Olen syntynyt toisen maailmansodan aikana evakossa ja elänyt lapsuuteni sotien jälkeisessä tuhotussa ja köyhässä Lapissa. Lapsuudenkotini oli vanhasta saunasta rakennettu pieni musta mökki. Näin ollen synnynnäiset lähtökohtani eivät kovin suuria tulevaisuudenlupauksia antaneet. Elämä lapsuuteni aikana oli pienestä pitäen loputonta raatamista auringonnoususta aina iltamyöhään saakka moninaisissa töissä suuren puutteen ja köyhyyden keskellä.
     Kesällä 1956 olin 11-vuotias ja ensimmäistä kesää isän apuna metsätöissä. Aamulla 7.n aikoihin lähdettiin kävelemään noin 4 km:n matka savotalle. Päivä parkattiin pöllejä ja illalla kuuden aikaan käveltiin kotiin. Muistan kuinka monet kerrat kävelin kotiin jalat leveällä pysyäkseni pystyssä. Niin rättiväsynyt olin. Seuraavana kesänä, 1957, oli vielä niin, että työpäivä ei rajoittunut vain metsätöihin. Illalla, kun oli metsätöistä tultu ja saatu syötyä, piti lähteä vielä töihin pellolle tai kaivamaan ojia aina lähelle puolta yötä ja tämä oli 12 vuotiaalle liian rankkaa ja jätti minuun pysyvät jälkensä.

Näin siis kesälomat. Talvet käytiin kansakoulua, joka sekin oli turhauttavaa sen vuoksi, ettei ollut minkäänlaisia jatkokoulutusmahdollisuuksia ja tämän lisäksi opettajien suhtautuminen mustan mökin poikaan oli hyvin kielteistä. Koskaan en ollut hyvä missään vaikka parhaani yritin ja aina arestia pienimmästäkin syystä. Jopa niin, etten näitä arestien syitä itse aina edes ymmärtänyt. Lopputulos tästä koulukasvatuksesta oli se, että koulun päättymisen aikoihin olin ihminen vailla minuutta ja valtavissa alemmuuskomplekseissa.
     Kansakouluaikana etsin lohdutusta sielulleni ja elämän suuntaviivoja Raamattua lukemalla ja kaipausta uskonasioihin oli. Oman piirteensä tähän kiinnostukseen uskonasioita kohtaan lisäsi vielä se, että naapurikylässä oli uskovainen koulutyttö, josta vanhempi väki käytti kunnioittavaa nimitystä: "Pikkuenkeli".Omalta kohdaltani olisin halunnut olla samanlainen pikkuenkeli, ja niinpä jo kymmenen ikäisenä tein kaikessa yksinäisyydessäni todellista parannusta synneistäni ja minun tuli valtavan hyvä olla. Mutta kun kotikylälläni ei ollut uskovaisia nuoria, ja kun silloisilla kirkkouskovilla tai vanhoillislestadiolaisilla ei ollut mustan mökin pojan jumal'kaipuuseen tarjottavana muuta kuin haukkumiset ja halveksunnat, jäi pysyvä paremman elämän toivo näiltäkin tahoilta löytymättä ja niin monet synkät pilvet leijuivat tulevan elämäni yllä ja kaikki näytti niin toivottomalta.
     Oman piirteensä lapsuus- ja nuoruusvuosiini toi myös se, että olin 12-vuotiaana tehnyt päätöksen ehdottomasta raittiudestani ja kun en kansakoulun jälkeisinä vuosina alkanut ikäisteni poikien ryyppyporukoissa toisten mukana juomaan ja syntiä tekemään, minut ajettiin porukasta pois ja jäin aivan yksin. Pienessä maalaiskylässä kun ei juuri vaihtoehtoja ollut.

2. Uusi toivo joogasta

Elokuussa 1962 olin 17 vuoden ikäinen ja jo kolmatta kesää metsänleimaustöissä Metsähallituksen palveluksessa. Sillä kertaa tehtiin leimikkoa Pelkosenniemen ja Sodankylän pitäjien rajamailla olevan Keinojärven takamailla ja majailtiin Keinojärven rannalla olevalla autiolla savottakämpällä. Iltaisin kuunneltiin kämpällä ollutta radiota, josta eräänä iltana tuli tunninmittainen joogaa käsittelevä ohjelma. Muistan, kuinka sen tunnin makoilin silmät kiinni petilläni ja kuuntelin tarkkaavaisena kyseistä ohjelmaa ja koin monta kertaa oman "ahaa-elämykseni".

Se joogaohjelma opetti minulle sen, että ainut toivo paremmasta tulevaisuudesta on siinä, että minun itseni on kasvettava henkisesti niin voimakkaaksi, että pystyn hengen voimassa kohtaamaan ja voittamaan kaikki elämässäni vastaan tulevat haasteet; ja että nousen henkisesti ympäristöni yläpuolelle niin, etten ole enää altis niille tyrkkimisille ja sysimisille, joita olin koko siihenastisen elämäni joutunut pienen mustan mökin poikana kokemaan.

Niin tuli syksy. Sen kesän leimaustöiden ja erävalvontahommien loputtua olin jälleen vailla työtä ja työttömyyskorvausta. Niinpä menin Sodankylässä kirjakauppaan ja ostin viimeisillä rahoillani joogaa käsittelevän oppikirjan ja lähdin tutkimusmatkalle henkisen minän ja henkisen maailman mittaamattomiin ulottuvuuksiin. Vuotta myöhemmin, marraskuulla 1963, laajensin tutkimuksiani hypnoosin alueille ja voin sanoa, että nämä kaksi asiaa muuttivat elämäni täysin. Nyt elämälläni oli selvät tavoitteet, joita kohti kulkea. Tavoitteenani oli mm. että minusta tulee esiintyvä hypnotisoija.
     Tämän jälkeen koko 1960-luku oli jatkuvaa tutkimustyötä. Kaikki vapaa-aikani tutkin aiheisiin liittyvää kirjallisuutta. Kesäiset illat vietin jokivarressa kalastellen ja syksyisin tein pitkiä eräretkiä eräkämppineen, rakotulineen ja havuvuoteineen. Nämä yksinäiset kesäiltaiset kalamatkat ja pitkät syksyiset eräretket koirani kanssa tarjosivat erittäin hyvät puitteet syvähenkiseen ajatteluun ja luetun tiedon sisäistämiseen niin, että tutkimani asiat muuttuivat osaksi persoonallisuuttani ja muuttuivat minussa toimivaksi voimaksi - vuoria siirtäväksi uskoksi - ja mahdottomista alkoi tulla mahdollisia.

Yksi tavoitteista täyttyi syyskuun 28 päivänä vuonna 1968 jolloin astuin esiintyvänä hypnotisoijana näyttämölle kotikyläni maamiesseurantalolla ja esitin tunninmittaisen hypnoosiohjelman - hypnoosiopin mestarinäytteen - salintäyteisen yleisön suureksi hämmästykseksi. Tarkoitukseni oli, että kokemuksen kartuttua lähden kiertämään esiintyvänä hypnotisoijana pitkin Suomenmaata. Asiaan tuli kuitenkin mutka sikäli, että avioiduin kotikyläni opettajan kanssa ja hypnoositutkimukset sillä kertaa jäivät.
     Kymmenen vuotta myöhemmin minut siunattiin evankelistan virkaan ja näin myös jumal'kaipuuni sai todellisen täyttymyksen kutsumustyön merkeissä. Myöhemmin olen jatkanut tutkimustyötäni entistä syvemmälle ihmisen henkisen minän ja henkisen maailman kartoittamiseen, uskon ja hypnoosin keskinäisten suhteiden tutkimiseen sekä Aretalogia-käsitteiden pariin. Kokonaisuutena kohdallani on toteutunut intialaisen filosofian kuvaus henkisestä kasvusta, jossa verrataan ihmisen henkistä minuutta lootuksenkukkaan, jonka juuret ovat pohjamudissa, mutta joka läpi veden ylös kasvettuaan puhkeaa kauneimpaan kukoistukseensa.

Olen erittäin kiitollinen siitä, että lapsuudenkotini oli se pieni musta mökki, kiitollinen kylänväelle, jotka eivät aina pitäneet mustan mökin poikaa koirankaan arvoisena. Olen kiitollinen opettajilleni sorsimisesta ja kiitollinen silloisille kylän nuorille, jotka minut pois ajoivat ja reestään ulos työnsivät. Ilman näitä vaikeita ja raastavia kokemuksia en koskaan olisi löytänyt niitä hengen ulottuvuuksia, jotka olen löytänyt; ja jotka ovat olleet suoranainen selviytymiseni ehto niissä kovissa realiteeteissa, joita olen joutunut monet kerrat elämäni aikana kokemaan.

3. Elämän tavoitteellisuus ongelmien ja kriisien ehkäisyssä ja hoidossa.

Jos onkin niin, että synnynnäiset lähtökohdat itse kullakin meistä ovat mitä moninaisemmat, niin vieläkin moniulotteisempi on ihmisten ongelmien kenttä. On ympäristön tyrkkimistä ja sysimistä, on koulu- ja työpaikkakiusaamista. On työttömyyttä, syrjäytymistä jne. jne. Samoin mitä moninaisempi on se ratkaisujen skaala, mitä näiden ongelmien ratkaisuiksi tarjotaan. On mielenterveystyötä. On moninaisia uskontoja. On Jeesus - saatanateorioita. On intialaista filosofiaa jne.

Omalta kohdaltani kokemusteni perusteella voin sanoa, että, vaikka näistä ratkaisuvaihtoehdoista jotain pientä apua löytyisikin, niin todellisia ja pysyviä ratkaisuja sisäisiin ongelmiin näiltä tahoilta harvoin - jos koskaan - löytyy.
     Uskon tielle lähteminen ratkaisuksi johonkin ongelmaan johtaa yleensä vain sellaisen ulkoisen uskonnollisuuden roolin esittämiseen, jota hän kuvittelee oman uskontokuntansa häneltä odottavan ja läheskään aina tällainen rooli-uskonnollisuus ei ratkaise ihminen sisäisiä ongelmia. Päinvastoin. Laastaroi ne kauniin ulkoisen uskonnollisuuden laastarilla ja kuitenkin todelliset ongelmat pesivät kaiken aikaa syvällä sisimmässä. Odottaen tilaisuutta esiinpurkautumiseen ja niin monen kohdalla on käynyt, että jo vuoden - parin kuluttua hän on pyörinyt samoissa ympyröissä. joista hän on eroon pyrkinyt.
     Myöskään itämaiset uskonnot tai filosofiat eivät riitä ongelmien ratkaisuksi, mikäli näiden autuaallisuuteen johtava metodi on elämän arvojen kieltäminen ja pakeneminen johonkin sellaiseen nirvanaan, jossa ei ole mitään tavoitteita eikä todellista vastuuta mistään tai kenestäkään. Ei omasta toimeentulosta, ei perheestään, lapsistaan jne.

Todelliset ja pysyvät ratkaisut elämän ongelmiin löytyvät vain sillä, että ongelmiensa kanssa kamppaileva ihminen käy läpi sisäisen vapautumisen ja henkisen kasvun tien. Useimpien ihmisten ongelmien syynä on joko raastavat ja sisimpään haudatut syyllisyydet, elämän aikana koetut traumaattiset kokemukset tai se, ettei ihmisen henkinen kantti kestä vallitsevaa tilannetta. Esim. koulu- tai työpaikkakiusaamisissa on usein kysymys siitä, että joku on niin heikko, että tuntee itsensä loukatuksi pienimmästäkin syystä. Silloinkin, kun kukaan ei ole tarkoittanutkaan kiusata.

Ainut tie syyllisyyksistä vapautumiseksi on se, että syyllinen sopii omat tekonsa niiden kanssa, joille on väärin tehnyt.
     Meidän kotoisessa kristillisyydessämme, niin kirkko kuin vapaatkin suunnat, levittää sitä harhaa, että Jeesus on sovittanut kaikki ihmisten synnit ja rikokset niin, ettei näistä ihmisen itsensä tarvitse vastuuta kantaa ja todellista parannusta tehdä.
     Totuus on kuitenkin se, että Jeesus on sovittanut vain ne synnit, jotka ihminen on tehnyt Jumalaa vastaan. Kaikki muut väärintekemiset ja rikokset ihmisen on itsensä sovitettava. Tarvittaessa tunnustettava rikoksensa poliisille ja sovitettava vaikka vankilassa. Tämän jälkeen kun ihminen on vapautunut menneisyytensä painolastista, hän voi alkaa rakentamaan uutta tulevaisuutta uutena ihmisenä ja lähteä sille henkisen kasvun tielle, jonka avulla hän pystyy kohtaamaan ja voittamaan kaikki elämänsä haasteet.

Vaikeuksia ja koettelemuksia elämässä tulee aina, mutta vaikeudet ovat voitettavissa. Vaikeuksien voittajaksi tulemisen edellytys on, ettemme näitä vaikeuksia pakene vaan käymme suoraan niitä päin ja voitamme ne. Pakenijan tie on jatkuvaa henkisen altavastaajan osassa olemista ja tappiosta tappioon kulkemista.
     Sen sijaan silloin kun pystymme katsomaan elämäämme ja tulevaisuuttamme voittajan silmin ja meillä on elämällemme selvät ja kauaskantoiset tavoitteet, nämä tavoitteet motivoivat henkiset voimavaramme näiden saavuttamiseen. Ja vielä. Ihminen kestää mitä vain ja voittaa melkein minkä vain silloin kun hänellä on riittävä syy kestämiseen ja voittamiseen. On enää vain kysymys siitä, millaiseksi itse kukin meistä haluaa tulla. Kohota siis katseesi tulevaisuuteen ja näe itsesi sellaisena kuin haluat tulevaisuudessa olla ja sinusta tulee juuri sellainen. Marraskuussa 1963 tavoitteeni oli tulla esiintyväksi hypnotisoijaksi ja viisi vuotta myöhemmin olin näyttämöllä esittämässä hypnoosiohjelmia. Samoin v. 1960 halusin tulla Jumalan mieheksi ja 18 vuotta myöhemmin, syyskuun 10 pnä 1978, minut siunattiin evankelistan virkaan. Vain pari tavoitetta mainitakseni.

4. Elämme mielikuvien maailmassa.

Voidaan sanoa, että syntyessään ihminen on kuin puhdas taulukangas, johon ympäristön vaikutteet alkavat tekemään omia siveltimenvetojaan aivan ensimmäisistä päivistä lähtien. Jokainen kokemus ja myöhemmin myös omat valinnat ja tekomme jättävät omat piirtonsa persoonallisuutemme tauluun. Näin meistä muokkautuu vähitellen se, mitä me olemme. Joko sisäisesti eheä kokonaisuus, harmoninen "idylli" tai sitten ristiriitoja täynnä oleva "riiva".

Vain harva meistä tulee ajatelleeksi sitä, kuinka ratkaisevaa osaa persoonallisuutemme muodostumisessa näyttelevät ne mielikuvat, jotka ympäristömme tai me itse olemme luoneet ja myös se, miten me puhumme. Nyt kun meillä Suomessa, ainakin pienissä maalaiskylissä, ihmiset luokitellaan syntyperänsä perusteella omiin sosiaalisiin luokkiinsa, säätää tämä paljossa sen, millainen ihmisestä muodostuu ja millaiset ovat sen ihmisen mahdollisuudet selviytyä voittajana omassa elämässään.
     On kokonaan toista syntyä hyvään ja arvostettuun sukuun kuin huutolaispojan poikana mustaan mökkiin. Ja kuitenkin kaiken aikaa ratkaisevaa osaa ihmisen persoonallisuuden muodostumisessa näyttelevät vain mielikuvat. Eli ne mielikuvat, jotka ympäristömme on meistä muodostanut kuin myös ne, jotka itse olemme itsestämme luoneet. Yleensä on myös niin, että yksilön itsetunto ja minäkuva rakentuu sen mukaan miten ympäristö häneen suhtautuu.
     Köyhissä oloissa syntyneen itsetunto rakentuu yleensä ympäristön asenteiden mukaisesti "anteeksi, että olen olemassa" - mentaliteettiin ja koko tuleva elämä on tämänmukaista hattu kourassa nöyristelyä ja olemassaolon ahdinkoa. Vaatii valtavan paljon henkistä lujuutta, että vaikeissa oloissa syntynyt ihminen pystyy voittamaan ympäristönsä kielteiset vaikutukset itseensä ja rakentamaan itsestään myönteistä persoonallisuutta. Ja kuitenkin tämä on ainut tie parempaan elämään ja terveeseen itsetuntoon. Kysymys on siis kaiken aikaa, ja vain, mielikuvista ja niiden muodostumisesta.
     Ympäristön kielteisillä mielikuvilla ei ole mitään vaikutusta yksilön minäkuvan muodostumiseen ellei yksilö alistu alttiiksi näiden vaikutuksille. Mikäli yksilö pystyy uskomaan itseensä ja henkisesti nousemaan ympäristönsä kielteisten mielikuvien yläpuolelle ja rakentamaan itsestään myönteisen mielikuvan, (esim. mielikuva Jumalan lapseudesta) tämä mielikuva muuttaa sen ihmisen persoonallisuuden mielikuvan mukaiseksi. Näin tapahtuu riippumatta siitä toimittaanko uskon, joogan tai hypnoosin alueilla.
      Tapahtuu henkinen vallankumous yksilön ja ympäristön mielikuvissa ja arvojärjestyksissä. Tämän vuoksi meidän ei koskaan tule ajatella: "Minä olen tämmöinen". Ja puhua: "En minä osaa". "En minä pysty" jne. tyyliin. Elämän voittajan mielikuva sanoo: "Minä pystyn siihen". "Minä paranen". Ja: "Mitä en vielä osaa, sen minä opin" jne.
     Nämä elämän voittajan mielikuvat itsestään kasvattavat yksilöstä todellisen itsensä ja elämänsä voittajan. Kysymys on siis siitä myönteisten mielikuvien suorittamasta alitajunnan ohjailusta, joka suggestioiden ja hypnoosin piirissä on tuttua, ja joka on vapauttanut niin monet alkoholistit, tupakoitsijat kuin muutkin riippuvaiset omista riippuvuuksistaan ja mahdollistaneet uuden vapaan elämän uutena ihmisenä.

Meidän mahdollisuuksiamme rajoittaa siis vain omat mielikuvamme. Ja edelleen: Kouluissa ja työpaikoilla kiusaajat kiusaavat yleensä vain niitä, jotka ovat kiusattavissa. Hengen jättiläinen on kuin täysi kuu, joka myhäilee tyytyväisenä. Sitä saa panetella ja parjata. Sille saa huutaa ja kirota tai ampua vaikka haulikolla, niin se vain myhäilee tyytyväisenä. Tulkaamme siis tämän kuun kaltaisiksi hengen jättiläisiksi niin koko maailma on avoinna kaikkine mahdollisuuksineen edessämme.