SYYTTÄJÄLAITOKSEN TARKASTUKSET 2002

Orimattilan kihlakunnonviraston 23.10.2002

Riihimäen kihlakunnanviraston syytäjäosasto 8.11.2002

Varkauden seudun kihlakunnanviraston syyttäjäosasto 18.11.2002

Savonlinnan kihlakunnanviraston syyttäjäosasto 19.11.2002

Tarkastuskohteissa syyteharkinta-ajat olivat lyhyitä. Kaikissa tarkastuskohteissa pidettiin puutteena sitä, että syyttäjällä ei ollut oikeutta päästä poliisin rikostietojärjestelmään (RIKI).Ainakin jonkin asteinen tiedonsaanti esimerkiksi saman henkilön muista tutkinnassa tai muualla syyteharkinnassa olevista teoista auttaisi usein huomattavasti syyteharkinnan tekemistä. Tällaisen tiedon puuttuminen on toisaalta johtanut jopa virhearviointeihin.

Nykyistä rikosoikeudenkäyntijärjestelmää syyttäjät pitivät alioikeuksien hyvänä ja pääkäsittelyjä toimivina. Sen sijaan hovioikeuksien osalta puutteena pidettiin sitä, että jutut tulivat hovioikeuden suulliseen käsittelyyn liian pitkän ajan kuluttua itse tapahtumista. Tämä vaikutti etenkin todistusten luotettavuuteen.

Tarkastuskohteiden syyttäjät pitivät jo aikaisempaa yhteistoiminta-aluejärjestelmää hyvänä. Se tuki pienten syyttäjäyksiköiden toimintaa esimerkiksi silloin, kun syyteharkintaan tullut laaja juttu sitoi yhden syyttäjän työpanoksen pitkäksi aikaa. Tällöin voitiin saada apua yhteistoiminta-alueen toisesta syyttäjäyksiköstä. Tilanne oli sama esteellisyystapauksissa.

Valtakunnansyyttäjän ohjetta 'Seuraamusten määrääminen huumausaineiden käyttörikoksesta' (VKS: 2002:3) pidettiin hyvänä. Tarkastuskohteissa uskottiin, että käytäntö entisestään yhtenäistyy. Ohjeen liitteessä esitettyjä huumausaineiden määriä pidettiin pääkaupunkiseudun näkökulmasta laadittuina ja muuhun maahan nähden liian suurina. Taulukon määrät johtaisivat tarkastuskohteiden syyttäjien mielestä liian lievään käytäntöön muualla maassa.

Ratkaisuja

PAHOINPITELYRIKOKSEN SIIRTÄMINEN RANGAISTUSMÄÄRÄYSMENETTELYYN

Vanhempi konstaapeli (jäljempänä kantelija) kertoi kantelukirjoituksessaan, että hän oli toiminut tutkijana rikosasiassa, jota oli alun perin tutkittu törkeänä pahoinpitelynä. Myöhemmin tutkinnon jatkuessa rikosnimikkeeksi katsottiin pahoinpitely ja esitutkintapöytäkirja toimitettiin virallisena syyttäjänä asiassa toimineelle kihlakunnannimismiehelle. Tämä palautti jonkin ajon kuluttua esitutkinta-aineiston kantelijalle juttukansion kanteen tehdyin merkinnöin ja kehotuksin kirjoittaa asiasta kaksi rangaistusvaatimusilmoitusta siten, että teot kuvataan lievän pahoinpitelyn tunnusmerkistön mukaisiksi.

Kumpikin rikos oli kantelijan käsityksen mukaan pahoinpitely, koska kahta henkilöä oli pahoinpidelty lähes metrin mittaisilla koivukepeillä siten, että toinen jouduttiin viemään ambulanssilla terveyskeskukseen. Lisäksi teko oli täysin suunnitelmallinen toisten kotiin tunkeutuminen nimenomaan pahoinpitelytarkoituksessa. Kantelija kieltäytyi kirjoittamasta asiasta rangaistusvaatimusilmoituksia, koska hän olisi käsityksenä mukaan joutunut kirjoittamaan totuudenvastaiset teon kuvaukset. Kaiken lisäksi lievä pahoinpitely oli asianomistajarikos ja asianomistajat olivat kihlakunnannimismiehen suorittaman sovittelun jälkeen ilmoittaneet, ettei heillä ollut rangaistusvaatimusta asiassa.

Tilanne ajautui siihen, että kihlakunnannimismies kirjoitti itse kahteen rangaistusvaatimukseen teonkuvauksen jo antoi kummallekin pahoinpitelijälle lievästä pahoinpitelystä sakkorangaistuksen.

Syyttäjän ratkaisu

Kihlakunnannimismiehen tehtäviin Käsivarren kihlakunnan kihlakunnannimismiehenä kuuluu toimia sekä poliisilaitoksen ja ulosotto-osaton päällikkönä että virallisena syyttäjänä. Hän katsoo toimineensa asiassa virallisena syyttäjänä.

Kihlakunnannimismies päätti esitutkinta-asiakirjoihin perehdyttyään 3.11.1998 kutsua pahoinpitelyasian kaikki osapuolet nimismiehen kansliaan neuvottelemaan tapahtuneesta. Syynä menettelyyn oli se, että poliisi oli vuosien aikana joutunut käymään useita kertoja kotihälytyksellä asianosaisten luona näiden kotikylässä. Lisäksi hän halusi tietää, mistä asiassa perimmiltään oli kysymys. Esitutkintapöytäkirjan mukaan kenelläkään ei ollut pahoinpitelystä vaatimuksia.

Kaikki asianosaiset tulivat kihlakunnannimismiehen vastaanotolle 1.12.1998.Vajaan tunnin kestäneessä keskustelussa selvisi, että teon todellinen motiivi oli ollut erään osallisen yksityiselämästä levitetyt juorut ja huhut sekä osapuolten väliset riitaisuudet. Keskustelun aikana riitaisuudet sovittiin ja sen päätteeksi 'lyötiin vielä kättä päälle'.

Keskustelussa sovittiin myös, että jonkinlainen rangaistus pahoinpitelijöille oli paikallaan. Kukaan ei kuitenkaan halunnut asian viemistä oikeudenkäyntiin. Kihlakunnannimismies kertoo kaikkien palaveriin osallistuneiden katsoneen, että asiassa ei ollut sopivaa tehdä syyttämättäjättämispäätöstä vaan että jonkinlainen rangaistus oli paikallaan. Kun hänen käsityksensä mukaan sekä pahoinpitelyn että lievän pahoinpitelyn tunnusmerkistöt antoivat mahdollisuuden asian käsittelyyn rangaistusvaatimusmenettelyssä, sovittiin, että pahoinpitelijät saavat rangaistusvaatimuksena annettavan pienen sakon. Kaikki osapuolet poistuivat paikalta tyytyväisenä. Tekijät maksoivat myöhemmin sakkonsa. Tämän jälkeen poliisia ei ole enää tarvittu näissä asioissa kylässä, jossa asianosaiset asuivat.

Tekojen tunnusmerkistöstä (pahoinpitely vai lievä pahoinpitely)

Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan kysymyksessä oli tapaus, jossa kaksi henkilöä oli tunkeutunut asianomistajien asuntoon rikkomalla ulko-oven. Asianomistajia oli lyöty 70 senttimetrin pituisilla koivukepeillä seurauksin, että toisen ohimolle oli tullut noin 5 senttimetrin mittainen syvä haava jo takaraivolle noin 2 senttimetrin mittainen haava sekä käsivarteen voimakas mustelma ja toiselle vammoja olkapään seutuville. Ensiksi mainittu asianomistaja oli tuotu puolen yön aikoihin ambulanssilla Kolarin terveyskeskukseen ja siirretty ensiavun jälkeen edelleen ambulanssilla Muonion terveysasemalle tarkkailtavaksi.

Kihlakunnannimismiehen mukaan kumpaakin tekoa voitiin kokonaisuus, etenkin perusteena ollut huhujen levittäminen huomioon ottaen, pitää lievinä pahoinpitelyinä. Valtakunnansyyttäjä katsoi lausunnossaan, ettei pahoinpitelyitä tässä tapauksessa voitane pitää kokonaisuutena arvostellen lievinä.

Lievän jo tavallisen pahoinpitelyn tunnusmerkistöt lomittuvat keskenään jonkin verran. Teko voidaan tuomita pahoinpitelynä silloinkin kun teolla ei ole aiheutettu vammaa. Toisaalta tekoa voidaan pitää lievänä pahoinpitelynä silloinkin, kun siitä on aiheutunut ulkoinen vamma. Lievinä pahoinpitelyinä voidaan kuitenkin tuomita vain tekotavaltaan verraten vähäiset rikokset, esimerkiksi tönimiset joiden seurauksena uhri on kaatunut ja loukannut itsensä. Kun esillä olevassa tapauksessa otetaan huomioon, että pahoinpitelyjä edelsi asuntoon tunkeutuminen, että toinen pahoinpitelyn kohteista oli ollut tekohetkellä avuttomassa tilassa nukkumassa, että tekovälineinä oli käytetty melko vahvoja koivukeppejä jo että pahoinpitelystä oli aiheutunut kerrotut vammat, jotka ovat vaatineet haavojen ompelua ja liimaamista sekä käden tukemista lastalla pahoinpitelyjä ei voida pitää kokonaisuutena arvioiden lievinä.

AOA Raution käsityksen mukaan kihlakunnannimismies menetteli virheellisesti, kun hän arvioi teot lieviksi pahoinpitelyksi ja määräsi kantelijan kirjoittamaan rangaistusvaatimusilmoitukseen niitä vastaavan teonkuvauksen.

Oikeudesta määrätä rangaistusvaatimusilmoitus

Rangaistusmääräysmenettelystä annettua lakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 63/1993) todetaan lain 3 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa, että rangaistusvaatimuksen antaminen voi tulla ajankohtaiseksi myös silloin kun asia on toimitettu syyttäjälle sen harkitsemista varten, nostaako hän syytteen voi ei. Jos syyttäjä katsoo, että asiassa on noudatettava rangaistusmääräysmenettelyä, hän voi antaa mainitussa lainkohdassa tarkoitetulle virkamiehelle tehtäväksi rangaistusvaatimuksen antamisen.

Kihlakunnannimismiehellä on virallisena syyttäjänä sinänsä oikeus siirtää syyteharkinnassaan oleva asia käsiteltäväksi rangaistusmääräysmenettelyssä ja määrätä rangaistusvaatimusilmoitus annettavaksi.

Rangaistusmääräysmenettelyä voidaan kuitenkin käyttää vain tapauksissa, joissa teosta ei ole esillä olevien asianhaarojen varalta säädetty muuta tai ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Tässä tapauksessa teot olisi AOA:n käsityksen mukaan tullut arvioida pahoinpitelyiksi, joista voi rikoslain 21 luvun 5 §:n mukaan seurata huomattavasti pitempi eli enimmillään jopa kahden vuoden vankeusrangaistus. Tämän vuoksi kihlakunnannimismies ei olisi saanut siirtää asiaa rangaistusmääräysmenettelyyn. Hän menetteli asiassa rangaistusmääräysmenettelystä annetun lain 1 §:n vastaisesti.

Rangaistusmääräysmenettelyn käyttäminen olisi sinänsä muutoin ollut mahdollista sen jälkeen, kun asianomistajat olivat antaneet sen käyttämisen suostumuksensa. He olivat lisäksi ilmoittaneet, ettei heillä ollut asiassa korvausvaatimuksia.

Mahdollinen syyttämättäjättäminen

Kihlakunnannimismies totesi selvityksessään, että hänellä olisi sinänsä ollut mahdollisuus tehdä asiassa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 7 ja 8 §:n nojalla seuraamusluonteinen syyttämättäjättämispäätös. Hän päätyi kuitenkin, sakkorangaistuksen antamiseen rangaistusmääräysmenettelyssä, joka oli ankarampi seuraamus.

Seuraamusluonteisina syyttämättäjättämisperusteina on tässä yhteydessä arvioitava oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 7 §:n I kohdan vähäisyysperusteen ja 8 §:n 1 kohdan kohtuusperusteen soveltamismahdollisuutta.

Virallinen syyttäjä saa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 7 §:n 1 kohdan mukaan jättää syytteen nostamatta, milloin rikoksesta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko ja sitä on sen haitallisuus tai siitä ilmenevä tekijän syyllisyys huomioon ottaen kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisenä. Ratkaisevaa asiassa on vakiintunut tuomioistuinkäytäntö. Esillä olevista teoista olisi sinänsä saattanut päästä sakoilla. Vankeusrangaistuksen vaatimista ja tuomitsemista ei kuitenkaan voida tässä tapauksessa sulkea pois. Käytännössä vähäisyysperuste koskee yleiseltä luonteeltaan vähäisten rikosten lieviä tekomuotoja. (Näin Tapio Lappi-Seppälä: Rikosten seuraamukset s. 283).Vaikka tekijään kohdistunutta huhua voidaan pitää eräänlaisena provokaationa, joka vähentää tekijän syyllisyyttä ja moitittavuutta, ei syyttämättäjättäminen olisi AOA:n mielestä ollut tässä tapauksessa mahdollista vähäisyysperusteella, kun otetaan huomioon aiempana selostetut tekojen erityispiirteet etenkin tekoja edeltänyt harkinta, asuntoon tunkeutuminen, vahvojen keppien käyttö aseina sekä toisen pahoinpitelyn kohteen avuton tila.

Syyttäjä saa lisäksi oikeudenkäynnistä rikosasioista annetun lain 8 §:n I kohdan mukaan jättää syytteen nostamatta kohtuusperusteella, jos yleinen tai yksityinen etu ei muuta vaadi. Edellytyksenä on, että oikeudenkäyntiä ja rangaistusta on pidettävä kohtuuttomina tai tarkoituksettomina ottaen huomioon tekijän ja asianomistajan välillä saavutettu sovinto tai muu tekijän toiminta rikoksensa vaikutusten estämiseksi tai poistamiseksi, hänen henkilökohtaiset olonsa, rikoksesta hänelle aiheutuvat muut seuraukset, sosiaali- ja terveydenhuollon toimet tai muut seikat. Asianosaiset pääsivät esillä olevassa asiassa kihlakunnannimismiehen järjestämässä ja johtomassa tilaisuudessa eräänlaiseen sovintoon. Tällöin asianomistajat totesivat kuitenkin, että jokin seuraamus eli pieni sakko tuli tekijöille langettaa. Tällä sovinnolla ei AOA:n mielestä ollut ratkaisevaa merkitystä syyttämättäjättämistä harkittaessa. Asiakirjojen mukaan toisen asianomistajan kanssa oli sovittu myös vahingonkorvauksista. Toisella asianomistajalla ei ollut korvausvaatimuksia.

AOA:n käsityksen mukaan asiassa ei olisi ollut riittäviä perusteita syyttämättä jättämiselle. Oikea ratkaisu olisi ollut syytteen nostaminen kahdesta pahoinpitelystä.

AOA antoi kihlakunnannimismiehelle huomautuksen, kun tämä oli katsonut pahoinpitelyrikokset lieviksi pahoinpitelyiksi ja määrännyt ne käsiteltäväksi rangaistusmääräysmenettelyssä.

AOA Raution päätös 20.6.2002, dnro 21 0/4/99