Venäjä ei kirjoita historiaa uudelleen

1. Poliitikkojen ja julkisen sanan totuuskäsitteet

Kaikkihan sen tietävät, että puoluepolitiikka on umpikieroa touhua, josta totuutta ja oikeutta on turha lähteä edes etsimään. Kaikki mielipiteet ja ratkaisut kun muuntuvat aina sen mukaan, miten nämä palvelevat yksittäisen poliitikon tai puolueen imagoa ja valtapyrkimyksiä tahi aatetovereiden etuja. Rivipoliitikoille tai rivikansanedustajille tämä kieroilu on jo niin syvälle iskostunut, että sitä on toivotonta edes yrittää muuksi muuttaa. Sen sijaan silloin kun on kysymys maamme johtavista poliitikoista, presidentistä ja ministereistä, tällaisia totuuden muunteluja ja suoranaisia valheita ei pidä läpi sormien katsoa. Varsinkaan silloin kun nämä heijastelevat maamme ulkopoliittisiin suhteisiin ja sen myötä kansakuntamme kohtaloihin.
     Yksi tällainen Tasavallan Presidentin omituinen totuuskäsite oli kun presidentti Ahtisaari sanoi aikanaan uudenvuoden puheessaan: "Suomen itsenäisyys on vahvistunut EU:hun liittymisen myötä". Nyt jokainen asioita seuraava ja ajatteleva kansalainen joutui toteamaan, että presidentti Ahtisaari puhui lööperiä tai sitten hän ei edes tajua mitä on kansakunnan itsenäisyys. Totuus kun on, että EU:n myötä Suomi menetti kansallista päätäntävaltaansa siinä määrin, että Suomea ei voida enää pitää itsenäisenä ja vapaana kansakuntana.

Toinen yhtä omituinen ja kyseenalainen lausuma oli kun presidentti Tarja Halonen esitti Ranskan matkallaan, että toisessa maailmansodassa Suomi kävi erillistä sotaansa Neuvostoliittoa vastaan. Nyt kun tämä presidentti Halosen käsittämätön lausunto on herättänyt huomiota kaikkialla maailmalla, etenkin itäisessä naapurissamme, ja on synnyttänyt keskustelua myös meillä Suomessa Lapin Kansan päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikulasta lähtien, (Lapin Kansan pääkirjoitus maaliskuun alkupuolella) asiaa on syytä tarkastella vähän lähemmin.

2. Suomi - Saksan liittolaisena

Kaiketi jokainen tietää sen, että talvisodassa Suomi kävi täysin erillistä sotaansa torjuessaan valtavan ylivoiman omaavan Puna-armeijan hyökkäyksen. Syyllisyytensä tähän oikeudettomaan hyökkäykseen nykyinen Venäjä on joitakin aikoja sitten rehdisti tunnustanut, mutta samaa tosiasioiden ja syyllisyytensä tunnustamisen kykyä ei näytä löytyvän nykyiseltä presidentiltämme enempää kuin päätoimittaja Tuomi-Nikulaltakaan.
     Olkoonkin, että talvisodan rauhanehtoina luovutetut maa-alueet ja koettu vääryys antoivat Suomelle moraalisen oikeutuksen pyrkiä korjaamaan vääryydet ja ottamaan se, mikä Suomelle oli kuulunut, tämä Suomen moraalinen oikeus päättyi kuitenkin talvisotaa edeltäneelle rajalle ja tästä alkoi Suomen fasistinen hyökkäyssota Hitlerin liittolaisena Neuvostoliiton tuhoamiseksi eikä jatkosota ollut siis mikään Suomen Saksasta riippumaton erillissota.

Jos ajatellaan sitä tilannetta, joka talvisodan jälkeen vallitsi niin Suomella ei olisi ollut yksin mitään mahdollisuuksia hyökkäyssotaan Neuvostoliittoa vastaan ja vakaa käsitykseni on, että ilman Saksan operaatio Barbarossaa koko jatkosotaa ei koskaan olisi syttynyt. Suomi olisi säästynyt kymmeniltä tuhansilta kaatuneilta ja vähintään saman verran sotainvalideilta sekä suunnattomilta sotakorvauksilta. Mutta kun ei. Saksa aloitti hyökkäyssotansa Neuvostoliiton tuhoamiseksi 22.6.1941 ja samana päivänä suomalaiset sukellusveneet olivat miinoittamassa yhdessä saksalaisten kanssa Viron rannikkoa ja näin Suomi oli sotaliittolainen tästä päivästä alkaen ja Hitler puhui täyttä totta kuuluttaessaan Suomen liittolaisekseen.
     Tämän miinoitusyhteistyön lisäksi Suomen maaperällä oli yli 200.000 saksalaista sotilasta, jotka ottivat rintamavastuun Kajaanista Jäämerelle ulottuvalla rintamaosalla. Mutta tämä saksalainen vuoristoarmeija ei ollut täällä puolustamassa Suomea. Tämän tarkoitus oli hyökätä Suomen kautta Muurmanskiin ja katkaista Neuvostoliiton yhteydet Jäämerelle, jonka yhteyden kautta länsivaltojen sotilaallista apua kuljetettiin neuvostoarmeijalle. Muistissani on myös tieto siitä, että joitakin suomalaisia joukko-osastoja oli tällöin alistettuna saksalaiselle armeijakunnalle. Eli kovin outoa touhua mikäli Suomi olisi todella käynyt omaa erillissotaansa.
     Edelleen erittäin läheisistä liittolaissuhteista Suomen ja Saksan välillä kertoo sekin, että Suomesta lähetettiin kansalaisia tuhottavaksi Saksan keskitysleireillä; kuin myös se, että suomalaisille joukoille antautuneita neuvostoliittolaisia sotavankeja luovutettiin saksalaisten käsiin. Sivulla 4 on juttua siitä, että lapsuudenkotini sijaitsi entisellä saksalaisten ylläpitämällä venäläisten sotavankien leirialueella. Isäni oli tavannut muutamia näistä vangeista, joista jotkut olivat osanneet puhua myös suomen kieltä ja olivat kertoneet antautuneensa suomalaisille ja olivat ihmetelleet sitä, että olivat päätyneet saksalaisten - raakalaisten - käsiin.

Nämä muutamat edellä esille tuodut näkökohdat riittävät osoittamaan sen, että Suomi ei käynyt mitään erillistä sotaansa vaan oli sitoutunut täysin aseveljeyden hengessä Saksan sotapyrkimyksiin. Oman piirteensä Suomen hyökkäyssotaan tuo sekin kaplakka, joka oli käyty Syvärin rannalla:
     Siellä muutamat suomalaiset joukko-osastot olivat kieltäytynet hyökkäämästä Syvärin yli sillä seurauksella, että asian johdosta oli suoritettu kuulustelu, jossa jokaiselta sotilaalta oli kysytty erikseen, totteleeko käskyjä vaiko ei ja vastaus oli kirjattu kirjaan. Nyt kun tässä tilanteessa sotilaalla oli ollut täsmälleen kaksi vaihtoehtoa; joko totella annettuja käskyjä tai teloitetaan siltä paikalta, oli jokainen sotilas ilmoittanut tottelevansa käskyjä ja niin hyökkäyssota jatkui myös Syvärin yli.
     Eli Venäjä ei todellakaan kirjoita historiaa uudelleen. Tätä historian uudelleenkirjoittamista yritti niin presidentti Halonen kuin päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikulakin yhdessä monien muiden kanssa ja nyt kun tällä on kielteinen vaikutus naapurisuhteisiimme, on jokaisen vastuuntuntoisen kansalaisen syytä pitää hengen aistinsa hereillä ja tarttua ajoissa asiain kulkuun, jottei näitä poliitikkojen ja julkisen sanan virheitä, harhakuvia ja valheita tarvitse lähteä taas kerran ase kädessä puolustamaan.

3. Marsalkka Mannerheim - "vastarannan kiiski" ja Suomen pelastaja.

Jos olikin niin, että Suomen poliittinen johto oli liittoutunut Saksan kanssa ja oli Hitlerin hännystelijä niin marsalkka Mannerheim oli kokonaan toista maata - todellinen vastarannan kiiski monissa Hitlerin ja maamme poliittisen johdon pyrkimyksissä.

Merkittävänä tekijänä tässä Mannerheimin vastahankaisuudessa oli ensinnäkin se, että hän sen lisäksi, että oli päättäväinen ja määrätietoinen persoona, hän oli saanut, toisin kuin Saksassa koulutetut jääkärit, sotilaskoulutuksensa tsaarin Venäjällä Nikolain ratsuväkikoulussa vuosina 1887-1889, saanut tulikasteensa Venäjän ja Japanin sodassa Mantsuriassa 1904-1905 ja toiminut kaikkiaan 30 vuotta tsaarin armeijan palveluksessa. Tämän lisäksi oli tutkimusmatkallaan ratsastanut Venäjän halki aina Pekingiin asti ja tunsi ne ulottuvuudet ja realiteetit, jotka itärajamme takana vallitsi ja realistina ymmärsi myös, että Saksan voitto ei ollut niinkään kirkossa kuulutettu.

Toiseksi. Siinä vaiheessa kun tsaarin vallan kukistuttua ja Suomen itsenäistyttyä Mannerheim palasi 18.12.1917 Suomeen, Suomessa vallitsi voimakas saksalaismielisyys ja Mannerheim joutui heti alusta alkaen napit vastakkain saksalaismielisen valtiojohdon ja mm. jääkäriliikkeen kanssa. Maaliskuussa 1918 Mannerheim vastusti saksalaisten joukkojen tuloa Suomeen, mutta taipui senaatin tahtoon sillä ehdolla, että nämä joukot alistetaan hänen komentoonsa.
     Toukokuun 16 päivänä kenraali Mannerheim marssi voitonparaatissa talonpoikaisarmeijoineen Helsinkiin, mutta oli jo pari viikkoa myöhemmin jälleen ristiriidassa senaatin kanssa sen johdosta, että senaatti oli päättänyt järjestää Suomen armeijan saksalaisten määräysten mukaan. Tässä järjestelyssä Mannerheim olisi joutunut nimellisenä armeijan ylipäällikkönä olemaan pelkkä saksalaisten marionettinukke ja niinpä hän erosi virastaan ja matkusti yksityishenkilönä Ruotsiin 1.6.1918. Armeijan uudeksi ylipäälliköksi tuli kenraalimajuri K. Vilkama ja jo loppukesällä Suomen armeija oli täysin saksalaisten komennossa. Samaan aikaan P. E. Svinhufvud ja von der Goltz aloittivat neuvottelut sotilasliiton solmimisesta, joka suunnitelma kariutui kuitenkin länsivaltojen painostukseen ja niinpä Mannerheim kutsuttiin vielä saman vuoden lopulla jälleen Isänmaan palvelukseen.

Nyt kun marsalkka Mannerheimin taustat ja kokemukset olivat tätä luokkaa, on täysin ymmärrettävää, että kovin suurta saksalaisintoilua häneltä ei löytynyt ja niinpä hän jatkosodan ylipäällikkönä teki moniakin omaperäisiä ja kaukaa viisaita ratkaisuja.
     Näkisin silleen, että ilman hänen paria vuosikymmentä aiemmin Karjalan heimoille antamaa "miekantuppivalaa", hän tuskin olisi hyväksynyt koko vanhan rajan ylittävää hyökkäyssotaa. Joulukuussa 1941, kun Suomen armeija oli saavuttanut tämän miekantuppivalan tavoitteet, marsalkka Mannerheim pysäytti suomalaisten joukkojen etenemisen. Samoin Mannerheim kieltäytyi Hitlerin mielikarvaudeksi Leningradin piirityksestä sekä tammikuussa 1943, Saksan armeijan luhistuttua Stalingradissa, Mannerheim otti oma-aloitteisesti yhteyttä Yhdysvaltoihin tavoitteena sodasta irtautuminen ja näitä marsalkka Mannerheimin edesottamuksia tuskin Hitlerin taholta suopein silmin katsottiin, joskin näillä edesottamuksilla tuli olemaan ratkaiseva merkitys sille, että Suomi sai ylipäätään säilyttää itsenäisyytensä.

Kun vielä muutama vuosikymmen sitten, presidentti Kekkosen elinpäivinä, jatkosodan syitä julkisuudessa pohdittiin, päätyttiin yleisesti ns. "ajopuuteoriaan", jonka mukaan se seikka, että Suomi oli riippuvainen Saksan elintarvikeavusta, johti Suomen toimimaan Saksan liittolaisena. Tässä yhteydessä vallalle tuli myös se linja, että vastaisen varalta Suomen tulee turvata riittävä omavarainen elintarviketuotanto kaikissa oloissa. Sen sijaan Saksan merkitykselle Suomen itsenäisyyden säilyttämisessä ei juuri painoarvoa annettu. Sitä vastoin nyt kun maamme poliittinen johto ja yleinen mielipide on jälleen kallellaan Saksan suuntaan ja kun "ryssäviha" on huolestuttavassa määrin jälleen nostamassa päätään, ollaan oltu kilvan kiittelemässä Suomen itsenäisyydestä Saksan sotilaallista apua mm. Talin - Ihantalan taistelussa.
     Totuus kuitenkin historian valossa näyttää siltä, että Suomen itsenäisyyttä ei pelastanut Saksan sotilaallinen apu tai Talin - Ihantalan taistelu. Suomen itsenäisyyden pelasti ennen kaikkea se, että Hitlerin hännystelijä, presidentti Ryti, ymmärsi erota 29.7.1944 ja marsalkka Mannerheimin otettua vastaan presidentin tehtävät, hän pääsi toteuttamaan nyt myös valtion johtajana aiempia aselepo- ja sodasta irtautumisen pyrkimyksiään Hitlerin tahdosta piittaamatta ja näissä pyrkimyksissä Mannerheimin avuna oli juuri hänen aiemmat ratkaisunsa. Mm. se, ettei hän sallinut Suomen osallistua Leningradin piiritykseen. Niinpä aselepo astui voimaan jo 4.9 ja välirauhansopimus allekirjoitettiin 19. syyskuuta. Eli Suomen itsenäisyydestä on kiittäminen ennen kaikkea marsalkka Mannerheimin kaukaa viisaita ratkaisuja ja toimenpiteitä.

4. Hävitty sota demokratian ja hyvinvointiyhteiskunnan perustana.

En yritä vähätellä veteraanien yli-inhimillisiä ponnisteluja ja uhrauksia, mutta totuus on, että itsenäisyytemme säilymisestä huolimatta Suomi hävisi hyökkäyssotansa Neuvostoliittoa vastaan. Käytännössä tämä sodan häviö muutti perusteellisesti Suomen ulkopoliittista ajattelua samoin kun tällä häviöllä oli, sanokoon Pertti Paasio mitä lystää, myös huomattava sisäpoliittinen merkitys ja tämä oli avaimena Suomen demokraattiselle kehitykselle ja hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiselle.

Ennen sotia kansalaisten demokraattisia vapauksia oli rajoitettu huomattavassa määrin mm. siten, että SDP:tä vasemmalla olevien puolueiden toiminta oli kiellettyä. Samoin sota-aikana vallitsi voimakas sensuuri ja valvonta eikä kansalaiset voineet vapaasti ilmaista mielipiteitään ja varsinkin rintamaoloissa oli sokeasti tehtävä mitä käskettiin pystymättä vaikuttamaan tapahtumain kulkuun mitenkään. Esimerkkinä vaikkapa ylempänä kerrottu episodi Syvärin rannalla.
     Syyskuun 19 päivänä 1944 allekirjoitettu välirauhansopimus asetti Suomelle rauhan ja itsenäisyyden ehtona monia velvoitteita, kuten suojeluskuntien lakkauttaminen ja työväenaatteen toiminnan vapauttaminen ja tämän seurauksena jo runsas kuukausi myöhemmin, 29.10, perustettiin Suomen Kansan Demokraattinen Liitto, SKDL. Puolueen perustivat lailliset toimintaoikeudet saaneet kommunistit ja sosialidemokraattien vasemmalta laidalta irronneet ns. rauhanoppositiolaiset ja Akateeminen Sosialistiseura (Ass) yhteistoimintajärjestökseen. Seuraavana vuonna, 1945, pidetyissä vaaleissa SKDL sai peräti 46 kansanedustajaa ja näkisinkin, että tällä vaalituloksella kansa ilmaisi selkeästi sen, mitä mieltä kansa oli Hitlerin hännystelystä, sotakiihkoilusta ja Suur-Suomi-vouhotuksesta.

Suora seuraus tästä vaalimenestyksestä oli se, että SKDL oli mukana perustetussa keskusta-vasemmistohallituksessa ja pääsi päättämään yhteiskunnallisista asioista. Sodanjälkeisessä jälleenrakennustyössä ja sotakorvausten puristuksessa tarvittiin kaikkien kansalaisten aktiivista osallistumista Isänmaan tulevaisuuden rakentamiseksi. Luokkaristiriitoihin ei ollut aikaa ja tämä yhteistyö on ollut perustana nykyiselle hyvinvointiyhteiskunnalle ja sanoisinkin, että raskaat sotakokemukset ja sodassa kärsitty tappio opetti Suomelle monta arvokasta läksyä ja on sen myötä koitunut siunaukseksi kansakunnalle ja Suomessa on nyt todella hyvä aika. Sen sijaan läheskään yhtä suureksi siunaukseksi ei ole koitunut naapurimme sotavoitto ja talvisodassa meiltä ryövätyt maa-alueet. Päinvastoin. Ongelmia näyttää riittävän eikä edes viimevuosina toteutettu yhteiskuntajärjestyksen muutokset ole tuoneet minkäänlaisia ratkaisuja ongelmiin ja sanoisinkin. Voi voittajia.

5. Mielikuvien muokkausta ja hallintaa

Totuus on, että kaiken kokenut kansa tietää, mistä on kysymys ja tällaista kansaa on turhaa yrittää manipuloida ja näille mitään harhakuvia tarjota. Niin myös sotaveteraanit rintamilta ja "kotijoukoista" tietävät, mitä sota on; ja mitä sota-aikana todella tapahtui

Nyt tilanne Suomessa on, että sodat omakohtaisesti kokenut sukupolvi on katoamassa keskuudestamme ja meille, evakossa syntyneille ja sitä nuoremmille, sota-aika on vain mielikuvia. Joko vanhempien muistelemia tai historian kirjoista luettuja ja tämä tilanne antaa erittäin hyvät puitteet mielikuvien tarkoitushakuiseen ohjailuun ja hallitsemiseen; joko tosiasioita salaamalla tai suoranaisilla valheilla.

Näistä harhautuneista mielikuvista näyttää olleen kysymys presidentti Tarja Halosen Ranskassa esittämässä näkemyksessä kuin myös päätoimittaja Tuomi-Nikulan Lapin Kansan pääkirjoituksessa maaliskuun alkupuolella esittämässä näkemyksessä Suomen erillissodista.
     Nyt voidaankin lähteä pohtimaan, mihin näillä harhautuneilla ja harhauttavilla lausunnoilla pyritään? Onko niin, että Hitlerin liittolaisuus on niin kipeä kysymys Suomelle, että se yritetään lopullisesti pyyhkiä pois ihmisten tietoisuudesta? Vai onko niin, että jälleen ollaan liittoutumassa itäistä naapuriamme vastaan?
     Oli niin tai näin, mutta enempää Ranskan presidenttiä kuin muitakaan historiaa tuntevia ei tällaisilla lausunnoilla hämätä. Näillä saatetaan vain presidenttimme historian tuntemus ja koko Suomi outoon valoon ja joka tapauksessa tällaiset harhautuneet lausunnot muodostuvat rasitteeksi hyville naapurisuhteille samalla kun ne harhauttavat kansamme nuorempaa ikäpolvea ja voivat johtaa hyvinkin kohtalokkaisiin seurauksiin.