkohtia. On asennesyrjintää ym. Nyt valtaosin nämä epäkohdat ja ihmisoikeusloukkaukset aiheutuvat ihmisten ja jopa viranomaisten tietämättömyydestä tai ajattelemattomuudesta ja niinpä ainut mahdollisuus korjausten aikaansaamiseksi on juuri julkinen sana. Se, että näitä puutteita ja epäkohtia ja jopa yksittäisten viranomaisten edesottamuksia tuodaan riittävän tehokkaasti julkisuuteen. Samoin merkillepantavaa on ollut se piirre, että epäkohtia ja puutteita voidaan korjata ja ne korjaantuvat mikäli on riittävän laajaa tietoutta näistä epäkohdista ja puutteista ja riittävän suuret joukot puutteita korjaamassa. Tässä merkityksessä julkisen sanan merkitys on täysin korvaamaton.

Yhtenä huolestuttavana piirteenä, joka julkista sanaa vastaan on viimeaikoina nostanut päätään, on se, että julkisen sanan toimintamahdollisuuksia ollaan kaventamassa milloin yksityisyyden suojaan vedoten, milloin kunnianloukkaussyytteitä nostamalla jne. Käytännössä tämä kehityksen suunta jatkuessaan johtaa väistämättä myös meillä Suomessa siihen, että julkiselta sanalta ja myös kansalaisilta riistetään mahdollisuus mielipiteiden ilmaisemiseen ja avoimeen kritiikkiin silloinkin kun tämä on perusteltua ja tämä tie tulee johtamaan väistämättä siihen, että maamme vallankäyttäjistä ja virkamiehistä tulee korruptoitunutta ja läpimätää joukkoa, josta merkkejä jo nyt on havaittavissa.
    Eli että. Jo siinä vaiheessa kun joku lähtee julkisoikeudelliseen virkaan tai politiikkaan hakeutumaan, hänen tulee varautua siihen, että hänen toimintansa tulee olemaan jatkuvasti julkisuuden valokeilassa ja myös kestää kaikki arvostelu ja kritiikki. Samoin sellaisten julkiseen virkaan hakeutuneiden henkilöiden, joiden toimintaa ei voida julkisesti arvostella ilman rikosilmoitustehtailuja, pitää vaihtaa ammattia välittömästi eikä missään nimessä hakeutua ainakaan politiikkaan. Siellä kun laineet lyövät jatkuvasti kaikilta suunnilta ja "herkkähipiäisen" kaikki aika ja jopa veronmaksajien varat tuhraantuvat jatkuviin rikosilmoituksiin ja poliisitutkintoihin. Kuten "Sodankylä-taudin" tiimoilta olemme jo vuosia saaneet nähdä.

Ja lopuksi. Maamme lainsäädännössä ja oikeuskäytännöissä tulee jatkossakin turvata vapaan lehdistön ja vapaan julkisen sanan toimintamahdollisuudet ja ymmärtää niiden merkitys korkean virkamies- ja yhteiskuntamoraalin ylläpitäjänä maassamme. Samoin yhteiskuntamme on pyrittävä entistäkin aktiivisemmin tukemaan taloudellisestikin sellaisia julkaisuja, jotka pystyvät ja haluavat ottaa kantaa ilmeneviin epäkohtiin ja puutteisiin; ja jotka pyrkivät rakentamaan tästä yhteiskunnastamme oikeudenmukaisemman ja paremman yhteiskunnan.

Leo Salmela
Sodankylä

Kotisivulle