Ollaanko jo romuttamassa koko oikeusvaltiotamme?

Kesällä 1974 suunnittelin hakeutumista poliisikouluun ja niinpä sen kesän istuin päivät pitkät lakikirja kädessä ja lueskelin Suomen Lakia. Rikosoikeus, prosessioikeus, Oikeudenkäymiskaari ym. ja Poliisilain opettelin jo ulkoa. No. Supistettu kansakoulupohjani ei poliisikouluun enää riittänyt ja haaveet jäi haaveiksi. Sen sijaan paljon arvokasta tietoa maamme lainsäädännöstä ja oikeusperiaatteistamme jäi mieleen vastaisen varalle.
    Yksi tällainen mieleen jäänyt lakipykälä oli sekin, jossa sanottiin, että "Lainvoiman saanutta oikeudenpäätöstä ei saa arvostella". Tämä pykälä lienee voimassa vieläkin; ja niinpä ihmetyttää suuresti se keskustelu ja kannanotot, joilla niin pääministeri Lipposen kuin muiden suulla ja kynällä on KHO:n Vuotos-päätöstä arvosteltu. Myös Lapin Kansan mielipidesivuilla.
    Ymmärtääkseni KHO on maamme korkein tuomioistuin, jonka päätöksistä ei voi enää mihinkään valittaa ja näin ollen KHO:n päätökset ovat lainvoimaisia välittömästi sen jälkeen kun ne on julistettu. Vuotos-asiassa tämä merkitsee, tai olisi pitänyt merkitä, pistettä Vuotos-keskusteluun. Vuotosta ei rakenneta; ja asia on loppuun käsitelty.
    Kaikkein oudoimman kannanoton KHO:n päätöksiä kohtaan esitti maaherra Hannele Pokka maanantain 2.1 Lapin Kansassa. Eli nyt tarvitaan lain muutosta, jotta Vuotos voitaisiin vastoin KHO:n päätöstä rakentaa.

Koko suomalaisen oikeuskäytännön ja oikeusvaltiomme kulmakiviä ovat riippumattomat tuomioistuimet, jotka tekevät päätöksensä puoluepolitiikasta tai muistakaan ailahtelevista ajan virroista ja tuulista riippumatta. Tuomioistuinten päätökset eivät siis voi pohjautua yleiseen mielipiteisiin tai galluppien osoittamiin lukuihin. Eikä siis myöskään siihen, kannattaako lappilaisten enemmistö Vuotosta vaiko ei.
    Tämä tuomioistuintemme riippumattomuus muuttuvista poliittisista valtasuhteista ym. mielipiteistä luo kansakunnallemme kestävän perustan ja kansalaisille sellaisen perusturvan, johon yksilökansalaiset pystyvät oikeustajunsa ja oikea - väärä käsitteensä rakentamaan.
    Nyt jos lähdetään sille tielle, että muutetaan poliittisten päättäjien toimesta lainsäädäntöä mikäli jokin oikeuden päätös ei palvele tiettyjen poliittisten päättäjien tai taloudellista etuja tavoittelevien intressejä, tällä tiellä romutetaan koko oikeusvaltiomme. Romutetaan kansalaisten usko oikeusvaltioomme, tuomioistuimiin ja lakiin ja tämän tien päässä odottaa täydellinen kaaos ja anarkia yhteiskunnassamme. On täysin käsittämätöntä, että niin maaherra Pokan kuin muutamien muidenkin mielestä koko vuosia jatkunut ja valtavan kallis oikeusprosessi heitettäisiin arvottomana romukoppaan vai sen vuoksi, ettei tämän oikeusprosessin lopputulos miellyttänyt tiettyjä tahoja. Mihin me ylipäätään enää tuomioistuimia tarvitsemme ellei niiden päätöksillä ole uskottavuutta ja arvovaltaa edes oikeustieteen tohtorin ajatusmaailmassa?
    Mitä vielä Tähän Vuotokseen tulee, niin tässä ei ole kysymys vain Vuotoksen alueesta tai joidenkin lintulajien säilymisestä tällä alueella. Kysymys on ennen muuta Vuotoksen alapuolisen Kemijoen kohtalosta. Eli niistä haittavaikutuksista, jopa suoranaisista terveysriskeistä, mitä Vuotoksen altaan vesi vuosittaisine valtavine kalakuolemineen olisi Kemijoen vesistölle aiheuttanut; ja jonka haittavaikutukset olisivat ulottuneet aina Ruotsin aluevesille saakka. Eli olisi ollut erittäin todennäköistä, että Vuotos-hanke olisi kaatunut viimeistään eurooppalaisissa tuomioistuimissa ja tuskinpa tämä olisi ollut maallemme kovin suurta kunniaa .
    Eli on tullut aika unohtaa koko Vuotos ja lähteä niin Pelkosenniemellä kuin muuallakin Lapissa suunnittelemaan järkevämpiä ja pysyvämpiä ratkaisuja Lapin kehittämisessä, sillä toki näitäkin on; ja olisi ollut, ellei Vuotoksesta olisi tullut sellaista pakkomiellettä, jollainen se on Lapissa jo kymmeniä vuosia ollut.

2.1.2003

Leo Salmela
Sodankylä

Kotisivulle