Arvoisat Presidenttiehdokkaat!

Ihmiskunnan vuosituhantinen historia on todistanut yhä uudelleen ja uudelleen sen, että jokaisen menestyvän ja kukoistavan kansakunnan menestyksen ja kukoistuksen lähtökohtana on ollut yhteis­kuntarauha ja kansalaisten henkinen hyvinvointi. Se, että kansalaiset ovat kokeneet yhteiskunnalli­seen asemaan, varallisuuteen tai muihin ihmisestä riippumattomiin tekijöihin katsomatta kansakun­nan turvalliseksi ja oikeudenmukaiseksi henkiseksi kodiksi, jossa haluaa ahkeroida käden ja hengen töin oman ja koko kansakunnan paremman tulevaisuuden hyväksi.

Käytännössä tämä vaatii sitä, että kansakunnan johtajien todellisen sydämenasian tulee olla huolehtia jokaisen kansalaisen ulkoisesta ja myös henkisestä hyvinvoinnista. Henkisen hyvinvoinnin kannalta yksi keskeisimpiä tekijöitä on kansalaisen ihmisarvon, ihmisoikeuksien ja oikeusturvan toteutuminen yhteiskunnassa. Erityisen merkittävää tämä on niiden kansalaisten kohdalla, jotka eivät terveydenti­lansa, varattomuutensa tai muiden syiden vuoksi pysty itse asiaansa edustamaan ja oikeuksiaan puolustamaan. Itse asiassa kansakunnan sivistys mitataan sen mukaan, miten hyvin se pystyy tur­vaamaan vähempiosaisten ihmisarvon, ihmisoikeudet sekä lain ja oikeuden suojan. Näin oli jo vuo­situhansia sitten Israelissa, missä äiti neuvoo nuorta kuninkaansa valittua poikaansa: ”Avaa suusi mykän hyväksi, oikeuden hankkimiseksi kaikille sortuville.  Avaa suusi, tuomitse oikein, hanki kurjalle ja köyhälle oikeus.” Eli jo silloin ymmärrettiin, että kansakunnan menestys ja kukoistus voi rakentua vain yksilökansalaisten oikeuksien toteutumisen ja siihen perustuvan yhteiskuntarauhan perustukselle.

Näin oli myös presidentti Kekkosen valtakaudella ja valtaosin vielä nytkin Suomen kansa muistaa suurta kunnioitusta tuntien presidentti Kekkosen todellisena maan isänä, joka ahkeroi myös pienten ihmisten oikeuksien puolesta. Ja näin pitäisi olla edelleenkin, mutta kun ei. Sen jälkeen kun presi­dentti Kekkosen voimat hiipuivat ja alkoi presidentti Koiviston valtakausi, kansakuntamme lähti todelliseen syöksykierteeseen ja tuhon tielle, jota on jatkunut näihin päiviin asti ja jatkuu edelleen ja näyttääkin siltä, että nykyinen maamme valtaeliitti on kiinnostunut vain oman ja optio-miljonäärien ennestäänkin lihavan kukkaron paisuttamisesta ja ”rötösherrojen” armahtamisesta kun taas tavalliset kansalaiset saavat unohdettuina ja hylättyinä pärjätä kukin tavallaan. Ilman, että kukaan heistä välit­tää ja heidän kohtaloistaan huolta ja murhetta kantaa.

”Et oikeus on pilkka”.

Yksi nykyisen poliittisen valtaeliitin aikaansaannoksia oli oikeuskäytäntömme uudistaminen. Voi olla, että tälläkin pyrittiin oikeudenmukaisempaan yhteiskuntaan, mutta lopputulos on kaikkea muuta.

Oikeuskäytännöstämme tehtiin niin monimutkainen, ettei ilman kalliita asianajajia pärjää enää tuo­mioistuimissa pienimmissäkään jutuissa. Valtion kustantaman oikeusavuin sektoria tosin laajennet­tiin, mutta samalla säädettiin omavastuuosuus asianajokuluista. Tätä omavastuuosuutta määriteltä­essä otetaan nyt myös puolison tulot huomioon ja niinpä muutaman sadan euron eläketuloilla elävän omavastuuosuus voi nousta jopa lähelle sataa prosenttia silloinkin kun puoliso ei ole velvollinen osallistumaan toisen puolison henkilökohtaisiin oikeudenkäyntikuluihin.

Käytännössä tämä on johtanut siihen, että tavalliset keskivertokansalaiset eivät pysty käräjäoike­uksien kautta oikeuksiaan peräämään ja niinpä oikeusjärjestelmämme toimii pääasiassa varattomien ammattirikollisten tahi sitten hyväosaisten toimintasektorina sekä asianajajien rahastuksen temmel­lyskenttänä eivätkä kansalaisten mahdollisuudet ole enää tasavertaisia lain edessä.

Hyvin yleisesti ymmärretään; ja joka myös niin Perustuslaissa kuin Rikoslaissakin on säädetty, että kansalaisten yksityinen omaisuus nauttii yhteiskunnan erityistä suojelua, ja että syyllistytään rikok­seen mikäli kajotaan toisen omaisuuteen vastoin omistajan tahtoa. Rikosoikeuden piirissä tämä toi­mii pääsääntöisesti käytännössä, mutta ei toimi käytännössä enää silloin kun pankit, verottaja tai muut saamamiehet lähtevät ulosottoteitse realisoimaan maksuvaikeuksiin joutuneen omaisuutta. Varsinkin viime vuosikymmenen laman seurauksena kymmenet tuhannet kansalaiset menettivät jopa useiden sukupolvien uurastuksen tuloksena saavutetun omaisuuden pankkien suoranaisena ryös­tösaaliina. Näitä tapauksia löytyy kaikkialta maastamme, mutta ehkä järkyttävin kuulemani tapaus löytyy Savosta:

Oli yksityisyrittäjä, joka oli joutunut hankauksiin paikallisen kunnan johdon kanssa. Tämän seurauksena verottaja haki yrittäjän konkurssiin. Yrittäjällä oli sisävesilaiva kiinnelainan va­kuutena ja tälle laivalle oli ollut ostaja, joka olisi maksanut käteisellä 3 miljoonaa markkaa, jolla summalla yrittäjä olisi selviytynyt niin veroista kuin kiinnelainoistaankin ja käteen olisi jäänyt vielä sievoinen summa. Velkojapankki ei ollut kuitenkaan antanut myyntilupaa ja niinpä laiva oli myyty pakkohuutokaupalla, jossa velkojapankki oli ainoana huutajana maksanut lai­vasta 50.000 mk ja myynyt välittömästi laivan edelleen 3 miljoonalla.

      Tapahtuneen johdosta yrittäjä oli hakenut oikeutta aina hovioikeudesta saakka. Hovioikeus oli todennut ulosottomiehen toimineen virheellisesti, mutta jättänyt tuomitsematta ja tuominnut sitä vastoin yrittäjän maksamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.

Tämä on yksi järkyttävä esimerkki nykyisen poliittisen valtaeliitin johtamasta Suomesta ja näitä vastaavia esimerkkejä löytyy maastamme kymmeniä tuhansia; ja joiden seurauksena jopa tuhannet ihmiset päättivät päivänsä sairaan yhteiskunnan puolustuskyvyttöminä uhreina.

Demokraattisen yhteiskunnan keskeisiä kulmakiviä on sanan ja mielipiteen ilmaisun vapaus ja jokai­sen kansalaisen oikeus vaikuttaa yhteiskunnassa tapahtuvaan kehitykseen. Myös siihen, mihin suun­taan virkamiesmoraali on kehittymässä. Nämä oikeudet on kirjattu maamme Perustuslakiin ja erityi­sen merkittäväksi nämä oikeudet ovat tulleet nyt kun Suomi on ratifioinut kansainväliset ihmisoike­ussopimukset ja EN:n jäsenmaana on riippuvainen myös Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätöksistä.

Eurooppalaisessa oikeuskäytännössä sananvapaus on viranomaiskritiikin perusta ja samaa todis­taa myös maamme Rikoslain 24 luvun 9 §, missä säädetään, että viranomaisten virkatoimien arvos­telu ei ole kunnianloukkausta ellei tämä selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää kohtuutena. Samoin mainitun lain 8 § säätää; ja joka näkyy myös Julkisen sanan neuvoston ratkaisuissa, että viran­omaisten yksityisyyden suojaa voidaan julkisessa sanassa raottaa mikäli tällä on huomattava yhteis­kunnallinen merkitys.

Näin siis säätävät kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja näin säätää maamme lainsäädäntö, mutta arkitodellisuus on maassamme kokonaan toinen. Otan esimerkin:

Oli kaveri, joka rajussa liikenneonnettomuudessa menetti lopullisesti terveytensä. Neliraaja­halvautuneena liikuntakyky oli heikko sekä vasemman keuhkon ruttaantumisen ja äänihuuli­halvauksen seurauksena myös puhuminen hyvin vaikeaa. Nyt kun kaveri ei pystynyt mitenkään omia oikeuksiaan puolustamaan, hänestä tuli runsas kymmenen vuotta sitten ympäristön ta­holta puolustuskyvytön uhri, jonka ihmisarvoa, ihmisoikeuksia ja lopulta myös laillisia oikeuk­sia loukattiin niin yksityisten kuin paikallisten viranomaistenkin toimesta räikeällä tavalla. Vuosien ajan invalidi kävi voimallista taistelua omien oikeuksiensa puolesta ensin paikallisella tasolla ja sittemmin kaikki mahdolliset viranomaistahot läpi käyden aina eduskunnan oikeus­asiamiestä, oikeuskanslerin virastoa ja sisäasiainministeriön poliisiosastoa myöten. Mutta tur­haan ja niinpä invalidi joutui täysin lainsuojattomaan asemaan.

No. Invalidilla oli oma Pariisissa rekisteröity lehti, jota toimitti pyörätuolissa istuen ja omilla eläketuloillaan kustantaen. Nyt kun oli itse joutunut kokemaan ihmisten kielteiset asenteet ja tämän oikeusvaltion nurjan puolen, tuli invalidien, vanhusten ja vammaisten sekä muiden vä­häosaisten oikeuksien puolustaminen keskeiseksi teemaksi lehtityössä, jossa tarkoituksessa hän kertoi havaintoesimerkkeinä omista kokemuksistaan niin yksityisten kuin eri viranomais­tenkin taholta.

Lehtityössään invalidi toimi täysin sopusoinnussa maamme lainsäädännön sekä kansainvä­listen ihmisoikeussopimusten kanssa sekä huomioiden myös Julkisen sanan neuvoston sekä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätökset. Eli missään vaiheessa invalidi ei tiennyt syyllistyneensä mihinkään rikokseen.

Asiassa kävi kuitenkin niin, että eräs virkansa menettänyt paikallinen poliisi intoutui teh­tailemaan lukuisia rikosilmoituksia ja vaati invalidilta 56.000 euroa (n. 330.000 Suomen mark­kaa) henkisistä kärsimyksistään. Osittain esitutkinnan suoritti paikallinen poliisi ja kun asian­omistajana oli entinen poliisi, paikallinen syyttäjä nosti syytteen ja paikallinen tuomioistuin tuomitsi ihmisoikeuksia puolustaneen invalidin 7 kk ehdolliseen vankeuteen ja maksamaan yli 32.000 euroa (noin 200.000 Suomen markkaa) korvauksia, joita nyt uhataan ulosmitata invali­din 740 euron kuukausieläkkeistä, vieläpä ilman lainvoimaista tuomiota ja oikeusministeri Jo­hannes Koskisen hiljaisen hyväksymisen saattamana.

Eli tätä on arkitodellisuus tämän päivän Suomessa eikä poikkea enää millään tavalla Venäjän tilan­teesta, missä kaikki viranomaisten toimintaa arvostelevat julkaisut vaiennetaan, päätoimittajia sullo­taan vankiloihin ja ihmisoikeusaktivisteja mielisairaaloihin. Koomillista tässä on myös se, että Heidi Hautala kiinnitti viime keväänä vakavaa huomiota sananvapauden ja ihmisoikeuksien toteutumiseen Venäjällä, mutta ei ole tippaakaan kiinnostunut vastaaviin ongelmiin Suomessa vaikka näistä on häntä informoitu. Samoin presidenttiehdokas Timo Soini, Turkin EU-jäsenyyttä vastustaessaan, moittii Turkin ihmisoikeustilannetta, mutta on presidentti Tarja Halosen tavoin ummistanut silmänsä ja korvansa Suomessa tapahtuvilta ihmisoikeusrikkomuksilta. Todellisuus tämän päivän Suomesta on, ja jonka jopa sadat tuhannet kansalaiset ovat joutuneet omakohtaisesti kokemaan, että Suomi ei täytä nykyisellään EU-kriteereitä eikä ole mikään EN:n ihannejäsenmaa.

Kuningas Daavidin jokainen tietää. Daavid harhaili ennen valtaistuimelleen nousemista vuosien ajan erämaissa etsittynä henkipattona. Seuranaan hänellä oli monisatapäinen miesjoukko, velkaantunutta ja katkeroitunutta väkeä, joiden johtajaksi Daavid ryhtyi. Nämä velkaantuneet ja katkeroituneet mie­het todistavat kuningas Saulin hallintokauden vääryyksistä ja kansalaisten oikeuksien loukkauksista, joilla koko kansakunta oli ajettu totaaliseen tuhoon. Daavid edusti oikeamielisyyttä ja kansan uutta toivoa ja niinpä hän lopulta nousi valtavien kansanjoukkojen suosion saattelemana valtaistuimelle ja tästä alkoi kansakunnan uuden nousun ja kukoistuksen kausi.

Tämän päivän maamme poliittista valtaeliittiä voidaan täysin verrata kuningas Saulin väärämieliseen hallintokauteen, jossa ahkeroidaan vain omaa valta-asemaa ja hyväosaisten menestystä; mutta jossa kansa on jätetty täysin heitteille. Lähiviikot ja kuukaudet osoittavat sen, löytyykö nykyisten presi­denttiehdokkaiden joukosta ainuttakaan Daavidiin verrattavaa oikeamielistä johtajaa, joka pystyy tarjoamaan jopa sadoille tuhansille syrjäytyneille ja ahdistuneille kansalaisille uuden toivon ja uuden elämän ja yrittämisen mahdollisuudet; ja jonka kansa tulisi valtaistuimelle kohottamaan, vai jatkaako nykyinen turmiollinen valtaeliitti aina siihen asti, että oikeusvaltiomme viimeisetkin rippeet on ro­mutettu.

Sodankylässä 13.10.2005
Leo Salmela