Tässä elokuvassa kuvattiin keisari Neron aikaisen Rooman tapahtumia. Rooman paloa ja sitä seurannutta kristittyjen vainoa. Tämä Rooman palo oli itsensä Neron valtapoliittisia juonitteluja, mutta kun syyllisiä tarvittiin, ne tehtiin kristityistä. Samalla oli tarkoitus hävittää koko kristinusko lopullisesti maanpäältä. Tämä elokuva lopulta huipentui siihen, että nämä vangitut ja kuolemaantuomitut kristityt lähtivät ylistyslaulua laulaen kohti kuolemanareenaa, jalopeurain raadeltavaksi monituhatpäisen yleisöjoukon edessä. Kun tätä elokuvaa katselin heräsi minussa valtava kaipaus: "Oi jospa minä olisin saanut kokea kaiken tämän. Oi jospa minä olisin kuulunut tähän joukkoon, joka ylistyslaulua laulaen lähti kohtaamaan maallisen matkansa pään. Oi jospa olisin saanut olla tässä joukossa ensimmäisten rinnalla."
    Kun sitten tämän elokuvan päätyttyä lähdin tapaamaan erästä raviradan laitamilla asuvaa yksinäistä kaveria, ilta oli jo pimentynyt ja oli lauha nuoskainen sää. Jossain Kasarmintietä näine mietteineni kävellessäni, alkoi eräästä metsiköstä tulla lumipalloja oikein taivaan täydeltä. "HALLELUJAA" huutaa joku pimeästä metsiköstä; ja taas tuli lumipalloa taivaan täydeltä. Ymmärsin hyvin mistä tässä oli kysymys, ja niin siunasin mielessäni näitä nuoria ystäviä. Ja - Oi ystävät. Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä valtavaa kokemusta, jonka tässä hetkessä koin. Oli kuin jostain olisi koko olemukseeni tulvinut valtava Hengen Voima, niinkuin monta kertaa ennenkin vastaavissa tilanteissa. Oli kuin jokainen solu minussa olisi täyttynyt taivaallisella voimalla. Siinä kävellessäni sanoin hiljaa mielessäni. "Oi nuoret ystävät. Jos te kokisitte saman, minkä minä juuri nyt koen, niin te ette jatkaisi päivääkään entisellä tiellänne".

Voima korkeudesta

Eivät tienneet papit ja hallitusmiehet mitä heistä ajatella ja mitä tästä tulisi. Oli täyttynyt aika, jolloin Jumala lähti toteuttamaan aikojen alussa aivoittelemaansa Uutta Liittoa Hänen ja ihmisen välille. Ei sellaista lain kuolleeseen kirjaimeen pohjautuvaa lakiliittoa, jonka hän oli tehnyt Aabrahamin heimon kanssa, ja jota he, eikä yksikään muu ihminen ollut koskaan pystynyt pitämään. Tämä Uusi Liitto rakentuisi armovanhurskauden ja Pyhän Hengen - Taivaallisen Voiman - varaan. Voiman, jonka Jumala vuodattaisi niiden ihmisten sydämiin, jotka syntinsä tunnustaen ja hyljäten tekisivät parannuksen ja lähtisivät uskonkuuliaisuudessa toteuttamaan Jumalan tahtoa omassa elämässään.
    Oli Johannes Kastaja - huutavan ääni erämaassa - joka Elian hengessä lähti voimallisin saarnoin "'kääntämään isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun". Jordanin erämaassa hän saarnasi parannuksen kastetta syntien anteeksi saamiseksi, sekä kastoi heidät Jordanin virrassa kun he tunnustivat syntinsä. Tämän "huutavan äänen" saarnoissa ilmeni sama Elian henki, joka jo Elian kautta oli ilmennyt kuningas Ahabia ja koko senaikaista Israelin kansan henkistä ja moraalista rappiota vastaan. Monet kerrat oli Elia joutunut ojentamaan kuningas Ahabia ja lopulta Elia oli joutunut omin käsin tuhoamaan koko Ahabin profeettajoukon, joista yksikään ei ollut päässyt pakoon. Nyt Johannes kastaja toimi aivan samalla tavalla koko sen ajan farisealaista muotojumalista menoa vastaan, ja lopulta nuhteli kuningas Herodesta hänen pelehtimisestään veljensä vaimon kanssa. Seurauksen tästä me kaikki tiedämme. Johannes Kastajan kohtaloksi tuli toimia Uuden Liiton ensiairuena ja samalla Uuden Liiton ensimmäisenä marttyyrina. Koko tämä Uuden Liiton - Pyhän Hengen - aikakausi, alkaen Johannes Kastajan mestauksesta, on ollut marttyyrien aikakautta ja koko Kristinuskon tie on alusta alkaen ollut marttyyrien veren tahraamaa tietä.

Yksi Johanneksen kasteella käyneistä, ja samalla Jumalan koko vanhurskauden täyttäneistä, oli Jeesus Nasaretilainen, josta Johannes todisti, että hän on Jumalan karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. Samalla Johannes todisti, että hän kastaa vedellä parannukseen, mutta Jeesus on kastava Pyhällä Hengellä ja tulella. Tulella, joka tulisi Jumalan Taivaasta, ja jota Jeesus oli tullut, maan päälle heittämään.
    Tämän kasteen jälkeen Jeesus käy oman erämaakoulunsa ja palaa sieltä voittajana Hengen voimassa. Pian tämän jälkeen alkaa niin Galileassa kuin koko Israelissakin tapahtua asioita, joita koskaan aiemmin ei ollut tapahtunut. Kuolleet herätetään, sairaan parannetaan, riivaajat ajetaan ulos ja köyhille julistetaan evankeliumia. Hengen voimassa Jeesus saarnaa Jumalan sanaa niinkuin se, jolla on valta eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa. Kansa joutuu suuren ihmetyksen valtaan, eikä aluksi tiedä miten suhtautua, mutta hyvin pian monet todellista ja syvällistä Jumalan vanhurskautta etsivät sielut löytävät Jeesuksen saarnoista todellisen vastauksen sielunsa kaipuuseen ja siihen hengen nälkään, joka oli tämän rappeutuneen kansan keskellä elävien ihmisten sydämissä kauan täyttymystään odottanut. Tämä Jumalan vanhurskaus antoi Vastauksen vähäosaisten ihmisten hengen nälkään ja Jeesus sai osakseen paljon tunnustusta ja kannatusta tavallisten vähäosaisten ihmisten keskuudessa ja monet kalastajat ja muut vähäosaiset lähtivät Jeesuksen opetuslapsiksi. Jumalan Valtakunta etsi näin tietään ihmisten sydämiin ja sai sijan vähäosaisten ihmisten sydämissä.

Tämä Jeesuksen toiminta ja julistus jakoi sen ajan ihmiset voimakkaasti kahteen leiriin. Toiset väittivät, että Jeesus on hyvä ja pitivät häntä Jumalan profeettana - luvattuna messiaana. Sensijaan ylipapit ja fariseukset, joiden arvovalta ja asema olivat Jeesuksen toiminnan vuoksi uhattuna, pitivät häntä itsestään beelsebulista. peräisin olevana kansanvillitsijänä, joka itsensä riivaajien päämiehen voimalla ajoi ulos riivaajia. Seuraus tästä oli, että säilyttääkseen oman asemansa ja kansan arvostuksen heitä kohtaan, heidän oli toimitettava tämän Nasaretilainen kansanvillitsijä pois päiviltä. Tähän päämäärään ylipapit ja fariseukset pääsivät kun he laista tietämättömien Roomalaisten sotilaiden avulla hänet ristii n naulitsivat. Luulivat päässeensä tästä välityksestä lopullisesti eroon, vaan kuinkas kävi?

Oli pitkäperjantai ja oli pimeyden ja murheen valta. Kuitenkin pitkänperjantain jälkeen tulee aina pääsiäisaamu. Ylösnousemuksen ja uuden elämän koitto. Pitkäperjantai muuttui pääsiäisaamuna Jeesuksen omille todelliseksi riemun päiväksi. Oli puutarhahauta tyhjä ja oli kantautunut tieto, että Jeesus oli noussut ylös. Jumala oli hänet voimallaan kuolleista herättänyt. Koskaan ennen ei tällaista ollut tapahtunut ja uutista oli vaikea todeksi uskoa. Pelko oli vallannut Pietarin kumppaneineen ja nämä istuivat juutalaisten pelosta lukittujen ovien takana. Ja katso. Jeesus seisoo yllättäen heidän keskenään. Tässä hetkessä myös epäilijä Tuomaasta tulee uskovainen. Oli kaksi murheenmurtamaa Emmauksentien kulkijaa, joka ikävöivät mestariaan. Ja kohta heidän seurassaan kulkee mies. Outo aluksi, mutta sitten heidän murheensa muuttuu iloksi. Tämä vieras matkaaja osoittautuu yllättäen heidän mestarikseen - Jeesukseksi.

Jo maallisen vaelluksensa aikana Jeesus oli puhunut tulevasta Puolustajasta, Totuuden Hengestä, Voimasta korkeudesta, jonka hän ylösnousemuksensa ja Taivaaseen astumisensa jälkeen lähettäisi. Nyt jälleen Jeesus on ylösnousseena Vapahtajana omiensa keskellä, ja jälleen hänellä on samaa asiaa opetuslapsilleen: "älkää lähtekö Jerusalemista , vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet. Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näiden päivien jälkeen.... vaan kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajana sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka". (Apt l:4,5,8).

Tulta oli tullut Jeesus heittämään maan päälle.... ja Apostolien tekojen toisessa luvussa kerrotaan: "Kun viideskymmenes päivä (vanha käännös) oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi".
    Tässä humauksessa taivaasta ja näistä tulisista kielistä alkoi Jumalan kolmannen persoonan ja Jumalan kolmannen aikakauden toiminta ihmiskunnan keskuudessa. Jo profeetta Jeremian kautta Jumala oli ilmoittanut Uudesta Liitosta Jumalan ja ihmisen välillä. Tämä liitto ei ollut sellainen kiviin kirjoitetun lain liitto, joka aiemmin oli Hoorebin vuorella Jaakobin heimolle annettu, vaan tämä liitto olisi Pyhällä Hengellä ihmisten sydämiin kirjoi tetun lain liitto, jossa Pyhä Henki ihmisten sydämissä vaikuttaisi Jumalan tuntemisen ja vaikuttaisi tahtomisen ja tekemisen, niin että Jumalan hyvät aivoitukset tulisivat ihmisen elämässä ja hänen kauttaan koko ihmiskunnan keskuudessa näkyviin. (Jer 31:31ss. 2. Kor 3 luku, Fil 2:13). Tämä Jumalan Pyhän Hengen voima tulisi olemaan koko Uuden Liiton ajan Jumalan lasten armon sinettinä aina Kirkkauden porteille asti. Tämä Pyhä Henki oli tullut johtamaan apostolien, profeettain ja evankelistain ym. Jumalan ihmisten toimintaa, niin että Jumalan hyvä tahto saisi tapahtua ihmisten keskuudessa ja tässä voimassa Jumalan palvelijat pystyisivät voittamaan kaikki eteen tulevat vainot ja vaikeudet aina marttyyrikuolemaan asti.

Tämä viideskymmenes elonleikkuun jälkeinen päivä oli Israelin heimolle ollut huomattava juhla jo Mooseksen päivistä asti. Tähän juhlaan oli kokoontunut juutalaisia kaikista Ympäröivistä kielistä ja kansanheimoista, joihin he olivat aiemmin hajaantuneet. Nyt tämä Pyhän Hengen vuodatus apostoleihin vaikutti sen, että he, oppimattomat ja koulunkäymättömät miehet, julistivat Jumalan sanaa kaikille näille ihmisille heidän omalla kielellään. (Tämä kielillä puhuminen ei ollut jotain "eurooppalaista siansaksaa", vaan ymmärrettävää kieltä jolle oli paikalla myös kuulijoita).
    Edelleen Apostolien tekojen toisessa luvussa kerrotaan: "Ja kun tämä ääni kuului, niin kokoontui paljon kansaa; ja he tulivat ymmälle... ". Tässä Pyhän Hengen vuodatuksessa ei siis ollut kysymys, jossain salatussa kammiossa tapahtuneesta hurmiokokemuksesta, vaan todellisesta humauksesta taivaasta. Jostain sellaisesta, jonka kaikki lähiympäristössä olevat havaitsivat, ja jonka vuoksi he ymmälle joutuivat. Jumala ei ole jokin salaseuraisten Jumala, joka eristäytyy johonkin karsinoihin, vaan Jumala on ilmestyksen Jumala, joka tahtoo ilmaista itsensä kaikille ihmisille, ja joka tahtoo, että kaikki tekisivät parannuksen ja pelastuisivat. Tämä totuus oli kirkastunut myös Pietarille, joka oli luullut jotain olevansa, mutta joka kukonlaulun ja hiilivalkeakokemuksen kautta oli oppinut kalliin läksyn. Nyt tämä Pyhän Hengen voima antoi tälle entiselle kieltäjä-Pietarille rohkeuden astua kansan eteen ja julistaa Jumalan koko totuus näille ihmisille. Seuraus oli, että kuulijat saivat piston sydämeensä ja tekivät parannuksen ja yli kolmetuhatta sielua kastettiin samalla kertaa. Oli alkanut evankeliumin voittosaaton aika. Aika, jolloin Jumala lähti voimallisesti rakentamaan Valtakuntaansa ihmisten keskuuteen.

Muutamaa päivää myöhemmin Pietari ja Johannes ovat matkalla pyhäkköön. Juuri samaan aikaan kannetaan esille yli neljänkymmenen ikäistä miestä, joka oli ollut rampa hamasta äitinsä kohdusta saakka, ja jonka he joka päivä oli tuoneet pyhäkön portinpieleen kerjäämään almua pyhäkköön menevillä. Niin tämä rampa pyytää almua myös Pietarilta ja Johannekselta. Kuitenkaan näillä kaveruksilla ei ole tämän maailman mammonaa, ei kultaa eikä hopeata, mutta heillä on jotain enemmän: "Jeesuksen Kristuksen Nasaretilaisen nimessä nouse ja käy" sanoo Pietari ja tarttuu onnettoman käteen ja nostaa hänet. ylös. Ja mitä tapahtuu? Mies, joka ei koko elämässään oli kävellyt yhtään askelta, käyskentelee ympäriinsä hypellen ja kiittäen ja ylistäen Jumalaa. Jälleen paikalle kokoontuu suuret kansanjoukot ja jälleen Pietari avaa suunsa ja julistaa evankeliumia ylösnousseesta Jeesuksesta, jonka nimeen uskomalla kaveri oli tullut terveeksi. Suuri on Jumala ja voimallinen on Jeesuksen nimi, silloin kun se Pyhän Hengen voimassa saarnataan.

Ja jälleen on myös ylipapeilla ja fariseuksilla ja koko saddukeusten lahkolla syytä levottomuuteen. He olivat luulleet päässeensä tästä Nasaretilaisesta välityksestä ja harhaopista lopullisesti eroon sillä, että he olivat Jeesuksen ristiinnaulinneet. Nyt nämä Galilean miehet julistavat uutta välitystä siitä, että tämä Jeesus on noussut ylös, ja että Jeesus elää. Ja nyt tämä uusi villitys näyttää tulevan suuremmaksi kuin ensimmäinen. Tämän lisäksi pyhäkössä on tapahtunut todellinen paranemisihme, jonka kaikki tietävät, ja jota he eivät voineet kiistää. Eivät siis tienneet ylipapit ja fariseukset mitä heistä ajatella ja mitä tästä tulisi. (Apt 5:24)

Raamattu kertoo meille Aabrahamista ja hänen kahdesta pojastaan. Toinen hänen pojistaan syntyi orjattarelle, jonka hedelmätön Saara oli antanut Aabrahamille saadakseen hänestä jälkeläinen. Toinen Aabrahamin pojista syntyi myöhemmin Jumalan lupauksen mukaisesti Saaralle. Nyt Galatalaiskirjeen neljännessä luvussa kuvataan nämä kaksi Vaimoa kahdeksi liitoksi ihmisen ja Jumalan välille. Tässä kuvauksessa Haagar on Siinain vuori, jolta Jumalan laki annettiin Mooseksen kautta, ja joka synnyttää orjuuteen. Toinen Aabrahamin pojista, Isak, kuvaa sensijaan Pyhän Hengen armoliittoa, joka synnyttää vapauteen. Edelleen tässä Galatalaiskirjeen kohdassa sanotaan, että lihan mukaan, siis orjuuteen syntynyt vainoaa Hengen mukaan syntynyttä.
    Tämä Raamatun kuvaus oli elävää todellisuutta Jeesuksen toiminnassa ja tämä kuvaus tuli eläväksi todellisuudeksi myös apostolien päivinä. Silloiset ylipapit ja fariseukset pyrkivät pystyttämään vanhurskautensa lain kirjaimen ehdottomuuteen ja tällä lain kirjaimelta he kasasivat ihmisten kannettavaksi sellaisia taakkoja, joita edes he itse kyenneet kantamaan. Nyt kun Jumala oli toteuttanut Jeesuksen ja apostolien kautta Uuden Liiton, oli hän samalla sysännyt tämän vanhan lakiliiton syrjään, ja samalla hän oli sysännyt syrjään koko senaikaiset vanhaan lakiliittoon perustuvat Jumalanpalvelusmenot ja niiden toteuttajat. Tämä totuus oli selvyytenä apostoleille, jotka julistivat Jumalan vanhurskautta uskon kautta Jeesuksen nimeen ja vereen ja Jumalan Valtakuntaa, joka ei olisi jokin ulkonainen temppeli tai kirkkolaitos, vaan tämä Valtakunta olisi niiden ihmisten sydämissä, - jotka uskon kautta Jeesukseen Jumalan lapsiksi tulisivat ja joiden sydämiin vuodatettaisiin Jumalan Pyhä Henki. (Kts Room 8:9ss). Samalla, kun apostolit julistivat Jeesuksen ylösnousemusta kuolleista, apostolit julistivat, että kaikki ne, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta Jumalan lapsiksi tulisivat, saisivat elää ikuisesti Jeesuksen kanssa Jumalan valtakunnassa.
    Nyt tämä totuus ei ollut kirkastunut ylipapeille ja fariseuksille, jotka kuvailivat omasta mielestään oikean uskon puolesta. Samalla tämä totuus oli heille liian pelottava ja vaarallinen uskottavaksi sillä se merkitsi heidän virka-asemansa ja valtansa lopullista loppumista. Siispä nämä "orjuuden lapset" lähtivät määrätietoisesti taistelemaan apostolien julistusta vastaan kaikin keinoin, jopa veritekoja kaihtamatta. Siispä myös Pietari ja Johannes vietiin ylipappien ja hallitusmiesten kuultavaksi ja tuomittavaksi heidän sairaalle miehelle tehdyn hyvän työn vuoksi ja sen vuoksi, etteivä he lakanneet kielloista huolimatta julistamasta Jeesuksen ylösnousemista kuolleista. "Te olette täyttäneet koko Jerusalemin opetuksillanne". Ja Pietari sanoi: "Päättäkää itse, onko oikein Jumalan edessä kuunnella teitä enemmän kuin Jumalaa". Seurauksena oli, että apostolit perusteellisesti piestiin ja päästettiin menemään. Ja niin apostolit palasivat omiensa tykö iloisina siitä, että heidät oli katsottu arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden. Eivätkä he lakannet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta. (Apt 5:41-42).

Paavali - "ruttotauti ja metelinnostaja!"

Aikansa uhkui Saulus vihaa ja murhaa Jeesuksen seuraajia kohtaan. Tämä tarsolainen teltantekijä - vielä nuori mies - oli pätevä ja oppivainen kaveri, joka sai Gamalielin jalkojen juuressa parhaan mahdollisen opetuksen juutalaisuudesta ja edistyi opinnoissaan paremmin kuin kukaan aikalaisistaan. Saulukselle oli ilman muuta selvää, että hänen tuli taistella kaikin keinoin ilmennyttä Nasaretilaista harhaoppia ja kansanvillitystä vastaan. Siinä vaiheessa kun Stefanus - Herran todistaja - kivitettiin. oli Saulus paikalla ja huolehti näiden kivittäjien vaatteista. Kun sitten Saulus näki, että tämä Jeesuksen seuraajien vainoaminen oli ylipapeille mieleen, innostui hänkin asiasta ja lähti määrätietoisesti taistelemaan tätä Nasaretilaista harhaoppia - niinkuin hän luuli - vastaan. Samalla Saulus uskoi saavuttavansa kunniaa ja erityisaseman ylipappien ja hallitusmiesten taholta.

Kun sitten Saulus oli saanut Jerusalemissa paljon pahaa aikaan Jeesuksen seuraajien keskuudessa, pyysi hän ylipapeilta valtuudet matkustaa Damaskoon ja tuoda siellä olevat Jeesuksen seuraajat vangittuna Jerusalemiin.
    Kuitenkin Herran silmät olivat kaiken aikaa tarkanneet tämän kiivailijan edesottamuksia ja Jeesus oli päättänyt ottaa tämän kiivailijan kiinni ja opettaa hänelle Jumalan todellisen vanhurskauden syvimmät salaisuudet. Tällä Damaskon matkalla Jeesus otti sitten Saulus tarsolaisen todelliseen shokkihoitoon. "Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä; ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: SAUL, SAUL, MIKSI VAINOAT MINUA? Ja hän sanoi: Kuka olet Herra? Hän vastasi: 'MINÄ OLEN JEESUS, JOTA SINÄ VAINOAT... ".
    Tässä Herran hoidossa riisuttiin Saulus tarsolaiselta uljas farisealainen kaapu, ja tästä uljaasta matkanjohtajasta tuli nöyrä tien kyselijä, joka etsi taluttajaa päästäkseen määränsä päähän. Nyt Damaskoon ei ollut enää matkalla Jeesuksen seuraajien vainoaja ja vangitsija, vaan syntinen armon etsijä, joka Damaskoon tultuaan oli kolme päivää ja yötä polvistuneena rukoukseen syömättä mitään. Tämä kiivailijan nöyrtyminen parannukseen miellytti Jumalaa, joka antoi palvelijalleen Ananiakselle tehtäväksi mennä Suoran kadun varrella olevaan Juudaan taloon, jossa tämä tarsolainen oli rukoilemassa. Ananias menee Herran käskystä Sauluksen luo ja laskee kätensä hänen ylleen ja sanoo: "Veljeni Saul ... " Saulus tarsolainen saa jälleen näkönsä ja täyttyy Pyhällä Hengellä ja ruokaa nautittuaan hän vahvistuu ja kohta hän julistaa synagoogissa evankeliumia Jeesuksesta, että hän on Jumalan poika.

Saulus Tarsolaiselle käy myös niin, kuin hänen Mestarilleen Jeesukselle ja monille apostoleille ja Herran palvelijoille oli jo käynyt, ja joiden kohtaloa hän, Saulus, oli oikean uskon kiivailussaan ollut sinetöimässä. Myös Saulus tarsolaisesta tulee juutalaisten henkeen ja vereen asti vihaama "harhaopin opettaja ja kansan villitsijä", marttyyrien tien kulkija, jota juutalaiset Damaskos etsivät tappaakseen. Juutalaiset vartioitsivat yötä päivää Damaskin portteja saadakseen Saaliikseen kiinni ja tapetuksi.
    Jos hän, Saulus oli pysynyt ylipappien ja fariseusten hallitsemassa juutalaisessa lakiuskonnossa ja korostanut ylipappien, fariseusten ja muiden silloisten hallitusmiesten arvovaltaa ihmisten edessä, hän olisi pysynyt arvossa ja huomattavassa asemassa ihmisten silmissä. Kenties palkittu mitalein ja kunniakirjoin. Mutta nyt kun Saulus oli löytänyt todellisen Jumalan vanhurskauden Jeesuksessa, hänestä tulee vihattu ja vainottu marttyyrien tien kulkija, jonka jokaista askelta juutalaiset seuraavat saadakseen hänet tuhotuksi.

Tämä Saulus tarsolaisen Damaskon matka kesti kaikkiaan yli kolme vuotta ja huipentui siihen, että hänet laskettiin muurinaukosta köydellä alas ja lähetettiin Jerusalemiin. Juutalaisten vaino ja porttien vartiointi oli saavuttanut sen mittasuhteen, ettei muuta mahdollisuutta hänelle enää jäänyt.

Jerusalemissa tämä muuttunut mies julistaa voimallisesti evankeliumia Jeesuksesta - sitä uskoa, jota hän ennen hävitti - sekä väittelee hellenistien kanssa. Myös täällä häntä vastaan nousevat niin vihaiset ja väkevät voimat, että opetuslapset lähettävät hänet Kesareaan ja sieltä synnyinkaupunkiinsa Tarsoon.

Apostolien tekojen 13 luvussa kerrotaan, kuinka nyt Antiokiassa oleva uskovien opettaja kutsutaan Pyhän Hengen toimesta apostoliseen virkaan yhdessä Barnabaan kanssa. Täällä heidät siunataan kättenpäällepanenisen kautta tähän virkaan ja päästetään heidät lähtemään. Tästä alkaa Saulus tarsolaisen - nyt Paavalin apostolin tie. Tie, joka on myrskyisin mitä kellään toisella apostolilla on ollut. Mihin ikinä nämä Jeesuksen Kristuksen todistajat matkaavat, siellä syntyy valtavat kansankokoukset ja mellakat. Elävänä ja voimallisena kaikuu Paavalin ja Barnabaan julistus pakanakansojen keskellä. On niitä, jotka ottavat sanan halukkaasti vastaan ja löytävät armon ja uuden elämän Jeesuksessa Kristuksessa. Mutta aina on myös niitä - ennenkaikkea juutalaisia - jotka nousevat vastustamaan vihan ja vainon voimalla Paavalia ja Barnabasta. Aina on niin, että siellä missä Jumalan Sanan voimallisena saarnatäan, siellä toiset ihastuvat ja toiset vihastuvat. Jumalan Sana on elävä ja voimallinen, terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. Tämä Sana tunkeutuu ihmisen sisimpään asti, erottaa hengen ja sielun ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuntija ja tuomitsija. (Hebr 4:12).

Tämä oli elävää todellisuutta Paavalin uudessa elämässä ja toiminnassa, hänen toimiessaan hengen virassa apostolisen kutsumuksensa toteuttamiseksi. Paavalin ja Barnabaan tie kulki Pyhän Hengen johtamina paikkakunnalta toiselle ympäri koko silloisen Vähän Aasian. Alkajaisiksi apostolit purjehtivat Kyproon ja käytyään läpi koko saaren, he purjehtivat Pamfylian Bergeen, julistaen evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta. Bergestä tie kulki Pisidian Antiokiaan ja jälleen siellä he saarnasivat juutalaisten synagoogassa elävää ja voimallista evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, jonka kautta julistetaan ihmiselle syntien anteeksiantamus, ja että jokainen joka häneen uskoo, tulee vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta,, mistä he eivät olleet voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla. (Apt 13:38-39). Täällä apostolit saivat aluksi myönteisen vastaanoton ja seuraavana sapattina oli koko kaupunki kokoontunut kuulemaan apostolien julistusta. Tämä oli kuitenkin liikaa siellä oleville juutalaisille ja nämä nostivat vainon Paavalia ja Barnabasta vastaan ja ajoivat heidät pois alueiltansa. Tämän jälkeen apostolit menivät Ikoniin, jossa jälleen nousi vaino heitä kohtaan ja niin Paavali ja Barnabas pakenevat Lystraan ja Derbeen, ja niiden ympäristöön. Sanoma apostolien toiminnasta kantautui kaikkialle, minne ikinä he kulkivatkin. Aina kun juutalaiset kuulivat missä Paavali ja Barnabas kulkivat, sinne he lähettivät kansankiihottajia kiihottamäan pahanilkisia miehiä joutoväestä Paavalia ja Barnabasta vastaan. Ja aina syntyi mellakat ja myrskyiset kansankokoukset. Ja juutalaiset hammasta purren manasivat: "Nuo kaiken maailman villitsijät ovat tännekin tulleet".

Apostolien tekojen 16. luvussa kerrotaan kuinka Paavali on matkallaan tullut Samotralkeen ja Neapolin kautta Filippiin yhdessä kanssamatkaajansa Silaan kanssa. Täällä Filippissä on eräs palvelijatar, jossa on tietäjähenki, ja joka tämän hengen avulla hankkii ennustamisellaan suuria tuloja isännälleen. Tämän tietäjähengen Paavali ajaa Jeesuksen Kristuksen arvovallalla tästä palvelijattaresta ja se lähtee sillä hetkellä. Kuitenkin isäntä, jonka tulojen toivo näin loppuu, ottaa Paavalin ja Silaan kiinni ja vie heidät torille hallitusmiesten eteen. Täällä Paavali ja Silas perusteellisesti ruoskitaan ja heitetään sisimpään vankityrmään.

Vaan mitähän tapahtuu? Vaikertavatkohan pojat vaivojansa? Ei. Raamattu kertoo, että keskiyön aikaan Paavali ja Silas veisasivat ylistystä Jumalalle. Joku on sanonut, että tämä ylistyslaulu oli niin voimallista, että itse Jumala innostui lyömään bassoa ja seurauksena oli maanjäristys. Oli miten oli. Jokatapauksessa tämä maanjäristys tuli ja vankilan perustukset järkkyivät ja ovet avautuivat. Kohta tämän jälkeen vanginvartijana ollut kaveri löytää armon Jeesuksessa Kristuksessa ja vielä sen yön aikana hän, ja koko hänen perhekuntansa kastetaan. Ja syntyy suuri riemu siinä kodissa.

Jumala kuljettaa omiaan usein sellaisia teitä, jotka eivät ole lihalle ja verelle mieluisia, mutta Paavali oli heti alunpitäenkin lähtenyt siitä, ettei hän lihalta ja vereltä neuvoa kysynyt. Päivän tultua päälliköt lähettävät vankilaan sanan, että ne miehet on päästettävä menemään. Mutta Paavali ja Silas eivät lähteneet. "Tulkoon he itse päästämään meidät". Ja kauan saivat päälliköt suostutella, että Paavali ja Silas suostuivat vankilasta lähtemään.

Myöhemmin Paavali kirjoittaa näille filippiläisille: "...että voittaisin omakseni Kristuksen ja minut havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella; tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta. Jonka kaltaisella kuolemalla minä kuoleva olen." (Vanha käännös). Ja Paavali jatkaa: "Ei niin, että olisin sen jo saavuttanut tai että olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut". (Fil 3:8-12).

Paavalin tie kulki kaupungista kaupunkiin ja paikkakunnalta toiselle. Kaikkialla, missä ikinä hän vaelsi, kansa jakaantui kahtia. Toiset ottivat hänen julistuksensa ilolla vastaan tekivät parannuksen ja saivat uuden elämän ja Pyhän Hengen Voiman voimaksi matkalle, kestääkseen tulevat vainot ja marttyyrikuolemat. Mutta yhtä voimallisesti kuin toiset ottivat hänen sanansa vastaan, nousivat toiset vastustamaan ja vainoamaan häntä. Hänet kuljetettiin neuvostosta toiseen ja oikeudesta toiseen. Juutalaiset ylipapit ja fariseukset syyttivät häntä, milloin käskynhaltijan, milloin maaherran edessä: "Me olemme havainneet, että tämä mies on ruttotauti ja metelinnostaja kaikkien koko maailman juutalaisten keskuudessa ja nasaretilaisen lahkon päämies... " Jerusalemissa Paavalia vastaan nousee niin voimallinen salahanke, että hänet joudutaan kuljettamaan suuren sotajoukon vartioimana yötä myöten Kesareaan. Sieltä Paavalin matka kulkee monien haaksirikkojen kautta Roomaan keisari Neron vangiksi ja täältä Rooman vankeudesta Paavali kirjoittaa jäähyväiskirjeessään nuorelle Timoteukselle: "Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti. Sillä minut jo uhrataan ja minun lähtöni aika on tullut... Minä, olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä. eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat." (2. Tim 4:5-8).

Myöhemmin tämä kristikunnan historian elävin ja voimallisin pakanain apostoli laskee Neron sotilaiden edessä päänsä mestauspölkylle ja antaa lyödä päänsä poikki. Hän, Jeesuksen Kristuksen vanki, joka ei ollut voinut olla tottelematta taivaallista näkyä ja sitä voimaa, joka hänen sisimmässään häntä kuljetti, pääsee maallisen matkansa päähän ja pääsee muuttamaan tästä kuoleman ruumiista ja vaivojen laaksosta kirkkauden maahan. Sinne, johon hänen mestarinsa oli ennen häntä mennyt valmistamaan myös hänelle sijaa; ja johon niin monet jo ennen häntä muuttaneet uskollisena Jeesukselle Kristukselle. - Uskollisena aina marttyyrikuolemaan asti.

"Korkea armon kutsumus..."

Kun Jeesus lähti omana aikanaan toteuttaman Jumalan hyviä aivoituksia tämän ihmiskunnan keskellä, Jeesus lähti siitä totuudesta, että Jumala toimii täällä ajassa vain ihmisten kautta. Raamattu sanoo, että Jumala on Henki (Joh 4:24). Käytännössä tämä merkitsee sitä, että Jumala ei voi tehdä täällä ajassa mitään, ellei hänellä ole palveluksessaan niitä ihmisiä, jotka tahtovat häntä uskonkuuliaisuudessa palvella. Jumalalla on hyviä armon ja rakkauden aivoituksia kaikkia ihmisiä kohtaan. Mutta tämän Jumalan rakkauden täytyy kävellä täällä ihmisten keskuudessa kahdella jalalla, jotta sillä olisi käytännön merkitystä ja että ihmiset voisivat tämän Jumalan puhtaan rakkauden löytää. Ihmisille on puhuttava ihmisten kieltä ja jaksettava kantaa taakoitettu jen taakkaa, olla leskien ja orpojen tukena ja turvana, lohduttaa murheellisia, sairaita, kärsiviä jne.

Jeesus tuli ihmisten keskelle täynnä armoa ja totuutta. Kaikkialla missä hän vaelsi, hän kulki matalissa majoissa ja köyhien vähäosaisten ihmisten keskuudessa. Paransi sairaita ja antoi uuden elämän niin monille aikansa "särkyneille ihmisille", ihmisille, jotka olivat menettäneet uskon itseensä ja uskon elämäänsä ja kulkivat toivotonna ja ihmisten hylkäämänä. Jeesus toi puhtaan ja pyyteettömän Jumalan rakkauden heidän elämäänsä. Antoi toivon toivottomalle ja virvoitti henkisesti väsyneet ja alaspainetut ihmiset.
    Jo aivan ensimmäisistä toimintansa päivistä alkaen Jeesus lähti myös rakentamaan Jumalan valtakuntaa tämän ihmiskunnan keskuuteen. Sitä valtakuntaa, joka ei ollut kirkkolaitos tai jokin istituutio, vaan sitä Valtakuntaa, joka asuisi ihmisten sydämissä ja vaikuttaisi siellä Jumalan hyvien aivoitusten toteutumisen tämän ihmisen - Pyhän Hengen temppelin kautta. Tähän tarkoitukseen Jeesus kutsui opetuslapsia kaikkialta missä ikinä hän kulki. Kahdelletoista heistä hän antoi apostolin viran, mutta valtavan paljon oli sitten niitä, jotka ahkeroivat muissa rakkauden töissä. Tähän tehtävään hän kutsui myös Paavalin, jonka edesottamuksia edellä olemme seuranneet, ja tähän tehtävään hän on kutsunut ihmisiä kautta aikain aina meidän päiviimme asti.

Jeesus itse oli omana aikanaan mestarina omille opetuslapsilleen, jotka hänen ylösottamisensa jälkeen jatkoivat sitä rakkauden työtä, jonka Jeesus oli aloittanut. Tämän jälkeen Jeesus on ollut Paavalin ja kaikkien muiden todellisten Jumalan palvelijoiden mestarina. Näiden Jumalan palvelijoiden elämää on myös hallinneet Jeesuksen viitoittamat Jumalaiset periaatteet, joita tässä lyhyesti tarkastelemme:

1."älkää mukautuko tämän maailman ajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää, otollista ja täydellistä." (Room 12: 2).

Näissä sanoissa Paavali kuvaa lyhyesti sen kaikkein keskeisimmän periaatteen, joka Jeesuksen ja apostolien toimintaa on hallinnut. Koko luomakunnan historian ajan tämän maailman ruhtinas on ollut sotajalalla Jumalan vanhurskautta kohtaan. Milloin minkäkinlaisin juonin. Yksi ja kaikkein salakavalin juoni tällä ruhtinaalla on ollut, että se on vesittänyt Raamatun totuuksia ja muokannut niitä ihmismielen mukaiseen muotoon. (Esim. naispappeus). Kuitenkin Raamattu sanoo, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa kohtaan. Ihminen ei voi samalla kertaa elää tämän maailman menon mukaan ja olla Jumalan lapsi. Hän on joko sisällä Jumalan Valtakunnassa tai sitten ulkona kadotuksen lapsena. (Jumalan Valtakunta ei ole jokin kirkkolaitos, tietty uskonlahko tai uskonsuunta, vaan sydämessä asuva Pyhä Henki).

2. Uskollisuus totuudelle.

Apostoli Pietari sanoo ylipappien ja hallitusmiesten edessä, että, Jumala Antaa Pyhä Hengen niille, jotka häntä tottelevat. Tämän lisäksi Jeesus lupaa omilleen Totuuden Hengen, joka johtaa Jumalan palvelijat kaikkeen totuuteen.
    Meidän aikamme kristikansa elää ehkä kaikkein syvintä hajaannuksen aikaa mitä koskaan on ollut. On uskonsuuntia, lahkoja ja lohkoja joka suuntaan. On monenlaista oppia jne. Tämän keskeltä ihmisten on vaikea löytää sitä oikeaa uskoa. Ja totuus on, ettei maailmassa ole yhtään ainoaa oikeaa uskonsuuntaa. Jumalan Totuuden Henki johdattaa henkensä kautta omiaan totuuden teitä. Ja tälle totuudelle meidän on oltava uskollisia. Aikain saatossa me, jotka Jumalan totuutta rakastamme, kasvamme tämän totuuden tuntemisessa ja opimme ymmärtämään, mikä on Jumalan vanhurskauden mukaista ja mikä ei. Meidän on aina oltava valmiit hylkäämään kaikki väärät hurskaudet ja uskonnolliset muotomenot ja ojentauduttava sen totuuden mukaan, joka on sopusoinnussa Jumalan vanhurskauden kanssa.

3. Voittovoima.