Kaikkein suurin ihmistä hallitseva auktoriteettisuhde on suhteemme Jumalaan. Jo silloin, kun Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, Jumala ilmoitti myös tahtonsa ihmiselle. Voimme lukea Raamatun alkulehdiltä, kuinka Jumala asetti ihmisen asumaan paratiisiin ja kielsi ihmistä syömästä eräästä paratiisin keskellä olevasta puusta. Jo tässä tapauksessa tulee selvästi esille Jumalan auktoriteettisuhde suhteessa ihmiseen ja kuinka ihminen tähän auktoriteettiin suhtautui. Uppiniskaisuus ja tottelemattomuus oli ihmisenasennoituminen tähän auktoriteettiin.

Tässä tapauksessa voimme nähdä myös toisen todellisuuden ja se on ihmisen henkinen kypsymättömyys ja avuttomuus. Kerrotaan kuinka käärme, alhaisin kaikista kedon eläimistä, tuli madellen heidän eteensä. Vaikka oli kysymys näinkin alhaisesta olennosta, ei ihmisellä ollut henkistä kanttia pysyä kuuliaisena Jumalalle, vaan he alistuivat käärmeen viettelyksiin. Niinpä tästä paratiisin lankeemuksesta löydämme myös auktoriteettien keskeisimmän tarkoituksen: Ihmisen henkinen kypsyys ja suuruus on kaikkien auktoriteettien tarkoitus. Eli, että meistä kasvaa todellisia hengen jättiläisiä kohtaamaan ja voittamaan kaikki eteemme tulevat koettelemukset ja kiusaukset.

Ottakaamme esimerkki Jeesuksen elämästä:

Matteuksen 4. luvussa kerrotaan, kuinka Jeesus oli erämaassa perkeleen kiusattavana. Tämä oli sama perkele joka jo paratiisissa oli ensimmäisen ihmisen vietellyt ja nyt hän yritti samaa myös Jeesukseen. Kuitenkin Jeesus osoitti uskonkuuliaisuutta Jumalalle eikä langennut "ovelan" juoniin. Lopulta Jeesus sanoi: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman". Kerrotaan edelleen, että perkele tappion kärsineenä jätti hänet ja enkelit tulivat ja tekivät hänelle palvelusta. Jeesus osoitti uskonkuuliaisuuden Jumalaa, taivaan ja maan Luojaa ja suurinta auktoriteettia kohtaan esimerkiksi meille.

Auktoriteetit normien luojina.

Kun vertaamme ensimmäisen ihmisen lankeemusta perkeleen ansaan ja taas Jeesuksen voittoa perkeleestä, niin huomaamme, että Jeesus aina vetosi kirjoituksiin. "Kirjoitettu on" hän vastasi perkeleen kiusauksiin.

Vuoden 1642 Bibliassa, ensimmäisessä suomenkielisessä raamatussa, kerrotaan Tobiaasta ja siitä, kuinka hän enkeli Raafaelin kanssa oli matkalla ottamaan vaimoa itselleen. Eräässä tilanteessa enkeli Raafael sanoo Tobiaalle: "Sanonpa sinulle ketä kohtaan perkeleellä on valtaa. Perkeleellä on valtaa niihin nähden, jotka Jumalan sanan laiminlyövät ja sitä halpana pitävät". Näissä vanhan Biblian sanoissa ilmenee se valtava totuus, joka ensimmäisestä ihmisestä asti on ihmiskuntaa hallinnut. Ensimmäinen ihminen laiminlöi Jumalan sanan ja piti sen halpana ja näemme miten hänen kävi. Ihminen ei omassa viisaudessaan pystynyt kiusauksessa kestämään. Sen sijaan Jeesus, vaikka oli Jumalan poika, vetosi aina kirjoituksiin - Jumalan sanaan ja sai näin kirkkaan voiton kiusauksissa. Eräässä toisessa paikassa Jeesus sanoo myös "Minun ruokani on, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa". (Joh. 4:34).

Vaikka Jeesus oli Jumalan poika, hän oli myös ihmisen, Marian, poika ja kaikki se, mistä hän elämällään ja toiminnallaan esikuvan antoi, tulee myös meidän omassa elämässämme toteuttaa. Jeesus korosti jatkuvasti uskonkuuliaisuutta Jumalaa kohtaan ja odottaa sitä myös meiltä. Jumala on ilmoittanut tahtonsa meille Raamatussa ja jos me ihmisinä ja Jumalan lapsina toteutamme hänen tahtoansa, meistä kasvaa sisäisesti voimakkaita elämän ja itsemme voittajia, Tietoisuus siitä, että elää sopusoinnussa auktoriteeteista suurimman - Jumalan - kanssa, antaa ihmiselle sisäisen vapauden ja suuren pelottomuuden, sekä varmuuden siitä, kuinka meidän tässä elämässämme tulee elää. Jumalan tahdosta muodostuu Raamatun sanan kautta normit, joiden mukaan on turvallista elää ja kohdata edessä oleva elämä kaikkine haasteineen. Ilman Jumalaa, tai hänen tahdostaan piittaamaton ihminen on: "Kuin lastu meren aalloilla. Tuuli riepottaa häntä mihin sattuu, tai ihminen on kuin kasa rakennustarpeita, joista pitäisi talo rakentaa, mutta rakennuspiirustukset puuttuvat. Ilman normeja elävä ihminen on yleensä myös henkisesti kypsymätön, sisäisesti heikko ihminen, joka on toisten ihmisten vietävissä mihin sattuu. Tällaisella ihmisellä ei yleensä ole kanttia ohjata itse omaa elämänsä kulkua eikä rohkeutta kieltäytyä mistään. Tästä antaa jo ensimmäisten ihmisten lankeemus paratiisissa erittäin hyvän kuvan.

Meitä ihmisenä hallitsee, niin kuin on hallinnut alusta asti, Jumalan ilmoittamat elämänperiaatteet. Näiden mukaan meistä kasvaa joko voittajia ja elämässä menestyviä, tai sitten olosuhteiden armoilla eläviä avuttomia nynnyjä.

Ottakaamme jälleen esimerkki:

Useimmat nuoret neitoset haaveilevat unelmiensa prinssistä. Uskollisesta ja kunnollisesta elämäntoverista, joka olisi uskollinen loppuun asti. Kuitenkin totuus on se, että nämä kunnon kaverit ei katsokaan katutyttöihin tai muuten huonosti eläneisiin tyttöihin päin. Ei siis ole samantekevää miten tämän elämän elää. Raamattu sanoo: "Harmaat hapset ovat kunnian kruunu, se saadaan vanhurskauden tiellä". (Snl. 16:31).

2. Suhteemme vanhempiin.

"Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niin kuin Herra sinun Jumalasi on sinua käskenyt, että kauan eläisit ja menestyisit siinä maassa, jonka Herra, sinun jumalasi sinulle antaa. (5 Moos 5:16)

Huolimatta siitä, että Jumala-suhde tulisi olla auktoriteettisuhteista suurin, hallitsee meidän persoonallisuutemme kasvua ja minäkuvan muodostumista kuitenkin suhteemme vanhempiin. Tässä auktoriteettisuhteessa luodaan meidän persoonallisuutemme ja maailmankuvamme hamasta syntymästä saakka. Tämän auktoriteettisuhteen Jumala on myös aivoitellut esikuvaksi Jumala - Isä - ja ihminen - lapsi suhteesta.
     Silloin jos tämä auktoriteettisuhde - suhteemme vanhempiin toimii Jumalan tarkoittamalla tavalla, tässä suhteessa luodaan kaikkein parhaat edellytykset meidän henkiselle kasvullemme ja minäkuvamme luomiselle.

Kaikkien, niin eläinkunnassa kuin ihmistenkin keskuudessa esiintyvien joukkojen eheys ja menestys rakentuu johtajuuden ympärille. Yleensä aina on myös niin, että kaikkien joukkojen henkinen taso ja menestys on sama, kuin johtajan henkinen taso ja menestys. Kun Jumala aivoitteli avioliiton ja perheen, hän tahtoi rakentaa myös tämän yhteisön johtajuuden varaan. Raamattu osoittaa, niin vanhassa kuin uudessakin testamentissa, että mies on perheen pää. Hän on se "kapteeni laivassa", jonka henkisen kypsyyden - miehisyyden tulee luoda kodin eheys ja turvallisuus. Hän on myös se Jumalan aivoittelema vanhurskauden edustaja kodissa, jonka tulee pitää huoli siitä, että Jumalan vanhurskaat periaatteet tulevat lapsille opetetuksi. "Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoon sydämeesi. Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi". (5 Moos. 6:6-7).
     Samoin lapset ja nuoret tarvitsevat esikuvikseen henkisesti voimakkaita ja vanhurskaita vanhempia, joiden esikuvan mukaan he voivat minäkuvaansa rakentaa. Jos käytännössä toimii se Jumalan periaate, että miehestä saa kasvaa Jumala-auktoriteettisuhteessa henkisesti voimakas mies toimimaan perheen päänä, niin tämä esikuva piirtyy myös lasten mielissä henkiseksi suuruudeksi ja on perustana tulevassa elämässä tapahtuvalle menestykselle. Silloin kun tämä periaate toimii käytännössä niin lasten on helppo kunnioittaa vanhempiaan auktoriteetteina ja lasten henkiselle kehitykselle tarpeellinen AUKTORITEETTITARVE tulee tyydytetyksi. Samalla tämä luo myös perustan tulevalle yhteistyökyvylle suhteessa yhteiskuntaan ja ympäristöön yleensä, sekä luo esikuvan ihmisen Jumalasuhteelle, jotta nämä Jumalaiset periaatteet voisivat toimia sukupolvesta toiseen.

Häiriöt auktoriteettisuhteessa

Silloin kun on kysymys auktoriteettisuhteesta Jumalaan nähden, niin tässä auktoriteettisuhteessa ei ole ongelmia, tai jos on, nämä ongelmat on aina ihmisen ongelmia. Jumala ja hänen sanansa on ikuisesti vanhurskas ja muuttumaton ja on tarkoitettu sellaisenaan ihmisen parhaaksi. Ongelmat syntyvät siis aina ihmisen itsensä persoonallisuuden ongelmista. Sitä vastoin kun on kysymys ihmisen auktoriteettisuhteesta toiseen ihmiseen nähden, vanhempi - lapsi, opettaja - oppilas, esimies - alainen jne. suhteista, niin näitä ongelmia alkaa esiintymään ja ovat vaikeutena niin, auktoriteettiasemassa olevilla kuin myös auktoriteettisuhteessa olevilla. Tarkastelemme tässä muutamia näistä vanhempien ja lasten välisistä ongelmista.

Ehkä kaikkein suurin ihmisten välisessä auktoriteettisuhteessa esiin tuleva ongelma on auktoriteetin henkinen alennustila ja siitä johtuva heikko itsetunto. Ottakaamme esimerkki:

Äärimmäinen esimerkki tästä alennuksen tilasta esiintyy ns. "huutolaispoikien" keskuudessa. Aikanaan kun sosiaaliset olot eivät olleet vielä samalla tasolla kuin tänä aikana on, myytiin köyhyydessä tai muissa vaikeuksissa olevien lapset kunnan toimesta sille, joka halvimmalla otti lapsen elättääkseen. Tällä tavalla muodostui ns. kunnan huutolaisten - luokka, joka oli kaikkein halveksituin ihmisryhmä silloisissa oloissa. Käytännössä tämä merkitsi myös sitä, että nämä huutolaispojat olivat lähes orjan asemassa olevia palkattomia renkejä, joille teetettiin kaikki mahdolliset työt, katsomatta heidän nuorta ikäänsä. Näissä oloissa kasvaneiden ihmisten itsetunto ei päässyt millään tavalla kasvamaan ja heistä tuli näin "anteeksi - että - olen - olemassa" mentaliteetin omaavia ihmisiä. Tämä henkinen alennustila motivoi kaiken heidän toimintansa ja lyö leimansa heidän persoonallisuuteensa. Sitten kun heidän aikansa on perustaa perhe ja tulla isäksi ja äidiksi, heiltä puuttuu se henkinen ryhdikkyys, joka tarvittaisiin auktoriteettiasemassa olemiseen. Tässä tilanteessa myös lasten persoonallisuuteen heijastuu sama henkinen alennuksen tila ja lapsista kasvaa epävarmoja, heikon itsetunnon omaavia ihmisiä, joiden on vaikea tulla toimeen elämässään. Heidän persoonallisuuden kehittymiselle tarpeellinen AUKTORITEETTITARVE oh jäänyt täyttymättä.

Toinen, lähes yhtä vaikea ongelma auktoriteettisuhteessa on auktoriteetin tunteeton kovuus. Ottakaamme jälleen esimerkki:

Aivan viime aikoihin asti on esiintynyt savottaporukoissa sellainen periaate, että kaikki miesten tunteiden esiintuominen on akkamaisuutta, ja kaikki tämän joukon mielipiteen luoma akkamaisuus on ollut sitä tunteetonta kovuutta, joka on ollut erittäin tuhoisaa lasten henkiselle tasapainolle. Silloin, jos lapsi joutuu auktoriteetin osoittaman sydämettömän kovuuden kohteeksi, muodostuu lapsen persoonal-lisuuteen ns. auktoriteettikauhu, joka heijastuu ehdollisina reflekseinä läpi elämän. Tämä auktoriteettikauhu aiheuttaa pelkoa ja ahdistusta aina silloin kun ihminen joutuu auktoriteetin kanssa kosketukseen. Esim. mies - vaimo, opettaja - oppilas, esimies - alainen, niin armeijassa, kuin työelämässäkin. Tämä auktoriteettikauhu johtaa usein myös aggressiivisiin puolustusreaktioihin ja on muutenkin ihmisen henkisen tasapainon ja menestymisen esteenä.

Kolmannen vaikean ongelman tässä vanhempien ja lasten välisessä auktoriteettisuhteessa muodostavat nykyiset modernit aatevirtaukset, joissa ei minkäänlaisia auktoriteetteja enempää kotona kuin muuallakaan enää hyväksytä. 1960-luvulla ilmeni virtaus, jossa isä syrjäytettiin perheenpään paikalta ja muutenkin ns. vapaa kasvatus tuli muotiin. Tässä virtauksessa vaikeutena on kuitenkin se, että auktoriteettien ja normien puuttuessa puuttuu myös näiden auktoriteettien ja normien tuoma turvallisuus ja sisäinen varmuus oikeassa - väärässä olemisesta. Tällaisessa ilmapiirissä kasvaneen nuoren ongelmana on jatkuva epävarmuus itsestään. Hän on lopulta kuin Pavlovin koira, neurotisoitunut yksilö, joka hakee normit ja turvallisuuden yleensä jengeistä ja omaksuu samalla tämän jengin normit omiksi normeikseen. Suurkaupungeista, mutta myös meiltä Sodankylästä löytyy tästä esimerkkejä riittämiin.

3. Suhteemme yhteiskuntaan.

"Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen. ( Room. 13:3)

Niin kauan kuin on ollut yhteisöjä, kuten perhe, kylä, heimo ym. on näillä yhteisöillä täytynyt olla myös periaatteet, joiden mukaan jokainen on joutunut elämään, jotta tämä yhteisö voisi yleensä tulla toimeen ja olla olemassa. Samoin näillä yhteisöillä on ollut omat toimeenpanovaltansa näiden periaatteiden noudattamisen turvaamiseksi.

Vanhimpia Suomessa esiintyneitä oikeudenkäyntimenetelmiä on ollut kyläyhteisössä tapahtuva käräjien pito, jossa on kokoonnuttu kylänvanhimman johdolla istumaan käräjiä. Näistä käräjistä on vieläkin muistoina joidenkin kylien lähistöllä olevat käräjäkivet - Jatulintarhat. Tässä oikeudenkäyntimenettelyssä, silloin kun on toimittu vanhurskasten oikeusperiaatteiden mukaan, ollut etuna se, että jokainen kyläläinen on tunnettu. Samalla, kun tämä menettely on toiminut pahantekijöiden rangaistuksena, on tämä toiminut myös kannustuksena hyviin tekoihin ja on kasvattanut yhteisön jäsenen itsetuntoa ja tietoisuutta oikeassa olemisesta.

Nykyisessä oikeuskäytännössämme on se vaikeus, että tämä täytäntöönpanovalta on etääntynyt jokapäiväisestä elämästämme usein täysin vieraiden ihmisten käsiin. Samoin tämä käytäntö toimii yleensä vain pahantekijöiden rangaistuksena eikä pysty enää kannustamaan yhteisön jäseniä hyviin tekoihin ja näin rakentamaan yksilön persoonallisuutta. Tästä johtuen yhteisön turvallisuutta tuottava auktoriteettivaikutus on jäänyt hyvin vähäiseksi.

Klikkaa seuraavaan:
Henkinen auktoriteetti