Ruotsalainen virsirunoilija Hedvin Spegel runoilee 1600-luvulla:

"Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen.
Se turmaa ennustaapi, vie kansat kurjuuteen.
Ken Herran oikeutta, nyt täällä puolustaa,
ken Hänen vanhurskauttaan, nyt tahtoo julistaa.

Nyt viekas vilppi täällä, on noussut kunniaan.
On valhe vallan päällä, ja vääryys voimissaan.
Ei kuulla kurjan ääntä, ja köyhää sorretaan.
Ja lainkin rikkaat vääntää, vääryyttä puoltamaan".

Nämä Hedvin Spegelin sanoiksi muuntamat ajatukset olivat elävää todellisuutta Ruotsi-Suomessa 1600-luvulla ja nämä ovat todellisuutta myös tämän päivän Suomessa ja entistä enemmän ovat todellisuudeksi muuntumassa. Jopa siinä määrin, että koko laillisen yhteiskuntamme tulevaisuus on vaarantunut.

"Oikeudella kuningas maan pystyssä pitää", on maailman viisaimmaksi kuninkaaksi tunnustettu kuningas Salomo lausunut aikanaan ja tämä pätee kaikkiin kansakuntiin ja kaikkiin kuninkaisiin ja vallankäyttäjiin nähden. Tätä on aikojen saatossa tavoiteltu myös meillä Suomessa silloin kun kristillisillä arvoilla ja etiikalla on ollut arvoa ihmisten ajatustottumuksissa, lainsäädännössä ja lain käytäntöön soveltamisessa.
     Siihen aikaan kun "Saarijärven Paavon" arvot ja ihanteet, eli lähimmäisistä huolta kantava välittäminen, tai Lapissa tunnettu "erämaiden henki", ovat saaneet säädellä ihmisten käyttäytymistä ja toimintaa, on kaikilla ollut hyvä olla ja elämä köyhyydessäkin ollut rikasta ja elämisen arvoista. Samoin lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä on pyritty siihen, että todellinen oikeus toteutuu käytännössä riippumatta asianomaisen varallisuudesta, yhteiskunnallisesta arvostuksesta tai muista ihmisestä itsestään riippumattomista syistä. Yksi tällainen oikeuskäytännön eettisiä ohjeita korostava säännöstö on ollut Olaus Petrin 1500-luvulla kirjoittamat "Tuomarin ohjeet", jotka ovat hallinneet oikeuskäytäntöämme näihin päiviin asti ja kansakunta on menestynyt, kehittynyt ja kukoistanut. Mutta nyt. Nykyisessä lainsäädännössä, oikeuskäytännössä ja vallanpitäjien eettisessä ajattelussa nämä kristillisiin arvoihin perustuvat ihanteet näyttävät täysin unohtuneen.

Niin. Oikeudella kuningas maan pystyssä pitää, sanoi kuningas Salomo ja samaa oikeamielisyyttä vallankäytössään edusti myös presidentti Kekkonen omalla valtakaudellaan. Moni vanhempi muistaa presidentti Kekkosen monet myllykirjeet ja nootit, joilla presidenttimme pisti harhateilleen suistuneita pikkuvirkamiehiä ojennukseen. Moni muistaa kuinka Kekkonen runnasi Martti Miettusen hätätilahallituksen kun työttömien määrä ylitti 70.000, asutustilallisten valtion velat annettiin anteeksi Kekkosen aloitteesta ja moni pikkuvirkamiehen mielivallan uhriksi joutunut kansalainen sai asialleen oikeutuksen kirjoittamalla presidentti Kekkoselle. Kansalaisten asiat ja huolet olivat myös presidentti Kekkosen asioita ja huolia ja niinpä kansakunta kehittyi ja vaurastui nykyiseksi hyvinvointivaltioksi juuri presidentti Kekkosen valtakaudella.

Mutta sitten. Samainen kuningas Salomo on sanonut näinkin: "On onnettomuus se, minkä olen nähnyt auringon alla vallanpitäjistä lähtenyt erehdys".

Tämä vallanpitäjistä lähtenyt erehdys on ollut elävää todellisuutta maamme korkeimpien hallinto ja oikeusviranomaisten keskuudessa aina siitä lähtien kun presidentti Kekkosesta aika jätti ja alkoi presidentti Mauno Koiviston valtakausi ja nyt kansakuntamme lähihistoriaa tarkasteltaessa näyttää siltä, että vallanpitäjät eivät ole muuta tehneetkään kuin erehdyksiä.
     Presidentti Kekkosen valtakauden oikeuskäsitteitä edustanut oikeuskansleri Kai Korte taisteli 1980-luvulla määrätietoisesti talousrikollisuutta vastaan aina siihen asti kunnes presidentti Mauno Koivisto asettui hänen toimintaansa vastaan. Presidentti Koiviston näkemyksissä talousrikokset eivät olleet tutkimisen ja syyttämisen arvoisia asioita ja niinpä hänen ja oikeuskanslerin välit viilenivät. Samalla presidentti Koivisto lähti määrätietoisesti armahtamaan talousrikoksista jo tuomittuja. Eero Lattulan ja monet muut.
     Käytännössä tämä merkitsi myös sitä, että presidentti Koivisto oli tehnyt yhden suurimmista vallanpitäjän erehdyksistä, mitä Suomen presidentit, ehkä Risto Rytiä lukuun ottamatta, olivat koskaan tehneet. Näillä asenteillaan ja toimillaan presidentti Koivisto antoi moraalisen oikeutuksen sille keinottelujen ja talousrikosten vyörylle, minkä kouriin Suomen kansa sittemmin joutui ja joka on tuhonnut satojen tuhansien elämän totaalisesti; ja jonka jälkilaskuja maksavat tulevat sukupolvet aina kolmanteen ja neljänteen polveen asti. Samoin presidentti Koiviston edustama rötösherrojen armahtamismentaliteetti jatkui sittemmin Paavo Lipposen hallituksessa räikeimpänä esimerkkinä Ulf Sundqvistin tapaus, jossa pääministerin ja toisen valtionvarainministerin, Arja Alhon , aateveli sai anteeksi kymmenen miljoonan Korkeimmassa Oikeudessa tuomitun korvausvelan kun samaan aikaan tavallisilta kansalaisilta ja pienyrittäjiltä vietiin kohta tuhkatkin pesästä ilman minkäänlaista armoa tai anteeksiantoa ja kymmeniin tuhansiin nousee niiden pienyrittäjien luku, joiden omaisuus realisoitiin pilkkahinnalla. Kansalaisten omaisuus ei ollut enää Perustuslain säätämässä valtakunnan erityisessä suojelussa siitä tuli suoranaista vapaata ryöstösaalista, jota niin pankit kuin muutkin vapaasti hyödynsivät. Joissakin tapauksissa jopa miljoonien omaisuudet menivät muutamalla sadalla tuhannella markalla velkojapankin omaisuudeksi, jotka sitten pankki myi edelleen joko suhteilla tai muutoin korkeilla voitoilla.

Näin tuhottiin lukemattomien yksityisten kansalaisten ja pienyrittäjien ja heidän perheidensä elämä lopuksi ikää. Ja turhaan ei Hedvin Spegel runoile:

"Kas köyhän leivän syövät, nuo Jumalattomat.
He viatonta lyövät, ja häntä vainoovat.
He kurjaa ahdistaapi, kuin käärme kiukussaan.
Korvansa tukkeaapi, tuon raukan huudoilta.

He armotonna veivät, osuudet orpojen.
He söivät lesken leivät, on Herra nähnyt sen.
Hän vanhurskaasti kostaa, vääryyden tekijät.
Rankaisee ansiostaan, nuo viekkaat ryöstäjät."

Nyt ne kielteiset muutokset, jotka yhteiskuntamme henkisessä ilmapiirissä presidentti Koiviston myötävaikutuksella tapahtui, ovat heijastuneet kaikkeen oikeuskäytäntöön ja ajatteluun maassamme. Sen lisäksi, että jopa ilman omaa syytäänkin vaikeuksiin joutuneista kansalaisista ja pienyrittäjistä sekä heidän omaisuudestaan tuli lainsuojattomia ja oikeudettomia "haaskoja", joista osuuksia olivat ryöväämässä niin pankit kuin muutkin, koko viranomaistoiminnassa ja oikeuskäytännössä tapahtui huolestuttavaa luisumista kielteiseen suuntaan. Totuus ei ole enää itsestäänselvyys edes poliisin lausunnoissa eikä oikeus läheskään aina voita nykyisissä tuomioistuimissa. Lainsäädännössä ajauduttiin ennen näkemättömän lepsuilun tielle ja niinpä autovarkaista tehtiin "auton luvattomia käyttöönottajia" ja tuomiot muuntuivat sen mukaisesti. Samalla vietiin poliisilta mahdollisuudet jämerämpiin otteisiin juuri automurtojen ja autovarkauksien suhteen. Samoin toteutettu oikeuskäytännön uudistus loi edellytykset suoranaisille oikeusmurhille tuomioistuimissa. Nykyisistä käräjäoikeuksista kun ei löydy aina edes lautamiehiä, eikä siis myöskään lautamiesjärkeä, eli kansan oikeustajun ja ajatustottumusten tuntemusta ja niinpä jopa vastavalmistunut nuori notaari joutuu yksi ratkaisemaan sellaisiakin asioita, joissa tämä lautamiesjärki olisi tarpeen oikeudenmukaisen ratkaisun saamiseksi ja siten suoranaiset oikeusmurhat ovat hyvin todennäköisiä. Varsinkin, kun nuoren vastavalmistuneen naisnotaarin henkinen ryhti ei riitä nousemaan syyttäjän arvovaltaa vastaan.

Tarvitaan todellisia muutoksia ja muutoksen tekijöitä.

Suomalaiseen ajatustottumuksen on pesiytynyt lähes lähtemättömäksi yksi harha illuusio, jolla ei ole todellisuusvastetta. Eli kuvitelma siitä, että elämme sivistyneessä oikeusvaltiossa, jossa viranomaisten ja oikeusjärjestelmän toiminta on virheetöntä; ja jos joillakin yksilöillä on tässä suhteessa ongelmia, syyllistetään tämä yksilö. Ihmisten ajatusmaailmaan kun ei yleensä sovi, että esim. poliisi voisi virassaan valehdella tai että oikeusmurhia voisi maassamme tapahtua ja tämä asenne on ajanut hyvin ahtaalle ne yksilöihmiset, jotka ovat joutuneet viranomaisten valheiden, vääryyksien tai oikeusmurhien uhreiksi. Taistelemaan yksin oikeustajunsa kanssa lähes tuulimyllyjä vastaan. Kuten eräs surullisen kuuluisa ritari aikanaan.

Nykyisessä tilanteessa maassamme tarvitaan kaikilla tahoilla asioiden uudelleen arviointia ja silmien avautumista sille, mitä maassamme todellisuudessa tapahtuu. Jos jo hiihtäjien doping-käryt Lahden kisoissa oli kansallinen häpeämme, niin vielä suurempi kansallinen häpeämme ja kansallinen onnettomuutemme ovat vääryyksien, viranomaisten virkarikosten ja oikeusmurhien uhriksi joutuneet sadat tuhannet kansalaiset kaikkialla Suomessa. Siitäkin huolimatta, että nämä on pyritty kuoliaaksi vaientamaan.
     Kansakunta, samoin kuin yksilökansalaisetkin, voivat rakentaa tulevaisuutensa vain menneisyytensä perustukselle; ja niin kauan kuin näinkin suuren joukon satojen tuhansien ihmisten elämä ja tulevaisuus on murskattu vääryyksillä, virkarikoksilla ja oikeusmurhilla, kansakunnallamme ei ole tulevaisuutta ennen kuin tämä kansallinen häpeämme on saatu hoidetuksi ja vääryyttä kärsineet oikeutuksen asialleen ja myös takaisin sen, minkä ovat vääryydellä menettäneet.
     Yksi porsaanreikä, minkä kautta moni keplottelija ja vääryyden tekijä on vastuustaan luistanut, ovat vanhentumissäännökset. Kuitenkin, kun on kysymyksessä yksilöön kohdistuneet raskaat vääryydet, näillä ei tule, eikä saa, olla minkäänlaisia vanhentumissäännöksiä. Totuuden on tultava esiin ja oikeuden voitettava niin kauan kuin elämää on ja myös vääryyden uhriksi joutuneiden perillisillä on oltava oikeus asioiden korjaamiseen ja oikeuden voittoon viemiseen silloin kun itse uhrin aika on jo jättänyt.

Suomen kansalla on kaikki mahdollisuudet uuteen nousuun ja uuteen kukoistukseen mutta tämä voi tapahtua vain menneisyyden painolastien kuntoon saattamisen jälkeen. Kansalaisten on pystyttävä uskomaan oikeuden toimivuuteen maassamme, on pystyttävä luottamaan siihen, että vastaisuudessa kansalaisten omaisuus on valtakunnan erityisessä suojeluksessa; ja ettei vastaisuudessa se, minkä rehellisellä työllä ja yrittämisellä on hankkinut, jälleen kerran joutuisi ryövärien ryöstösaaliiksi niin kuin menneinä aikoina on tuhansille ja taas tuhansille tapahtunut.
     Tarvitaan siis todellisia muutoksia yhteiskunnallisessa ajattelussa ja niitä oikeamielisiä kunnian miehiä ja naisia, jotka nämä muutokset käytännössä toteuttavat. Erityisesti valppautta ja määrätietoisia otteita valtaa käyttävien ja viranomaisten taholta tarvitaan siitäkin syystä, että kotoisten keinottelijoiden ja väärintekijöiden lisäksi kansainvälinen rikollisuus, Itämafia ja muut, ovat ulottaneet lonkeronsa maahamme ja ovat imemässä kansallista elinvoimaamme ja tuhoamassa tulevaisuuttamme.

Sodankylässä 30.7.2003
Leo Salmela