Kesän 1962 olin 17-ikäisenä poikasena töissä Metsähallituksessa. Leimikoiden tekoa, pillarin tuntimikkona olemista ja mitä moninaisempaa toimintaa. Lokakuun alkupuolella saimme sen kesän viimeisen leimikon tehtyä Peuravaaran laitamille ja kun yöllä oli satanut ensilumen, metsänhoitaja Vainio määräsi erävalvontahommiin ja niinpä kävelin muutaman päivän lainvalvontatehtävissä yhdessä Onni Riipin kanssa.
Näiden "eräpoliisin" hommien loputtua sen kesän työt Metsähallituksessa päättyivät olin jälleen vailla työtä ja työttömyyskorvausta ja niinpä menin Sodankylässä kirjakauppaan josta ostin viimeisillä rahoillani joogan oppikirjan ja lähdin tutkaileen meditaation ja kontemplaation salaisuuksia paremman tulevaisuuden toivossa. Vuotta myöhemmin, marraskuulla 1963, laajensin tutkimukseni hypnoosin alueille ja näistä kahdesta asiasta avautui ovi kokonaan uusiin ulottuvuuksiin ja mahdollisuuksiin.
Kaikkein ensimmäisiä askeleita hypnoosin tiellä oli keskittymiskyvyn ja itsesuggestion harjoittelu. Niinpä usean kuukauden ajan varasin jokaisena iltana pitkän tovin näille asioille ja tuloksia alkoi myös syntyä. Yksi yllättävä havainto näiltä alueilta lokakuulta 1964 jolloin menin armeijaan Oulun Hiukkavaaraan:
Olimme olleet armeijan harmaissa viikon päivät kun meille alokkaille jaettiin kiväärit. Niinpä seisoin 1 Koon tykkihallissa jonon hännillä ja seurasin tarkkaavaisena kyseistä jakotilaisuutta. Kuuntelin, kuinka vääpeli luki sota-äänellä kiväärin numeron ja antoi sen alokkaalle. Näin kaikki 12 ryhmämme kivääriä.
Tästä kului joitakin aikoja kun eräänä iltana tuli joku ryhmänjohtajista tuli tupaamme kysymään tietyn numeron omaavan kiväärin haltijaa. Kukaan pojista ei puhunut mitään, mutta muistin kenelle tämä kivääri annettiin ja sanoin alokkaan nimen. Kyseinen alokas väitti vastaan, mutta lista ovipielessä osoitti, että kysymys oli todellakin hänen kivääristä. Nyt kaikki ihmetteleen miten minä muistin toisen alokkaan kiväärinnumeron: "Muistatko sinä kaikki?" Ja suoritetussa testissä ilmeni, että muistin kaikki 12 tupaamme kuuluvan alokkaan kiväärin numerosarjat ja tämä testi suoritettiin vieläpä niin, että pojat sanoivat alokkaan nimen ja minä tuvan perältä hänen kiväärinsä numeron ja lienee ollut harvinaista armeijassa koskapa vielä vuosienkin jälkeen tapausta oli 1 Koossa muisteltu.
Toinen tähän verrattava tapaus sattui syksyllä 1966:
Sinä päivänä tein pitkän eräretken Vuovaaran ja Luoston kairoihin. Kävelin lähes kellon ympäri pitkin ja poikin erämaita kunnes illan suussa tulin kotiin ja menin ostamaan kauppa-autosta evästä uusille eräretkille. Nyt kävikin ilmi, että lompakkoni oli tipahtanut sen päivän aikana jonnekin erämaihin. Valoisan aikaa olisi ollut enää vajaa tunti, joten sinä iltana oli turhaa lähteä etsimään ja niin jäin kotiin yöksi ja päätin lähteä seuravana aamuna. Samalla otin sen uskon asenteen, että se lompakko löytyy.
No. Tämä uskoni joutui todella kovalle koetukselle kun seuraavana aamuna nousin sängystä ja katsoin ulos ikkunasta. Yöllä oli satanut ensi lumen ja lunta oli kymmenisen senttiä kun illalla oli vielä musta maa.
Aamukahvia juodessani mietin tilannetta ja niin päätin panna uskoni koetukselle ja lähdin kairaan. Tulos oli, että kun Vuovaaran pohjoisrinteellä, 8 kilometrin päässä kotoani, potkiskelin lunta noin viiden metrin matkalta, pyörähti muistilehtiöni lumen pinnalle ja seuraavalla potkulla myös lompakkoni.
Käytännössä nämä kertomani esimerkit puhuvat sen puolesta, että alitajuntamme meissä on kuin tietokone, tai kuin lentokoneen musta laatikko, joka taltioi kaiken ja on sieltä myöhemmin otettavissa.
Kiväärien numerosarjojen muistaminen perustui siihen, että kuuntelin täysin passiivisesti vääpelin ääntä ja seurasin kiväärien jakoa ilman yritystäkään painaa mitään mieleen. (Lähinnä samaa kuin suggestopediassa) Eli kaikki varastoitui suoraan alitajuntaani ja nyt kun minulla oli aiempien keskittymis- ja itsesuggestioharjoitusten myötä kehittynyt kaksisuuntainen liikenne alitajuntaani, pystyin ottamaan alitajunnasta esiin sinne taltioituneen tiedon. Merkillepantavaa armeijan aikana oli sekin, että olisin pystynyt oppituntien jälkeen lähes sanasta sanaan toistamaan mitä luutnantti Virtanen sen tunnin aikana opetti.
Metsästäessään eränkävijän kaikki aistit ovat herkistyneet äärimmilleen ja niinpä kaikki tapahtumat piirtyvät automaattisesti alitajuntaan. Lompakkoni löytymisen taustalla oli siis se, että pystyin palauttamaan mieleeni jokaisen tapahtuman ja jokaisen mutkan aiemmalta metsästysretkeltä ja pystyin kävelemään lähes samoissa askelissa.
Nyt tämä sama nuoruudessani saavuttamani lahja tai kyky minulla on ollut kautta aikain. Silloin kun minulla on ollut tilaisuus seurata tarkkaavaisesti jotain tapahtumaa, tapahtuman yksityiskohdat ja puhutut sanat ovat piirtyneet alitajuntaani kuin videonauhalle tai kuin tietokoneeseen ja on sieltä tarvittaessa esiin otettavissa. Niinpä kun Aretalogian aiemmissa numeroissa olen kertonut taistelustani invalidien, vanhusten ja vammaisten ihmisoikeuksien ja oikeusturvan toteutumisen puolesta ja kertonut tähän liittyen omakohtaisista kokemuksistani, on kertomukseni olleet alastonta totuutta juuri kuin ovat tapahtuneet eikä ainuttakaan kirjoittamaani valheen sanaa lehdestäni löydy. Ja vaikka tulisi kymmenen ex- tai muuta poliisia tai "kalamaania" jotain muuta väittämään, nämä varmahan valehtelevat.
Alitajunta ei tiedä tietämätöntä
Intialainen maailmankuulu filosofi, Iddo Krishnamurti, pyrkii teoksissaan johdattamaan lukijat siihen todellisuuteen, joka on kaiken ajattelun ja inhimillisen tiedon tuolla puolen.
Jos tarkastelemme alitajuntaa, niin sinne on siis varastoitunut kaikki elämämme aikana kokemamme asiat ja tapahtumat ja oppimamme ja alitajunnastamme voimme ammentaa yllättävän paljon muistikuvia ja tietoa, mutta. Alitajunnastamme emme voi ottaa mitään sellaista, mitä sinne ei ole kokemusten tai oppimisen kautta varastoitunut. Puhutaan myös geneettisestä muistista, mutta sekin on menneisyydessä geeneihimme varastoitunutta tietoa, joka vaistotoimintoina joskus ilmenee. Varsinkin luonnossa elävillä.
Sen sijaan alitajunta ei tiedä tietämätöntä tietoa; ja kuitenkin sellaista ilmenee. Otan esimerkin:
Kesällä 1966 olin metsätöissä naapurin isännällä kotini lähellä Vuoselässä. Oli heinäkuuta ja mitä parhaimpia heinäpoutia ja niinpä naapurin isännälläkin oli kuivumassa haasioilla monta sarkaa heiniä.
Sinä päivänä myös naapurini oli töissä samassa metsässä ja keitimme päiväkahvit samoilla tulilla. Kun sain kahvit juotua, loikoilin kankaalla selälläni täysin rentoutuneena, katselin täysin pilvetöntä sinistä heinäkuun taivasta. Ei pilven haituvaa eikä pienintä tuulenvirettä ja kuitenkin minulle tuli yllättäen tieto, että illalla kuudelta alkaa satamaan vettä. Tämä aavistus oli niin voimakas, että sanoin tästä kuudelta alkavasta vesisateesta naapurilleni, joka lähti kiiruusti kotiin ajamaan heiniä latoon.
Ja niin kävi, että kun töistä kotiuduin ja kävin polkupyörällä kapassa; ja kun viittä vaille kuusi ajoin kotini pihalle, nakkeli ensimmäiset pisarat portaille ja vettä satoi puolisen tuntia lähes kaatamalla.
Seuravana aamuna naapurini tuli jälleen metsätöihin ja jo kaukaa huusi: "Sainpa minä tosi kuivia ja hyviä heiniä. Mutta mistä kuiten sinä tiesit".
Siinäpä se. Mistä tuli tämä tieto? Alitajunta se ei voinut olla koska alitajunnassa tällaista tietoa ei ollut.
Ajattelun ja alitajunnan tuolle puolen
Yleisessä ajattelussa ihminen mielletään psyko-fyysiseksi olennoksi, jonka sielun-elämää hallitsevat fyysisen minän tarpeet. Näin ihmisestä on muodostunut pelkkää lihaa ja verta oleva olento, jota tietyt sähköiset impulssit ohjailevat. Nyt jos verrataan alitajuntaa tietokoneeseen, niin tässä menettelee nämä sähköisten impulssien käsitteet. Sen sijaan kun menemme ihmisen henkisen minän alueille niin tässä ei pädekään enää tavanomaiset käsitykset ihmisestä psyko-fyysisenä olentoja. Joudumme kasvotusten ajattelun ja kaiken sielullisen yläpuolella olevan sekä kosmisiakin ulottuvuuksia omaavan todellisuuden kanssa.
Yllä kerroin yhden lukemattomista kokemuksista, joissa olen ollut yhteydessä tähän kosmiseen - universaaliseen - todellisuuteen ja saanut tietoa, jota minulla ei pitäisi olla. Naapurini kysyi: "Mistä kuiten sinä tiesit". Silloin kesällä 1966 minulla ei ollut vielä riittävää käsitystä, mutta tänä päivänä tilanne on toinen.
Meitä ympäröi universaalinen henkinen todellisuus jonka yhteyteen meillä on pääsy oman alitajuntamme sekä sen tuolla puolen olevan henkisen minämme kautta. Eli yhteys henkiseen minäämme, todelliseen Itseen, on yhteyttä myös kaikkialla vaikuttavaan Henkeen. Paavali kirjoittaa: "Joka yhtyy Herraan, on yksi Henki hänen kanssaan" ja juuri tähän perustui mm. se tieto, jonka kesällä 1966 metsän siimeksessä selälläni loikoessani sain.
Käytännössä tämä merkitsee laajemmin tarkasteltuna sitä, että tässä universaalisessa henkisessä yhteydessä olemme osallisia maailmankaikkeuden tiedon, totuuden ja oikeuden kanssa. Vallitsee todellinen harmonia ja ykseys, jonka osoituksena ovat juuri ne intuitiiviset oivallukset, joita aiemmin emme ole oivaltaneet tai joista emme ole mistään tietoa aistiemme välityksellä saaneet.
Alitajunta - totuutta salatuimpaan saakka.
Alkuun kertomistani parista esimerkkitapauksesta kävi selville alitajunnan toiminta ja mahdollisuudet. Eli se seikka, että muistin kaikki 12 ryhmämme alokkaan kiväärien numerosarjat (7 numeroa) kerta kuulemalla; ja että testattaessa jokainen numerosarja oli oikein, riittää osoittamaan, että kysymyksessä ei ollut jokin mielikuvien luoma illuusio tai haavekuva. Kysymys oli alitajuisesta totuudenmukaisesta tiedosta. Samaa todisti lompakon löytyminen lumen peittämästä erämaasta.
Ihminen voi rakentaa mielikuvissaan mitä moninaisimpia pilvilinnoja ja illuusioita (illuusio = todeksi uskottu harha) ja elää näiden illuusioidensa ja harhojen vallassa pettäen itseään ja usein myös toisia. Sen sijaan omaa alitajuntaansa ihminen ei pysty pettämään. Alitajunta on totuutta salatuimpaan saakka, samoin se todellisuus, joka on alitajunnan tuolla puolen.
Monilla ihmisillä on pakonomainen tarve paeta todellisuutta, paeta itseään ja sitä totuutta, joka alitajunnan syövereissä asuu. Erityisen tunnusmerkillistä tämä itsensä ja totuuden pakeneminen on niillä, joiden menneisyys ei kestä päivän valoa tai jotka ovat huonolla elämällään itsestään jostakin riippuvaisen tehneet.
"Juoppo on juoppo vaikka voissa paistais", sanoo vanha viisaus ja tämä pätee kautta aikain. Juoppo, sen lisäksi, että on pilannut oman elämänsä, pilaa lukemattomien muiden elämän, aiheuttaa taloudellisia menetyksiä sekä henkisiä kärsimyksiä toisille sekä yhteiskunnalle hyvinkin huomattavat kustannukset, mutta ei pysty katsomaan omaa itseään ja syyllisyyttään suoraan silmiin ja joutuu valtaviin kriiseihin mikäli joku uskaltaa juoppoa julkisesti asianomistajanakaan arvostella. Jopa niin, että todellisen parannuksen ja elämänsä korjaamisen sijasta sepittelee käsittämättömiä rikosilmoituksia ja uhkailee yhtä käsittämättömillä korvausvaateilla.
Toinen yhtä ongelmallinen ryhmä totuutta pakenevia on notooriset valehtelijat. Eli ne henkilöt, joiden henkinen kehitys ja kypsyminen on jäänyt jostain syystä tapahtumatta; ja joiden elämä on jatkuvaa valhetta. Jopa niin, että itse uskovat sataprosenttisesti omia valheitaan. Itse asiassa heidän on pakko uskoa, koska muutoin heidän itsetuntonsa ja minäkuvansa romahtaisi totaalisesti. "On valhe vallan päällä ja vääryys voimissaan", runoilee Hedvin Spegel ja näiden valheessa elävien kohdalla nämä sanat pitävät kirjaimellisesti paikkansa. Itsetunto ei riitä totuuden tunnustamiseen silloinkaan kun syyttömät ovat joutuneet näistä valheista kärsimään.
Merkillepantavaa on myös se, että vastuunalaiseen virkaan jostain syystä päässyt heikon itsetunnon omaava puolustaa erittäin voimakkaasti omaa valheellista minäkuvaansa, uhkailee voimatoimilla ja jopa käyttää niitä eikä kestä pienintäkään arvostelua. Nimismiehenä pystyy kohtaaman ihmiset vain "oman tärkeytensä valtaistuimelta" ja sittenkin vain pykälistä rakennetun "haarniskan" suojassa ja toteuttaa "koko-pitäjä-on-syytteeseen-pantava - linjaa. Poliisina valheellisessa minäkuvassa elävä edustaa lähinnä pamppu-ja-putka - linjaa sekä täyttää kuvitteellisen minänsä ja sisäisen todellisuuden välistä tyhjää kuilua mm. mielikuvituksen siivittämillä ja totuutta vääristävillä ja värittävillä lausunnoillaan.
Hyvät nuoret!
Meitä yksilöihmisiä sitoo lahjomaton syyn ja seurauksen, Karman, laki ja niinpä jokainen valintamme tai tekomme synnyttää aina tämän valinnan tai teon seurauksen. Samoin jokainen teko jättää omat jälkensä sielumme - sydämemme - syvyyksin, josta ajan myötä muotoutuu joko siisti ja kaunistettu juhlasali tai sitten saastainen romuvarasto, riippuen siitä millaista elämää elämme.
Valitkaa totuuden ja oikeuden tie elämän tieksenne. Ihmisiä ja jopa itseään ihminen voi pettää, mutta ei pysty pettämään alitajuntaansa - omaa sydäntään. Alitajuntaan pesiytyneet ristiriidat, valheet ja vääryydet sekä huonot elämäntavat pilaavat elämän ja tulevaisuuden. Sen sijaan puhdas ja loukkaamaton omatunto on menestyksen avain ajassa ja iankaikkisuudessa.
Takaisin otsikkosivulle
Kotisivulle