Palavan pensaan Jumala
Mooses. Mooses.
2. Silloin Herran enkeli ilmestyi hänelle tulen liekissä
keskellä orjantappurapensasta; ja hän näki, että pensas paloi
ilmitulessa, mutta pensas ei kuitenkaan kulunut. 3. Niin Mooses
sanoi: "Minä käyn tuonne ja katson tätä suurta näkyä, miksi ei pensas
pala poroksi." 4. Kun Herra näki hänen tulevan katsomaan, huusi
hän, Jumala, hänelle pensaasta ja sanoi: "Mooses, Mooses!" Hän
vastasi: "Tässä olen." 5. Hän sanoi: "Älä tule tänne! Riisu kengät
jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä maa." 6. Ja hän
sanoi vielä: "Minä olen sinun isäsi Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin
Jumala ja Jaakobin Jumala." Ja Mooses peitti kasvonsa, sillä hän
pelkäsi katsoa Jumalaa.
Hoorebin vuori on Jumalan vuori Siinailla.
Jo neljäkymmentä pitkää vuotta Mooses on henkipattona maanpakolaisena
paimentanut appensa, Jedron, lampaita Midianin erämaissa. Näinä
vuosikymmeninä hän on jo lukemattomat kerrat johdattanut paimentamansa
lammaslauman aamulla laitumelle ja illalla takaisin lammastarhaan. Taas
aamulla laitumelle ja illalla taas takaisin lammastarhaan. Näin vuodesta toiseen, kunnes
Mooseksen elämään tulee ratkaiseva ja lopullinen muutos. Mooses saa
kohdata Jumalan.
Raamattu puhuu meille niistä Jumalan
profeetoista, joiden koko elämän yksi suurimpia päämääriä on ollut Jumalan
tahdon toteuttaminen omassa elämässä. On ollut Samuel, joka pienestä
pojasta lähtien asui Jumalan temppelissä ylipappi Eelin luona ja valmistui
siellä suurta profeetallista tehtäväänsä varten. On ollut Jeremia, josta
Jumala itse todistaa, että hän on jo hamasta äitinsä kohdusta hänet
profeetaksi valinnut. Vain pari esimerkkiä mainitakseni. Näillä Jumalan
valituilla on jo pienestä alkaen ollut sisäinen kutsumus ja sisäinen pakko
toimia Jumalan aivoitusten toteuttamiseksi elämässään. He ovat jo hamassa
nuoruudessaan tehneet oman valintansa tämän maailman syntimenon ja Jumalan
tahdon välillä. Näin oli myös Mooseksen, laita. Me, jotka olemme
Raamatusta lukeneet hänen varhaislapsuutensa ja nuoruutensa vaiheista,
olemme voineet panna merkille, että Jumala oli hänet jo äitinsä kohdusta
valinnut yhtä suurta tehtävää varten.
Mooseksen syntymän aikoihin,
jolloin Egyptin faaraot olivat jo unohtaneet Joosefin ja hänen suuret
palveluksensa koko Egyptin kansalle ja olivat unohtaneet Joosefin isän ja
veljet ja heille antamansa lupaukset ja oli noussut suuri vaino
hebrealaisia kohtaan, oli Jumala varjellut Mooseksen ja johdattanut hänet
itsensä faaraon tyttären hyvään hoitoon. Faaraon hovissa Mooseksella oli
ollut kaikkea mitä nuorukainen ikinä voi elämältään toivoa. Oli hyvä
huolenpito, oli opetus, oli kunnia ja loisto jne. Mutta yksi Moosekselta
oli faaraon hovissa puuttunut. Häneltä oli puuttunut yhteys
heimoveljiinsä ja Jumalan tahdon toteutuminen hänen elämässään. Ja ne
olivat hänelle paljon arvokkaampia ja kalliimpia kuin ylellisyys ja loisto
syntisessä faaraon hovissa. Raamattu sanoo: "Uskon kautta kieltäytyi
Mooses suureksi tultuaan kantamasta faaraon tyttären pojan nimeä. Hän otti
mieluummin kärsiäkseen vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin
saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa". (Hebr. 11:25)
Tämä kiivaus Jumalan ja hänen kansansa puolesta oli lopulta johtanut
siihen, että hän oli iskenyt hebrealaista orjaa ruoskivan egyptiläisen
sotilaan kuoliaaksi ja tämän vuoksi joutunut lähtemään henkipattona
maanpakoon, jota pakomatkaa oli kestänyt siis jo neljäkymmentä vuotta.
Siitä, mitä kaikkea Mooses näiden vuosikymmenien aikana joutui kokemaan,
Raamattu ei juuri kerro. Voidaankin vain aavistella ne monot tuskan
hetket, joita Mooses joutui kaukana vieraalla maalla, erossa omaisistaan
ja heimoveljistään, kokemaan. Kuinka moneen kertaan Mooses oli joutunut
käymään ajatuksissaan läpi oman elämänsä ja omat tekonsa. Kuinka monet
suuret unelmat ja tulevaisuudensuunnitelmat häneltä oli särkynyt ja kuinka
monet suuret kyyneleet hänen poskipäilleen olivat tämän vuoksi vierineet.
Erämaissa lampaitaan paimentavan lammaspaimenen ainut seuralainen on se
lammaslauma, jota hän paimentaa ja ympärillä on vain suuri erämaa ja
ääretön hiljaisuus. Näissä oloissa Mooseksella oli aikaa olla kahden
kesken oman itsensä kanssa ja tutkistella omia sisimpiä tuntojaan.
"Tuuli puhaltaa missä tahtoo ja sinä kuulet sen huminan, mutta et
tiedä mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä
syntynyt", sanoo Jeesus Nikodeemukselle ja tämä on totta kaikkiin Jumalan
tahtoon taipuneiden Jumalan palvelijoiden suhteen. Se tie, jota Jumala
palvelijoitaan kuljettaa, ei koskaan ole helppoa lihalle ja verelle, eikä
tällä tiellä saa lähteä lihalta ja vereltä neuvoa kysytään. Ei omalta eikä
toisten. Jumalalla on jokaiselle varattuna oma tiensä ja tällä tiellä
Jumala kouluttaa itse kunkin sitä tehtävää varten, jonka Jumala itse on
sille ihmiselle valinnut. Ja tällä tiellä ihmisen on kuunneltava vain sitä
ääntä, jota Jumala itse hänen sisimmässään puhuu. Silloinkin kun tämä
Jumalan tahdon tie johdattaa ihmisen kärsimyksiin ja vainoihin, jopa
kuolemaan.
Tässä maailmassa vallitsee tämän maailman ruhtinaan
henki, joka kuljettaa ihmisiä oman tahtonsa mukaan. Yleensä on niin, että
Jumala ei pääse niiden ihmisten sydämissä vaikuttamaan tahtonsa
tuntemista, jotka kulkevat tämän maailman menon mukaan, noudattaen lihan
ja ajatusten mielitekoja ja vaeltaen ihmisten mielisuosion mukaan. Tämän
vuoksi Jumala joutuu valittunsa irrottamaan tästä maailmasta ja
johdattamaan sinne, missä Jumala saa täyden hallintavallan ihmiseen ja
hänen ajatusmaailmaan nähden. Jumalan palvelijan on herkistyttävä
kuulemaan Jumalan ääni omassa sydämessään. Ja tätä herkistymistä ei voi
tapahtua tämän maailman hyörinässä tai synnin karkeloissa. Tähän tarvitaan
erämaan korkeakoulua. Tarvitaan hiljaisuutta ja harmonista rauhaa, jossa
kaikki maiset hälyt ja kiireet ovat vaienneet. Ja tätä erämaan
korkeakoulua Mooses oli joutunut vuosikymmeniä käymään.
Niin monta
kertaa näissä erämaan korkeakouluissa ihmisestä saattaa tuntua, että
Jumala ja kaikki muutkin ovat hyljänneet ja unohtaneet. Saattaa kulua
vuosia, jopa vuosikymmeniä, ettei mitään näytä tapahtuvan. Näissä erämaan
korkeakouluissa pitkämielisyys on usein kovalla koetuksella ja uskon
perusteet monta kertaa perusteellisesti koetellaan. "Oi Jumala! Kuinka
kauan vielä?" Ja kuitenkin Jumalan silmät vaieten valvovat ja tarkkaavat
tapahtumien kulkua ja sitä kehitystä, joka hänen palvelijansa sisimmässä
tapahtuu. Ja kun Jumala ottaa "ohjat"
käsiinsä, sen jälkeen ihmisen elämässä alkaa tapahtua suuria ja
voimallisia asioita.
Ja Jumala ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa ja tästä ilmestymestä alkoi
niiden tapahtumien kulku, jota varten Jumala oli Mooseksen jo hamasta
äitinsä kohdusta valinnut ja tähän tehtävään omassa koulussaan Mooseksen
kouluttanut. Oli koittanut vapautuksen hetki Moosekselle ja vapautuksen
hetki koko Jaakobin heimolle. Hänen, Mooseksen, oli lähdettävä takaisin
Egyptiin ja johdatettava siellä orjuudessa oleva Israelin heimo siihen
maahan, jonka Jumala oli yli neljä vuosisataa aiemmin Aabrahamin
jälkeläisille valalla vannoen luvannut.
Aina on niin, että kun
ihminen joutuu kasvotusten Jumalan pyhyyden ja hänen valtasuuruutensa
kanssa, ihmisestä tulee pieni ja vähäpätöinen ihminen, joka oman
vajavaisuutensa ja syntisyytensä tuntien joutuu riisumaan kengät
jaloistaan ja kätkemään kasvonsa. "Armahda minua, minä olen syntinen
ihminen?" Niin monilla meistä on joskus hyvinkin suuria luuloja itsestään
ja unelmia suurista maineteoista, joiden avulla ihminen omaa kunniaansa
toisten silmissä voisi korottaa. Näiden suurien luulojen ja unelmien
ajamina ihminen monesti kuluttaa koko elämänsä ja terveytensä ja kaiken,
mitä hänellä on. Näitä unelmia koskaan saavuttamatta. On kuin kangastuksen
perässä juokseminen. Se haavekuvana silmiin siintää, mutta aina kun yrität
sitä tavoittaa, se siirtyy tuonnemmas ja tuonnemmas. Koskaan et sitä
lähemmäksi pääse.
Näin lienee ollut myös Mooseksen suhteen. Ne
suuret unelmat, joita hänellä lie nuoruudessaan ollut, olivat näinä
maanpakolaisuuden vuosikymmeninä lopullisesti romuttuneet ja Mooseksesta
oli tullut pieni ja itsessään riittämätön mies, jo harmaapäävanhus, joka
pyytämällä pyytää, että Jumala valitsisi kenet muun tahansa tähän suureen
tehtävään. Kuitenkin on niin, että Jumala ei kutsumistaan ja armolahjojaan
kadu, ja kun hän on jonkun tehtäväänsä valinnut, niin hän pitää myös
valinnastaan kiinni. On Jumalan suurta armoa ja viisautta sekin, että
ihminen ei omia avuja tai kyvykkyyttä Jumalan palveluksen työssä tarvitse.
Jumala itse varustaa palvelijansa matkalle ja on palvelijansa kanssa
kaikissa tilanteissa. "Avaa suusi, niin minä täytän sen sanoilla". Tämän
läksyn sai myös Mooses Jumalan kanssa neuvoa käydessään oppia. Ja niin
tämä erämaiden lammaspaimen lähtee matkalle Jumalan siunausten saatteleman
ja Jumalan antama matkasauva kädessään.
Ne neljäkymmentä
passiivista vuotta, jotka Mooses appensa, Midianin papin, Jedron, lampaita
paimensi, olivat olleet kuin suurta valmistautumista suureen tehtävään.
Siihen tehtävään , josta hän kenties nuoruudessaan oli uneksinut, mutta
johon häneltä oli jo usko näinä erämaan vuosikymmeninä sortunut.
Kuitenkaan Jumala, ajattomana ja muuttumattomana Jumalana ei ollut asiaa
ja Moosesta unohtanut. Ilmestyksen Jumala kulki Mooseksen mukana kaikilla
hänen ja Israelin kansan retkillä. Yöllä tulenpatsaassa ja päivällä
pilvenpatsaassa Jumala johdatti Mooseksen avulla Israelin kansaa läpi
erämaiden. Yli vuorien ja laaksojen siihen maahan, joka vuoti maitoa ja
mettä; ja jossa tämän kansan olisi hyvä elää ja asua. Uskollisesti
palvelee Mooses Jumalaansa ja on kansansa kanssa sen myötä ja
vastoinkäymisissä hamaan siihen päivään, jolloin hiin Nebon vuorelta saa
muuttaa hänen luo iäisiin majoihin.
Saul. Saul.
3. Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään
Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä;
4. ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul,
Saul, miksi vainoat minua?" 5. Hän sanoi: "Kuka olet, herra?" Hän
vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. 6. Mutta nouse ja
mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun pitää
tekemän." 7. Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa,
seisoivat mykistyneinä: he kuulivat kyllä äänen, mutta eivät ketään
nähneet. 8. Niin Saulus nousi maasta; mutta kun hän avasi
silmänsä, ei hän nähnyt mitään, vaan he taluttivat häntä kädestä ja
veivät hänet Damaskoon. 9. Ja hän oli kolme päivää näkemätönnä, ei
syönyt eikä juonut.
Jumala oli Jeesuksessa Kristuksessa....
Yleensä
luullaan, että Jumalan palvelus on jotain ulkonaisten tapojen, muotojen ja
oppien tunnollista noudattamista tai jossain kirkossa tai temppelissä
tapahtuvaa hartaudenharjoitusta. Yleinen on myös se kuva, että mitä
paremmin näitä tapoja ja uskonnollisia muotoja noudattaa ja käskyt pitää,
sen suuremman mielisuosion se ihminen Jumalalta saa.
Näin oli myös
Saulus tarsolaisen laita. Jo pienestä pitäen hänellä kiivaus Jumalan
puolesta. Jo aivan nuorukaisena hän lähti kotikaupungistaan Tarsosta ja
hakeutui Jerusalemin temppelikouluun, jossa hän Gamalielin jalkojen
juuressa sai parhaan mahdollisen opetuksen ja hän edistyi
farisealaisuudessa pitemmälle kuin yksikään ikäisistään
opiskelutovereista. Saulus Tarsolaisen sisimmässä paloi syvä ja voimakas
kaipaus tulla Jumalan mieheksi ja omistaa koko elämä hänen palvelemiseen.
Ja tämä kiivaus Jumalan puolesta siivitti kaikkia hänen toimintojaan
Jerusalemissa.
Samoihin aikoihin Jerusalemin temppeliväkeä ja koko
silloista Palestiinaa järkytti voimakkaasti eräs Galileasta liikkeelle
lähtenyt villitys, joka eksytti kansaa opettaen oppeja ja tapoja joista
silloiset pyhät kirjoitukset eivät mitään puhuneet, ja joita ei sopinut
Mooseksesta ja profeetoista kiinnipitävien ylipappien, kirjanoppineiden ja
fariseusten hyväksyä. Tämä villitys oli jatkunut jo useita vuosia ja
saanut suurempia ja suurempia ulottuvuuksia ja enenevää kannatusta etenkin
halpa-arvoisen roskaväen keskuudessa. Tämä kerettiläinen villitys oli
lopulta johtanut siihen, että tämä pääkerettiläinen, Jeesus,
Nasaretilainen, oli tuomittu kuolemaan ja naulittu ristille. Mutta ei
siinä kaikki. Pian näiden päivien jälkeen oli tullut uusi ja entistäkin
erikoisempi villitys. Nyt huhuttiin, että tänä Nasaretilainen on herännyt
kuolleista ja elää edelleen. Tällaista ei koskaan aiemmin ole tapahtunut
ja nytkin tähän huhuun on suhtauduttava vakavasti ja saatava tämä
harhautunut villitys loppumaan. Ja tähän tarvittiin voimallisia
toimenpiteitä ja kaikki, jotka tähän Nasaretilaisen nimeen opettivat
kansaa, oli tavalla tai toisella vaiennettava.
Ja tässä myös
Saulus Tarsolainen näki ainutlaatuisen tilaisuuden oman statuksensa
korottamiseen ja "pisteiden" hankkimiseen ylipappien ja hallitusmiesten
edessä hänen tulevaa toimintaansa silmälläpitäen.
Apostolien
tekojen 7. luvussa meille kerrotaan, kuinka Stefanus, yksi Jeesuksen
todistajista kivitettiin kuoliaaksi ja tässä tapahtumassa myös Saulus
Tarsolainen oli innokkaasti mukana. Vartioiden näiden kivittäjien
vaatteita. Ja sitten. Kun Saulus näki, että tämä oli ylipappien ja
hallitusmiesten mieleen, innostui hän entistä enemmän vainoamaan Jeesuksen
seuraajia. Ruoskittaen heitä ja panettaen heitä vankilaan. Tuomittavaksi
ja teloitettavaksi. Ja näissä merkeissä Saulus lähtee myös Damaskoon.
Vangitakseen siellä olevat Jeesuksen seuraajat ja tuodakseen heidät
Jerusalemiin tuomittavaksi.'
"Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan
puolesta, mutta ei taidon mukaan; sillä kun he eivät tunne Jumalan
vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskautta, eivät he
ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Sillä Kristus on lain
loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo". (Room. 10:2-4).
Tämä, mitä Saulus Tarsolainen vuosia myöhemmin roomalaisille kirjoitti,
tuli Saulus Tarsolaiselle eläväksi todellisuudeksi. Matkallaan Damaskoon
hän joutuu elämänsä merkillisempien ja samalla järkyttävimpien kokemusten
kanssa kasvotusten. Se Jeesus, jonka he olivat kerettiläisenä
kansanvillitsijänä kuolemaan tuominneet, ja jonka seuraajia hän nytkin on
matkalla vangitsemaan, ilmestyy kirkkaudessaan ja valtasuuruudessaan
Saulus Tarsolaiselle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" Tässä
kohtaamisessa Saulus Tarsolaisen koko maailmankuva perusteellisesti
romahtaa ja hänestä, ylpeästä matkanjohtajasta, tulee nöyrä tien kyselijä,
joka etsii itselleen taluttajaa. Se Jumala, jonka puolesta hän on koko
nuoruutensa kiivaillut, on kaiken aikaa ilmoittanut kirkkautensa
Jeesuksessa Kristuksessa. Siinä Jeesuksessa, joka on ristiinnaulittu,
mutta jonka nyt myös hän, Saulus Tarsolainen, fariseus, tietää elävän. Ja
siinä, että hän on Jeesusta ja hänen seuraajiaan vainonnut, hän on
taistellut kaiken aikaa itseään Jumalaa vastaan. Ja niin tästä
nuhteettomasta fariseuksesta tulee syntisistä suurin ja Jumalan suurta
armoa tarvitseva pieni ihminen.
"Hänen nöyrtymisensä tähden hänen
tuomionsa otetaan häneltä pois". Tämä Raamatun totuus on elävää
todellisuutta kaikkien syntisten ihmisten kohdalla. Siinä, että ihminen
syntinsä ja syntisyytensä tunnustaen tekee täyttä totta elämässään, hänen
syntinsä Jeesuksen Kristuksen sovintokuoleman ansiosta pyyhitään häneltä
pois ja hän saa syntyä uudesti ylhäältä. Olkoonpa synnit miten veriruskeat
tahansa, tulevat ne Jumalan armosta Jeesuksessa Kristuksessa
lumivalkoisiksi ja se ihminen saa aloittaa puhtain paperein uuden elämän.
Tässä oli tie myös Saulus Tarsolaiselle tulla uudeksi ihmiseksi ja alkaa
uusin aatoksin ja syvällisemmin totuuksin uusi elämä. Siinä vaiheessa kun
Ananias, eräs Jeesuksen opetuslapsi tulee Saulus Tarsolaisen luokse, on
hänellä rohkaisevaa ja lohdullista sanottavaa tälle entiselle Jeesuksen
vainoajalle: "Veljeni Saul". On totta, että jokainen, joka on
uudestisyntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on Jumalan lapsi ja sisar
tai veli toisten Jumalan lasten kanssa. "Veljeni Saul"..
Tämä
muuttunut Damaskon matka kesti Saulus Tarsolaisella peräti kolme vuotta.
Tänä aikana hän vietti pitkiä aikoja Arabian erämaissa. Missä, sitä hän
itse eikä Raamattu kerro. Uskon, että näissä erämaakouluissa myös Saulus
Tarsolainen sai perusteellisesti selvittää itselleen todellisen Jumalan
vanhurskauden salaisuudet ja herkistyä kuulemaan Jumalan ääntä omassa
sydämessään. Itse hän näiden Kristuksen salaisuuksien oppimisesta sanoo:
"Sillä minä teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani
evankeliumi ei ole ihmisten mukaista; enkä minä olekaan sitä ihmisilta
saanut, eikä sitä ole minulle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen minulle
ilmoittanut". (Gal 1:11 -12). Ja juuri tätä Jumalan korkeakoulua Saulus
Tarsolainen ilmeisesti Arabian erämaissa kävi niinä vuosina, jotka hän
siellä vietti.
Raamattu kertoo meille paljon tämä muuttuneen
Saulus Tarsolaisen, sittemmin apostoli Paavalin elämäntyöstä. Se kiivaus
Jumalan puolesta, joka aiemmin oli innoittanut häntä Jeesusta ja hänen
seuraajiaan vastaan, on nyt muuttunut kiivaudeksi sen Jumalan
vanhurskauden, joka oli Jeesuksessa Kristuksessa, puolesta. Kaikkialle
siellä, missä Paavali apostolina Jumalan sanansaattajana vaelsi, hänellä
oli yksi ja suuri uutinen ihmisille kerrottavana: "Jeesus elää". Ja
"Jumala oli Jeesuksessa Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa ja
uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme
lähettiläinä, ja Jumala kehottaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen
puolesta, antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä
tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme
Jumalan vanhurskaudeksi". (2. Kor. 5:19-21).
Tämä suuri
evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta valloitti apostoli Paavalin
julistustyön kautta koko silloisen Vähän Aasian, Turkin, Kreikan ja
Italian alueet. Kaikkialla siellä, missä Paavali tovereineen liikkui,
syntyivät valtavat kansanliikkeet ja laineet löivät puolesta ja vastaan.
Usein tarvittiin kokonaisia sotaväenosastoja rauhoittamaan kiihtynyttä
kansanpaljoutta. Usein Paavali kumppaneineen ruoskittiin ja heitettiin
sisimpään vankityrmään ja niin usein Paavali kivitettiin henkihieveriin.
Ja kuitenkin tämä apostoleista suurin jatkoi uskollisesti siinä
tehtävässä, johon Jumala oli hänet Jeesuksen Kristuksen kautta asettanut.
"Niin minä heti alun pitäenkään en kysynyt neuvoa lihalta ja vereltä". Ja.
"En minä kuitenkaan pidä henkeäni itselleni minkään arvoisena, kunhan vain
täytän juoksuni ja sen viran, jonka minä Herralta Jeesukselta Kristukselta
olen saanut: Jumalan evankeliumin todistamisen." (Gal. 1:16. Apt. 20:24).
"Hedelmistään puu tunnetaan", sanoi Jeesus omana aikanaan. Tämä totuus
toimi käytännössä myös Paavalin toiminnassa. Se suuri usko, jonka Paavali,
entinen Saulus Tarsolainen, oli Damaskon tiellä aikanaan Jumalan lahjana,
Jeesuksen Kristuksen ilmestymisen kautta löytänyt, kantoi valtavaa
hedelmää silloisen Vähän Aasian alueilla. Kaikkialla siellä, missä Paavali
liikkui, hän liikkui täydessä uskonvarmuudessa ja oli valmis omalla
hengellään todistamaan oman uskonsa Jeesukseen Kristukseen todeksi. Tämä
uskon ehdottomuus herätti uskon myös niissä, jotka Paavalia kuuntelivat ja
niin monet saivat omistaa Jumalan armon ja uuden elämä Jeesuksessa
Kristuksessa. Moni ryöväri ja tämän maailman syntielämässä hengellisesti
kuollut ihminen sai syntyä uudesti ylhäältä ja entisen syntiorjuuden
sijasta iloita siitä vapaudesta ja rauhasta, jonka Jumala oli Jeesuksessa
Kristuksessa ihmiskunnalle lahjoittanut. Jumala, joka silloiset
juutalaiset oli siirtänyt syrjään, oli avannut pakanoillekin uskon tien
elämäksi. Enää ei ollut asetelmaa juutalaiset - pakanat, vaan jokaisessa
kansassa se, joka teki vanhurskauden uskoen Jeesukseen Kristukseen, oli
Jumalalle otollinen. "Se, mikä on vanhaa, on kadonnut ja katso; uusi on
sijaan tullut". (2. Kor. 5:17).
Lukuisat olivat ne kristittyjen
seurakunnat, jotka Paavalin toiminnan kautta silloisille pakana-alueille
syntyivät. Ja vielä lukuisammat olivat ne kristityt, jotka saivat
Paavalilta opetusta, ja joista hän kyyneliin asti huolta ja murhetta
kantoi. Jumala, joka aikanaan oli ilmestynyt palavassa pensaassa
Moosekselle, oli nyt ilmestynyt Jeesuksessa Kristuksessa ihmiskunnan
keskuuteen. Ja sen jälkeen kun Jeesus oli otettu kirkkauteen, Jumala oli
ilmestynyt Sanassa ja Pyhässä Hengessä. Ja tämän Sanan ja Pyhän Hengen
lähettiläänä apostoli Paavali, entinen fariseus Saulus Tarsolainen,
ansiokkaasti toimi.
"Sillä oikeita ympärileikattuja olemme me,
jotka Jumalan Hengessä palvelemme Jumalaa ja kerskaamme Kristuksessa
Jeesuksessa, emmekä luota lihaan, vaikka minulla on, mihin luottaa
lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä
enemmän minä, joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen
Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista
syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus, intoon nähden seurakunnan
vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton. Mutta mikä minulle oli
voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Niinpä minä
todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen,
minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen
menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni
Kristuksen ja minut havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa
vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen
uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä
osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman
kautta.... Veljet, minä en katso vielä sitä voittaneeni; mutta yhden minä
teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on
edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on
minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa".
Nämä Filippiläiskirjeen kolmannen luvun jakeet ovat kuin suurinta
ja kauneinta ylistyslaulua siitä armosta, voimasta ja kirkkaudesta, jonka
entinen fariseus ja seurakunnan vainooja Saulus Tarsolainen, sittemmin
apostoli Paavali oli Kristuksessa Jeesuksessa löytänyt. Paavalin jokaista
askelta siivitti enää vain yksi päämäärä. Jumalan tahdon toteuttaminen
hänen elämänsä jokaisena päivänä. Tämä päämäärä kuljetti Paavalia läpi
vaarojen ja vaikeuksien. Pitkin korpiteitä ja yli myrskyävien merien.
Vaaroja ja vainoja pelkäämättä hän kulki Jumalan Hengen johdattama ja
täytti näin juoksunsa ja sen viran, joka hänelle oli ylhäältä uskottu.
Samalla Paavali kulki myös kohti vieläkin suurempaa päämäärää. Ja tämä
päämäärä oli se voittopalkinto, jonka Jumala oli varannut niille
palvelijoille, jotka häntä uskollisesti palvelivat. Vain vähää ennen
kuolemaansa Paavali kirjoittaa uskolliselle työtoverilleen ja
apulaiselleen, evankelista Timoteukselle: "Sillä minut jo uhrataan, ja
minun lähtöni aika on tullut. Minä olen hyviin kilvoituksen kilvoitellut,
juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna
vanhurskauden seppele..." Ja niin Paavali Neron vankina itse kallistaa
päänsä mestauspölkylle ja antaa lyödä päänsä pois. Suuren apostolin matkan
pää ja kruunajaishetki oli koittanut.
"Minä olen valinnut sinut"
1. Katso, minun palvelijani, jota minä tuen, minun valittuni,
johon minun sieluni mielistyi. Minä olen pannut Henkeni häneen, hän
levittää kansakuntiin oikeuden. 2. Ei hän huuda eikä korota
ääntään, ei anna sen kuulua kaduilla. 3. Särjettyä ruokoa hän ei
muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Hän levittää
oikeutta uskollisesti. 4. Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on
saattanut oikeuden maan päälle, ja merensaaret odottavat hänen
opetustansa. 5. Näin sanoo Jumala, Herra, joka on luonut taivaan
ja levittänyt sen, joka on tehnyt maan laveuden ja mitä siinä kasvaa,
antanut henkäyksensä kansalle, joka siinä on, ja hengen niille, jotka
siellä vaeltavat: 6. Minä, Herra, olen vanhurskaudessa kutsunut
sinut, olen tarttunut sinun käteesi, varjellut sinut ja pannut sinut
kansoille liitoksi, pakanoille valkeudeksi, 7. avaamaan sokeat
silmät, päästämään sidotut vankeudesta, pimeydessä istuvat
vankihuoneesta.
"Herran Henki täyttää maanpiirin ja hän, joka puheet kuulee, on
joka paikassa", sanotaan vanhan Biblian Viisauden Kirjassa.
On
niin, että kautta luomakunnan historian Jumala on ilmaissut olemassaoloaan
ihmisille eri puolilla maailmaa. Tämän Jumalan olemassaolon ihmiset ovat
ilmaisseet omaa kulttuuritaustaansa vasten ja nimittäneet tämän
"Korkeimman" kukin omalla nimellään. Intiassa
puhutaan Brahmanista - absoluuttisesta maailmankaikkeuden alkuolevasta,
josta kaikki on alkunsa saanut. Myös ihmisen sisin olemus on samaa
olemusta tämän maailmankaikkeuden perusolemuksen kanssa. Islamilainen
maailma puhuu Allahista - Korkeimmasta Jumalasta. Samoin Pohjois-Amerikan
intiaanit puhuvat Isä Taivaasta - vastakohtana Äiti-maalle. Esim.
Arizonassa, Canon Diablon luona on yksi maailman suurimmista
meteoriittikraatereista, Barringerin kraateri. Tiedemiehet ovat
piinäytteiden perusteella määritelleet tämän 1300 metriä läpimitaltaan
olevan kraaterin iäksi 20.000 vuotta. Tämä alue on paikallisille
intiaaneille ollut vuosituhansia pyhää maata, sillä intiaanien keskuudessa
elävän perimätiedon mukaan esi-isät ovat nähneet kuinka Jumala on tullut
tulle paikalle tulipatsaassa alas taivaasta.
Tämän kraaterin iänmäärityksen tarkkuudesta voidaan olla monta mieltä,
mutta keskeisintä tässä on se, että jo tuhansia vuosia sitten intiaanien
uskon mukaan taivaassa oli Jumala, joka saattoi tulla alas taivaasta.
Nämä esimerkkitapaukset kertovat omaa kieltään siitä, että jokin
Korkein on ilmaissut olemassaolonsa ihmisille. Ja tämä Korkein on
ilmaissut itsensä myös meille Raamatun Sanassa. Maailmankaikkeudessa on
vain yksi Jumala, Taivaan ja maan luoja, josta intialaiset käyttävät nimeä
Brahman, islamilaiset nimeä Allah, Amerikan intiaanit taas nimeä
Isä-Taivas. Ja kaiken aikaa näillä nimillä tarkoitetaan samaa Jumalaa,
josta Raamattu meille puhuu; ja josta hebrealainen Raamattu käyttää pyhää
nimeä JHVH.
Me ihmiset, kuin myös koko luomakunta, olemme tämän
Suuren kaikkivaltiuden kätten tekoa ja Jumala, joka on kaiken tämän
luonut, tahtoo varjella niin ihmisen kuin koko luomakunnankin. Jumala,
joka viisaudessaan on kaiken tämän luonut, tietää viisaudessaan myös mikä
ihmiselle ja tälle koko luomakunnalle on parasta. Ja jotta Jumala voisi
tämän kaikkivaltiaan viisautensa ihmisille ilmoittaa, Jumala tarvitsee
jokaisen sukupolven keskelle niitä ihmisiä, jotka ovat herkistyneet
sydämeltään kuuntelemaan Jumalan Hengen ilmoittamaa viisautta ja sitä
mitään pelkäämättä tahtovat koko ihmiskunnalle julistaa. Ja tämän vuoksi
Jumala on kautta aikojen kutsunut ja erottanut ihmisistä palvelijoita
itselleen.
Profeetta Jeremiaan Kirjassa kerrotaan kuinka Jumalalla
taas kerran oli suuria vaikeuksia omaisuuskansansa Israelin kanssa. Tämä
onneton kansa taas kerran oli suistunut hyvin syvään henkisen ja
moraalisen rappion tilaan ja tarvittiin voimallista profeettaa, joka
ottaisi tämän kansan edesottamuksesta selvän ja julistaisi Jumalan tuomion
tälle kansalle. Ja tähän tehtävään Jumala valitsi Jeremiaan jo äitinsä
kohdusta. "Jo ennen kuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut
tunsin, ja ennen kuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin; minä
asetin sinut kansojen profeetaksi... Katso, minä panen sanani sinun
suuhusi. Katso, minä asetan sinut tänä päivänä yli kansojen ja
valtakuntain, repimään maasta ja hajottamaan, hävittämään ja kukistamaan,
rakentamaan ja istuttamaan". (Jer. 1:5-10).
Silloin kun Jumala
valitsee jonkun palvelijakseen, Jumala kuljettaa häntä jo pienestä pitäen
hyvinkin merkillisiä ja eriskummaisia teitä. Vaikka on niin, että ihminen
syntyessään on puhdas ja viaton, hän ei sellaisenaan kuitenkaan ole kypsä
toimimaan Jumalan profeettana ja palvelijana. Tämän vuoksi Jumalan itsensä
täytyy kouluttaa tästä ihmisestä palvelija itselleen. Ja tämä Jumalan
korkeakoulu ei aina ole helppoa lihalle eikä verelle. Mutta vain tämän
kautta ihmisestä voi sisäisesti kypsyä Korkeimman Jumalan palvelija.
Raamatussa on monia esimerkkejä näistä Jumalan valitsemista palvelijoista,
jotka ovat hyvinkin kovan ja perusteellisen korkeakoulun tähän tehtävään
joutuneet läpikäymään.
Esim. Johannes
Kastajan Jumala valitsi tulemaan Eliaan Hengessä valmistamaan tietä Uuden
Liiton välimiehelle, Jeesukselle Kristukselle. Ja Raamattu kertoo, että
Johannes Kastaja oli erämaassa siihen asti kunnes hänen oli aika astua
Israelin kansan eteen. (Luuk. 1:80).
Elämässäni olen lukemattomia kertoja joutunut miettimään omia
elämäni vaiheita ja joutunut niin monta kertaa kysymään: Miksi? Miksi
minun pitää olla tällainen? Ja miksi juuri minun pitää kulkea tätä tietä
ja toimia, niin kuin toimin? Ja moni on sanonut minulle: "Olet sinä
merkillinen mies". En tietä mitä kaikkea nämä kaverit tällä
"merkillisyydellä" ovat kulloinkin tarkoittaneet, mutta jokin "Korkeampi
voima" on sisimmässäni kuljettanut minua usein hyvinkin outojen ja
merkillisten asioiden pariin.
Olen tämän lehden sivuilla usein
muistellut poika- ja nuoruusvuosieni vaiheita ja kokemuksia. Kuinka jo
pienestä pojasta lähtien minulla on ollut voimakas "veto" Jumalan puoleen
ja hänen syvimpien vanhurskaiden totuuksien selvittämiseen.
Kansakouluvuosieni kokemukset kirkko- ym. uskovista eivät oikein hyvää
todistusta länsimaisesta kristillisyydestä antaneet ja tämän vuoksi tutkin
vuosia itämaisia filosofioita ja etsin niistä vastauksia niihin elämän
perimmäisiin kysymyksiin joihin ei länsimaisesta maallistuneesta ja
politisoituneesta kristillisyydestä vastausta löytynyt. (Eikä löydy
vieläkään). Tämän lisäksi jokin sisimmässäni vaati paneutumaan ihmisen
henkiseen minään ja näiden henkisten totuuksien tutkimiseen ja
kartoittamiseen. Tämän vuoksi tutkin 1960-luvulla yli kuusi vuotta
hypnoosin salaisuuksia. Niin kuin niin monet Sodankylässä vieläkin
muistavat. Samoin olen joskus kertonut, että erämaiden harmoninen rauha ja
vapaus ovat olleet nuoruusvuosieni suurimpia rikkauksia. Siellä erämaan
hiljaisuudessa ja rauhassa minulla on ollut valtava tilaisuus herkistyä
kuuntelemaan oman sydämeni ääntä ja oivaltamaan Jumalan suuria ja
salattuja totuuksia. "Kaukana katala maailma".
Nyt vuosikymmeniä
myöhemmin ymmärrän paremmin kuin koskaan aikaisemmin, että tämä sisäinen
voima, joka näitä teitä on minua kuljettanut, on ollut Jumalan Hengen
vaikutusta minussa ja tämä kulkemani tie on ollut sitä Jumalan
korkeakoulua, jonka kaikki Jumalan profeetat ennen minua ovat kulkeneet.
Syyskuussa 1978 Jumala kutsui ja erotti minut tähän tehtävään, jossa
nykyisin olen. Tämä kutsumus tuli ilmi monien omakohtaisten kokemuksien ja
monien ihmisten kautta. Syyskuun 10 päivänä sinä vuonna minut siunattiin
evankelistan tehtävään ja tämän jälkeen matkustin raamattuopistolle
Hattulaan, jossa sain voimallisen vahvistuksen kutsumukselleni:
Eräänä syyskuun loppupuolen tiistai-iltana menin voimakkaan
sisäisen kehotuksen vaatimana päärakennuksen alakerrassa olevaan
"rukouskammioon" odottamaan mitä tuleman piti. Pian tämän jälkeen samaan
"rukouskammioon" tuli kaksi opiskelutoveria ja kohta toisen kautta tuli
voimallinen profetia suoraan minulle: "MINÄ OLEN VALINNUT SINUT! MINA OLEN
KUTSUNUT SINUT! MINA OLEN EROITTANUT SINUT! OLETKO SINÄ VALMIS? KESTÄTKÖ
SINÄ KAIKKI? Jäin hetkeksi miettimään tämän profetian merkitystä ja niin
annoin lupauksen Jumalalle kestää kaikki, mitä tällä tiellä vastaan tulee:
"Herra! Tässä minä olen". Sanoin Jumalalle. Ja niin pian kuin tämän
lupauksen olin antanut, minuun laskeutui sellainen voima, jota koskaan
aiemmin en ole kokenut, ja joka ei jättänyt epäselväksi sitä, mistä siinä
hetkessä oli kysymys. Jumala sinetöi kutsumukseni taivaallisella
voimallaan.
"Katso, minun palvelijani, jota minä tuen, minun
valittuni, johon minun sieluni mielistyi. Minä olen pannut Henkeni häneen,
hän levittää kansakuntiin oikeuden" sanottiin profeetta Jesajan Kirjan
42-luvun alussa. Näissä sanoissa kuvataan lyhyesti ne periaatteet, jotka
Jumala tahtoo täällä maanpäällä toteuttaa, ja joiden toteuttamiseen Jumala
palvelijoita tänne ihmisten keskuuteen tarvitsee. Tässä maailmassa on
paljon epäoikeudenmukaisuutta, vääryyttä ja alaspainettujen vähäosaisten
ihmisten sortamista ja syrjimistä. "Jo vääryys vallan saapi, se huutaa
taivaaseen. Se turmaa ennustaapi, vie kansat kurjuuteen. Ken Herran
oikeutta nyt tahtoo puolustaa...", sanotaan vanhan virsikirjan virressä
440. Hänen valtaistuimensa valtikka on oikeuden valtikka", kuvataan
Raamatussa tulevan Siionin Kuninkaan valtaistuinta.(Heb.1:8)
Siellä, missä profeetat ja Jeesus omana aikanaan liikkuivat,
siellä he julistivat kaikelle kansalle Jumalan vanhurskasta totuutta ja
sen mukaista oikeutta. Siellä moni "väärä ja väkevä" tuli tuntemaan
totuuden itsestään, mutta siellä moni ihmisten hylkäämä vähäosainen alas
painettu sai armon ja uuden elämän avuksensa.
On niin, että tämän maailman oikeus on yleensä parempiosaisten ja
"väkevien" oikeutta. Oikeutta, josta todellista oikeutta on hyvin vaikea
löytää. Tämän maailman rikkaus, kunnia ja loisto sokaisee usein niiden
silmät, joiden tehtävänä on jakaa oikeutta tai päättää toisten ihmisten
asioista. Tämän vuoksi niin usein vähäosaisilta otetaan pois sekin vähä,
mitä heillä on ja annetaan sille, jolla jo ennestään paljon on. Niin kuin
Jeesus tämän asian ilmaisee. Jumalan vanhurskas totuus ja sen mukainen
oikeus on todellista totuutta ja oikeutta, joka ei katso ihmisen
ulkonaisiin tekijöihin eikä tuomitse näön mukaan, vaan asettaa asiat
totuudenmukaiseen järjestykseen ja tässä järjestyksessä "monet ensimmäiset
tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäisiksi".
Aivan samalla
tavalla, kuin Jumalan on vuosituhansien aikana tarvinnut todellisia
palvelijoitaan toteuttamaan hänen aivoituksiaan ihmiskunnan keskuudessa ja
ihmiskunnan parhaaksi, Jumala tarvitsee palvelijoita myös meidän
päivinämme. Niitä palvelijoita, jotka profeetallisessa hengessä julistavat
Jumalan vanhurskautta kaikelle kansalle. Riippumatta ihmisistä tai siitä,
miten ihmiset tähän julistukseen suhtautuvat. Totuus on myös, että silloin
kun joku lähtee Jumalan totuudenvanhurskautta ja pyhyyttä täällä ajassa
puolustamaan ja sitä kaikelle kansalle julistamaan, niin vastavoimia
riittää. "Te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden" sanoi
Jeesus omilleen. Ja. "Joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu".
Tämä Jumalainen periaate on ollut myös
Aretalogian yksi keskeisimmistä periaatteista. Totuus, ja vain totuus
kaikissa asioissa ja pyrkimys nähdä asiat sellaisena kuin Jumala itse ne
näkee ja julistaa tätä totuutta kansalle, on ollut tämän lehtityöni
lähtökohtana alusta alkaen. Jumala ei tarvitse illuusioita eikä
utopistisia haavekuvia jostain epätodellisesta ja iäti saavuttamatta
jäävästä asiasta. Jumala toimii aina vallitsevien realiteettien mukaan.
Jumala ei tarvitse myöskään lahkoja tai uskonsuuntia omien aivoitustensa
toteuttamisessa. Aivan liian usein on nähty, että näistä lahkoista ja
kirkkokunnista on tullut itsetarkoituksia - epäjumalia - jotka ovat
yksinomaan esteenä Jumalan syvälliselle ja voimakkaalle ilmestymiselle.
Jumala ei tarvitse myöskään superautuaita julkkiksia tai vastaavia omaa
asiaansa edustamaan. Jumala tarvitsee hänelle antautuneita aitoja ihmisiä,
jotka tahtovat häntä hengessä ja totuudessa palvella. Ihmisiä, joiden
elämän syvin tarkoitus on täyttää Jumalan tahtoa kaikkina elämänsä
päivinä.
Jos Jumala ilmestyi muinoin palavassa pensaassa
Moosekselle; tai jos Jumala ilmestyi hiljaisessa tuulenhyminässä Elialle;
tai jos Jumala ilmestyi Jeesuksessa Kristuksessa koko ihmiskunnalle, niin
vielä nytkin Jumala tahtoo ilmestyä ihmisille. Niille ihmisille, joiden
sydän on herkistynyt tuntemaan hänen "vetovoimaansa" ja herkistynyt
kuulemaan Jumalan puheen omassa sydämessään. Vielä nytkin Jumala ilmestyy
niin kuin ilmestyi Raamatun päivinä ihmisille erämaan hiljaisuudessa. Sen
harmonisessa rauhassa ja vapaudessa. Siellä, missä maiset myrskyt ovat
vaienneet ja missä ihminen voi vapautua kuuntelemaan oman sydämensä ääntä.
"Vaan kun sinä rukoilet, niin mene kammioosi
ja sulje ovesi ja rukoile Isää, joka salassa on, niin hän maksaa sinulle
julkisesti" opettaa Jeesus rukoilemaan. Ja vielä: "Missä kaksi tai kolme
on koolla minun nimeeni, niin siellä minä olen heidän keskellään". Ja
siellä missä on Jeesus, siellä on myös Jumala itse ja siellä on myös Pyhä
Henki; ja siellä on myös harmoninen hengen yhteys niiden kesken, jotka
Jumalan omia ovat. Riippumatta iästä ja sukupuolesta. Jumala on rakkaus,
pyhin ja puhtain ja vaikuttaa pyhän ja puhtaimman rakkauden myös hänen
omissaan.
Sodankylässä toukokuussa 1989 Leo Salmela
Kristilliset
tekstisivut
Etusivulle
|