"Sorassa oli mies, Daanin sukukuntaa, nimeltä Maanoah; ja hänen vaimonsa oli hedelmätön eikä ollut synnyttänyt".(Tuom. 13:2).

Ihmeelliset ovat Herran teot, sanotaan Raamatussa. On niin, että silloin kun Jumala puuttuu asioiden kulkuun ja lähtee toteuttamaan omia aivoituksiaan, todistaakseen oman kunniansa ja kirkkautensa, Jumala ei etsi helppoja teitä ja luonnollisia tapahtumia. Näiden kautta Jumalan kunnia ja valtasuuruus ei koskaan tule kirkastetuksi. Jumala etsii mahdottomia tilanteita, todistaakseen, että hänelle on kaikki mahdollista.

"Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eikä teidän tienne ole minun teitäni sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne". (Jes. 55:8,9).

Nyt Jumala näki tämän lapsettoman avioparin ja näki samalla tilaisuuden osoittaa jo tässä avioparissa oman kunniansa ja kirkkautensa. Eräänä päivänä Jumalan enkeli ilmestyi tälle avioparille ja ilmoitti heidän tulevasta perillisestään, pojasta, joka tulisi olemaan Jumalan nasiiri aina äitinsä kohdusta saakka, ja että tämän nasiirin tehtävänä tulisi olemaan Jumalan kansan vapauttaminen filistealaisten orjuudesta. Ja minkä Herra sanoo, se myös tapahtuu, ja niin tälle avioparille syntyi vajaan vuoden kuluttua poika.

Ja Simson varttui iässä ja voimassa ja Jumalan Henki vaikutti hänessä Daanin leirissä Soran ja Estaolin välillä. Sitten koitti päivä, jolloin Simson oli aika katsella mielitiettyä - elämän toveria - olemaan hänen kanssaan myötä ja vastoinkäymisissä. Erään kerran hän meni alas Timnaan ja näki siellä filistealaisen tyttären, joka oli ihana hänen silmissään ja Simson meni isänsä tykö avioliittosuunnitelmineen ja niin lähti Simson vanhempineen vaeltamaan kosiomatkalle alas Timnaan. Tällä matkalla Simson kohtasi nuoren leijonan, joka halusi olla tien valtias ja tuli karjuen Simsonia kohti. Mutta Herran Henki valtasi Simsonin ja hän tarttui leijonaa raivelista ja repi sen paljain käsin kappaleiksi ja heitti tien oheen. Tästä teosta alkoi Simsonin voimallisten tekojen tie. Tie, jolla jokainen askel todisti Jumalan suunnattomasta voimasta. Voimasta, jota vastaan filistealaisten armeijat turhaan yrittivät taistella. Siellä, missä Jumalan voima ja väkevyys toimii täydessä valtasuuruudessaan, siellä ihmisen mahti, miten suuri se onkin, on köykäistä tavaraa. Turha on nousta Jumalaa ja hänen voideltuaan vastaan. Siinä kamppailussa yksi mies on enemmän kuin "filistealaisten" armeijat.
    Kuitenkin tässä Simsonin avioliitossa kävi, niinkuin yleensä "filistealaisten" tyttärien kanssa solmitussa avioliitossa käy. Tällä nuorikolla oli ulkonaista kauneutta ja viehätysvoimaa, mutta se sisäinen ryhti, joka olisi uskolliseen elämäntoveruuteen tarvittu, puuttui tältä nuorikolta ja jo omissa häissään hän Syyllistyi hirvittävään aviorikokseen. Urkki tietoonsa miehensä salaisuudet ja paljasti ne sitten hänen vastustajilleen. Ensin petti vaimo Ja sitten petti hänen isänsä antamalla tämän vaimon yhdelle sulhaspojista. Ja tämä riitti Simsonille.
    On niin, että Jumala ei yleensä hyväksy tällaisia filistean tyttärien kanssa solmittuja avioliittoja, mutta kaikella on oma tarkoituksensa. Kun Jumala ei myöskään tuomitse mielivaltaisesti ketään ihmistä tai kansakuntaa, täytyy tämän ihmisen tai kansakunnan vetää itse Jumalan tuomio päällensä ja nyt tämä filistealaisen vaimon aviorikos ja hänen isänsä edesottamukset olivat ne teot, joilla koko Filistean kansa veti Jumalan tuomion päällensä ja niin syttyi avoin konflikti Simsonin ja filistealaisten välille.

"Niin Simson meni ja pyydysti kolmesataa kettua. Ja hän otti tulisoihtuja, sitoi aina kaksi häntää yhteen ja asetti tulisoihdun kunkin häntäparin väliin. Sitten hän sytytti tulisoihdut ja päästi ketut menemään filistealaisten viljapeltoihin; näin hän sytytti palamaan sekä kuhilaat että kasvavan viljan, viinitarhat ja öljypuut". (Tuom. 15:4,5)

Oli koittanut Jumalan tuomion aika yli koko filistean kansan. Tässä tuomiossa ei enää erotettu toista ihmistä toisesta. Ei ollut miestä ei naista, vaan koko kansa yhdessä sai kohdata Jumalan tuomion. Tuomion, joka oli heidän pahain tekojensa seuraus. Ja tämän tuomion toteuttajaksi Jumala oli valinnut Simsonin. Voimallisen nasiirin aina äitinsä kohdusta. Turhaan yritti Filistean armeijat taistella tätä Jumalan Hengen valtaamaa nasiiria vastaan. Siinä, missä ihmisten mahti taistelee Jumalan voideltua vastaan, siinä ihmisten mahti taistelee itseään Jumalaa vastaan ja tässä taistelussa ihminen on köykäinen kaveri. Tämän saivat myös Filistean sotilaat kalliisti tulla tuntemaan.

Erään kerran Simson tuotiin sidottuna Eetamin kallioluolalta, jossa hän asui, ja luovutettiin filistealaisten käsiin. Kuitenkin niin pian kuin hän filistealaisten käsiin joutui, tuli Herran Henki häneen ja köydet hänen ranteissaan olivat kuin tulen kärventämät rohdinlangat, ja hänen siteensä sulivat pois hänen käsistänsä. Tämän jälkeen Simson otti käteensä maassa olleen aasin leukaluun ja siitä alkoi karmea niitto. Tuhat aseistettua Filistean sotilasta menetti tässä kahakassa henkensä. "Aasinleukaluulla minä löin heitä läjään, löin kahteen, aasinleukaluulla löin heitä tuhannen miestä" ja tapahtuma ikuistettiin antamalla paikan nimeksi Raamat-Lehi - Leukaluukumpu.

Erään kerran Simson meni filistealaisten Gassaan ja oli siellä yötä. Kun kaupungin väki sai tietää hänen siellä olevan, varustivat he jälleen sotakuntoiset miehet vartioimaan portteja saadakseen hänet vangituksi ja tapetuksi. Kun Simson keskiyön aikaan aavisti heidän hankkeensa, lähti hän sieltä ja mennessään hän otti kaupungin portin raameineen ja kantoi sen yli 50 km sen vuoren huipulle, joka on, vastapäätä Hebronia ja pystytti tämän kaupungin portin filistealaisten mielikarvaudeksi sinne. Se voima, joka Simsonissa vaikutti, ei ollut tavallisen kuolevaisen voimaa. Jumalan Henki vaikutti Simsonissa ja nyt kaikki hänen legendaariset urotyöt antoivat Israelin kansalle uskoa ja rohkeutta kääntyä uudelleen Herran puoleen ja lähteä nostamaan alaspainetun kansan henkistä ryhtiä ja rakentamaan näin uutta ja parempaa tulevaisuutta.

Tämä Simsonin valtakausi Israelin kansan henkisenä johtajana kesti kaksi vuosikymmentä. Se, mitä sen jälkeen tapahtui, on samalla sekä murheellista että varoittavaa kerrottavaa.

Simson rakastui erääseen Soorekin laaksossa asuvaan naiseen nimeltä Delila ja nyt kun filistealaiset eivät olleet mitenkään muuten saaneet Simsonia nujerretuksi, keksi joku tässä Simsonin rakastelussa tilaisuuden hirvittävään juoneen: "Onhan hänen rakastettunsa meikäläisiä". Ja niin Filistean ruhtinaat tulivat Delilan luo ja lupasivat tuhat ja sata hopeasekeliä kukin jos tämä nainen urkkisi Simsonin salat ja paljastaisi ne heille, että he saisivat hänet masennetuksi ja voitetuksi. Niin tämä onneton naisparka, heikko kun oli, liittoutui näiden ruhtinaiden kanssa Simsonin päänmenoksi ja tuhoksi ja sen vuoksi, että naisellinen viehätysvoima oli sokaissut Simsonin silmät, niin ettei hän nähnyt sitä totuutta, joka häntä oli kohtaamassa, ja että Simson piti halpana Jumalan hänelle uskoman tehtävän, tämä filistealaisten juoni onnistui. Eräänä aamuna Simson sai huomata, että Herra oli poistunut hänestä, eikä hänellä omassa voimassaan ollut mitään mahdollisuuksia taistella sisähuoneessa väijyviä filistealaisia vastaan. Mies, joka aiemmin Jumalan voimassa oli taistellut pelkän aasinleukaluun avulla kokonaista armeijaa vastaan, nujerrettiin nyt muutaman miehen voimalla. Hänen silmänsä puhkaistiin ja vaskikahleisiin kytkettynä hänet kuljetettiin Gassan vankilaan. Siellä hänet pantiin pyörittämään myllynkiviä ja jauhamaan jauhoja filistealaisille.

Se, mikä kohtasi Simsonia, olkoon varoittavana esimerkkinä kaikkien aikojen kaikille Jumalan palvelijoille. Meillä on jatkuva sotatila tämän maailman ruhtinaita ja syntiä ja saastaisuutta, ja kaikkia harhauttavia lahkolaisuuksia vastaan. Tämä taistelu, vaikka sitä ei aina näy, on jatkuvaa ja armotonta henkien taistelua, jossa yleensä kaikki keinot ja juonet ovat mahdollisia. On niin, että silloin kun tämän ajan "filistealaiset" eivät muuten pysty Jumalan miestä nujertamaan, he turvautuvat samoihin juoniin kuin filistealaiset aikanaan. "Onhan sen vaimo vielä meidän joukossa". Ja tässä onkin silmien aukipitämistä. Jos Simson olisi valvonut tilanteen kehitystä ja tehnyt ajoissa oikeat johtopäätökset ja toiminut niiden mukaan, hän olisi pelastanut itsensä ja sen tehtävän, johon Jumala oli hänet äitinsä kohdusta asti valmistanut. Jos mitään muuta keinoa ei tilanteen hallitsemiseksi ole, Jumalan miehen on tarvittaessa oltava valmis antamaan "kenkää" "filistealaisten kätyreille" sillämielin, että ne seläntakana vehkaamiset varmahan loppuu.

NOUSE JA KÄY

Raamatussa kerrotaan meille lukuisista paranemisihmeistä. Nämä paranemisihmeet olivat Jeesuksen ja apostolien toiminnassa niitä tekoja, joiden takia kaikki joutuivat tunnustamaan, että jokin korkeampi voima oli näiden tekojen takana.
    Kun tutkimme evankeliumeja ja apostolien tekoja, näemme että kaikkialla siellä, missä Jeesus ja apostolit liikkuivat tapahtui Ihmeitä ja tunnustekoja.

"Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi siellä Kristusta. Ja kansa otti sanan yksimielisesti vastaan, kuultuaan hänen saarnansa ja nähtyään ne tunnusteot, jotka hän teki. Sillä monista, joissa oli saastaisia riivaajahenkiä, nämä lähtivät ulos huutaen suurella äänellä ja moni halvattu ja rampa parani. Ja syntyi suuri ilo siinä kaupungissa."(Apt 8:5ss).

Nyt kaikille näille paranemistapauksille oli yksi ja yhteinen tunnusmerkki. HE PARANSIVAT SANALLA SAIRAITA. Kun Jeesus paransi, hän sanoi: "NOUSE, OTA VUOTEESI JA KÄY". Kun apostolit paransivat, he sanoivat "JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMESSÄ, NOUSE JA KÄY". Kun Paavali paransi, hän sanoi: "MINÄ SANON SINULLE! JEESUKSEN KRISTUKSEN NIMESSÄ NOUSE JA KÄY" (Apt 14:10. Alkuperäinen kreikkalainen teksti).

Sen sijaan meidän aikamme kristillisyyteen on pesiytynyt merkillinen "käskynhaltijakristillisyys", jonka tunnusmerkkinä on, että kaikki asiat annetaan Jumalan tai Jeesuksen tehtäväksi: "Herra tee sitä". "Herra tee tätä". "Herra paranna se...". "Herra tee...". "Herra tee...." jne. Niin kuin Jumala jokin meidän renkipoika olisi. Tässä käskynhaltijakristillisyydessä ei koskaan itse tartuta tositoimin asioiden kulkuun ja pyritä itse viemään ne täydessä uskonvarmuudessa voitolliseen päätökseen ja niin eletään jatkuvan voimattomuuden ja henkisen alennuksentilan vallassa. Sen vuoksi näillä käskynhaltijakristityillä ei koskaan ole kärsiville lähimmäisilleen mitään annettavana ja vielä vähemmän heillä itsellään on henkistä kanttia kohdata elämän kovat realiteetit - halvautumiset ym sairaudet. Se uskonelämä, jota he ovat vuosikymmeniä harrastaneet, osoittautuu näissä elämän realiteeteissa utopistiseksi harhaksi, jolla ei ole mitään todellista kiinnekohtaa elävässä elämässä.

Kun elokuulla 1983 makasin puhe- ja liikuntakyvyttömänä Lapin keskussairaalan eristyshuoneessa, olivat lääkärien ennusteet paranemisestani ja kuntoutumisestani vähintäänkin pessimistiset: "Kyllä tämä mies ei tästä enää nouse". Kuitenkin ne omakohtaiset kokemukset, joita olin -60 luvulla kokenut, antoivat minulle uskoa tulevaisuuteen. Lääkäreillä oli inhimillistä viisautta ja ammattitaitoa, mutta minulla oli tuntemus henkisen auktoriteetin ja vuoria siirtävän uskon periaatteista. Ja niin ajatteli hiljaa mielessäni näitä lääkärien ennusteita kuunnellessani: "Katothampa".

On niin, että ihmiset voidaan jakaa heidän henkisen suuruutensa mukaisiin kasteihin. Valtaosa ihmisistä on niitä "pikkusieluja", jotka elävät aivan yleisten mielipiteiden ja tavanmukaisuuksien varassa, pystymättä koskaan luovaan oivaltamiseen ja sen mukaiseen itsenäiseen toimintaan. Sairaanhoitajina tai fysioterapeutteina tällaiset "pikkusielut" kiipeävät ylös oman "tärkeytensä valtaistuimelle" ja sieltä "ulkopuolisena käskijänä" kuskaavat potilaita ja kuntoutettavia kuin "mykkää juhtaa". Yhteistyö heidän kanssaan on todella vaikeata ja hedelmätöntä. Toisen, vaikkakin vähemmistöryhmän muodostavat ne "persoonalliset suuruudet", jotka eivät tällaisia "valtaistuimia" tarvitse. He pystyvät omakohtaiseen luovaan oivaltamiseen ja itsensä toteuttamiseen. Samoin he pystyvät avoimeen ja vapautuneeseen yhteistyöhön silloinkin. kun aivan kaikkia ei ole oppikirjoissa aiemmin opetettu.

Vaan yksi oli ylitse muiden. Tammi- helmikuu -84 oli minulle sitä kohtalon aikaa, jolloin minun koko kolarin jälkeinen tulevaisuuteni sinetöitiin. Näistä kuukausista riippui paljon se, kuinka tulisin tästä kolarista kuntoutumaan. Olin Lapin kuntoutuskeskuksessa ja tulen ikäni muistamaan sen työtoveruuteen pohjautuvan yhteistyön, jota sain siellä fysioterapeuttina olleen Tainan kanssa tehdä. Tässä yhteistyössä yhdistettiin hänen ammattipätevyytensä ja minun henkisen auktoriteetin ja luovan uskon tuntemus ja tulokset olivat sen mukaisia. "Henki on enemmän kuin ruumis" ja nyt kun henkinen kapasiteetti toimi täydellä teholla myös kuntoutuminen oli sen mukaista. Olen täysin vakuuttunut siitä, että jos olisin tätä yhteistyötä saanut jatkaa, olisin kävellyt jo muutaman kuukauden kuluttua. Vaan kun ei. Kirjaviisaat lääkärit lähettivät minut Käpylään näkemään kuinka siellä toiset olivat sopeutuneet ja osaansa tyytyneet ja niin tämä yhteistyö valitettavasti katkesi.

"Nouse ja käy" sanoi Jeesus aikanaan. Tämä sama periaate on elävää todellisuutta kaikkina aikoina ja kaikkien halvattujen ja rampojen kohdalla. Jos jäämme vain olemaan ja odottamaan, että jokin meistä riippumaton paranemisihme tapahtuisi, niin sitä saamme odottaa vielä haudassakin. Meillä on vain yksi tie kuntoutumiseen. Ja se tie on, että ME NOUSEMME JA LÄHDEMME LIIKKEELLE. On lähdettävä siitä tilanteesta ja niistä olosuhteista, joissa ihminen on ja täydessä uskonvarmuudessa voitettava jokainen yksityiskohta ja pyrittävä jatkuvasti kohti päämäärää - paranemista. Vain tämä tie voi aikojen saatossa viedä voittoon ja johtaa toivottuun päämäärään. JA SE TIE ON IHMISEN ITSENSÄ KULJETTAVA.

Nyt näistä Saarenkylän dramaattisista tapahtumista on kulunut yli viisi vuotta. (Elokuussa 1988) Nämä vuodet ovat olleet todellista henkien taistelua. Uskomista silloinkin kun usko ei ole riittänyt ja toivomista silloinkin kun toivoa ei enää ole ollut. Samalla nämä vuodet ovat olleet todellista uskon korkeakoulua. Sitä koulua, jonka vain tällä tiellä voi oppia. Ja tämä uskon korkeakoulu on tuottanut myös tulosta. Elokuussa 1986 saavutin ratkaisevan voiton tällä uskon tiellä suorittamalla ajokokeen automaattivaihteisella autolla ja päästessäni liikenteeseen. Näinä kahtena vuotena ajokilometrejä on kertynyt jo 60.000 ja elämä on saavuttanut tietyt uomansa. Samalla tämä autonkäyttömahdollisuus on avannut uusia mahdollisuuksia kehittää jatkuvasti uusia kuntoutusohjelmia ja viedä niitä eteenpäin.
    Viime keväänä, toukokuun lopulla, kun lumet alkoivat sulaa mahdollisuus maastoon pääsemiseksi avautui. Samalla avautui myös mahdollisuus lähteä viemään omaa erikoisvalmennusohjelmaani. Ja tämä valmennusohjelma, yhdessä viikottaisen fysioterapiahoidon kanssa, on tuottanut myös tulosta. Toukokuun lopulla oivalsin yhden mahdollisuuden virittäytyä henkisesti huippuvireeseen ja sen kautta saavuttaa uusia ulottuvuuksia kuntoutumisessani. Otin kävelymatkaksi kävelytelineen avulla 150 askelparia ja kellosta tällä matkalla käytetyn ajan. Ensimmäinen kävelymatka vei 11 minuuttia ja tästä lähdin lisäämään päivä päivältä vauhtia. Nyt tämä matka menee kuuteen ja puoleen minuuttiin. Tämän lisäksi otin maastossa 75 askelparin matkan ja merkitsin sen. Ensimmäisellä kerralla pääsin vain 50 metriä. Ja nyt tällä 75 askelparilla pääsen jo 125 metriä ja matka jatkuu päivittäin. Juhannusaattona, kolarin 5 vuotispäivänä kävelin 1000 askelparia 12OOm). Viikon kuluttua saman 1000 askelparia, mutta nyt jo 1500 metriä. Lauantaina heinäkuun 2 päivänä kävelin 2000 askelparia ja sekin matka jatkuu jatkuvasti.

Uskon tie on valtava haaste ja suuri seikkailu ja on sanottava, että kun kerran tälle tielle on lähtenyt ja näkee ne valtavat mahdollisuudet, jotka tällä tiellä avautuvat, tätä tietä ei voi olla kulkematta. Jeesus sanoo: "Kaikki on mahdollista sille joka uskoo". Ja tämä usko voittoihin ja mahdottoman mahdollistamiseen avaa ihmisen sisimmässä ne valtavat henkiset voimavarat, jotka ihmisen henkiseen minään kätkeytyy. Ne teot, jotka Simson omana aikanaan teki, ovat jokaisen meidän ulottuvilla silloin, kun tämä uskonhenki saa vallata meidän sisimpämme ja kuljettaa meitä niitä teitä, joita ihmisen ymmärrys ei aina riitä selittämään.