Paaranin öinen erämaa kylpee valjussa kuunvalossa. Daavid istuu nojaten suuren kivenjärkäleen laitaan. Kannel hänen polvellaan värähtelee herkkiä sointujaan. Daavidin sydän ja koko olemus värähtelee näiden sävelten mukana. Näissä sävelissä sointuu suurin tuska, jonka ihminen voi sydämessään kokea. Tämä syvin tuska on vallannut Daavidin sisimmän olemuksen ja murtanut sen niin, että hänen sydämensä on kuin sulaa vahaa hänen rinnassaan. Värähtelee harpun kieli, ja sen mukana värähtelee koko Daavidin olemus: "Oi Jumalani, Miksi?"

Jo kauan sitten, Daavidin ollessa vielä keskenkasvuinen poikanen, oli hänen isäänsä kotiin tullut Jumalan mies, Samuel, ja hänet oli haettu kedolta lammaslauman luota ja tämä Jumalan , mies oli voidellut hänet, vähäisen poikasen Israelin kuninkaaksi. Tästä voitelusta oli hänen elämänsä lähtenyt kulkemaan sitä tietä, jota hän, Daavid, itse ei enää ohjaillut. Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala oli ottanut hänet käyttöönsä ja samalla täyden hallintavallan hänen elämäänsä nähden.

Kohta tämän Jumalan miehen suorittaman voitelun jälkeen Jumala oli johdattanut nuoren Daavidin kuningashuoneeseen soittamaan kannelta kuningas Saulille hänen vaikeina hetkinään. Kuningas Saul oli mielistynyt Daavidiin ja oli myöhemmin tehnyt hänestä aseenkantajansa.

Jumalan siunaus lepäsi nuoren Daavidin yllä ja hänen elämänsä oli kokenut valtavan murroksen. Hänestä, veljiensä halveksimasta - vähäisestä lammaspaimenesta oli tullut kuninkaan rakastama aseenkantaja ja hovisoittaja. Kauniisti värähtelivät harpun kielet viestittäen sävelin sitä harmonista, sopusointua ja rauhaa, joka Daavidin sydämessä asui ja joka saattoi kuningas Saulia rauhoittaa ja lohduttaa hänen vaikeina hetkinään.

Ensimmäisen Samuelin Kirjan seitsemästoista luku kertoo niistä kohtalonhetkistä, joita silloinen Israelin kansa eli. Oli syttynyt sota Filistealaisten kanssa ja filistealaiset painoivat voimakkaasti päälle ja Israel oli hätää kärsimässä. Tämän lisäksi filistealaisten joukossa oli eräs sotajätti, Goljat, jolle ei Israelin keskuudesta ollut löytynyt vastusta. Erään kerran nuori Daavid lähtee isäänsä, Iisain, asialle sotarintaan, viemään muonaa veljilleen. Juuri silloin jälleen tulee tuo sotajätti filistealaisten joukosta ja pilkaten Israelin Jumalaa, haastaa jälleen jonkun kaksintaisteluun. Nuori Daavid vastaa Herran Seebaotin nimessä tähän haasteeseen ja käy taisteluun tuota sotajättiä vastaan ja Jumala oli Daavidin kanssa ja antoi hänelle voiton tuosta filistealaisesta sotajätistä. Samalla koko Israelin sotaonni kääntyy ja he karkottavat filistealaiset kauas rajoiltaan ja rauha palautuu Israelin kansan keskuuteen. Kuningas Saul mielistyy Daavidin urotekoon ja antaa tyttärensä, Miikalin, Daavidille vaimoksi.

Tämä voitto Goljatista avasi Daavidille tien yhä suurempiin ja suurempiin voittoihin ja menestykseen sotarintamalla. Daavidista tulee Jumalan siunaamana Israelin historian menestyksellisin ja kuuluisin sotapäällikkö ja kansa osoittaa valtavaa suosiotaan nuorelle Daavidille hänen menestyksensä tähden. Menestyksen, joka on koitunut koko Israelin menestykseksi. Israelin naiset karkeloivat ja laulavat ylistyslaulua Daavidille: "Saul voitti tuhat, mutta Daavid kymmenen tuhatta".

"Musta sappi" valtaa kuningashuoneen.

Ensimmäinen Samuelin Kirja 18 luku

8. Silloin Saul vihastui kovin, sillä hän pani sen puheen pahakseen, ja hän sanoi: "Daavidille he antavat kymmenen tuhatta, ja minulle he antavat tuhat; nyt puuttuu häneltä enää vain kuninkuus."
9. Ja Saul katsoi karsain silmin Daavidia siitä päivästä alkaen.

Kuningas Saulille kävi, niin kuin aina ihmisten mielisuosioon asemansa perustaville käy. Ihmisten ailahtelevan mielialan muuttuessa kuningas Saul koki asemansa uhatuksi ja ihmisten mielisuosion häntä kohtaan horjuvan.
     Ensimmäisen Samuelin Kirjan viidennessätoista luvussa kerrotaan, kuinka Jumala oli antanut kuningas Saulille käskyn tuhota amalekilaiset kaikkinensa omaisuuksinensa ja, karjoinensa. Kuitenkin kävi niin, että Saul säästi Adagin, Amalekin kuninkaan, hengen ja salli väen ottaa saaliiksensa karjan parhaimmat eläimet ja kun sitten profeetta Samuel tuli Jumalan lähettämänä profeettana ojentamaan tottelematonta kuningasta, puolustautui Saul sillä että hän pelkäsi kansaa ja sen vuoksi salli heidän ottaa sotasaalista. Kuningas Saul pyrki siis säilyttämään asemansa mielistelemällä kansaa vastoin jumalan tahtoa ja pyrkimällä näin kansan suosioon.
     Tämä kaikki toimikin jotenkuten ihmisten edessä aina siihen asti, kunnes Jumala valitsi Daavidin tottelemattoman Saulin sijaan Israelin kuninkaaksi. Samoin Jumala lähti voimallisesti siunaamaan nuoren Daavidin palveluksentyön ja kansa näki, että hänessä, Daavidissa, on Israelin tulevaisuus ja toivo ja kansan mielisuosio kääntyy Daavidin puolelle. Samalla kuningas Saul näkee, että hänen suosionsa ihmisten edessä alkaa heikkenemään ja kun naiset virittävät ylistyslaulun Daavidin saamien voittojen ja Jumalan siunausten tähden, nousee katkeruus - musta sappi - kuningas Saulin mieleen ja hän alkaa määrätietoisesti vainoamaan Daavidia, pyrkien tuhoamaan kaikin keinoin hänen palveluksen työn ja saattamaan hänet itsensä pois päiviltä.


Daavid Samuelin luona Raamassa

Ensimmäinen Samuelin Kirja 19:18.

Kun Daavid oli paennut ja pelastunut, meni hän Samuelin luo Raamaan ja kertoi hänelle kaikki, mitä Saul oli hänelle tehnyt. Ja hän ja Samuel menivät Naajotiin ja jäivät sinne.

Tämä kuningas Saulin vainoharha Daavidia kohtaan johti lopulta siihen, ettei Daavidille jäänyt muuta mahdollisuutta, kuin paeta henkensä edestä. Tilanne kehittyi niin kriittiseksi, että hänen vaimonsa Miikal, Saulin tytär, laski hänet alas ikkunasta ja näin Daavid pääsi pakoon ja pelastui.
Paettuaan Daavidilla oli vain yksi ihminen, joka voi häntä tässä tilanteessa neuvoa ja rohkaista. Hän on Jumalan mies, Samuel. Daavid tiesi, mistä hänet voi löytää ja niin hän vaeltaa yön pimeinä hetkinä Samuelin luokse Raamaan. Näin oli Daavidin tie kärsimyksiin alkanut.

Profeetta Samuelille koko tämä tilanne oli tuttuakin tutumpaa todellisuutta. Todellisuutta, jota hän ei olisi toivonut, ja jonka hän koki valtavan raskaana.

Jo silloin, kun kauan sitten Israelin kansa oli muiden kansojen tavoin alkanut janoamaan itselleen kuningasta, oli Samuel ollut raskautettu tästä. Jumalan aivoitus omaisuuskansaansa, Israelia, kohtaan oli ollut se, että tätä kansaa tulisi johtamaan ja hallitsemaan Jumalan valitsema ja voitelema profeetta, joka välittömässä Jumalan neuvossa johtaisi Israelin kansaa Jumalan tahdon ja siunauksen tietä. Näin tämä kansa tulisi poikkeamaan muiden kansojen elämästä ja kaikki kansat joutuisivat tunnustamaan Israelin Jumalan todelliseksi Jumalaksi, joka johtaisi kansakunnat menestykseen ja siunaukseen. Nyt kun kansan katseet olivat kääntyneet pakanakansojen puoleen ja he lähtivät ottamaan esimerkkiä heidän elämästään ja kuninkaistaan, tiesi Samuel, että nyt mennään pahasti harhaan ja kansa poikkeaa Jumalan tahdon tieltä, eikä Jumala voi enää hyviä aivoituksiaan kansaansa kohtaan toteuttaa. Tämän tilanteen kehittymisen vuoksi Samuel oli käynyt syvälliset neuvottelut Jumalan kanssa. Jumala oli sallinut Israelin kansalle heidän mieleisensä kuninkaan joka oli rikkaasta ja arvostetusta suvusta ja oli komea mies, päätänsä pitempi muita. Tällä kaikella Jumala oli tahtonut opettaa kansallensa syvällisiä totuuksia siitä kuinka paljon korkeammat ovat Jumalan tiet ja aivoitukset ihmisen tiehen ja aivoituksiin nähden.

Ensimmäisen Samuelin kirjan yhdeksännessä luvussa kerrotaan, kuinka Jumala lähetti Saulin, Kiisin pojan, Samuelin luokse ja Samuel voitelee sydän raskaana tämän uljaan nuorukaisen Israelin kuninkaaksi ja tästä voitelusta alkaa Israelin kansan onnettomuuksien tie ja Samuel joutuu seuraamaan raskautettuna kaikkea sitä kehitystä, joka kansan keskuudessa tapahtui. Myöhemmin Samuel joutuu vielä Jumalan käskystä antamaan kovan tuomion Saulille hänen tottelemattomuutensa tähden. "Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta. Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana". (l.Sam. 15:23). Myöhemmin Samuel voitelee Daavidin, Iisain pojan, Israelin kuninkaaksi ja vaikka Samuel joutuu olemaan sivussa Israelin kansan ja sen kuninkaan, Saulin, edesottamuksista, on hän seurannut kuitenkin tarkkaan tapahtumain kehitystä kuningashuoneessa ja kansan keskuudessa.

Nyt kun sitten nuori Daavid tulee aamuyön hetkinä hänen luokseen pelokkaana ja silmät valvotun yön ja kyynelten punaamina, on Samuel tiennyt jo odottaa tätä tapahtumain käännettä. Ikuinen hengellinen totuus on, että ihmisten mielen mukaan elävä Saul - lihallinen ihminen - lähtee vainoamaan Jumalan mielen mukaista Daavidia - hengellistä ihmistä. Jumalan viisaudessa Samuel ottaa nuoren onnettoman Daavidin vastaan ja niin he astelevat yhtä matkaa Naajotiin. Samuel tiesi, että tämä nuorukainen, jonka päälle hän oli öljyn vuodattanut ja kätensä hänen päälleen laskenut, oli Israelin kuningas, huolimatta siitä, että tilanne näytti kaikkea muuta kuin myönteiseltä. Tällä yhteisellä matkallaan Samuel selittää perusteellisesti tapahtumain kulun ja sen kehityksen, joka oli tähän johtanut. Samoin Samuelilla on monia neuvon ja rohkaisun sanoja Jumalan viisaudessa Daavidille annettavaksi.

Samuelin kuolema

Tästä pakomatkasta alkoi sitten Daavidin mieron tie. Pian tämän Samuelin luona tapahtuneen vierailun jälkeen Daavid joutuu jättämään lopullisesti kuningashuoneen Joonatanin, Saulin pojan, myötätunnon ja kyynelten saattamana. Joonatan oli ystävystynyt verisitein Daavidin kanssa ja rakasti Daavidia kuin omaa sieluansa. Kun sitten ilmeni, että Saul oli päättänyt tosissaan tappaa Daavidin ja Daavid joutui pakenemaan, oli Joonatan ollut hyvästelemässä kedolla Daavidin. He olivat syleilleet ja itkeneet yhdessä ja tämän jälkeen Daavid oli henkipattona lähtenyt pakomatkalle.

Aivan ensimmäiseksi Daavid oli vaeltanut pappi Ahimelekin luokse Noobiin. Nälkäisenä hän syö siellä näkyleivät ja ottaa siellä olleen Goljatin miekan, jatkaakseen pakomatkaansa Gatiin. Jo tämä ensimmäinen kohde Daavidin pakomatkalla osoitti, että nyt oli tosi kysymyksessä. Noobin pyhäkössä oli sattumalta ollut eräs Saulin palvelijoista, Dooeg, joka ilmiantoi Saulille Daavidin olleen Noobissa. Seurauksena oli, että Saul tapatti kahdeksankymmentä viisi pellavakasukkaa kantavaa miestä, sekä vihki koko pappiskaupungin tuhon omaksi, niin että naiset, lapset ja imeväiset, jopa raavaat, aasit ja lampaatkin tapettiin. Ja tämä vain sen takia, ettei pappi Ahimelek ollut ilmoittanut Saulille Daavidin olleen hänen luonaan. Koston ja vainon henki riehui täydessä mittasuhteessaan.

Lyhyeksi jäi Daavidin oleskelu myös Gatissa. Maine hänestä oli kantautunut Gatin kuninkaan, Aakiin, palvelijoiden korviin ja kun Daavid sen huomasi, lähti hän sieltä ja pakeni Adullamin luolaan ja kun hänen isänsä ja veljensä sen kuulivat, tulivat he sinne hänen luokseen. Tämän lisäksi hänen luokseen tuli kaikenlaista ahdingossa olevaa, velkaantunutta ja katkeroitunutta väkeä, jotka olivat Saulin hallintovallan alaisuudessa joutuneet vääryyttä kärsimään. Daavid armahti heitä ja rupesi heidän päämiehekseen.

Tämän jälkeen Daavid pakeni joukkoinensa paikasta toiseen. Välillä Daavid käy joukkoinensa vapauttamassa Kegilan filistealaisten käsistä, mutta joutuu heti pakenemaan kaupungista, sillä Kegilan miehet ovat valmiit luovuttamaan hänet Saulin käsiin. Daavidin pakotie kulki Hooreksen kautta Siifin erämaahan ja Daavidin saavuttama valtava kansan suosio oli vaihtunut syytökseen ja mihin ikinä hän tuli, olivat ihmiset ilmiantamassa häntä Saulin joukoille saattaakseen hänet surman suuhun. Näinä vaikeina aikoina Daavid oli kuin metsään kätkeytynyt saaliseläin, verikoirien luoskuttaessa jokapuolella. Hänellä ei ollut turvaa missään ja ainut kantava voima hänellä oli tietoisuus siitä, että Jumala oli hänet valinnut, ja että hänen sisin todisti hänen puolestaan. Samoin profeetta Samuelin lohdutuksen ja rohkaisun sanat olivat kantavina voimina hänen tiellään.

Sitten kantautuu Daavidin kuulla jälleen uusi raskas viesti. "PROFEETTA SAMUEL ON KUOLLUT". Näin viimeinenkin henkinen tuki ja turva hänen vaikealla tiellään on poissa. Tämän jälkeen hänellä ei olisi ainutta ihmistä, johon hän voisi turvata ja luottaa. Daavid vaeltaa kauas Siinain pohjoisosassa olevaan Paaranin erämaahan. Samaan erämaahan, jonne aikanaan oli onneton orjatar, Haagar, paennut poikansa Ismaelin kanssa kun hänen emäntänsä oli hänet pois ajanut. Täällä Daavid haluaa kohdata Jumalan.

Turvatonna soittaa Daavid kanneltaan Paaranin vuorella. Alhaalla laaksossa lepää Naabalin kolmituhatpäinen lammaslauma. Hän entisenä paimenena tietää mitä on paimentaa laumaa erämaassa, jossa jalopeurat, karhut ja muut metsän pedot vaanivat saalistaan. Niinpä hän on lähettänyt osan miehistään paimenten avuksi vartioitsemaan laumaa. Osa miehistä on jatkuvassa vartiossa, pitäen silmällä ympäröivän laakson tapahtumia. Hän, Daavid, itse on vetäytynyt vuoren laelle kallioiden suojaan rukoilemaan ja etsimään yhteyttä elävään Jumalaan - ainoaan todelliseen turvaan, joka hänellä enää on: "Ole minulle kallio, jolla saan asua ja jonne saan aina mennä, sinä, joka olet säätänyt minulle pelastuksen. Sinä olet minun kallioni ja linnani". (Ps. 71:3).

Daavidin sormet näppäilevät kanteleen kieliä. Näissä sävelissä soi koko se todellisuus joka hänen sydämessään vallitsee. Täällä syntyy monien Psalmien kuolemattomat sanat ja sävelet. Siinä soittaessaan Daavid kertaa mielessään kaikki tapahtumat, jotka hän on joutunut kokemaan se jälkeen, kun Jumalan mies oli tullut heidän kotiin ja voidellut hänet ja tuska raastaa uudelleen ja uudelleen Daavidin sydäntä: "Oi Jumalani! Miksi?" Ja kaikki tämä vai sen tähden, että Jumala oli Daavidin palveluksentyön siunannut.

YKSIN JUMALASTA

Poikani! Jos sinä tahdot olla Jumalan palvelija niin valmista sielusi kiusaukseen. Pysy vahvana ja kärsi, älä ole nopia seuraamaan, jos sinua siitä houkutellaan. Pidä sielusi Jumalan tykö ja älä poikkea, ettäs vahvistuisit. Kärsi kaikkea, kuin sinun päälles tulee ja ole kärsiväinen kaikessa murheessa. Sillä niin kuin kulta tulen kautta, niin myös ne, jotka Jumalalle kelpaavat murheen tulen kautta koetellaan. (Jesus Sirakin kirja 2:1-5. Biblia 1642)

Jumala oli ottanut nuoren Daavidin palvelukseensa ja johdatti häntä tahtonsa tietä, Tämä Jumalan tahdon tie oli kuoleman tie. Tie, jolla ihmisen on kuoltava omalle itselleen. Ihmisen on kuoltava ihmisten kiitokselle ja kiroukselle, niin että yksin Jumala saa vaikuttaa palvelijassaan tahtomisen ja -tekemisen. Daavid kulki tämän tien niiden "Paaraninvuori-kokemusten" kautta. Tien, jonka jokaisen todellisen Jumalan palvelijan ja profeetan on käytävä. Tämä tie oli kyynelten ja kärsimysten tie, mutta sittenkin se oli: "Ah' niin siunattu tie".

Koska valaissee koin tähtönen, mua köyhää kerjääjää?
Koska päättyy matka yöllinen, on yhä hämärää?
Luon taivahalle yhtenään, mä katseen kaipaavan.
Valoa vaik’ en näekään, sen tiedän loistavan.

Koska vakuudeksi armosta, jo valo koittanee?
Koska sydän pääsee vaivasta, ja usko kasvanee?
Ah pääsisinpä näkemään, tuon suuren autuuden!
Vaan vaik’ en vielä nähnytkään, saan kerran nähdä sen.