Vaikka tämä juutalaisten ja samarialaisten välinen uskonnollinen kiista esiintyy usein - evankeliumeissa Jeesuksen toiminnan yhteydessä, ei evankeliumit anna suoraa vastausta siihen mistä tämä kiista johtui ja mistä tässä oli kysymys.
    Löytääksemme selityksen tulle uskonnolliselle kiistalle on mentävä ajassa taaksepäin, aina Esran ja Nehemian päiviin asti.

Ja kaikille pakkosiirtolaisille kuulutettiin Juudassa, ja Jerusalemissa, että heidän tuli kokoontua Jerusalemiin; ja joka ei tullut kolmen päivän kuluessa, vanhinten ja päämiesten päätösten mukaan, sen koko omaisuus oli vihittävä tuhon omaksi ja HAN ITSE TULEVA EROTETUKSI PAKKOSIIRTOLAISTEN SEURAKUNNASTA. (Esra 10:7-8).

Tässä Raamatunkohdassa me näimme viitteitä siihen aikaan, jolloin Israelin kansa oli palannut Baabelin vankeudesta, (noin v 450 eKr.) ja jolloin oli lähdetty kokemuksista viisastuneena rakentamaan uudelleen Israelin kansan ja Jumalan välistä suhdetta. Sen lisäksi. että oli jo tapahtunut suuri synnintunnustus ja lain kirja oli luettu kaikelle kansalle, oli myös lähdetty puhdistamaan pakkosiirtolaisuudesta palannutta kansaa niistä pakana-avioliitoista, joita pakkosiirtolaisuuden aikana oli solmittu. Tämän puhdistuksen yhteydessä kävi sitten niin, että samarialaisia ei hyväksytty Jerusalemin seurakunnan yhteyteen heidän seka-avioliittojensa tähden.

Meidän isämme ovat kumartaen rukoilleet TÄLLÄ VUORELLA; ja te sanotte, että Jerusalemissa on se paikka, jossa tulee kumartaen rukoilla. (Joh. 4.:20).

Tämä samarialaisten Jerusalemin seurakunnasta erottaminen johti myös siihen, että samarialaiset, jotka kaikesta huolimatta tahtoivat Jumalaa palvella ja Jumala-yhteyttä ylläpitää, rakensivat oman temppelin Garissimin vuorelle v.400 e. Kr. Tämä temppelin rakentaminen johti lopulliseen välirikkoon, ja Jerusalemin seurakuntaan kuuluvat juutalaiset tuomitsivat samarialaiset lopullisesti eriseuraisiksi ja lahkolaisiksi, joita ei saanut tervehtiä, eikä heidän kanssaan seurustella. Juutalaisille Jerusalem oli se paikka, jossa vain voi Jumalaa kumartaen rukoilla.

Hekin olivat Aabrahamin perillisiä.

Et kai sinä ole suurempi kuin MEIDÄN ISÄMME JAAKOB, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja karjansa? (Joh 4:12).

Koko Jeesuksen elämä ja toiminta oli Jumalan uusien aivoitusten toteuttamista. Jumala oli Jeesuksessa aivoitellut uuden liiton ihmisen ja Jumalan välille. Tämä uuden liiton toteuttaminen lähti liikkeelle ensin juutalaisten keskuudessa, sitten samarialaisten keskuudessa ja myöhemmin aina maanääriin saakka. Huolimatta siitä, että juutalaiset ja benjaminilaiset olivat toimineet kirjoitusten mukaan evätessään samarialaisilta pääsyn Jerusalemin seurakunnan yhteyteen. Jeesus lähti määrätietoisesti romuttamaan jo kauan vallinnutta uskonnollista vastakkain asetelmaa. Jeesukselle myös samarialaiset olivat Aabrahamin siementä ja perillisiä lupauksen mukaan. Tämän lisäksi hänessä, Jeesuksessa, avautuisivat myös pakanoille autuuden ovet, niin että he voisivat parannuksen armon kautta Jumalan lapseuden ja taivasten valtakunnan omistaa.

Tämä juutalaisten ja samarialaisten välinen, yli 400 vuotta jatkunut, uskonnollinen kiista oli jatkuvaa puolustusasemissa olemista ja kiinnipitämistä siitä, mikä heille itselleen parhaiten sopi. Vaikka juutalaiset olivat tässä vastakkain asetelmassa enemmistönä ja heidän ei sen puolesta olisi tarvinnut piitata koko Samarian kysymyksestä tuon taivaallista, korvensi kuitenkin jo pelkkä samarialaisten olemassaolo heidän mieliään ja itsetuntoaan. Se totuus, joka kautta aikain on uskonnollisissa kiistoissa ilmennyt, ilmeni myös tässä kiistassa. Eli että: Aina silloin kun joku uskonnollinen yhteisö alkaa esiintymään ainoana oikeana yhteisönä ja Jumalan valtakunnan edustajana maan päällä kaikki toisin ajattelijat on yritettävä tuomita vääränä, eriseuraisena, lahkolaisena tai muuten saatanasta olevana. Tämä totuus pätee myös meidän päivinämme.. Silloin kun on omaksuttu ainoan oikean uskon periaate, on myös pyrittävä pitämään huolta siitä, ettei joku toisinajattelija tai eriseurainen pääse kansan syvien rivien suosioon. Näin myös juutalaisten ja samarialaisten välisässä kiistassa. Tämän inhimillisen piirteen Jeesus pyrki määrätietoisesti tässä kiistassa romuttamaan.

"Sinäkin olet samarialainen".

Niin juutalaiset vastasivat ja sanoivat hänelle: "Emmekö ole oikeassa, kun sanomme, että sinä olet samarialainen ja että sinussa on riivaaja". (Joh. 8:48).

Ylipapeille ja fariseuksille samarialaiskysymys oli itsestään selvä ja heidän asennoitumisensa samarialaisiin oli heidän mielestään oikea. Tämän itsestäänselvyyden he olivat saaneet iskostettua. myös syvälle juutalaisen kansan sydämiin, olihan heidän viittansa tupsut suuret ja suuret olivat heidän raamatunlausekotelonsa ja pitkät olivat heidän rukouksensa. Nämä olivat tehneet vaikutuksen kansaan ja tämän vaikutuksen turvin he saattoivat iskostaa kansaan omia näkemyksiään ja hallita näin kansan ajatustottumuksia ja heidän elämäänsä.

Jeesus oli, vaikka oli vaatimattoman rakentajaperheen poika, kokonaan toista maata. Jeesus tahtoi kysyä kaikessa Taivaallisen Isän tahtoa ja hänen totuuttaan eikä uskonut sellaisenaan mitä fariseukset tai muut ihmiset hänelle yrittivät tyrkyttää ja hänen ajatustottumuksiaan muokata. Jeesus, Jumalan poikana, ei ottanut vastaan käskyjä, määräyksiä tai neuvoja ihmisiltä.

Jeesuksen poikkeava asennoituminen, niin samarialaiskysymykseen, kuin muuhunkin farisealaiseen tekopyhyyteen ja ulkokultaisuuteen, herätti suurta närkästystä ja levottomuutta ylipappien ja fariseusten joukossa. Tässä tilanteessa tuli myös esille eräs, niin aatteellista kuin uskonnollista diktatuuria koskeva totuus: "Vallanpitäjille on kauhistus sellainen kansalainen, joka ajattelee omilla aivoillaan". Tämä totuus ilmenee kaikissa diktatuureissa ja ilmeni myös farisealaisessa uskonnollisessa diktatuurissa.

Jeesus, joka ei suostunut ajattelemaan fariseusten ja ylipappien aivoilla ja mukautumaan heidän hurskaudenmuotoonsa näyttelemään samanlaista ulkokultaisuuden roolia, kuin he itse näyttelivät, tuomittiin samarialaiseksi ja riivatuksi kansanvillitsijäksi, joka ei mukautunut farisealaiseen "seurakuntakuriin". Fariseuksille Jeesus oli itsestään saatanasta peräisin oleva kerettiläinen, ja ettei hän saisi enempää levottomuutta aikaan, hänen toiminta oli pyrittävä kaikin keinoin eliminoimaan.

"Oma profeetta".

Myös samarialaisten keskuuteen kantautui viestejä tästä Jeesuksen ja fariseusten "henkien taistelusta" ja nämä viestit miellyttivät samarialaisia.
    Luukkaan evankeliumin 10. luvusta jakeesta 25 eteenpäin me voimme lukea kuinka eräs lainoppinut tuli kysymään Jeesukselta suurimmasta käskystä ja hänen lähimmäisistään. Tässä yhteydessä Jeesus kertoo erään tapauksen, jossa eräs Jerikoon matkaava mies oli joutunut ryövärien käsiin. Hänet oli lyöty haavoille ja ryöstetty ja jätetty sen jälkeen verissään virumaan tien oheen. Kohta paikalle oli tullut pappi, joka kyllä näki hänet, mutta hänen arvolleen ei sopinut kumartua haavoitetun kärsivän lähimmäisen puoleen. Samoin oli laita leeviläisen. Myöhemmin tuli paikalle samarialainen, jolla ei ollut ulkonaisia hurskauden edellytyksiä, mutta hänellä oli sydän täynnä hyvyyttä ja laupeutta ja hiin auttaa tätä haavoitettua lähimmäistään. Hän vuodatti oman öljynsä haavoitetun haavoihin ja uhrasi omat rahansa lähimmäisen hoitokuluihin.

Tämä Jeesuksen esimerkki laupiaasta samarialaisesta korvensi ylipappien, fariseusten ja muiden "korkeasti kirkollisten" mieliä.

Jumalainen totuus, joka on kautta ihmiskunnan historian ollut voimassa, on se, että ihmiset katsovat ulkomuotoon, mutta Jumala katsoo sydämeen. Tämä tuli ilmi myös tässä laupiaan samarialaisen tapauksessa. Jumala ei arvosta ihmistä hänen ulkonaisten avujen, tittelien, kunniamerkkien eikä isiltä perittyjen rikkauksien mukaan. Jumala arvostaa ihmisen sydämessä asuvaa hyvyyttä, laupeutta ja rakkautta, sekä hänen totuutensa etsimistä, tuntemista ja arvostamista. Nämä totuudet olivat myös Jeesukselle tuttuja ja niitä totuuksia hän tahtoi myös tämän laupiaan kohdalla arvostaa, huolimatta siitä, että hän oli juutalaisten vihaama samarialainen. Tämä Jeesuksen asennoituminen miellytti suuresti samarialaisia.

Toinen samarialaisia miellyttänyt piirre Jeesuksessa oli se, että Jeesus seurusteli avoimesti ja vapautuneesti myös samarialaisten kanssa. Jo alussa oli esillä se tilanne, jossa Jeesus kohtaa Sykarin kaupungin lähellä olevalla Jaakobin lähteellä samarialaisen naisen. Myös tässä tilanteessa Jeesus kohtasi samarialaisten avoimesti ja välittömästi. Tämän jälkeen Jeesus meni kaupungin väen kanssa heidän kaupunkiinsa ja viipyi siellä kaksi päivää julistaen Jumalan valtakuntaa ja osoittaen profeetallisuutensa.

Nämä piirteet Jeesuksessa johtivat, siihen, että samarialaiset alkoivat arvostamaan Jeesusta, omana Profeettanaan, joka oli heidän puolellaan heidän suhteessaan juutalaisiin ja Jerusalemin seurakuntaan.

"Suosio satojen ihmisten vaihtui jo syytökseen".

Kun hänen ylösottamisensa aika oli täyttymässä, käänsi hän kasvonsa Jerusalemia kohti, vaeltaaksensa sinne. Ja hän lähetti edellänsä sanan saattajia; ja he lähtivät matkalle ja menivät erääseen samarialaiseen kylään valmistaakseen hänelle majaa. Mutta siellä ei otettu häntä vastaan, KOSKA HÄN OLI VAELTAMASSA KOHTI JERUSALEMIA.. (Luuk 9:51-53).

Kuinka onkaan ihmisten suosio ja sen mukainen kunnia katoavaista. Sen Jeesus sai myös samarialaiskysymyksessä tulla tuntemaan. Yleensä on ihmisten keskellä niin, että ihmiset arvostavat jotain toista ihmistä vain niin kauan, kuin se ihminen palvelee heidän tarkoitusperiään tai hivelee heidän, usein niin turhamaista, itsetuntoaan.

Huolimatta siitä, että Jeesus oli samarialaisten suhteen tuonut moneen otteeseen esille Jumalan totuuden ja Jumalan rakkauden myös samarialaisia kohtaan, samarialaiset hylkäsivät Jeesuksen heti, kun hän ei enää palvellut heidän itsetarkoitustaan.

Pääsiäinen oli Jaakobin heimolle pyhä ja arvokas juhla, jota he joka vuosi tunnollisesti viettivät. Tähän juhlaan, oli kuulunut aina Egyptin orjuudesta vapautumisesta asti pääsiäislampaan teurastaminen ja monet muut asiaan kuuluvat juhlamenot. Näitä juhlia juutalaiset kokoontuivat viettämään Jerusalemin temppeliin ja samarialaiset viettivät omaa pääsiäisjuhlaansa omassa temppelissään Garissimin vuorelle. Sen sijaan Jeesus oli aivan pienestä asti viettänyt pääsiäisjuhlaa asiaankuuluvalla tavalla Jerusalemin temppelissä. Muistamme tapauksen, jolloin Jeesus oli kaksitoistavuotiaana "unohtunut" Jerusalemin temppeliin eräällä hänen monista pääsiäismatkoistaan.

Jeesus oli jälleen matkaamassa tapansa mukaan Jerusalemiin pääsiäisjuhlille. Nyt tällä matkalla oli oma ratkaiseva merkityksensä sikäli, että hän, Jeesus itse olisi tämän pääsiäisjuhlan Jumalan valitsema uhrilammas. Hänen oli siis välttämättä päästävä Jerusalemiin. Kuitenkin samarialaisille oli jo pitkään ollut itsestäänselvyytenä se, että Jeesus tulisi heidän suosimanaan profeettana juuri heidän pääsiäisjuhlille Garissimin vuorelle. Kun sitten samarialaiset kuulivat, että Jeesus oli matkaamassa Jerusalemiin pääsiäistä viettämään, hänestä, Jeesuksesta, tuli yhdessä hetkessä luopioprofeetta, joka oli hyljännyt heidät ja mennyt taas juutalaisten puolelle.. yösijaa tälle luopioprofeetalle ei enää annettu ja niin hän, luopioprofeetta, sai painua yönselkään sinne mistä oli tullutkin.

Tässä tilanteessa tuli siis, esille se perustotuus, joka aina eri uskonsuuntien keskinäisessä vastakkainasetelmissa esille tulee. Koskaan ei keskinäistä valtataistelua käyvät uskonsuunnat kysy sitä, täyttääkö joku Jumalan tahtoa vai ei. Palveleeko joku Jumalaa vai ei. Kysytään vain sitä, alistuuko joku heidän itsetarkoitustensa välineeksi vai ei.

Tämä samarialaisten voimakas "värinvaihtaminen" otti Johannesta, Jaakobia ja kumppaneita niin "kupoliin", että he olisivat olleet valmiit syöksemään tulen taivaasta ja pyyhkimään koko Samarian maan tasalle. Kun Jeesus tämän kuuli, kääntyi hän heidän puoleensa ja nuhteli heitä. Pojat eivät vielä tienneet minkä Hengen johtamina he olivat. Silloin kun Jumala toteuttaa aivoituksiaan ihmiskunnan keskellä, Jumala ei katso ihmisten, hurskastelevienkaan, itsetarkoituksiin ja keskinäisiin valtataisteluihin. Jumalan aivoitukset ovat universaalisia aivoituksia, joissa ei ole sijaa inhimillisille tunteille, koston hengelle eikä vastaaville. Jumalan aivoituksia samarialaisia kohtaan ei mitätöinyt yksi samarialaisten yösijan kieltäminen.

Ja Filippus meni Samarian kaupunkiin.

Ja Filippus meni Samarian kaupunkiin ja saarnasi siellä Kristusta. Ja kansa otti yksimielisesti vaarin siltä, mitä Filippus puhui, kun he kuulivat hänen sanansa ja näkivät ne tunnusteot, jotka hän teki. Sillä Monista, joissa oli saastaisia henkiä, ne lähtivät pois huutaen ja rampa suurella äänellä; ja moni halvattu parani. Ja syntyi suuri ilo siinä kaupungissa.

Evankelista Filippuksella oli kerrottavana samarialaisille suuria ja hyviä uutisia. Jeesus, Jumalan Poika, oli ylipappien ja fariseusten toimeksiannosta vangittu ruoskittu, häväisty ja lopulta ristiinnaulittu, mutta sitten oli tapahtunut jotain uutta ja ennen kokematonta. Jeesus Kristus oli noussut kuolleista ja JEESUS ELÄÄ.

Tällä ristinkuolemallaan Jeesus oli lunastanut koko ihmiskunnan niin, että jokainen, joka häineen uskoo, saa synnit anteeksi ja pääsyn Jumalan yhteyttä ja Jumalan lapseuteen. Jeesus ei ollut hylännyt samarialaisia sinä pääsiäisenä, vaan hän oli täyttänyt Jumalan tahdon omalla uhrikuolemallaan Golgatan ristillä ja purkanut erottavan väliseinän, joka oli erottanut ihmisen Jumalasta. Jeesus oli purkanut sen väliseinän, joka oli erottanut juutalaiset ja samarialaiset toisistaan. Jeesus oli yhdistänyt yhdeksi kaikki, mikä oli taivaassa ja kaikki, mikä oli maan päällä. Enää ei ollut juutalaista, ei samarialaista, ei orjaa, ei vapaata, ei miestä, eikä naista, vaan kaikki ja kaikissa oli Kristus. Jotka vain tahtoivat parannuksen tehdä ja Jumalan lapseksi tulla, hänellä oli Jeesuksessa avoin tie Jumalan yhteyteen.

Tämän lisäksi Jeesus oli ylösnoustuaan vuodattanut voiman korkeudesta apostolien ylle ja he olivat lähteneet täyttämään Jeesuksen lähetyskäskyä, jonka, mukaan evankeliumia on saarnattava kaikille kansoille maan päällä. Alkaen Jerusalemista ja Samariasta, aina maan ääriin saakka. Tässä Jumalan voimassa oli voima myös ajaa ulos riivaajia, parantaa sairaita ja herättää kuolleita, sekä voima tehdä muita ihmeitä ja tunnustekoja.

Vaikka tämä Filippuksen julistus oli uutta ja ennenkuulumatonta, tunsivat he kuitenkin hänen sanoissaan sen voiman, jota Jeesus itse oli heidän keskellään eläessään osoittanut ja Samarian kaupungin oli helppo uskoa todeksi Filippuksen sanat. Tämä uskon voima pääsi toimimaan heidän vastaanottavissa sydämissään täydessä voimassa ja valtasuuruudessa ja ihmeet ja merkit seurasivat niitä, jotka uskoivat. Samarian sairaat, rammat ja halvatut tulivat terveeksi ja myös saastaiset riivaajahenget näkivät, ettei täällä ole enää olemista - täällä on KRISTUS - ja niin ne pakenivat huutaen pakokauhun vallassa suurella äänellä.

Se hirvittävä henkien, taistelu, joka oli monta vuosisataa vallinnut juutalaisten ja samarialaisten välillä oli nyt poispyyhitty, ja uusi vapaa elämä oli voittanut. Aina silloin, kun ihminen vapautuu pitkään vallinneista synnintaakoista ja henkisistä paineista, pääsee sydän iloitsemaan ja riemuitsemaan. Tämä sovinnon ja ilon päivä oli nyt koittanut samarialaisille. Jeesus oli jälleen heidän keskellään ja heidän omansa iankaikkisesta iankaikkiseen.