5. Tuntemattoman rajamailla

Maailma on täynnä pieniä salattuja asioita. Ilmiöitä, joita ihmiset ovat kautta aikain tarkanneet, löytämättä niihin selitystä tai ymmärtämättä niitä. Siihen aikaan kun ei vielä ollut videokulttuuria, korvalappustereoita tai muuta häiritsevää hälinää, ihmiset saattoivat tarkata enemmän ympäröivän elämän tapahtumia ja kulkea "aistit" valppaana. Monet vanhemmat ihmiset ovat kokeneet tai kuulleet puhuttavan ns. EELLUSMIEHISTÄ. Samoin vanhemmat ihmiset ovat kokeneet tai kuulleet kerrottavan, kuinka koira alkaa kuoleman läheisyydessä ulvomaan. Näitä tämäntyyppisiä ilmiöitä on ollut kautta aikain ihmiskunnan historiassa. Ihmiset ovat niitä nähneet ja kokeneet. Ne ovat olleet osa ihmisen elämää, huolimatta siitä, ettei näitä ole pystytty selittämään ja niitä ymmärtämään.
    Profeettakoulun tämänkertaisessa osassa sivuamme tämäntyyppisiä ilmiöitä ja pyrimme selittämään mistä näissä ilmiöissä on kysymys.

Eräs AHAA - elämys

Monet huomattavatkin oivallukset ja havainnot syntyvät ns. AHAA -elämyksen kautta. Ottakaamme muutama esimerkki:

Erään kerran oli ollut joukko amerikkalaisia tiedemiehiä istumassa iltaa puutarhassa pienen pöydän ympärillä. Koska ilta oli ollut pimeä, oli pöydällä ollut valona pieni sähkölamppu, jonka valossa oli sinä lämpimänä iltana lennellyt joukko perhosia. Sitten eräs näistä tiedemiehistä oli avannut viinipullon ja kun tuon pullon korkki oli narahtanut, olivat kaikki perhoset tipahtaneet siinä silmänräpäyksessä maahan ja kun tiedemiehet tämän huomasivat, oli se herättänyt heissä AHAA - elämyksen. Odotettiin niin kauan, että perhoset nousivat siivilleen ja taas narautettiin pullon korkkia. Tulos oli sama. Perhoset tipahtivat taas silmänräpäyksessä maahan. Tämä koe uusittiin useita kertoja, tuloksen ollessa aina saman.

Nyt kun kysymyksessä oli tiedemiesjoukko, ei tämä jäänytkään tähän. Lähdettiin etsimään vastausta kysymykseen, MIKSI? ja pitkällisten tutkimusten tuloksena löydettiin perhosen keskiruumiista mikroskooppisen pieni elin - TYMPANAALIELIN - ja tutkimuksissa todettiin, että tämän elimen tehtävä on reagoida lepakkojen antamaan korkeataajuusvärähtelyyn niin, että aina tällä aaltopituudella tapahtuva värähtely saa aikaan perhosessa silmänräpäyksellisen ja spontaanin suojareaktion. Eli että. Perhonen pudottautuu spontaanisti lepakon saavuttamattomiin maahan ja viinipullon korkki oli siis sattumalta narahtanut samalla aaltopituudella kuin lepakkojen korkeataajuusvärähtelyn aallonpituus on.

Eräs profeettakoulun tämänkertaiseen aiheeseen liittyvän, omakohtaisen AHAA - elämyksen koin syyskuulla 1963.

Sinä aurinkoisena syyskuun päivänä olin tapani mukaan metsästysmatkalla Vuovaaran kairassa ja olin päivän käveltyäni palaamassa kotiin. Se päivä oli ollut siihenastisista metsästysmatkoista paras. Repussani oli ukkometso, kaksi koppeloa ja teeri ja olin erittäin tyytyväinen päivän saaliiseen. Tyytyväinen siihen, että 18-vuotiaana metsästäjänä - perheen riistanhankkijana - sain viedä kotiin runsaan saaliin muuten niin niukan toimeentulon avuksi. Kävelin Vuovaaran laitaa kulkevaa "Alppi-vainajan kärrytietä" nykyisen Rääsypalon soramontun kohdalla ja koirani juoksenteli edessäni muutaman kymmenen metrin päässä. Kun siinä kävellessäni ajattelin päivän onnistunutta metsästysmatkaa ja runsasta saalista, minun tuli valtavan hyvä olla. Näissä ajatuksissani katselin edessäni juoksevaa koiraa, ja ajattelin: "On minulla hyvä koira" ja seuraus tästä mieleeni tulleesta ajatuksesta oli se, että koirani kääntyi katsomaan samalla hetkellä taaksensa minua ja alkoi heiluttamaan häntäänsä. Kun tämän huomasin, herätti se minussa välittömästi AHAA - elämyksen. "Kappas vain. Taisipa koira ymmärtää ajatukseni".

Rakkaus vai viha?

Tästä AHAA - elämyksestä alkoi sitten tämäntyyppisten ilmiöiden jatkuva tarkkailu. Pyrin tarkkailemaan tapahtumia ympärilläni "aistit" valppaana ja pyrin kartoittamaan näihin ilmiöihin liittyvät tilanteet, tunne-elämykset ym. perusteellisesti. Vuosien saatossa tapahtuvien ilmiöiden tarkkailu johti päättelemään, että nämä telepaattiset ilmiöt liittyivät voimakkaisiin tunnekokemuksiin. Edellä oli esimerkki erittäin myönteisestä tunteesta, ja siihen liittyvistä koirani telepaattisesta yhteydestä. Ottakaamme toinen, mutta tällä kertaa vastakkainen tunnekokemus ja siihen liittyvä telepaattinen reaktio vuodelta 1967.

Oli jälleen syyskuinen päivä ja olin jälleen metsästysmatkalla. Tällä kertaa kävelin maantietä pohjoiseen ns. "hethenmäen" tienoilla kun pohjoisesta oli tulossa puutavararekka. Koirani oli vajaan puolenvuoden ikäinen, vielä penikka, joka juoksenteli tiellä pitkin ja poikin. Puutavararekka lähestyy täyttä vauhtia ja on enää vajaan parinsadan metrin päässä, eikä koira tajua mennä tien sivuun. Tilanne kehittyi yhä uhkaavammaksi, ja niin mielessäni syttyi "pyhä kiivaus" ja ajattelin: "Nyt tuo rakki jäi auton alle". Seurauksena tästä ajatuksesta oli se, että koira juoksi täyttä vauhtia häntä koipien välissä läheiseen metsikköön ja jäi sieltä katsomaan. Mutta, nyt tuo koira ei katsonut rekka-autoa, vaan KOIRA KATSOI MINUA. Siis koirani tiedosti jälleen ajatukseni ja siihen liittyvän tunne-elämyksen.

Näistä kahdesta eri kokemuksesta voimme päätellä, että ajatustoimintaan liittyvä tunnekokemus synnyttää ympäristöönsä siihen liittyvän telepaattisen yhteyden. Silloin, kun on kysymyksessä myönteinen, hyvyyteen ja rakkauteen liittyvä tunnekokemus, synnyttää se vastaavan telepaattisen reaktion, kun taas kielteinen, vihaan liittyvä tunnekokemus ja siihen liittyvä ajatus synnyttää ympäristössä kielteisiä, pelon ja ahdistuksen sekaisia telepaattisia reaktioita ja kokemuksia.

Yhteys hirviin

Vuonna 1967 minulla oli elämäni ensimmäinen hirvenkaatolupa. Sinä vuonna lumi tuli lokakuun puolivälissä, mutta sitten marraskuun alkupuolella tuli lämmin ilmavirtaus ja lumet sulivat täysin ja maa oli yli kaksi viikkoa täysin mustana. Niihin aikoihin koin useampia telepaattisia yhteyksiä pyytämiini hirviin.

Sinä syksynä minulla oli pieni laveranssihomma eräällä niittypalstalla Haaraojan varressa. Käytäntöni oli, että tein puoli päivää töitä ja iltapäivän metsästin hirveä aina pimeän tuloon saakka. Majapaikkani oli Rääsypalon kämpällä, jossa asuin viikot koirani kanssa kahden.

Sitten eräänä päivänä hakkuualueellani työskennellessä huomasin, että sen hakkuualueen kautta oli kulkenut muutaman hirven tokka. Taisi olla kolme hirveä. Vaikka maa oli musta, niin märässä sammaleessa näkyivät hirvenjäljet selvästi ja niin päiväkahvin juotuani lähdin näitä hirviä jäljittämään.

Hirvet olivat vaeltaneet Haaraojan vartta ylös ja siitä muutamien pienten kumpujen kautta Kurtsiojan latvoille ja siitä edelleen Jynkiään paloon. Tämä Jynkiäpalo on suurikoivikkoinen maa ja kovapohjainen eikä jälkiä ollut enää näkyvissä. Kuitenkin, kun tämän maan laidassa kadotin jäljet, yritin jatkaa jäljittämistä niin, että samaistuin näiden hirvien osaan. Yritin kuvitella miten minä kulkisin, jos olisin hirvi. Kun sitten tulin, kuruja ja kuusijuotteja liki pari kilometriä seuraten maan toiseen laitaan, niin hirven jäljet olivat taas edessäni ja sammalessa hyvin näkyvissä. Hirvien osaan samaistumiseni oli siis onnistunut täydellisesti.

Kun sitten nuo jäljet nousivat suureen Vuovaaraan, en enää edes yrittänyt jäljittää vaan kävelin suoraan Siurujoen latvakuusikkoon, arvellen näiden hirvien menneen sinne.

Kello oli jo liki neljä ja oli jo hämärä, kun hiljaa hiivin tämän Siurujoen latvakuusikon laitaa. Arvelin näiden hirvien olleen jo syömässä ja niin käytin erittäin suurta varovaisuutta, aseen ollessa valmiina käsissäni. Sää oli sumuisen kostea ja sammalikkoisessa maastossa saatoin kulkea täysin äänettömästi. Samoin tuuli oli vastainen joten hajua nämä hirvet eivät saisi ja myös vaatteeni olivat maastoon hyvin sopivat, joten sekin aistimismahdollisuus jäisi vähäiseksi.
    Olin hiipinyt tuon pensaikkoisen kurun laitaa pari- kolmesataa metriä, kun näin edessäni vajaan sadan metrin päässä isokokoisen naarashirven. Kuitenkin, kun tajuntaani tuli, että siellä on hirvi, hyppäsi hirvi suuren kuusen taakse ja katosi näkyvistä. Pakoreaktio oli niin silmänräpäyksellinen, etten ehtinyt käsissäni ollutta kivääriä nostamaan ja niin se hirvi meni. Kuitenkin jälleen tässä tilanteessa yhdistin oman ajatukseni ja hirven silmänräpäyksellisen paon samanaikaisuuden.

Seuraavana aamuna olin, yön kämpällä nukuttuani, jälleen hirvenpyynnissä. Aamu oli aikainen kun kävelin Vuovaaran laitaa kulkevaa pientä polkua Pyhälammelle päin. Vuovaaran laidassa oli kapean suon keskellä pieni kumpu ja ajattelin, että jos hirvi on yönaikaan liikkunut, niin se on mennyt tuon kummun kautta ja niin menin tutkimaan jälkiä ja tuon kummun laitamilta ja löysin poronjälkien seasta yhden teräväkärkisen uroshirven jäljen. Nousin tuon jäljen kohdalta Vuovaaraan ja lähdin seuraamaan kapeaa hetekurun laitaa ylöspäin. Parisataa metriä hiivittyäni näin nuoren kuusen oksien alta neljä valkeaa sorkkaa ja tajusin, että sen kuusen takana seisoi hirvi. Kuitenkin, kun jälleen tämä tietoisuus tajuntaani tuli, hyppäsi tuo hirvi samalla hetkellä suuren petäjän taakse ja meni menojaan ja jälleen pako oli niin silmänräpäyksellinen, etten ehtinyt käsissäni ollutta kivääriä nostamaan. Siis jo toinen samanlainen tilanne perättäisinä päivinä.

Myöhemmin pääsin perille, että tämä samainen hirvi, ylivuotinen urakkakisura, asui samaisen hetekurun itäpuolella olevassa kuusikkoryteikössä. Kun tämän hirven samaisesta ryteiköstä karkotin, oli se aina parin päivän päästä samassa paikassa.

Kerran sitten päätin, että nyt minä sen otan. Arvelin sen hirven tulleen taas samalle paikalle, ja niin lähdin hiljaa hiipimään ja konttaamaan vastatuuleen, tuota ryteikköä kohti. Ne metsämiehet, jotka ovat liikkuneet Vuovaarassa samaisen, Luoston suuntaan laskevan hetekurun tietämillä, muistavat tuon kurun itäpuolella kulkevan paasilinjan. Siitä linjasta itään on tiheää pienten kuusten muodostamaa tureikkoa ja maasto on kumpuinen. Hiivin tuota kumpuista maastoa kumpujen kautta niin, ettei hirvi varmasti saisi näköhavaintoa. Samoin vastatuuli eliminoi hajuaistin mahdollisuuden ja kostea sammalmaasto mahdollisti äänettömän kulun. Samoin olin koirani komentanut jälleen taakseni kulkemaan. Kaikki edellytykset olivat siis olemassa pyynnin onnistumiselle, MUTTA: Kun aloin olla lähellä tuota vakinaista hirven asuinpaikkaa, alkoi edestäni erään kummun takaa vajaan sadan metrin päästä kuulua risujen pauketta ja maa tömisi, äänien häipyessä Polsoinpalon suuntaan. Siis jälleen pako. Tuo hirvi ei saanut haju, näkö, eikä kuulohavaintoa, ja kuitenkin se tiesi, että "sieltä se profeetta jälleen hiipii pahoissa aikeissa". Nämä kokemukset osoittivat kiistattomasti, että minulla oli aisteista riippumaton ja omaan ajatusmaailmaan liittyvä yhteys näihin hirviin.