Hoorebin vuori on Jumalan vuori Siinailla.

Jo neljäkymmentä pitkää vuotta Mooses on henkipattona maanpakolaisena paimentanut appensa, Jedron, lampaita Midianin erämaissa. Näinä vuosikymmeninä hän on jo lukemattomat kerrat johdattanut paimentamansa lammaslauman aamulla laitumelle ja illalla takaisin lammastarhaan. Taas aamulla laitumelle ja illalla taas takaisin lammastarhaan. Näin vuodesta toiseen, kunnes Mooseksen elämään tulee ratkaiseva ja lopullinen muutos. Mooses saa kohdata Jumalan.

Raamattu puhuu meille niistä Jumalan profeetoista, joiden koko elämän yksi suurimpia päämääriä on ollut Jumalan tahdon toteuttaminen omassa elämässä. On ollut Samuel, joka pienestä pojasta lähtien asui Jumalan temppelissä ylipappi Eelin luona ja valmistui siellä suurta profeetallista tehtäväänsä varten. On ollut Jeremia, josta Jumala itse todistaa, että hän on jo hamasta äitinsä kohdusta hänet profeetaksi valinnut. Vain pari esimerkkiä mainitakseni. Näillä Jumalan valituilla on jo pienestä alkaen ollut sisäinen kutsumus ja sisäinen pakko toimia Jumalan aivoitusten toteuttamiseksi elämässään. He ovat jo hamassa nuoruudessaan tehneet oman valintansa tämän maailman syntimenon ja Jumalan tahdon välillä. Näin oli myös Mooseksen, laita. Me, jotka olemme Raamatusta lukeneet hänen varhaislapsuutensa ja nuoruutensa vaiheista, olemme voineet panna merkille, että Jumala oli hänet jo äitinsä kohdusta valinnut yhtä suurta tehtävää varten.

Mooseksen syntymän aikoihin, jolloin Egyptin faaraot olivat jo unohtaneet Joosefin ja hänen suuret palveluksensa koko Egyptin kansalle ja olivat unohtaneet Joosefin isän ja veljet ja heille antamansa lupaukset ja oli noussut suuri vaino hebrealaisia kohtaan, oli Jumala varjellut Mooseksen ja johdattanut hänet itsensä faaraon tyttären hyvään hoitoon. Faaraon hovissa Mooseksella oli ollut kaikkea mitä nuorukainen ikinä voi elämältään toivoa. Oli hyvä huolenpito, oli opetus, oli kunnia ja loisto jne. Mutta yksi Moosekselta oli faaraon hovissa puuttunut. Häneltä oli puuttunut yhteys heimoveljiinsä ja Jumalan tahdon toteutuminen hänen elämässään. Ja ne olivat hänelle paljon arvokkaampia ja kalliimpia kuin ylellisyys ja loisto syntisessä faaraon hovissa. Raamattu sanoo: "Uskon kautta kieltäytyi Mooses suureksi tultuaan kantamasta faaraon tyttären pojan nimeä. Hän otti mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa". (Hebr. 11:25)

Tämä kiivaus Jumalan ja hänen kansansa puolesta oli lopulta johtanut siihen, että hän oli iskenyt hebrealaista orjaa ruoskivan egyptiläisen sotilaan kuoliaaksi ja tämän vuoksi joutunut lähtemään henkipattona maanpakoon, jota pakomatkaa oli kestänyt siis jo neljäkymmentä vuotta. Siitä, mitä kaikkea Mooses näiden vuosikymmenien aikana joutui kokemaan, Raamattu ei juuri kerro. Voidaankin vain aavistella ne monot tuskan hetket, joita Mooses joutui kaukana vieraalla maalla, erossa omaisistaan ja heimoveljistään, kokemaan. Kuinka moneen kertaan Mooses oli joutunut käymään ajatuksissaan läpi oman elämänsä ja omat tekonsa. Kuinka monet suuret unelmat ja tulevaisuudensuunnitelmat häneltä oli särkynyt ja kuinka monet suuret kyyneleet hänen poskipäilleen olivat tämän vuoksi vierineet. Erämaissa lampaitaan paimentavan lammaspaimenen ainut seuralainen on se lammaslauma, jota hän paimentaa ja ympärillä on vain suuri erämaa ja ääretön hiljaisuus. Näissä oloissa Mooseksella oli aikaa olla kahden kesken oman itsensä kanssa ja tutkistella omia sisimpiä tuntojaan.

"Tuuli puhaltaa missä tahtoo ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt", sanoo Jeesus Nikodeemukselle ja tämä on totta kaikkiin Jumalan tahtoon taipuneiden Jumalan palvelijoiden suhteen. Se tie, jota Jumala palvelijoitaan kuljettaa, ei koskaan ole helppoa lihalle ja verelle, eikä tällä tiellä saa lähteä lihalta ja vereltä neuvoa kysytään. Ei omalta eikä toisten. Jumalalla on jokaiselle varattuna oma tiensä ja tällä tiellä Jumala kouluttaa itse kunkin sitä tehtävää varten, jonka Jumala itse on sille ihmiselle valinnut. Ja tällä tiellä ihmisen on kuunneltava vain sitä ääntä, jota Jumala itse hänen sisimmässään puhuu. Silloinkin kun tämä Jumalan tahdon tie johdattaa ihmisen kärsimyksiin ja vainoihin, jopa kuolemaan.

Tässä maailmassa vallitsee tämän maailman ruhtinaan henki, joka kuljettaa ihmisiä oman tahtonsa mukaan. Yleensä on niin, että Jumala ei pääse niiden ihmisten sydämissä vaikuttamaan tahtonsa tuntemista, jotka kulkevat tämän maailman menon mukaan, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja ja vaeltaen ihmisten mielisuosion mukaan. Tämän vuoksi Jumala joutuu valittunsa irrottamaan tästä maailmasta ja johdattamaan sinne, missä Jumala saa täyden hallintavallan ihmiseen ja hänen ajatusmaailmaan nähden. Jumalan palvelijan on herkistyttävä kuulemaan Jumalan ääni omassa sydämessään. Ja tätä herkistymistä ei voi tapahtua tämän maailman hyörinässä tai synnin karkeloissa. Tähän tarvitaan erämaan korkeakoulua. Tarvitaan hiljaisuutta ja harmonista rauhaa, jossa kaikki maiset hälyt ja kiireet ovat vaienneet. Ja tätä erämaan korkeakoulua Mooses oli joutunut vuosikymmeniä käymään.

Niin monta kertaa näissä erämaan korkeakouluissa ihmisestä saattaa tuntua, että Jumala ja kaikki muutkin ovat hyljänneet ja unohtaneet. Saattaa kulua vuosia, jopa vuosikymmeniä, ettei mitään näytä tapahtuvan. Näissä erämaan korkeakouluissa pitkämielisyys on usein kovalla koetuksella ja uskon perusteet monta kertaa perusteellisesti koetellaan. "Oi Jumala! Kuinka kauan vielä?" Ja kuitenkin Jumalan silmät vaieten valvovat ja tarkkaavat tapahtumien kulkua ja sitä kehitystä, joka hänen palvelijansa sisimmässä tapahtuu. Ja kun Jumala ottaa "ohjat" käsiinsä, sen jälkeen ihmisen elämässä alkaa tapahtua suuria ja voimallisia asioita.

Ja Jumala ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa ja tästä ilmestymestä alkoi niiden tapahtumien kulku, jota varten Jumala oli Mooseksen jo hamasta äitinsä kohdusta valinnut ja tähän tehtävään omassa koulussaan Mooseksen kouluttanut. Oli koittanut vapautuksen hetki Moosekselle ja vapautuksen hetki koko Jaakobin heimolle. Hänen, Mooseksen, oli lähdettävä takaisin Egyptiin ja johdatettava siellä orjuudessa oleva Israelin heimo siihen maahan, jonka Jumala oli yli neljä vuosisataa aiemmin Aabrahamin jälkeläisille valalla vannoen luvannut.

Aina on niin, että kun ihminen joutuu kasvotusten Jumalan pyhyyden ja hänen valtasuuruutensa kanssa, ihmisestä tulee pieni ja vähäpätöinen ihminen, joka oman vajavaisuutensa ja syntisyytensä tuntien joutuu riisumaan kengät jaloistaan ja kätkemään kasvonsa. "Armahda minua, minä olen syntinen ihminen?" Niin monilla meistä on joskus hyvinkin suuria luuloja itsestään ja unelmia suurista maineteoista, joiden avulla ihminen omaa kunniaansa toisten silmissä voisi korottaa. Näiden suurien luulojen ja unelmien ajamina ihminen monesti kuluttaa koko elämänsä ja terveytensä ja kaiken, mitä hänellä on. Näitä unelmia koskaan saavuttamatta. On kuin kangastuksen perässä juokseminen. Se haavekuvana silmiin siintää, mutta aina kun yrität sitä tavoittaa, se siirtyy tuonnemmas ja tuonnemmas. Koskaan et sitä lähemmäksi pääse.

Näin lienee ollut myös Mooseksen suhteen. Ne suuret unelmat, joita hänellä lie nuoruudessaan ollut, olivat näinä maanpakolaisuuden vuosikymmeninä lopullisesti romuttuneet ja Mooseksesta oli tullut pieni ja itsessään riittämätön mies, jo harmaapäävanhus, joka pyytämällä pyytää, että Jumala valitsisi kenet muun tahansa tähän suureen tehtävään. Kuitenkin on niin, että Jumala ei kutsumistaan ja armolahjojaan kadu, ja kun hän on jonkun tehtäväänsä valinnut, niin hän pitää myös valinnastaan kiinni. On Jumalan suurta armoa ja viisautta sekin, että ihminen ei omia avuja tai kyvykkyyttä Jumalan palveluksen työssä tarvitse. Jumala itse varustaa palvelijansa matkalle ja on palvelijansa kanssa kaikissa tilanteissa. "Avaa suusi, niin minä täytän sen sanoilla". Tämän läksyn sai myös Mooses Jumalan kanssa neuvoa käydessään oppia. Ja niin tämä erämaiden lammaspaimen lähtee matkalle Jumalan siunausten saatteleman ja Jumalan antama matkasauva kädessään.

Ne neljäkymmentä passiivista vuotta, jotka Mooses appensa, Midianin papin, Jedron, lampaita paimensi, olivat olleet kuin suurta valmistautumista suureen tehtävään. Siihen tehtävään , josta hän kenties nuoruudessaan oli uneksinut, mutta johon häneltä oli jo usko näinä erämaan vuosikymmeninä sortunut. Kuitenkaan Jumala, ajattomana ja muuttumattomana Jumalana ei ollut asiaa ja Moosesta unohtanut. Ilmestyksen Jumala kulki Mooseksen mukana kaikilla hänen ja Israelin kansan retkillä. Yöllä tulenpatsaassa ja päivällä pilvenpatsaassa Jumala johdatti Mooseksen avulla Israelin kansaa läpi erämaiden. Yli vuorien ja laaksojen siihen maahan, joka vuoti maitoa ja mettä; ja jossa tämän kansan olisi hyvä elää ja asua. Uskollisesti palvelee Mooses Jumalaansa ja on kansansa kanssa sen myötä ja vastoinkäymisissä hamaan siihen päivään, jolloin hiin Nebon vuorelta saa muuttaa hänen luo iäisiin majoihin.

Saul. Saul.

3. Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä;
4. ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?"
5. Hän sanoi: "Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
6. Mutta nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän."
7. Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat mykistyneinä: he kuulivat kyllä äänen, mutta eivät ketään nähneet.
8. Niin Saulus nousi maasta; mutta kun hän avasi silmänsä, ei hän nähnyt mitään, vaan he taluttivat häntä kädestä ja veivät hänet Damaskoon.
9. Ja hän oli kolme päivää näkemätönnä, ei syönyt eikä juonut.

Jumala oli Jeesuksessa Kristuksessa....

Yleensä luullaan, että Jumalan palvelus on jotain ulkonaisten tapojen, muotojen ja oppien tunnollista noudattamista tai jossain kirkossa tai temppelissä tapahtuvaa hartaudenharjoitusta. Yleinen on myös se kuva, että mitä paremmin näitä tapoja ja uskonnollisia muotoja noudattaa ja käskyt pitää, sen suuremman mielisuosion se ihminen Jumalalta saa.

Näin oli myös Saulus tarsolaisen laita. Jo pienestä pitäen hänellä kiivaus Jumalan puolesta. Jo aivan nuorukaisena hän lähti kotikaupungistaan Tarsosta ja hakeutui Jerusalemin temppelikouluun, jossa hän Gamalielin jalkojen juuressa sai parhaan mahdollisen opetuksen ja hän edistyi farisealaisuudessa pitemmälle kuin yksikään ikäisistään opiskelutovereista. Saulus Tarsolaisen sisimmässä paloi syvä ja voimakas kaipaus tulla Jumalan mieheksi ja omistaa koko elämä hänen palvelemiseen. Ja tämä kiivaus Jumalan puolesta siivitti kaikkia hänen toimintojaan Jerusalemissa.

Samoihin aikoihin Jerusalemin temppeliväkeä ja koko silloista Palestiinaa järkytti voimakkaasti eräs Galileasta liikkeelle lähtenyt villitys, joka eksytti kansaa opettaen oppeja ja tapoja joista silloiset pyhät kirjoitukset eivät mitään puhuneet, ja joita ei sopinut Mooseksesta ja profeetoista kiinnipitävien ylipappien, kirjanoppineiden ja fariseusten hyväksyä. Tämä villitys oli jatkunut jo useita vuosia ja saanut suurempia ja suurempia ulottuvuuksia ja enenevää kannatusta etenkin halpa-arvoisen roskaväen keskuudessa. Tämä kerettiläinen villitys oli lopulta johtanut siihen, että tämä pääkerettiläinen, Jeesus, Nasaretilainen, oli tuomittu kuolemaan ja naulittu ristille. Mutta ei siinä kaikki. Pian näiden päivien jälkeen oli tullut uusi ja entistäkin erikoisempi villitys. Nyt huhuttiin, että tänä Nasaretilainen on herännyt kuolleista ja elää edelleen. Tällaista ei koskaan aiemmin ole tapahtunut ja nytkin tähän huhuun on suhtauduttava vakavasti ja saatava tämä harhautunut villitys loppumaan. Ja tähän tarvittiin voimallisia toimenpiteitä ja kaikki, jotka tähän Nasaretilaisen nimeen opettivat kansaa, oli tavalla tai toisella vaiennettava.

Ja tässä myös Saulus Tarsolainen näki ainutlaatuisen tilaisuuden oman statuksensa korottamiseen ja "pisteiden" hankkimiseen ylipappien ja hallitusmiesten edessä hänen tulevaa toimintaansa silmälläpitäen.

Apostolien tekojen 7. luvussa meille kerrotaan, kuinka Stefanus, yksi Jeesuksen todistajista kivitettiin kuoliaaksi ja tässä tapahtumassa myös Saulus Tarsolainen oli innokkaasti mukana. Vartioiden näiden kivittäjien vaatteita. Ja sitten. Kun Saulus näki, että tämä oli ylipappien ja hallitusmiesten mieleen, innostui hän entistä enemmän vainoamaan Jeesuksen seuraajia. Ruoskittaen heitä ja panettaen heitä vankilaan. Tuomittavaksi ja teloitettavaksi. Ja näissä merkeissä Saulus lähtee myös Damaskoon. Vangitakseen siellä olevat Jeesuksen seuraajat ja tuodakseen heidät Jerusalemiin tuomittavaksi.'

"Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan; sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskautta, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo". (Room. 10:2-4).

Tämä, mitä Saulus Tarsolainen vuosia myöhemmin roomalaisille kirjoitti, tuli Saulus Tarsolaiselle eläväksi todellisuudeksi. Matkallaan Damaskoon hän joutuu elämänsä merkillisempien ja samalla järkyttävimpien kokemusten kanssa kasvotusten. Se Jeesus, jonka he olivat kerettiläisenä kansanvillitsijänä kuolemaan tuominneet, ja jonka seuraajia hän nytkin on matkalla vangitsemaan, ilmestyy kirkkaudessaan ja valtasuuruudessaan Saulus Tarsolaiselle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" Tässä kohtaamisessa Saulus Tarsolaisen koko maailmankuva perusteellisesti romahtaa ja hänestä, ylpeästä matkanjohtajasta, tulee nöyrä tien kyselijä, joka etsii itselleen taluttajaa. Se Jumala, jonka puolesta hän on koko nuoruutensa kiivaillut, on kaiken aikaa ilmoittanut kirkkautensa Jeesuksessa Kristuksessa. Siinä Jeesuksessa, joka on ristiinnaulittu, mutta jonka nyt myös hän, Saulus Tarsolainen, fariseus, tietää elävän. Ja siinä, että hän on Jeesusta ja hänen seuraajiaan vainonnut, hän on taistellut kaiken aikaa itseään Jumalaa vastaan. Ja niin tästä nuhteettomasta fariseuksesta tulee syntisistä suurin ja Jumalan suurta armoa tarvitseva pieni ihminen.

"Hänen nöyrtymisensä tähden hänen tuomionsa otetaan häneltä pois". Tämä Raamatun totuus on elävää todellisuutta kaikkien syntisten ihmisten kohdalla. Siinä, että ihminen syntinsä ja syntisyytensä tunnustaen tekee täyttä totta elämässään, hänen syntinsä Jeesuksen Kristuksen sovintokuoleman ansiosta pyyhitään häneltä pois ja hän saa syntyä uudesti ylhäältä. Olkoonpa synnit miten veriruskeat tahansa, tulevat ne Jumalan armosta Jeesuksessa Kristuksessa lumivalkoisiksi ja se ihminen saa aloittaa puhtain paperein uuden elämän. Tässä oli tie myös Saulus Tarsolaiselle tulla uudeksi ihmiseksi ja alkaa uusin aatoksin ja syvällisemmin totuuksin uusi elämä. Siinä vaiheessa kun Ananias, eräs Jeesuksen opetuslapsi tulee Saulus Tarsolaisen luokse, on hänellä rohkaisevaa ja lohdullista sanottavaa tälle entiselle Jeesuksen vainoajalle: "Veljeni Saul". On totta, että jokainen, joka on uudestisyntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on Jumalan lapsi ja sisar tai veli toisten Jumalan lasten kanssa. "Veljeni Saul"..

Tämä muuttunut Damaskon matka kesti Saulus Tarsolaisella peräti kolme vuotta. Tänä aikana hän vietti pitkiä aikoja Arabian erämaissa. Missä, sitä hän itse eikä Raamattu kerro. Uskon, että näissä erämaakouluissa myös Saulus Tarsolainen sai perusteellisesti selvittää itselleen todellisen Jumalan vanhurskauden salaisuudet ja herkistyä kuulemaan Jumalan ääntä omassa sydämessään. Itse hän näiden Kristuksen salaisuuksien oppimisesta sanoo: "Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisilta saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle ilmoittanut". (Gal 1:11 -12). Ja juuri tätä Jumalan korkeakoulua Saulus Tarsolainen ilmeisesti Arabian erämaissa kävi niinä vuosina, jotka hän siellä vietti.

Raamattu kertoo meille paljon tämä muuttuneen Saulus Tarsolaisen, sittemmin apostoli Paavalin elämäntyöstä. Se kiivaus Jumalan puolesta, joka aiemmin oli innoittanut häntä Jeesusta ja hänen seuraajiaan vastaan, on nyt muuttunut kiivaudeksi sen Jumalan vanhurskauden, joka oli Jeesuksessa Kristuksessa, puolesta. Kaikkialle siellä, missä Paavali apostolina Jumalan sanansaattajana vaelsi, hänellä oli yksi ja suuri uutinen ihmisille kerrottavana: "Jeesus elää". Ja "Jumala oli Jeesuksessa Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa ja uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta, antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi". (2. Kor. 5:19-21).

Tämä suuri evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta valloitti apostoli Paavalin julistustyön kautta koko silloisen Vähän Aasian, Turkin, Kreikan ja Italian alueet. Kaikkialla siellä, missä Paavali tovereineen liikkui, syntyivät valtavat kansanliikkeet ja laineet löivät puolesta ja vastaan. Usein tarvittiin kokonaisia sotaväenosastoja rauhoittamaan kiihtynyttä kansanpaljoutta. Usein Paavali kumppaneineen ruoskittiin ja heitettiin sisimpään vankityrmään ja niin usein Paavali kivitettiin henkihieveriin. Ja kuitenkin tämä apostoleista suurin jatkoi uskollisesti siinä tehtävässä, johon Jumala oli hänet Jeesuksen Kristuksen kautta asettanut. "Niin minä heti alun pitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä". Ja. "En minä kuitenkaan pidä henkeäni itselleni minkään arvoisena, kunhan vain täytän juoksuni ja sen viran, jonka minä Herralta Jeesukselta Kristukselta olen saanut: Jumalan evankeliumin todistamisen." (Gal. 1:16. Apt. 20:24).

"Hedelmistään puu tunnetaan", sanoi Jeesus omana aikanaan. Tämä totuus toimi käytännössä myös Paavalin toiminnassa. Se suuri usko, jonka Paavali, entinen Saulus Tarsolainen, oli Damaskon tiellä aikanaan Jumalan lahjana, Jeesuksen Kristuksen ilmestymisen kautta löytänyt, kantoi valtavaa hedelmää silloisen Vähän Aasian alueilla. Kaikkialla siellä, missä Paavali liikkui, hän liikkui täydessä uskonvarmuudessa ja oli valmis omalla hengellään todistamaan oman uskonsa Jeesukseen Kristukseen todeksi. Tämä uskon ehdottomuus herätti uskon myös niissä, jotka Paavalia kuuntelivat ja niin monet saivat omistaa Jumalan armon ja uuden elämä Jeesuksessa Kristuksessa. Moni ryöväri ja tämän maailman syntielämässä hengellisesti kuollut ihminen sai syntyä uudesti ylhäältä ja entisen syntiorjuuden sijasta iloita siitä vapaudesta ja rauhasta, jonka Jumala oli Jeesuksessa Kristuksessa ihmiskunnalle lahjoittanut. Jumala, joka silloiset juutalaiset oli siirtänyt syrjään, oli avannut pakanoillekin uskon tien elämäksi. Enää ei ollut asetelmaa juutalaiset - pakanat, vaan jokaisessa kansassa se, joka teki vanhurskauden uskoen Jeesukseen Kristukseen, oli Jumalalle otollinen. "Se, mikä on vanhaa, on kadonnut ja katso; uusi on sijaan tullut". (2. Kor. 5:17).

Lukuisat olivat ne kristittyjen seurakunnat, jotka Paavalin toiminnan kautta silloisille pakana-alueille syntyivät. Ja vielä lukuisammat olivat ne kristityt, jotka saivat Paavalilta opetusta, ja joista hän kyyneliin asti huolta ja murhetta kantoi. Jumala, joka aikanaan oli ilmestynyt palavassa pensaassa Moosekselle, oli nyt ilmestynyt Jeesuksessa Kristuksessa ihmiskunnan keskuuteen. Ja sen jälkeen kun Jeesus oli otettu kirkkauteen, Jumala oli ilmestynyt Sanassa ja Pyhässä Hengessä. Ja tämän Sanan ja Pyhän Hengen lähettiläänä apostoli Paavali, entinen fariseus Saulus Tarsolainen, ansiokkaasti toimi.

"Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me, jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa Jeesuksessa, emmekä luota lihaan, vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä, joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus, intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton. Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen ja minut havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella; tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta.... Veljet, minä en katso vielä sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa".

Nämä Filippiläiskirjeen kolmannen luvun jakeet ovat kuin suurinta ja kauneinta ylistyslaulua siitä armosta, voimasta ja kirkkaudesta, jonka entinen fariseus ja seurakunnan vainooja Saulus Tarsolainen, sittemmin apostoli Paavali oli Kristuksessa Jeesuksessa löytänyt. Paavalin jokaista askelta siivitti enää vain yksi päämäärä. Jumalan tahdon toteuttaminen hänen elämänsä jokaisena päivänä. Tämä päämäärä kuljetti Paavalia läpi vaarojen ja vaikeuksien. Pitkin korpiteitä ja yli myrskyävien merien. Vaaroja ja vainoja pelkäämättä hän kulki Jumalan Hengen johdattama ja täytti näin juoksunsa ja sen viran, joka hänelle oli ylhäältä uskottu. Samalla Paavali kulki myös kohti vieläkin suurempaa päämäärää. Ja tämä päämäärä oli se voittopalkinto, jonka Jumala oli varannut niille palvelijoille, jotka häntä uskollisesti palvelivat. Vain vähää ennen kuolemaansa Paavali kirjoittaa uskolliselle työtoverilleen ja apulaiselleen, evankelista Timoteukselle: "Sillä minut jo uhrataan, ja minun lähtöni aika on tullut. Minä olen hyviin kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele..." Ja niin Paavali Neron vankina itse kallistaa päänsä mestauspölkylle ja antaa lyödä päänsä pois. Suuren apostolin matkan pää ja kruunajaishetki oli koittanut.

"Minä olen valinnut sinut"

1. Katso, minun palvelijani, jota minä tuen, minun valittuni, johon minun sieluni mielistyi. Minä olen pannut Henkeni häneen, hän levittää kansakuntiin oikeuden.
2. Ei hän huuda eikä korota ääntään, ei anna sen kuulua kaduilla.
3. Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Hän levittää oikeutta uskollisesti.
4. Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle, ja merensaaret odottavat hänen opetustansa.
5. Näin sanoo Jumala, Herra, joka on luonut taivaan ja levittänyt sen, joka on tehnyt maan laveuden ja mitä siinä kasvaa, antanut henkäyksensä kansalle, joka siinä on, ja hengen niille, jotka siellä vaeltavat:
6. Minä, Herra, olen vanhurskaudessa kutsunut sinut, olen tarttunut sinun käteesi, varjellut sinut ja pannut sinut kansoille liitoksi, pakanoille valkeudeksi,
7. avaamaan sokeat silmät, päästämään sidotut vankeudesta, pimeydessä istuvat vankihuoneesta.

"Herran Henki täyttää maanpiirin ja hän, joka puheet kuulee, on joka paikassa", sanotaan vanhan Biblian Viisauden Kirjassa.

On niin, että kautta luomakunnan historian Jumala on ilmaissut olemassaoloaan ihmisille eri puolilla maailmaa. Tämän Jumalan olemassaolon ihmiset ovat ilmaisseet omaa kulttuuritaustaansa vasten ja nimittäneet tämän "Korkeimman" kukin omalla nimellään.
     Intiassa puhutaan Brahmanista - absoluuttisesta maailmankaikkeuden alkuolevasta, josta kaikki on alkunsa saanut. Myös ihmisen sisin olemus on samaa olemusta tämän maailmankaikkeuden perusolemuksen kanssa. Islamilainen maailma puhuu Allahista - Korkeimmasta Jumalasta. Samoin Pohjois-Amerikan intiaanit puhuvat Isä Taivaasta - vastakohtana Äiti-maalle. Esim. Arizonassa, Canon Diablon luona on yksi maailman suurimmista meteoriittikraatereista, Barringerin kraateri. Tiedemiehet ovat piinäytteiden perusteella määritelleet tämän 1300 metriä läpimitaltaan olevan kraaterin iäksi 20.000 vuotta. Tämä alue on paikallisille intiaaneille ollut vuosituhansia pyhää maata, sillä intiaanien keskuudessa elävän perimätiedon mukaan esi-isät ovat nähneet kuinka Jumala on tullut tulle paikalle tulipatsaassa alas taivaasta.
     Tämän kraaterin iänmäärityksen tarkkuudesta voidaan olla monta mieltä, mutta keskeisintä tässä on se, että jo tuhansia vuosia sitten intiaanien uskon mukaan taivaassa oli Jumala, joka saattoi tulla alas taivaasta.

Nämä esimerkkitapaukset kertovat omaa kieltään siitä, että jokin Korkein on ilmaissut olemassaolonsa ihmisille. Ja tämä Korkein on ilmaissut itsensä myös meille Raamatun Sanassa. Maailmankaikkeudessa on vain yksi Jumala, Taivaan ja maan luoja, josta intialaiset käyttävät nimeä Brahman, islamilaiset nimeä Allah, Amerikan intiaanit taas nimeä Isä-Taivas. Ja kaiken aikaa näillä nimillä tarkoitetaan samaa Jumalaa, josta Raamattu meille puhuu; ja josta hebrealainen Raamattu käyttää pyhää nimeä JHVH.

Me ihmiset, kuin myös koko luomakunta, olemme tämän Suuren kaikkivaltiuden kätten tekoa ja Jumala, joka on kaiken tämän luonut, tahtoo varjella niin ihmisen kuin koko luomakunnankin. Jumala, joka viisaudessaan on kaiken tämän luonut, tietää viisaudessaan myös mikä ihmiselle ja tälle koko luomakunnalle on parasta. Ja jotta Jumala voisi tämän kaikkivaltiaan viisautensa ihmisille ilmoittaa, Jumala tarvitsee jokaisen sukupolven keskelle niitä ihmisiä, jotka ovat herkistyneet sydämeltään kuuntelemaan Jumalan Hengen ilmoittamaa viisautta ja sitä mitään pelkäämättä tahtovat koko ihmiskunnalle julistaa. Ja tämän vuoksi Jumala on kautta aikojen kutsunut ja erottanut ihmisistä palvelijoita itselleen.

Profeetta Jeremiaan Kirjassa kerrotaan kuinka Jumalalla taas kerran oli suuria vaikeuksia omaisuuskansansa Israelin kanssa. Tämä onneton kansa taas kerran oli suistunut hyvin syvään henkisen ja moraalisen rappion tilaan ja tarvittiin voimallista profeettaa, joka ottaisi tämän kansan edesottamuksesta selvän ja julistaisi Jumalan tuomion tälle kansalle. Ja tähän tehtävään Jumala valitsi Jeremiaan jo äitinsä kohdusta. "Jo ennen kuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin, ja ennen kuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin; minä asetin sinut kansojen profeetaksi... Katso, minä panen sanani sinun suuhusi. Katso, minä asetan sinut tänä päivänä yli kansojen ja valtakuntain, repimään maasta ja hajottamaan, hävittämään ja kukistamaan, rakentamaan ja istuttamaan". (Jer. 1:5-10).

Silloin kun Jumala valitsee jonkun palvelijakseen, Jumala kuljettaa häntä jo pienestä pitäen hyvinkin merkillisiä ja eriskummaisia teitä. Vaikka on niin, että ihminen syntyessään on puhdas ja viaton, hän ei sellaisenaan kuitenkaan ole kypsä toimimaan Jumalan profeettana ja palvelijana. Tämän vuoksi Jumalan itsensä täytyy kouluttaa tästä ihmisestä palvelija itselleen. Ja tämä Jumalan korkeakoulu ei aina ole helppoa lihalle eikä verelle. Mutta vain tämän kautta ihmisestä voi sisäisesti kypsyä Korkeimman Jumalan palvelija. Raamatussa on monia esimerkkejä näistä Jumalan valitsemista palvelijoista, jotka ovat hyvinkin kovan ja perusteellisen korkeakoulun tähän tehtävään joutuneet läpikäymään.
     Esim. Johannes Kastajan Jumala valitsi tulemaan Eliaan Hengessä valmistamaan tietä Uuden Liiton välimiehelle, Jeesukselle Kristukselle. Ja Raamattu kertoo, että Johannes Kastaja oli erämaassa siihen asti kunnes hänen oli aika astua Israelin kansan eteen. (Luuk. 1:80).

Elämässäni olen lukemattomia kertoja joutunut miettimään omia elämäni vaiheita ja joutunut niin monta kertaa kysymään: Miksi? Miksi minun pitää olla tällainen? Ja miksi juuri minun pitää kulkea tätä tietä ja toimia, niin kuin toimin? Ja moni on sanonut minulle: "Olet sinä merkillinen mies". En tietä mitä kaikkea nämä kaverit tällä "merkillisyydellä" ovat kulloinkin tarkoittaneet, mutta jokin "Korkeampi voima" on sisimmässäni kuljettanut minua usein hyvinkin outojen ja merkillisten asioiden pariin.

Olen tämän lehden sivuilla usein muistellut poika- ja nuoruusvuosieni vaiheita ja kokemuksia. Kuinka jo pienestä pojasta lähtien minulla on ollut voimakas "veto" Jumalan puoleen ja hänen syvimpien vanhurskaiden totuuksien selvittämiseen. Kansakouluvuosieni kokemukset kirkko- ym. uskovista eivät oikein hyvää todistusta länsimaisesta kristillisyydestä antaneet ja tämän vuoksi tutkin vuosia itämaisia filosofioita ja etsin niistä vastauksia niihin elämän perimmäisiin kysymyksiin joihin ei länsimaisesta maallistuneesta ja politisoituneesta kristillisyydestä vastausta löytynyt. (Eikä löydy vieläkään). Tämän lisäksi jokin sisimmässäni vaati paneutumaan ihmisen henkiseen minään ja näiden henkisten totuuksien tutkimiseen ja kartoittamiseen. Tämän vuoksi tutkin 1960-luvulla yli kuusi vuotta hypnoosin salaisuuksia. Niin kuin niin monet Sodankylässä vieläkin muistavat. Samoin olen joskus kertonut, että erämaiden harmoninen rauha ja vapaus ovat olleet nuoruusvuosieni suurimpia rikkauksia. Siellä erämaan hiljaisuudessa ja rauhassa minulla on ollut valtava tilaisuus herkistyä kuuntelemaan oman sydämeni ääntä ja oivaltamaan Jumalan suuria ja salattuja totuuksia. "Kaukana katala maailma".

Nyt vuosikymmeniä myöhemmin ymmärrän paremmin kuin koskaan aikaisemmin, että tämä sisäinen voima, joka näitä teitä on minua kuljettanut, on ollut Jumalan Hengen vaikutusta minussa ja tämä kulkemani tie on ollut sitä Jumalan korkeakoulua, jonka kaikki Jumalan profeetat ennen minua ovat kulkeneet. Syyskuussa 1978 Jumala kutsui ja erotti minut tähän tehtävään, jossa nykyisin olen. Tämä kutsumus tuli ilmi monien omakohtaisten kokemuksien ja monien ihmisten kautta. Syyskuun 10 päivänä sinä vuonna minut siunattiin evankelistan tehtävään ja tämän jälkeen matkustin raamattuopistolle Hattulaan, jossa sain voimallisen vahvistuksen kutsumukselleni:

Eräänä syyskuun loppupuolen tiistai-iltana menin voimakkaan sisäisen kehotuksen vaatimana päärakennuksen alakerrassa olevaan "rukouskammioon" odottamaan mitä tuleman piti. Pian tämän jälkeen samaan "rukouskammioon" tuli kaksi opiskelutoveria ja kohta toisen kautta tuli voimallinen profetia suoraan minulle: "MINÄ OLEN VALINNUT SINUT! MINA OLEN KUTSUNUT SINUT! MINA OLEN EROITTANUT SINUT! OLETKO SINÄ VALMIS? KESTÄTKÖ SINÄ KAIKKI? Jäin hetkeksi miettimään tämän profetian merkitystä ja niin annoin lupauksen Jumalalle kestää kaikki, mitä tällä tiellä vastaan tulee: "Herra! Tässä minä olen". Sanoin Jumalalle. Ja niin pian kuin tämän lupauksen olin antanut, minuun laskeutui sellainen voima, jota koskaan aiemmin en ole kokenut, ja joka ei jättänyt epäselväksi sitä, mistä siinä hetkessä oli kysymys. Jumala sinetöi kutsumukseni taivaallisella voimallaan.

"Katso, minun palvelijani, jota minä tuen, minun valittuni, johon minun sieluni mielistyi. Minä olen pannut Henkeni häneen, hän levittää kansakuntiin oikeuden" sanottiin profeetta Jesajan Kirjan 42-luvun alussa. Näissä sanoissa kuvataan lyhyesti ne periaatteet, jotka Jumala tahtoo täällä maanpäällä toteuttaa, ja joiden toteuttamiseen Jumala palvelijoita tänne ihmisten keskuuteen tarvitsee. Tässä maailmassa on paljon epäoikeudenmukaisuutta, vääryyttä ja alaspainettujen vähäosaisten ihmisten sortamista ja syrjimistä. "Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen. Se turmaa ennustaapi, vie kansat kurjuuteen. Ken Herran oikeutta nyt tahtoo puolustaa...", sanotaan vanhan virsikirjan virressä 440. Hänen valtaistuimensa valtikka on oikeuden valtikka", kuvataan Raamatussa tulevan Siionin Kuninkaan valtaistuinta.(Heb.1:8)

Siellä, missä profeetat ja Jeesus omana aikanaan liikkuivat, siellä he julistivat kaikelle kansalle Jumalan vanhurskasta totuutta ja sen mukaista oikeutta. Siellä moni "väärä ja väkevä" tuli tuntemaan totuuden itsestään, mutta siellä moni ihmisten hylkäämä vähäosainen alas painettu sai armon ja uuden elämän avuksensa.
     On niin, että tämän maailman oikeus on yleensä parempiosaisten ja "väkevien" oikeutta. Oikeutta, josta todellista oikeutta on hyvin vaikea löytää. Tämän maailman rikkaus, kunnia ja loisto sokaisee usein niiden silmät, joiden tehtävänä on jakaa oikeutta tai päättää toisten ihmisten asioista. Tämän vuoksi niin usein vähäosaisilta otetaan pois sekin vähä, mitä heillä on ja annetaan sille, jolla jo ennestään paljon on. Niin kuin Jeesus tämän asian ilmaisee. Jumalan vanhurskas totuus ja sen mukainen oikeus on todellista totuutta ja oikeutta, joka ei katso ihmisen ulkonaisiin tekijöihin eikä tuomitse näön mukaan, vaan asettaa asiat totuudenmukaiseen järjestykseen ja tässä järjestyksessä "monet ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäisiksi".

Aivan samalla tavalla, kuin Jumalan on vuosituhansien aikana tarvinnut todellisia palvelijoitaan toteuttamaan hänen aivoituksiaan ihmiskunnan keskuudessa ja ihmiskunnan parhaaksi, Jumala tarvitsee palvelijoita myös meidän päivinämme. Niitä palvelijoita, jotka profeetallisessa hengessä julistavat Jumalan vanhurskautta kaikelle kansalle. Riippumatta ihmisistä tai siitä, miten ihmiset tähän julistukseen suhtautuvat. Totuus on myös, että silloin kun joku lähtee Jumalan totuudenvanhurskautta ja pyhyyttä täällä ajassa puolustamaan ja sitä kaikelle kansalle julistamaan, niin vastavoimia riittää. "Te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden" sanoi Jeesus omilleen. Ja. "Joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu".
     Tämä Jumalainen periaate on ollut myös Aretalogian yksi keskeisimmistä periaatteista. Totuus, ja vain totuus kaikissa asioissa ja pyrkimys nähdä asiat sellaisena kuin Jumala itse ne näkee ja julistaa tätä totuutta kansalle, on ollut tämän lehtityöni lähtökohtana alusta alkaen. Jumala ei tarvitse illuusioita eikä utopistisia haavekuvia jostain epätodellisesta ja iäti saavuttamatta jäävästä asiasta. Jumala toimii aina vallitsevien realiteettien mukaan. Jumala ei tarvitse myöskään lahkoja tai uskonsuuntia omien aivoitustensa toteuttamisessa. Aivan liian usein on nähty, että näistä lahkoista ja kirkkokunnista on tullut itsetarkoituksia - epäjumalia - jotka ovat yksinomaan esteenä Jumalan syvälliselle ja voimakkaalle ilmestymiselle. Jumala ei tarvitse myöskään superautuaita julkkiksia tai vastaavia omaa asiaansa edustamaan. Jumala tarvitsee hänelle antautuneita aitoja ihmisiä, jotka tahtovat häntä hengessä ja totuudessa palvella. Ihmisiä, joiden elämän syvin tarkoitus on täyttää Jumalan tahtoa kaikkina elämänsä päivinä.

Jos Jumala ilmestyi muinoin palavassa pensaassa Moosekselle; tai jos Jumala ilmestyi hiljaisessa tuulenhyminässä Elialle; tai jos Jumala ilmestyi Jeesuksessa Kristuksessa koko ihmiskunnalle, niin vielä nytkin Jumala tahtoo ilmestyä ihmisille. Niille ihmisille, joiden sydän on herkistynyt tuntemaan hänen "vetovoimaansa" ja herkistynyt kuulemaan Jumalan puheen omassa sydämessään. Vielä nytkin Jumala ilmestyy niin kuin ilmestyi Raamatun päivinä ihmisille erämaan hiljaisuudessa. Sen harmonisessa rauhassa ja vapaudessa. Siellä, missä maiset myrskyt ovat vaienneet ja missä ihminen voi vapautua kuuntelemaan oman sydämensä ääntä.
     "Vaan kun sinä rukoilet, niin mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isää, joka salassa on, niin hän maksaa sinulle julkisesti" opettaa Jeesus rukoilemaan. Ja vielä: "Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimeeni, niin siellä minä olen heidän keskellään". Ja siellä missä on Jeesus, siellä on myös Jumala itse ja siellä on myös Pyhä Henki; ja siellä on myös harmoninen hengen yhteys niiden kesken, jotka Jumalan omia ovat. Riippumatta iästä ja sukupuolesta. Jumala on rakkaus, pyhin ja puhtain ja vaikuttaa pyhän ja puhtaimman rakkauden myös hänen omissaan.

Sodankylässä toukokuussa 1989
Leo Salmela