Jeesus ja Pietari.

 

 

4. Mutta puhumasta lakattuaan hän sanoi Simonille: "Vie venhe syvälle ja heittäkää verkkonne apajalle."

5. Niin Simon vastasi ja sanoi hänelle: "Mestari, koko yön me olemme tehneet työtä emmekä ole mitään saaneet; mutta sinun käskystäsi minä heitän verkot."

6. Ja sen tehtyään he saivat kierretyksi suuren joukon kaloja, ja heidän verkkonsa repeilivät.

7. Niin he viittasivat toisessa venheessä oleville tovereilleen, että nämä tulisivat auttamaan heitä; ja he tulivat. Ja he täyttivät molemmat venheet, niin että ne olivat uppoamaisillaan.

8. Kun Simon Pietari sen näki, lankesi hän Jeesuksen polvien eteen ja sanoi: "Mene pois minun tyköäni, Herra, sillä minä olen syntinen ihminen."

9. Sillä kalansaaliin tähden, jonka he olivat saaneet, oli hämmästys vallannut hänet ja kaikki ne, jotka olivat hänen kanssaan,

10. ja samoin myös Simonin kalastuskumppanit, Jaakobin ja Johanneksen, Sebedeuksen pojat. Mutta Jeesus sanoi Simonille: "Älä pelkää, tästedes sinä saat saaliiksi ihmisiä."

11. Ja he veivät venheet maihin, jättivät kaikki ja seurasivat häntä.

 

 

Elettiin marraskuuta Roomalaisen ajanlaskun vuonna 783. Simon, Joonaan poika ja veljensä Andreas olivat Gennesaretin järvellä työskennelleet pitkän yön verkkoineen saamatta ainutta kalaa ja he huuhtoivat väsyneinä ja turhautuneina verkkojaan järven rannalla kun siihen vaeltaa suuri kansan paljous. Veljekset pysähtyvät hetkeksi  katsomaan mistä siinä oikein oli kysymys ja mitä tämä väenpaljous näin aamutuimaan merkitsi. Näytti  siltä, että tämän joukon keskeinen henkilö oli joku viittaan puettu mustapartainen mies jota toiset seurasivat. Kohta  väenpaljous vaeltaa heidän luokse ja tuo mustapartainen mies  pyytää venettä, jotta hän voisi veneestä julistaa sanomaansa. Simon vie veneen vähän matkaa rannasta ja jää veneessä istuen kuuntelemaan mitä tällä mustapartaisella kaverilla on kansalle sanottavana. Kohta Simon joutuu hämmästyksen valtaan kuunnellessaan tämän voimallisen profeetan julistusta. Kysymys oli Jumalan vanhurskaasta totuudesta ja tämä totuus alkoi kiinnostamaan Simonia. Kuluu pitkä aika ja viimein tämä profeetta lopettaa puheensa ja sitten tapahtuu jotain uutta ja yllättää. Tämä voimallinen profeetta kehottaa ikään kuin kiitokseksi veljeksiä heittämään verkkonsa uudelleen apajalle ja tuloksena oli kalansaalis, jota he eivät olleet osanneet edes kuvitella. Kaikki tämä, ensin voimallinen julistus ja sitten valtaisa kalansaalis, osoittavat Simonille, että nyt ollaan kasvotusten Jumalan pyhyyden ja valtasuuruuden kanssa ja siinä hetkessä Simonista, ennen niin voimakkaasti yhteiskunnallisia oloja arvostelleesta miehestä, tulee Jumalan pyhyyden edessä syntinen ihminen, joka pyytää tätä profeettaa menemään pois, sillä hän ei ole profeetan seuraan arvollinen. Kuitenkin Simonin tosiasioiden ja syntisyytensä tunnustaminen johtaa siihen, että tämä profeetta pyytää veljeksiä oppilaikseen. Tässä ratkaistiin Simonin ja Andreaan koko tuleva kohtalo ja tässä syntyi tämän voimallisen profeetan, Jeesuksen, ja Simonin - Pietarin - työtoveruus aikaan ja iankaikkisuuteen asti.


Simonin ja hänen veljensä koko entinen elämä verkkoineen ja venheineen sai jäädä ja he lähtivät tämän voimallisen profeetan - Jeesuksen - mukana sille  tielle, jolta paluuta menneisyyteen ei enää olisi. Kuitenkin Simonin sisin oli jo kauan kaivannut todellista Jumalan ilmestymistä ja voimallista muutosta siihen hengelliseen ja moraaliseen rappioon ja siihen yhteiskunnalliseen kaaokseen, jossa Israelin kansa silloin eli. Nyt kun avautui mahdollisuus, että myös hän, köyhä Galilean kalastaja, voisi olla mukana Jumalan aivoitusten toteuttajana, niin hänen ei tarvinnut hetkeäkään epäröidä. "Jääköön verkot. Jääköön venhe. Jääköön koko entinen elämä”.  Ja niin ne jäivät.

 


Kirkastusvuorella.

 

2. Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin ja Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät erilleen muista korkealle vuorelle, yksinäisyyteen. Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään;

3. ja hänen vaatteensa tulivat hohtaviksi, niin ylen valkoisiksi, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä taida semmoiseksi valkaista.

4. Ja heille ilmestyivät Elias ynnä Mooses, ja nämä puhuivat Jeesuksen kanssa.

5. Niin Pietari rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: "Rabbi, meidän on tässä hyvä olla; tehkäämme siis kolme majaa, sinulle yksi ja Moosekselle yksi ja Eliaalle yksi."

6. Sillä hän ei tiennyt, mitä sanoa, koska he olivat peljästyksissään.

7. Ja tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani; kuulkaa häntä."

 

Oli kulunut jo liki vuosi siitä  kun Simon ja Andreas  sekä monet muut olivat lähteneet seuraamaan Jeesusta. Jeesus oli mielistynyt Simonin ehdottomuuteen ja intoon kaikissa tilanteissa ja Jeesus oli luvannut, että tälle kalliolle hän oli perustava seurakuntansa. Samalla Jeesus oli antanut Simonille kalliota muistuttavan lisänimen, Petrus, Suomeksi Pietari. Näiden kuluneiden, tapahtumarikkaiden kuukausien aikana Pietari ja kumppanit olivat nähneet lukemattomia todisteita niistä ihmeteoista, joita Jumala Jeesuksen kautta teki. Jumala oli jo Johanneksen kasteella antanut todistuksen Jeesuksen Messiaanisuudesta. Taivaasta oli kuulunut ääni: "Tämä on minun rakas poikani, johon minä olen mielistynyt”. Sen jälkeen lukemattomat sairaat, rammat, halvatut ja sokeat olivat parantuneet ja saaneet näkönsä. Oli herätetty monia kuolleita. Pietarille ja yhdelletoista muulle oli annettu apostolin virka ja he olivat tehneet ensimmäiset lähetysmatkansa. Samalla Jeesus tahtoi jatkuvasti opettaa heille uusia, salattuja totuuksia Jumalan valtakunnasta ja tässä erikoiskoulutuksessa Pietari, Jaakob  ja Johannes oli valittu erityiseen ryhmän, joka oli Jeesuksen mukana silloinkin, kun muut opetuslapset saivat  olla sivummalla.

Jälleen oli Pietari, Jaakob ja Johannes Jeesuksen mukana hänen vaeltaessaan Nasaretista kahdeksan kilometriä itään olevalle Taaborin vuorelle. Tällä vuorella Pietarille ja kumppaneille ilmestyy Jumalan kirkkaus täydessä Valtasuuruudessaan. Vuorelle päästyään Jeesuksen koko olemus kirkastuu ja myös hänen vaatteensa tulevat lumivalkeiksi.  Tässä hetkessä heille ilmestyy myös Mooses ja Elia ja he keskustelevat Jeesuksen kanssa Jumalan salatuista aivoituksista.

Jälleen tässä tilanteessa taivaasta kuuluu ääni, joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan pojaksi, jota heidän on kuultava. Koskaan ennen ei Pietari ja kumppanit ole tällaista kokeneet ja heidät valtaa pelko. Tämä pelon  voittamiseksi Pietari, aina kaikessa ensimmäisenä, avaa suunsa ja ehdottaa, että olisi tehtävä kolme majaa. Pietari ei vielä ollut oikein perillä näistä Jumalan pyhyyksistä Ajan rajan tuolla puolen olevat Jumalan pyhät eivät asu ihmisen tekemissä majoissa.

 


”Minä en tunne sitä miestä”

 

69. Mutta Pietari istui ulkopuolella esipihassa. Ja hänen luoksensa tuli muuan palvelijatar ja sanoi: "Sinäkin olit Jeesuksen, galilealaisen, seurassa."

70. Mutta hän kielsi kaikkien kuullen ja sanoi: "En ymmärrä, mitä sanot."

71. Ja kun hän oli mennyt ulos portille, näki hänet toinen nainen ja sanoi siellä leville: "Tämäkin oli Jeesuksen, Nasaretilaisen, seurassa."

72. Ja taas hän kielsi valalla vannoen: "En tunne sitä miestä."

73. Vähän sen jälkeen tulivat ne, jotka siinä seisoivat, ja sanoivat Pietarille: "Totisesti, sinä myös olet yksi heistä, sillä kielimurteesikin ilmaisee sinut."

74. Silloin hän rupesi sadattelemaan ja vannomaan: "En tunne sitä miestä." Ja samassa lauloi kukko.

75. Niin Pietari muisti Jeesuksen sanat, jotka hän oli sanonut: "Ennenkuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät." Ja hän meni ulos ja itki katkerasti.

 


Pietari istuu temppelin esipihassa ja on elämänsä  kriisissä. Jo yli kolme vuotta hän on ollut Jeesuksen mukana ja välittömässä yhteistyössä hänen kanssaan. Näiden vuosien aikana Pietarin ja Jeesuksen välille on syntynyt syvälliset siteet ja Pietari on ollut tyytyväinen, että hän oli kerran jättänyt venheensä ja verkkonsa ja lähtenyt seuraamaan Jeesusta. Nämä vuodet Jeesuksen seurassa olivat antaneet valtavan paljon sellaista, mistä hän nuorempana ei ollut osannut edes kuvitella. Samalla näiden vuosien aikana Pietarille ja muille apostoleille oli annettu lupaus kahdestatoista valtaistuimesta, joilla he tulisivat Jeesuksen apuna hallitsemaan Israelin kahtatoista sukukuntaa. Tulevaisuudenlupaukset olivat siis olleet valtavan aurinkoisia mutta sitten Pietari oli kokenut elämänsä pettymyksen.

Nämä messiaaniset lupaukset valtaistuimineen olivat miellyttäneet Pietaria ja viimepäivien tapahtumat voimallisine temppelinpuhdistuksineen olivat tukeneet Pietarin uskoa Jeesuksen kuninkuudesta ja valtaistuimista. Tämän puolesta Pietari oli ollut valmis taistelemaan jopa henkeen ja vereen asti. Vielä vähän aikaa sitten Getsemanen puutarhassa Pietari oli valmis heiluttamaan miekkaa samassa hengessä kuin Jeesus oli temppelissä nuorista tehtyä ruoskaa heiluttanut. Sitten Pietarin "pasmat" olivat menneet pahemman kerran sekaisin. Jeesus ei tehnyt  elettäkään vastustaakseen vangitsijoitaan ja käskee myös hänen panna miekkansa tuppeen. Jeesus oli antautunut vapaaehtoisesti vangiksi ja siinä oli romuttunut Pietarin usko Jeesuksen kuninkuuteen. Usko kahteentoista valtaistuimeen ja usko myös tulevaisuuteen ja tämän lisäksi Pietari ymmärsi senkin, että jos Jeesus nyt tapetaan niin myös hänellä tulee olemaan piilopaikoista uupelo.

Nyt, pimeällä temppelin esipihalla vähäisen nuotion lämmössä istuessaan Pietari yrittää koota ajatuksiaan. Hän oli luullut tuntevansa Jeesuksen voimallisena profeettana, jota kukaan ei ollut kyennyt vastustamaan ja Jeesuksella oli ollut kaikki edellytykset Israelin vapauttamiseen ja Daavidin valtaistuimen pystyttämiseen, mutta nyt Getsemanen tapahtumat vähän aikaa sitten olivat romuttaneet täysin hänen  käsityksensä Jeesuksesta. Hänen, Pietarin, oli tunnustettava mielessään, ettei hän kertakaikkiaan tuntenut Jeesusta. Kohta paikalle tulee eräs ylipapin  palvelijoista, joka syyttää Pietaria Jeesuksen seuralaisuudesta. Tässä tilanteessa Pietari purkaa sydämensä syvimmät ajatukset  sanoiksi: "En tunne sitä miestä” Vaikka näillä sanoilla Pietari kenties pelastaa oman henkensä, hän oli kuitenkin puhunut totta. Hän ei enää tuntenut Jeesusta.


Siinä nuotiolla istuessaan Pietari kolmesti kieltää Jeesuksen  kunnes jossain laulaa kukko. Tämä kukonlaulu muistuttaa Pietarin mieleen Jeesuksen sanat, joiden mukaan hän on ennen kukon laulamista kolmesti kieltävä Jeesuksen. Pietarin sisintä kouristaa kun hän ymmärtää mitä on tapahtunut. Hän, Pietari, menettää siinä tilanteessa myös uskon itseensä.

Kohta tämän nuotiopiirin ohitse vaeltaa joukko, joka kuljettaa Jeesusta pois. Tuossa tilanteessa Jeesus on jo verille ruoskittu ja niin täydellisessä alennuksentilassa, kuin vain ihminen voi olla. Pietarille koko Jeesuksen olemus ja  se tilanne oli täydellinen järkytys. Vielä vähän aikaa sitten niin voimallinen profeetta on tuossa tilassa. Siinä Jeesuksen ohikulkiessa Jeesuksen ja Pietarin katseet kohtaavat. Nämä katseet kuvastavat syvällisesti sitä vuosia kestänyttä kanssakäymistä  ja yhteyttä, jonka Pietari oli Jeesuksen seurassa ollut, ja joka nyt näytti lopullisesti menetetyltä. Jeesuksen katseessa on kuitenkin myös jokin salattu piirre, jota Pietari ei vielä ymmärrä. Tässä hetkessä Pietarin sisin murtuu ja hän menee pois itkien katkerasti, niin kuin vain mies, joka on kaiken menettänyt, voi itkeä. Hän oli menettänyt uskon Jeesukseen, uskon itseensä ja uskon myös tulevaisuuteen. 'Tuntui raskaalta ajatella paluuta entiseen kalastajan ammattiin. Kaikki oli mennyttä.

 


Uusi yhteys.

 

15. Kun he olivat einehtineet, sanoi Jeesus Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas." Hän sanoi hänelle: "Ruoki minun karitsoitani."

16. Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas." Hän sanoi hänelle: "Kaitse minun lampaitani."

17. Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: "Olenko minä sinulle rakas?" ja vastasi hänelle: "Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi hänelle: "Ruoki minun lampaitani.

 

On kulunut jo päiviä Pietarin kokemasta kolminkertaisesta konkurssista ja Pietari on jälleen verkkoinensa vesillä yhdessä toisten opetuslasten kanssa. Jälleen on samanlainen aamu kuin vuosia aikaisemmin oli ollut  kun Jeesus oli  kutsunut heidät verkkojensa kimpusta seuraamaan itseään. Jälleen he ovat koko yön tehneet turhaa työtä saamatta ainutta kalaa. Jälleen he ovat yhtä  turhautuneita ja väsyneitä, kuin vuosia sitten olivat olleet, ehkä vieläkin enemmän. Sitten tapahtuu jälleen jotain odottamatonta ja yllättävää: Rannalla seisoo mies – ”SE ON MESTARI” - toteaa joku ja se  riitti Pietarille. Verkot ja venheet saivat jälleen jäädä. ”Soutakoon joku toinen ne maihin”, ajattelee Pietari ja lähtee uiden rantaan, kohtaamaan hänelle niin rakasta mestariaan.

    Rannalle päästyään  he aterioivat pitkän hiljaisuuden vallitessa. Apostolit odottavat mitä tämän jälkeen tapahtuisi ja ilmassa on uuden tulemisen ja uuden alun tuntua. Viimein he saavat aterioitua ja Jeesuksella on Pietarille asiaa: "Simon, Joonaan poika! Rakastatko sinä minua?" Jeesukset sanat koskettavat Pietarin sisintä olemusta. Vaikka hän oli kieltänyt temppelin esipihalla Jeesuksen, ei Jeesus ollut häntä hylännyt. Jeesuksella riitti anteeksiantavaa rakkautta Pietarille ja tätä rakkautta Jeesus odotti myös Pietarilta. "SINÄ TIEDÄT, ETTÄ OLET MINULLE RAKAS", tunnustaa Pietari täydestä sydämestään. Jeesus oli kerran kutsunut Pietarin  ja luvannut, että hän tälle kalliolle perustaa seurakuntansa. Jeesus ei kutsumistaan ja armolahjojaan katunut ja vaikka Pietarin kantti oli pettänyt, se ei tehnyt Jeesuksen lupauksia tyhjäksi.

 

Oli tullut uuden alkamisen hetki.

 

Sodankylässä marraskuussa 1985

Leo Salmela

Otsikkosivulle

Etusivulle