Kaksikymmentä vuotta sitten Sodankylä eli yhtä voimakkainta kukoistuskauttaan ja vallitsi todellinen Sodankylä-henki. Kesäisin Sodankylä oli kansainvälisen turismin kohtaamispaikka, jossa lukuisat eripuolilta maailmaa linja-autolla liikkeellä olleet turistiryhmät kansoittivat Sodankylän keskustan ja keskustan kauppaliikkeet ja kaikkialla vallitsi vapautunut ja avoin henkinen ilmapiiri ja oli kuin maailman kaikki kansat olisimme olleet yhtä suurta perhettä. Iltaisin Sodankylän kyläkuvasta kaikuivat nuorten ilakoivat äänet ja Sodankylän vapautuneessa henkisessä ilmapiirissä kukoisti kulttuuri, toimi Sodankylän pelimannit ja kuoro ja monet harrastuspiirit. Samoin Arvo Ylitalon runoilemana ja Jouko Tekoniemen säveltämänä syntyivät monet laulut ja syntyi Friikoolin messu, joka Pentti Pietikäisen laulamana valloitti maailmaa.

Mutta sitten kaikki alkoi muuttumaan. Meille Sodankylään vaihtui nimismies ja uusi nimismies tunsi kyllä lain hyvin, mutta ei tuntenut maan tapaa eikä lappilaista ajatusmaailmaa, jotta tätä lakia olisi voitu viisaasti ja kansan oikeustajua vastaavasti käytäntöön soveltaa ja niin kansan karvat alkoivat nousemaan pystyyn.
     Korviini kantautui kuinka joku metsästäjä oli tavannut jossain lettorimmellä haavoittuneen hanhen, ampunut tämän, hommannut paikalle varusteita ja tehnyt todella paljon työtä saadakseen ampumansa hanhen kuivalle maalle. Mutta sitten oli tapahtunut, että niin pian kuin hän oli hanhen kuivalle maalle saanut, oli paikalle kävellyt uusi nimismies jonkun poliisin kanssa: "Tämä on meidän raanikkoon ampuma hanhi ja lain mukaan tämä kuuluu meille", ja niin olivat ottaneet hanhen ja menneet menojaan ja tällaiset temput eivät lappilaiseen oikeustajuun ja käytäntöön oikein sovi .
     Eikä sopinut lappilaiseen oikeustajuun sekään tapaus, jossa hirvenpyytäjät olivat hirvimetsällä ampuneet isokokoisen naarashirven, joka oli kaatunut pensaikkoiseen maastoon. Pian samalta paikalta oli noussut samanlainen naarashirvi ja nyt metsästäjät uskoivat haavoittuneen hirven yrittävän pakoon ja toimivat niin kuin jokainen vastuuntuntoinen metsästäjä olisi toiminut, eli ampuivat uudelleen haavoittuneeksi uskomaansa hirveä estääkseen tämän pakenemisen. Tulos oli ollut, että kun kaatopaikalle olivat menneet, oli ketallaan ollut kaksi hirveä. No miehet olivat käsitelleet hirvet asianmukaisesti ja toimittaneet ylimääräisen hirven lihat poliisille, joka oli myynyt ne huutokaupalla. Mutta kaikki ei ollutkaan päättynyt siihen. Nimismies oli asettanut metsästäjän/metsästäjät syytteeseen, jonka syytteen lautamiehet olivat hylänneet. Vahinko mikä vahinko, ja jos siihen mennään, että selvistä vahingoistakin syytteeseen pannaan, täällähän ei kohta kukaan uskalla tehdä mitään.
     Nyt kun tällaisia juttuja uuden nimismiehen linjauksista ja käytännöstä pitäjällä liikkui, tämä oli omiaan kärjistämään poliisin ja suuren yleisön suhteita ja osaltaan taustalla niihin ampumistapauksiin, joissa poliisi joutui aseellisen hyökkäyksen kohteeksi.

Meillä Sodankylässä yleinen käytäntö poliisin toiminnassa on ollut, että poliisi lakia käytäntöön soveltaessaan käyttää myös tervettä harkintaa, jotta asiassa päästäisiin lain tarkoituksen kannalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Nyt kun nimismiehen linjaus oli, että sakkoa tai syytteeseen pienimmästäkin syystä, tämä kärjisti nähdäkseni myös vanhempien pitkään Sodankylässä toimineiden poliisien ja nimismiehen suhteet niin, että kaikkiaan seitsemän poliisia lopetti syystä tai toisesta poliisin hommat. He kaukaa viisaina näkivät mihin tämä kehitys johtaa eivätkä halunneet mukana tässä olla. Otanpa tähän omakohtaisen kokemukseni:
     Elokuulla 1986 suoritin invalidiautoilijana ajotutkinnon automaattivaihteisella autollani ja sain AB-luokan ajokortin entisen ABCE-luokan kortin sijaan. Nyt kun oli asioitava nimismiehen kansliassa silloisella poliisilaitokselle, ajoin autollani aivan poliisilaitoksen oven läheisyyteen vaikka varsinainen pysäköintipaikka olisi ollut kymmenien metrien päässä ja liikennemerkillä yksityisautoilu poliisilaitoksen pihaan oli kielletty. Kun sain asiani hoidettua ja olin lähdössä autollani liikkeelle, paikalle ajoi poliisin Saab-piiska-auto, jossa oli kaksi vanhempaa poliisia. No. Pysäytin autoni ja jäin odottamaan, josko näillä poliiseilla on jotain huomautettavaa autoiluuni nähden, mutta ilmeisesti tunsivat minut ja tiesivät, että minulla on pakottava tarve tällaiseen, he eivät reagoineet asiaan millään tavalla ja jatkoin matkaani.
     Mutta aivan samaa järkevää lain käytäntöön soveltamista poliisi ei osoittanut enää marraskuussa 1997, jolloin asioin Sodankylän uudella poliisitalolla paikallisen komisarion juttusilla. Tällöin poliisilaitoksen piha-alue oli lumen pettämää liukasta jäätikköä ja erittäin vaarallinen tukitelineen avulla kuljettavaksi, ja kun poliisilaitoksen pihalla ei ollut ainuttakaan invalidipysäköintipaikkaa, joten minulla oli nytkin pakottava tarve ajaa lähelle poliisilaitoksen ulko-ovea, kuitenkin niin, että autoni sivulle jäi useiden metrien vapaa liikkumisalue eikä autoni estänyt kenenkään liikkumista eikä ollut vaaraksi kelleen. Kuitenkin, kun parin tunnin kuluttua autolleni palasin, oli autoni tuulilasissa sakkolappu. Eli minun olisi ilmeisesti pitänyt kontata satojen metrien päästä kunnanviraston pihalla olevalta invalidipysäköintipaikalta, jotta lain kirjain olisi tullut täytettyä. Invalidipysäköintilupa minulla oli, mutta sillä ei ollut mitään merkitystä koska laissa ei nimenomaan sanottu, että tällä luvalla saa pysäköidä poliisilaitoksen oven läheisyyteen, ja tämä kuvannee erittäin hyvin sitä, miten sokeaan ja kansan oikeustajun vastaiseen lain käytäntöön soveltamiseen Sodankylässä oli ajauduttu.

Tämän kansan oikeustajun vastaisen lain käytäntöön soveltamisen lisäksi todellisen kuoliniskun Sodankylä-hengelle antoi keskustan uudet liikennejärjestelyt.
     Sodankylä on pinta-alaltaan maamme toiseksi suurin kunta ja on pituutta ja leveyttä joka suuntaan. Samoin julkisen liikenteen vähentyessä yksityisautoilu näyttelee entistä keskeisempää osaa ihmisten asiointimahdollisuuksien turvaajana. Nyt nämä yksityisautoilun vaatimukset olisi pitänyt ottaa liikennejärjestelyissä huomioon, mutta toisin kävi. Rakennettiin pelkkä idylli idyllin vuoksi. Rakennettiin valtavan laajat kesäiset kivikot ja talviset kinokset, jopa niin suuriksi, ettei Jäämerentien varteen jäänyt sijaa yhdellekään invalidipysäköintipaikalle. Käytännössä nämä liikennejärjestelyt merkitsivät myös sitä, että kun aiemmin monet eläkeläiset ja invalidit ylläpitivät sosiaalisia suhteitaan istumalla keskustassa autoissaan ja tapaamalla ihmisiä, niin nyt poliisin toimesta meidät eläkeläiset ja invalidit ajettiin pois: "Täällä tyhjää pällistelet! Liikkeelle siitä". (Sanat konstaapeli Xxxxxn Xxxxxxxxxn) Samoin nuorten ilakoivat äänet vaimenivat kyläkuvasta.
     Sodankylän keskustan liikkeenharjoittajille nämä liikennejärjestelyt merkitsivät katoa asiakaskunnassa. Ja kuka haluaa asioida sellaisessa liikkeessä, jonka ulkopuolella poliisi sakkolappuineen kyttää asiakkaiden pysäköintejä, kuin myös Jäämerentien pysäköintitaskuista umpipakettiautojen välistä liikenteen sekaan sokkona peruuttaminen on peräti tressaavaa ja karkottaa asiakkaita liikkeistä ja kokonaisuutenakin Sodankylän keskustan henkinen ilmapiiri on hyvin apaattinen ja ahdistunut, jota turistit kaukaa kiertävät. Jäljelle on jäänyt lähinnä "taivaallisen rauhan aukio" - kuollut idylli ja idylliä vartioimaan mobilisoidut poliisivoimat.

Kolmantena Sodankylä-hengen tuhoajana ja varsinaisen Sodankylä-taudin lietsojana näkisin ennennäkemättömän kyttäysmentaliteetin, jossa kohta kaikki kyttäävät kaikkia. Nyt kun keskustan liikenneolot saatiin hiljennettyä, eläkeläiset ja invalidit pois ajettua ja viimeinenkin väärin pysäköity auto sakotettua, poliisille jäi rutosti aikaa kytätä toisiaan. Kunnanvirastossa ovat jo vuosia kytänneet toisiaan ja tehneet lukemattomia tutkintapyyntöjä ja oikeusprosesseja. Nyt sama kyttäämisen ja keskinäisen vikoilun henki näyttää levinneen myös kirkon piiriin, jonka pitäisi olla esikuvana keskinäisestä rakkaudesta ja toistensa kunnioittamisesta. Merkillepantavaa myös oli joitakin aikoja sitten Sompio-lehdessä ollut poliisin kehotus ottaa autojen rekisterinumeroita ylös ja ilmoittaa poliisille jotta poliisi voi sakottaa. (sakko pelkän ilmiannon perusteella tuskin sopii oikeusvaltiomme periaatteisiin?)

Kokonaisuutena kaikki edellä esille tuodut näkökohdat ovat luoneet Sodankylän henkisestä ilmapiiristä erittäin ahdistavan ja täältä lähtevät kaikki kynnelle kykenevät. Erittäin konkreettisen kuvan tästä muuttoliikkeestä saamme siitä, kun tähän asti kirkonkylän ekaluokalle tuleville on tarvittu neljä rinnakkaisluokkaa, niin ensi vuonna tarvitaan kuulemma vain kaksi; ja jos nykyinen ilmapiiri ja suuntaus jatkuu, voi olla että jo muutaman vuoden kuluttua ekaluokkalaisille riittää yksikin luokka ja tämä kehitys on tuhoisaa koko kunnan tulevaisuudelle.

Mitä sitten pitää tekemän?

Nimismies meillä on jo vaihtunut ja poliisikuntaa ollaan siivoamassa kelvottomista poliiseista, joten suunta sillä sektorilla on oikea.
     Samaa suuntaa ja siivoamista tarvittaisiin myös kunnan virastossa. Eli on kaikkein ensimmäiseksi alettava kyselemään, suostuisiko Sodankylän olot hyvin tunteva Asko Apukka tulemaan meille kunnanjohtajaksi ja elvyttämään uudelleen todellisen Sodankylä-hengen. Toiseksi tarvitaan kunnan teknisen toimiston henkilökunnan vaihtamista. Nykyinen kun on jo liikaakin uhrannut verotuloja järjettömän idyllin rakentamiseen. Kolmanneksi on palkattava katerpillarit ja kauhakuormaajat kuskaamaan nykyinen keskustan idylli kaatopaikalle ja liikenneolot muutettava vastaamaan autoilevan kansan tarpeita. Neljänneksi on kutsuttava eläkeläiset ja invalidit keskustaan ihmisiksi ihmisten joukkoon ja kutsuttava nuoret ilakoimaan kyläkuvaan ja tuomaan uutta elämän sykettä nykyiseen kuolleeseen idylliin.
     Ehkäpä näiden toimien jälkeen nuoret viihtyvät jälleen kotipitäjässään ja myös turistit viihtyvät vapautuneessa ilmapiirissä ja ehkäpä uudessa hengen vapaudessa syntyvät myös uudet "friikoolin messut" ja lähtevät valtaamaan maailmaa.

2.12.2002
Leo Salmela
Sodankylä