HENKINEN SIELUNHOITO

"Kaukana on kaiken olemus ja syvällä, syvällä, kuka taitaa sen löytää"

Peikonlehti – herkkä ihmisen tunteille, vihalle ja rakkaudelle.

1. Harmonia - koko luoma­kunnan henkistä ykseyttä.

"Kaukana on kaiken ole­mus ja sy­vällä, syvällä, kuka taitaa sen löy­tää" sanotaan otsikko-osaan si­tee­raamis­sani kunin­gas Salo­mon sa­noissa. Omalta kohdal­tani olen ym­mär­tä­nyt nämä sa­nat si­ten, että näillä tavoi­tellaan niitä hen­gen kor­keuksia, jotka ovat kaiken ajatte­lun ylä­puo­lella ja ilmaise­vat it­sensä vain intui­tiivi­sina oivalluk­sina, kuin myös asi­oiden kaikkein syvintä ole­musta, sitä joka kätkey­tyy mei­hin sy­välle meissä olevan, ympä­ristön raken­ta­man, kult­tuuri­per­soonal­lisuu­den si­sään; ja joka voidaan tie­dostaa vain hen­kisinä kokemuk­sina, yk­seytenä koko luo­ma­kun­nan kanssa - harmo­niana, jossa me kaikki elolliset olemme yhtä. Niin tai­vaan lin­nut, ke­don ku­kat, muu­rahaiset kuin ve­den kala­kin; ja jossa ju­ma­lainen elä­män an­tava Henki toi­mii tämän yksey­den luo­jana ja ylläpitä­vänä ulot­tu­vuu­tena. Otan pari eri­koista esimerk­kita­pausta:

Kesäkuussa 1967, Lähi-Idän kuu­den päivän sodan ai­kaan, minulla oli pieni laverans­sisavotta lähellä So­dankylän kunnan Torvisen kylää. Tällä työ­maalla olin va­rannut nuo­tio­pai­kakseni suon kes­kellä ole­van ki­vikko­rakan, josta tuli ei pää­sisi mis­sään olo­suh­teissa ympä­ris­töön leviä­mään. Ki­vien väli­sissä kuo­pissa oli puhdasta vettä ja yksi ra­kan ki­vistä oli iso tasai­nen kivi, kuin pöytä koska­kin, jo­ten pi­din tätä ki­veä: pöy­tänäni.

Eräänä aurinkoi­sena päi­vänä tulin nuotiopaikalleni päi­väkah­vin keit­toon. Sa­malla ha­vaitsin, että pöytäki­velleni oli kokoontu­nut muutamia muu­rahai­sia il­meisesti lei­vänmu­ru­jen hou­kut­tamina. Näitä muurahai­sia aloin kah­vin kie­hu­mista odottaes­sani komen­ta­maan pois ki­veltäni, mutta millään ta­valla moko­mat eivät ko­menteluuni rea­goineet. Ko­ro­tin ään­täni, mutta tur­haan. Lo­pulta huusin näille muura­hai­sille, mutta nämä eivät rea­goi­neet millään ta­valla, vaan jatkoi­vat kai­kessa rau­hassa leivänmu­rujen et­si­mistä. Sa­malla kun pannu nuoti­olla kie­hui, suutuin to­sissani näille up­piniskai­sille muurahaisille: "Nyt jos ette jus­tiin lähde, niin kaadan kuu­maa vettä niskaanne". Ja vä­litön seu­raus tästä oli, että jokai­nen muu­ra­hainen, kuin yhteisestä käs­kystä, loikki ta­sajalkaloikkaa ko­valla kii­reellä pois kiveltäni.

Kirjassaan Yli luonnollisen ra­jo­jen amerikkalainen bio­logi Lyal Wat­son kertoo merkillisen tapa­uksen, jossa eräs amerik­kalainen valheen­paljastus­kone­asiantun­tija, tohtori Backster, oli eräänä päivänä istunut työ­huonees­saan kojeidensa pa­rissa. Vie­reisellä pöy­dällä oli ollut Pei­kon­lehti-ni­minen kukka ja het­ken mieli­joh­teesta hän oli päät­tänyt ko­keilla, rea­goiko valheen­paljastusko­neen her­kät elektro­dit tä­hän kuk­kaan millään ta­valla. Niinpä hän oli asian selvit­tä­miseksi kiin­nittä­nyt muuta­man elekt­ro­din kukan leh­dille ja alkanut puhumaan tälle ku­kalle, mutta min­kään­laista reak­tiota ei ollut ilmennyt. Tämän jälkeen hän oli korotta­nut ääntään ja lo­pulta huutanut täyttä kurk­kua, mutta taas­kaan ei min­käänlaista reak­tiota ollut il­men­nyt. Viimein hän oli suut­tunut tosis­saan ja kaivanut tu­li­tikut tas­kus­taan polttaak­seen koko ku­kan. Ja seuraus oli ol­lut, että valheen­pal­jastusko­neen piir­turit olivat al­kaneet liikku­maan. (Vastaavia ko­keita sa­manlaisin tulok­sin on tehty myös entisessä Neuvos­to­lii­tossa les­ken­lehti-ni­misellä kas­villa).

2. Ympäristön henki­nen ilmapiiri lapsen henkisen ke­hi­tyksen säätelijänä

Näissä parissa esimerkkitapa­uk­sessa lii­kumme sillä henki­sen tie­dostami­sen alueella, jota ei voida tavan­omaisten aistiha­vain­tojemme avulla saavut­taa - siinä henkisessä ulottu­vuu­dessa joka voidaan tie­dostaa siis vain hen­kisinä kokemuk­sina.

Jos ajattelemme pöytäki­vel­leni tul­leita muurahaisia, niin näitä oli aivan turhaa yrittää huuta­malla käs­keä läh­temään kivel­täni sen vuoksi, että näiltä puut­tuu sekä kuuloaisti, että ymmär­rys puhutun sanan ym­mär­tämi­seen. Sama koskee myös kukkaa ja kuitenkin mo­lem­mat rea­goivat esi­merkkita­pauksis­samme sa­malla ta­valla. Peläten minun tai ame­rikkalai­sen tohtorin vihaista mielialaa. Näi­den reaktioiden lähtö­koh­tana ei siis ollut ais­tit­tavaan sa­naan perustuva ym­märrys ja toi­minta vaan henki­nen koke­mus vallit­se­vasta hen­ki­sestä il­mapiiristä. Näissä ta­pauk­sissa vi­hasta.

Nyt jos lähdemme laajenta­maan näiden kahden esimerk­ki­tapauksen antamia opetuksia koko elämän­ken­tän alueelle, niin vastaavia esi­merk­kejä löy­dämme kaik­kialta niin ih­mis­ten kuin koko luomakunnan­kin kes­kuu­desta ja siitäkin huoli­matta, ettei näitä ilmiöitä tie­dos­teta eikä osata yhdistää syyn ja seurauk­sen, kar­man, lain muo­dossa ih­mis­ten elä­mään ja koh­taloihin, niin nämä hal­litsevat monien kohta­loita kes­kuudes­samme joko myön­tei­sellä tai kieltei­sellä ta­valla.

Ajatelkaamme vaikkapa pientä vastasyntynyttä vauve­lia. Hänelle koko mei­dän maail­mamme on uusi ja täysin käsit­tämätön maa­ilma, jonka tapah­tumia hän ei vielä ym­märrä. Ei ymmärrä myöskään pu­hetta, jo­ten näiltä osin hän on täysin ver­ratta­vissa esimerk­kitapauk­siemme muu­rahaisiin tai kuk­kaan. Ja aivan sa­malla tavalla kuin muu­rahaiset tai kukka tie­dostivat vallit­sevan henki­sen il­mapii­rin, niin ai­van samalla ta­valla myös vastasyn­tynyt vauveli ais­tii hen­kisenä koke­muksena ympä­ristönsä henki­sen il­ma­pii­rin, joko kieltei­senä tai myöntei­senä, ja näistä aivan en­simmäi­sistä kokemuksista al­kaa sen ihmisen per­soo­nalli­suuden kehi­tys ja elämän suuntautuminen joko kieltei­seen tai myönteiseen suun­taan.

Esimerkkitapauksis­samme val­litse­vaa hen­kistä ilmapii­riä hal­litsi viha, johon muu­rahaiset ja kukka reagoi­vat vas­taavalla ta­valla. Muura­haiset lähtivät loik­kimaan turvaan ja kukka il­mensi pelkoa, jonka val­heen­pal­jas­tus­ko­neen piirturit osoitti­vat. Aivan sa­malla ta­valla myös vastasyn­tynyt vauva aistii henki­senä ko­kemuk­sena vallit­sevan ilmapii­rin ja reagoi vas­taavalla ta­valla.

Rakkauden ja turvallisuu­den lei­maamassa henkisessä ilma­pii­rissä vauvan olemus ja käyt­täy­tyminen on avointa ja vapau­tu­nutta. Iloista ja har­mitonta jo­kel­telua ja myön­teistä ke­hitystä kohti myön­teistä tulevai­suutta. Sen sijaan vihan, katkeruu­den, pelon tai muiden kiel­teisten te­kijöiden lei­maa­massa henki­sessä il­ma­pii­rissä, josta vauva ei voi mi­hin­kään lähteä, vauva on pelo­kas ja arka. Itkee pal­jon, jopa il­man ym­märrettävää syytä, ja ta­pahtuva ke­hitys on hidasta ja monien ongel­mien sävyttä­mää. Oman li­sänsä kielteiseen kehi­tykseen tuo myös van­hem­pien huo­lestuminen lap­sen kiel­tei­sistä piirteistä; jonka huo­les­tu­mi­sen lapsi aistii ja tämä edel­leen pahentaa ti­lannetta ja kehi­tystä.

Nämä, jo hyvin varhai­sessa lap­suudessa koetut kokemuk­set vallitse­vasta henkisestä il­mapii­ristä lei­maa­vat yksilön persoo­nalli­suutta ja sää­televät yksilön kohtaloa ja menes­tystä koko elämän ajan. Niin ikään yk­silö leima­taan ympäristön, koulut, ky­läyhteisöt, työympä­ristö jne. ta­holta hä­nen per­soonallisuu­tensa lei­malla: "Se on semmo­nen", mutta juuri kos­kaan ku­kaan ei py­sähdy miettimään miksi joku on   sel­lainen kuin on. Nyt jos taus­talla ovat varhai­sessa lapsuu­dessa koetut kiel­tei­set henkiset ko­kemuk­set ja niistä aiheutu­nut ah­dis­tuneisuus ja it­seen­säsul­keutuneisuus, niin tämä ih­mi­nen saa koko elä­mänsä kärsiä kiel­teisistä koke­muk­sis­taan ihmis­ten karttami­sena, sy­simisenä ja tyrkkimi­senä. Siitä­kin huolimatta, että ihmi­nen itse on täysin syytön siihen millainen hän on ja tun­nettua­han myös on, että "lyödyn lyö­jiä" ja "sär­je­tyn ruo'on sär­ki­jöitä" tästä maail­masta ei puutu.

3. Yksilön henkiset tarpeet

Sen lisäksi, että yksilön var­haislap­suuden henkiset koke­mukset säätele­vät hänen per­soo­nallisuu­tensa muo­dostu­mista ja sen myötä me­nestystä, niin aivan yhtä paljon per­soo­nallisuu­den muodostumiseen vai­kuttavat te­kijät, joita tässä nimi­tän henki­siksi tarpeiksi. Tarve olla rakas­tettu, olla hy­väk­sytty, olla tar­peelli­nen ja tur­val­lisuustarpeet ovat näistä kes­keisim­mät.

Joskus on julkisuudessa kes­kus­teltu yksilön oikeudesta saada osakseen rakkautta. On jopa esi­tetty, että tämä yksilön oikeus kirjattaisiin pe­rustusla­kiin. Kui­tenkin vaikeudeksi tässä tu­lee se, että mistä me tätä rakkautta osak­semme löy­dämme. Niille ihmi­sille, jotka ovat saaneet elää myöntei­sessä lapsuuden henki­sessä ilmapii­rissä ja ovat vapau­tu­neita ja avoimia, tätä rak­ka­utta hei­dän osak­seen tulvi­malla tul­vii. Sen sijaan kielteisen var­haislap­suu­den kokeneet, itseen­säsul­keutu­neet ja era­koitu­neet ihmiset saa­vat tur­haan rakka­utta osakseen etsiä ja tässä ei­vät auta edes pe­rus­tuslain sää­dök­set. On synty­nyt noidankehä, jossa var­hais­lap­suudessa rak­kau­desta osat­to­maksi jääneeltä ihmiseltä puut­tuu omakoh­tainen täytty­mys rakkau­den tarpeesta eikä pysty ra­kas­tamaan ke­tään, edes itseään, en­nen kuin on täyt­ty­myksen rakkau­dentar­pee­seensa löy­tänyt. Nyt vuo­rostaan ympä­ristö ei pysty ra­kasta­maan it­seensäsulkeutu­nutta ja esty­nyttä ihmistä ja tässä on se noi­dan­kehä, johon aiemmin viitta­sin. Merkillepantavaa on myös se, että täyttymätön rakkau­dentarve syn­nyttää jatkuvan tuskan sy­välle yksi­lön sisim­pään. Tästä tuskastaan yk­silö voi va­pautua vain löytä­mällä täyttymyksen tarpee­seensa tai eli­minoimalla rak­kau­dentar­peen täy­sin vas­takkai­sella voi­malla. Eli tässä ta­pauksessa vihalla ja ag­gressi­oilla. Oma­kohtai­sesti olen nä­ke­mässä, että valta­osa etenkin suur­kaupun­geissa esiintyvistä tar­koituk­setto­mista ja raaistu­neista väkival­tata­pa­uksista on seli­tettävissä tällä. Tar­vitaan vi­haa vihan vuoksi ja verta ve­ren vuoksi, jotta sisimpää raas­tava tuska pysyy loitolla. Ja kuten toisaalla us­kon ja hypnoosin pe­ri­aat­teita käsit­te­levissä artikke­leissani olen tuonut ilmi, kaikki se, mikä kumpuaa alita­jun­nas­tamme - henki­sestä mi­nuu­desta - on voi­makkaam­paa kuin ihmi­sen järjen päätelmät ja tie­toinen tahto, jo­ten näitä vä­kival­tatapa­uksia ei tulla kos­kaan järkeen vetoamalla tai polii­sivoimin tai vankilatuo­mioin pysy­västi hoi­ta­maan. Alitajunnasta kum­pua­vat ag­gressiot ovat siinä mää­rin voi­mak­kaita, että ihmisen oma järki ja tahto ovat lä­hinnä pas­siivisia si­vustaseu­raajia sille mitä spontaanisti alitajun­nasta kumpuaa.

Nämä samat tunnusmerkit, jotka päte­vät edellä rakkau­den­tarpeen suhteen, pätevät sovel­tuvin osin myös muissa henki­sissä tar­peissa. Kuten "olla hy­väksytty".

Ihminen, joka ei koskaan ole saa­nut osakseen todel­lista hy­väksy­mistä, ei pysty hyväksy­mään ke­tään, ei edes it­seään, ja kuitenkin tämä hyväksy­tyksi tulemisen koke­mus on yksi kes­kei­simpiä te­kijöitä yksilön hen­kisen hy­vinvoinnin pa­lape­lissä. Myös tässä pätee sama "noidan­ke­hän" periaate, jota edellä rak­kau­dentarpeen yh­tey­dessä tar­kaste­limme. Eli että. Sil­loin kun ihminen ei ole saa­nut ko­kea to­del­lista hyväk­symistä ja hänen minä­ku­vansa on rakentunut ym­pä­ris­tön asenteiden mukai­seksi, hän proji­soi omat kieltei­set mie­liku­vansa toi­siin ihmi­siin ja ku­vit­telee ihmis­ten ajat­te­levan hä­nestä hä­nen kielteisten mieli­ku­vi­ensa mukaisesti ja käyt­täy­ty­mi­nen ympä­ristön keskellä on usein näi­den mieli­kuvien mu­kaista ja olen nä­ke­mässä, että mo­net yk­silön häi­riö­käyttäyty­mi­set voi­daan se­littää juuri sillä, että näillä "oi­kuillaan" yksilö yrittää vies­tit­tää toi­sille: "Hyväk­sykää mi­nut". Otan oma­kohtai­sia esi­merk­kejä:

Joskus parikymmentä vuotta sit­ten lii­kuin hengellisen työn mer­keissä pal­jon Sodankylän öisillä kaduilla ja mo­nien van­kilakun­tien, murha­mies­ten ja "holistien" parissa ja ymmär­ret­tävää oli, että näissä pii­reissä voi­makkaat aggressiot olivat enemmän­kin sääntö kuin poik­keus. Ylei­nen ihmisten suh­tau­tuminen näissä ag­gressiotapa­uk­sissa oli, että kii­reesti kar­kuun. Nyt kun olin pe­rehtynyt ihmisen häiriökäyttäytymi­siä aiheuttaviin taustatekijöihin, oma suhtautumiseni aggressiotapa­uksissa oli, että hen­genvaaral­lisista­kaan aseista välittä­mättä menin suo­raan kaverin luo, las­kin käteni hä­nen olka­päälleen ja: "Rauha si­nun sie­lullesi". Nämä sa­nat vai­kuttivat niin voimak­kaasti, että aseet herpo­sivat käsistä ja moni karski ka­veri puhkesi hil­littömään it­kuun ja näke­mykseni on, että tällä rakkau­den koske­tuk­sella ja näillä rauhan sa­noilla hoi­det­tiin on­gelma paremmin kuin kaikki poliisivoi­mat, kä­si­raudat ja van­kilat yh­teensä.

Samoin eräänä heinäkui­sena yönä tapasin erään nuo­ren pit­källe alko­holi­soi­tuneen kaverin, jonka lap­suu­den olot tunsin erit­täin hyvin. Molem­mat van­hem­mat olivat "ho­lis­teja", koti juop­pojen kokoon­tu­mis­paikka, jossa jatkuvat tappelut ja pa­heet pesi­vät ja tämän nuoren kaverin kriisit olivat sen mu­kaiset.

Sinä yönä kaveri istui autos­sani pitkän tovin ja kes­kusteltiin hänen on­gelmis­taan. Siinä kes­kustelles­samme sa­noin tälle ka­verille: "Kuu­leppa, xxx. Sinun elä­mästä puut­tuu kolme asiaa". "Ja mit­kähän nämä ovat?" kysyi kaveri. "Nämä ovat: Olla hy­väk­sytty. Olla rakas­tettu. Olla tar­peel­li­nen". Tämän kuultu­aan ka­veripai­noi päänsä alas ja pit­kän hiljaisuu­den jälkeen tuu­masi: "Kuule. Minä ottaisin nämä jus­tiin, jos vain jos­tain löytäisin". Ja kai­kesta näki, että kaveriin koski ja sy­vältä.

4. Kohti henkistä sie­lunhoi­toa.

Silloin kun yksilön ongelmat ja kriisit aiheutuvat ympäristön kiel­teisistä henkisistä koke­muk­sista, näitä ongel­mia ja kriisejä ei hoideta vii­saimmilla­kaan teo­rioilla tai jär­jen päätel­millä. Näiden hoitami­seen tar­vi­taan täysin uusia menet­telyta­poja - siis sellaista hoitokäy­tän­töä, jossa yk­silö pääsee henki­lökoh­tai­sesti ko­ke­maan ympä­ris­tönsä henki­sen il­mapii­rin myöntei­senä.

Palakaamme vielä vastasyn­ty­neen vauvelin ympäröivään henki­seen il­mapiiriin. Sellai­sissa tapauk­sissa, joissa vau­veli on tervetullut ja rakas­tettu ja saa kokea kodin henki­sen ilma­piirin myönteisenä ja tur­valli­sena, tämä kodin henkinen il­mapiiri toimii vauvelin henki­senä suoja­kuo­rena, jonka si­sällä vauveli saa kas­vaa avoi­meksi ja luovaksi yksilöksi, jonka on helppo myö­hemmällä iäl­lään sol­mia avoimia ja va­pautuneita ihmis­suhteita sekä ko­kea hy­väksy­mistä ja rak­ka­utta. Sitä vastoin kielteisiin olo­suhteisiin syntynyt vauveli kokee ympäris­tönsä henkisen il­mapiirin uh­kaa­vana ja nyt kun hä­neltä puuttuu ko­din henkinen suoja­kuori, niin tämä suojakuori kas­vaa hänen omaan per­soo­nal­lisuu­teensa. On vaikeuk­sia hen­kisen luo­vuuden alueella, vaike­uksia koulume­nestyk­sessä sekä vai­keuksia avoimien ja va­pautu­neiden ihmissuhteiden ra­ken­ta­misessa ja nä­kisin, että jou­tu­vat muita yleisemmin myös koulu- ja työ­paikkakiusaa­misien uhreiksi.

Todelliset ratkaisut näihin on­gel­miin löytyvät vain sillä, että pys­tymme tarjoamaan on­gelmi­ensa kanssa kamppaile­valle lä­himmäisel­lemme sellai­set ym­pä­ristöolosuhteet, joissa ei enää lyötyä lyödä eikä sär­jettyä ruo­koa enää särjetä; ja jossa "murs­kaamot eivät enää raikaa". On lohdullista tietää, että kaikki ympä­ristön yksilölle ai­heutta­mat kriisit ja ongelmat ovat hoi­detta­vissa mutta tämä hoito vaa­tii sen, että "kumo­amme" entiset kielteiset ympä­ristöko­kemukset uu­silla ja myönteisillä ko­ke­muk­silla. Tä­hän tarvitsemme sel­laista tii­mi­työtä, jossa tiimin va­pautu­nut hen­kinen ilmapiiri toimii mukaan tul­leen yksilön henki­senä suojakuo­rena, sisäi­senä vapautta­jana ja uu­den elä­män lähtökohtana.

Ajatellaanpa itseensäsul­keu­tu­nutta ihmistä, joka ken­ties mo­net kerrat on elämäs­sään yrittä­nyt löytää to­del­lista hyväk­sy­mistä ja rakkautta, mutta ym­pä­ristön ymmärtä­mättö­mien asen­tei­den vuoksi tullut en­tistä enemmän si­säi­sesti haavoite­tuksi. Tämän ih­misen on hyvin vai­keaa enää luottaa kehen­kään ja avautua missään olosuhteissa - aina­kaan sel­vin päin. Nyt jos me pys­tymme tar­joamaan tälle ih­mi­selle sel­laisen luotettavan henkisen yhtei­sön, jossa hän voi avautua ja vapautua tar­vit­se­matta pelätä taas tulevansa lyö­dyksi tai hylätyksi, niin tässä il­mapii­rissä yksilössä voi tapah­tua to­dellinen henkinen vallan­ku­mous. Si­säinen esty­nyt pieni ih­minen pääsee va­pau­tumaan ja kasvamaan täy­sin uu­deksi per­soonaksi. Rep­panasta kas­vaa to­del­linen us­kon sankari ja pel­ku­rista roh­kea hengen jättiläi­nen, jolle koko maailma on avoinna kaik­kine haastei­neen.

5. Sielunhoitaja Nasaretista

Koko ihmiskunnan historian ajan tästä maailmasta on yri­tetty parem­paa tehdä milloin minkä­kinlaisten elä­mänohjei­den, filo­sofioiden tai la­kien an­karuuk­sien avulla. Puut­teena näillä on aina kuitenkin ollut se, että näissä liikutaan aina ihmi­sen tietoi­sen tah­don alu­eella ja näillä ei ole pystytty ratkaise­maan niitä vaikeuk­sia, jotka ovat pe­siyty­neet syvälle ihmisen si­sim­pään, eli alita­junnan alu­eelle. Niinpä silloin­kaan kun jon­kun rikok­sen rangais­tuk­sena on ol­lut kuo­le­mantuomio, ei tämä lainsää­dännön ja tuomioi­den an­ka­ruus ole pystynyt sa­nottuja ri­koksia estämään. Näin on myös vankilatuo­mioiden suh­teen. Esim. meillä Suo­messa on van­geista huomattava osa niitä nuo­ria kave­reita, jotka ovat usein alkoholin vaikutuk­sen alaisina syyl­listyneet ras­kautta­viin pa­hoinpi­telyi­hin. Näitä pa­hoinpi­telytapauksia on yritetty eh­käistä mm. sillä, että nämä on siirretty kaikissa ta­pauk­sissa ylei­sen syyttäjän alaisiksi. Ja kuitenkin yhtä kaikki. Pahoinpi­te­lyt maas­samme lisääntyvät ja raaistu­vat kaiken aikaa.

Näin oli myös pari vuositu­hatta sit­ten, jolloin silloisen Pa­lestiinan alu­eille pyrittiin Moo­seksen lain anka­ruudella kan­salaisista nuhteet­tomia tehdä. "Kivitettäköön kuoli­aaksi", oli yleinen rangaistus ja kui­tenkin näitä rikoksia tapahtui kai­ken aikaa, joita kiviin kirjoitetun kuolleen lain anka­ruus pysty­nyt estämään. Näissä oloissa mies Na­saretista lähti edusta­maan täysin uusia ratkaisu­malleja ih­misten syyllisyyksien hoi­dossa. Nyt sen sijaan, että hän olisi vaatinut lan­genneiden ihmisten ki­vittämistä, hän tar­josi ihmi­sille uu­den elämän al­kami­sen mahdolli­suutta sisäi­sen muu­tos­prosessin kautta. Lain anka­ruu­den si­jaan hä­nellä oli tarjot­ta­vana syylli­sille ihmi­sille an­teek­siantamusta ja sitä hen­kistä rakka­utta, joka pystyi täyttä­mään lähim­mäisen rakkauden­tar­peen ja teke­mään heidän elämäs­tään elämi­sen arvoisen elämän, jota ei enää kan­nattanut huonolla elämällä turmella. Oli monia tilanteita, joissa hänen eteensä tuotiin aviorikoksista ta­vattuja vai­moja tai muutoin huo­nosti käyt­täytyneitä naisia, joita fa­riseukset vaativat kuo­liaiksi kivittä­mään. Näissä tilan­teissa mies Nasa­re­tista näki edes­sään sisäisesti hei­kon ihmi­sen, jota toiset olivat häi­käile­mättä hyväkseen käyttäneet ja nyt hän tuomion sijasta tarjosi an­teeksianta­muksen, rakkau­den ja toi­von sanoja: "Ole tur­valli­sella mie­lellä. Sinun syntisi an­netaan si­nulle anteeksi". Sa­malla tarjoutui haaksirikkoon jou­tuneelle ihmiselle mahdolli­suus päästä sisälle uuteen hen­genyhtei­söön, joka toimi henki­senä suojakuo­rena ja uuden ih­misen kasvattajana. Oli koitta­nut aamun­koitto korkeu­desta siihen pimeään yö­hön, jossa ih­miset sokeana toisi­aan tuo­mitsi­vat ja kuoliaiksi kivitti­vät nä­ke­mättä omaa syyllisyyttään ja omia vikojaan.

6. Elämän ikuisia to­tuuk­sia.

Meitä yksilöihmisiä, kansakun­tia ja koko ihmiskuntaa hallitse­vat elä­män ikuiset lait. Vaikka tekninen ja tie­teel­linen kehitys kulkee eteen­päin huimin askelin ja aineellinen hyvin­vointi ja tie­don määrä lisään­tyy, py­syvät ih­mistä hallitsevat henkiset lainalaisuu­det iäti muut­tumat­tomina ja vain näi­den hen­kisten lainalai­suuksien tunte­mus ja huomioonot­taminen voi tur­vata yk­silölle, kansa­kunnalle ja koko ih­miskunnalle me­nestyksen ja tulevai­suuden. Toki on hyvää se, että esim. meillä Suomessa ele­tään ylei­sesti ot­taen korkeaa ai­neellisen hy­vinvoinnin aikaa, mutta varjo­puolena tässä on ol­lut se, että vas­taavassa suh­teessa hen­kinen pa­hoinvointi on li­sääntynyt en­nennä­kemättömiin mitta­suhteisiin. Eli ul­koinen hy­vinvointi ei ole turvannut yksi­löille sisäistä hy­vinvointia ja niinpä jotain meillä on mennyt pa­hasti pieleen.

Huumeet ovat yksi ajan­merkki ja osoitus yksilöiden, ennen kaikkea nuorten, henki­sestä hä­tätilasta ja pa­hoinvoin­nista. Jo vuosia, jopa vuosi­kymmeniä, on julkisuudessa käyty keskustelua huumeiden vaa­rallisuu­desta ja lukematto­mat ovat ne nuoret, jotka huu­mekoukkuun tartuttu­aan ovat kuolleet kesken nuo­ruutensa parhai­den vuosien. ja kuitenkin tästä valis­tuksesta ja va­roitta­vista esimer­keistä huo­limatta huumeet leviävät rutto­tau­din ta­voin maamme pienim­piinkin syrjäsopu­koihin. Missä ovat syyt tä­hän ke­hi­tykseen?

Jos lähdemme vilpittömästi et­si­mään syitä tapahtuvaan kiel­teiseen kehityk­seen niin meidän on men­tävä yksilöi­den henki­seen minään ja val­litsevan yh­teis­kunnan henki­seen il­mapii­riin. Sillä mitä muuta nykyiset nuoret omine elämänar­voineen, ihan­teineen ja käyttäyty­misineen ovat muuta kuin niin ko­deissa, kou­luissa kuin muualla­kin yh­teis­kun­nassa vallitse­van henki­sen ilmapiirin kasvatteja.

Kuten aiemmin on jo ollut esillä, yksilö tarvitsee kasvaak­seen ehy­eksi, vapaaksi ja vah­vaksi per­soonaksi ehyen kodin tarjoaman henkisen suo­rakuo­ren, jossa äidin rakkaus ja isän vahvuus tarjoavat lapselle ra­kas­tavan ja turvallisen henkisen kasvuympä­ristön. Nyt näen, että vii­meisten vuo­sikymme­nien sek­suaali­nen holtitto­muus on johta­nut siihen, että aviolli­sella us­kollisuudella ei ole enää mer­ki­tystä ja niinpä jo puolet solmi­tuista avio­liitoista päättyy avio­eroon. Tässä käytännössä kaik­kein suurimpia kär­sijöitä ovat pienet lap­set, joiden hen­kisestä kehityksestä jää puuttu­maan joko äidillinen rak­kaus tai isän miehi­nen turvallisuus. Samoin isäpuolen tai äitipuolen il­mes­ty­mi­nen kuvaan joh­taa usein sii­hen, että lapsi kokee it­sensä ul­ko­puoliseksi ja hylätyksi. Seu­ra­uk­sena ovat häi­riökäyttäyty­mi­set kotona ja kou­lussa sekä tur­valli­suuden etsi­minen jen­geistä, joissa usein huu­meet ovat enemmänkin sääntö kuin poik­keus. Niin kuin lähes päivit­täin saamme uudiskuvista nähdä ja kuulla.

Nyt kaikkein ensimmäinen askel ko­tien, koulujen ja koko yhteis­kun­nan henkisen eheytymisen tiellä on se, että jokainen meistä omalta kohdal­taan syventyy tut­kimaan ko­din mer­kitystä lasten henkiselle ke­hitykselle ja lähtee suuntaamaan elämäänsä kor­kean su­kupuolimo­raalin ja avi­ol­lisen uskolli­suuden tielle. Koti on se kan­sakunnan pe­russolu, josta koko kan­sakunta ra­kentuu ja kodit ovat ne, jotka nuori­son ja tulevat isät ja äidit kasvatta­vat. Sär­kyneiden kotien lap­sissa on liian pal­jon niitä "pieniä en­ke­leitä, jotka kai­ken turhaan an­ta­neena ovat asfalttiin särky­neet", ovat joutuneet häikäile­mättömän hyväksi­käytön ja huumeku­rii­rien uhreiksi il­man min­kään­laista tulevaisuutta.

Toinen askel paremman tulevai­suu­den tiellä on siinä, että nuo­riso-on­gelmien hoidossa lähde­tään entistä enemmän henkisen sielunhoidon tielle. Eli tarjoa­maan "asfalttiin sär­kyneille pie­nille enkeleille" tarvitta­vat hen­kiset turvarakenteet ja täytty­mys heidän henkisiin tarpei­siinsa. Suu­ren Nasare­tilaisen sie­lunhoi­tajan opetus on, että lyödyt eivät lyömällä parane eikä ko­valla ku­rilla asioita auteta silloin kun on­gelmat ovat sy­vällä ihmisen kovan ulkoisen suoja­kuoren si­sällä. Vain si­säinen ty­kö­käymi­nen rakkauden ja an­teeksian­ta­muksen hengessä voi luoda jo­tain to­della uutta ja joh­taa pysy­viin muutok­siin niin yk­silöiden kuin kan­sakun­nankin elämässä.