| |
Hyvyyden kosketuksia |
| Saarnaajan Kirja 3.luku 11. Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua. 12. Minä tulin tietämään, ettei heillä ole muuta onnea kuin iloita ja tehdä hyvää eläessänsä. Paratiisin hetkiä Hyvin syvällä jokaisen ihmisen sisimässä asuu suuri iankaikkisuus, pieni ajaton enkeli, joka etsii elintilaa ja toimintamahdollisuuksia. Jokaisen ihmisen syvin tahto on tehdä hyvää, auttaa ja palvella lähimmäisiään - naapureitaan. Kohdata lähimmäiset sydämeltä sydämelle, jakaa iloit ja murheet ja toimia toistensa rohkaisijana ja kannustajana. Näin oli omassa lapsuudessani sodanjälkeisenä aikana. Aikana, jolloin oli puutetta miltei kaikesta ja me ihmisinä tarvitsimme toisiamme. Tarvitsimme naapureita ja yhteyksiä heidän kanssaan. Muistissani on lapsuudesta mm. ne hetket jolloin naapurin vanha emäntä käveleskeli meille kylään. Tämä vanha emäntä oli joutunut elämässään kantamaan monet surut ja murheet. Hänen miehensä oli kuollut ennen sotia sydänkohtaukseen, jonka jälkeen vastuu maalaistalon hoidosta oli langennut emännän harteille. Emäntä oli menettänyt poikiaan sotatantereilla ja monet kyynelvirrat olivat uurtaneet urat hänen kasvoihinsa, mutta oli myös niin, että "viisaus kaunistaa vanhuksen kasvot", niinkuin eräässä kirjassa asia ilmaistiin. Eräänäkin elokuisena sunnuntai-iltana naapurin emäntä tuli kylään. Muistan, kuinka yhdessä istuttiin kahvipöydässä ja kuuntelin poikasena hiljaa vanhempien keskustelua, muisteluksia elämän vaiheilta, sota-ajoista ja evakkotaipaleilta sekä myöhemmistä koettelemuksista ja selviytymisistä. Lopulta kävi niin, että kun puhumiset oli puhuttu, istuttiin pitkiä aikoja täysin hiljaa. Katseltiin ikkunasta kuinka hämärtyvässä elokuun illassa pöllö kökötti haasioseipään nokassa ja vaani jo niitetyltä pellolta hiiriä. Katseltiin, kuinka ensimmäiset tähdet syttyivät elokuiselle taivaalle ja juuri tässä ajattomassa hiljaisuudessa vallitsi syvä rauha ja meidän kaikkien oli niin hyvä olla. Oli sopu naapurien kesken ja kaikki surut ja murheet oli puhumalla purettu ja hoidettu toinen toistemme sieluja ja lopputulos oli valtava rauha ja hyvä olla. Hyvyys oli kohdannut hyvyyden. Oi rauhanmaa..... Toukokuulla 1981 varustin autoni tekstitarroilla ja lähdin liikkeelle Sodankylän katukuvaan. Ensimmäiset reaktiot olivat hyvin voimakkaat ja pilkkanaurut kaikuivat Sodankylän kaduilla. Samoin autoni oli joskus kuin patarumpu kun nuoret potkivat autoani tai takoivat nyrkeillä kattoon. Mutta toimintani vaikute oli rakkaus lähimmäisiin, ennenkaikkea kadun nuoriin, niinpä en antanut näiden protestien ja reaktioiden mitenkään häiritä. Päinvastoin. Rukoilin hiljaa mielessäni ja siunasin näitä autoani potkivia nuoria ja niinpä muutaman viikon jälkeen tapahtui todellinen läpimurto. Nuoret näkivät, että tämä kaveri todella välittää heistä ja haluaa heidän parastaan ja niinpä moni ilkkunut "Sanna-Maija" käveli autoni ohi vakavin ilmein. Sitten syksymällä kävi niin, että Sodankylän torin ohi ajaessani joukko nuoria juoksi torin yli ja viittoilivat, että haluavat tulla kyytiin ja tästä se alkoi. Ilta illan jälkeen autoni oli tupaten täynnä nuoria. Parhaimmillaan 12 nuorta istui Opel Record-henkilöautossani. Joskus kävi myös niin, että palattuani torikioskilta autolleni oli autoni täyttynyt nuorista niin, että tuskin "pappi kirkkoon mahtui". Näissä yhteisissä hetkissä puhuttiin paljon ja kaikesta mahdollisista elämään liittyvistä kysymyksistä ja joskus hyvinkin arkaluntoisista ja rippisalaisuuden piiriin kuuluvista asioista. Näillä kadun nuorilla oli valtava tarve löytää turvallinen ja luotettava aikuinen, jonka kanssa pohtia elämän kysymyksiä ja rakentaa tulevaa maailmankuvaa. Myös näissä yhteisissä istunnoissa kävi usein niin, että kun oli saatu purkautua luotettavalle korvalle, oli saatu puhua ja ajatella puhtaita ja kauniita ajatuksia niin lopulta istuttiin aivan hiljaa pitkiä aikoja ja myös näissä hiljaisissa hetkissä koettiin valtavaa rauhaa, vapautta ja hyvää oloa - Rauhanmaata, missä "murskaamot eivät enää raikanneet", ja jossa meidän oli niin hyvä olla. Syykkarin kaivolla Baabelin vankeudesta paluun yhteydessä suoritettiin Israelin maalla perusteellinen uskonpuhdistus, jossa erotettiin silloisen seurakunnan keskuudesta mm. kaikki ne, jotka olivat avioituneet vankeuden aikana pakanasyntyisten kanssa. Näin syntyi halveksittu samarialaisten sekakansa, joita ei huolittu edes Jerusalemissa pidetyille temppelijuhlille. Niinpä samarialaiset rakensivat oman tempelinsä Garissimin vuorelle ja pitivät siellä omat juhlansa ja temppelijumalanpalveluksensa. Tämä puolestaan lisäsi ennestään juutalaisten vihaa samarialaisia kohtaan ja niinpä matkatessaan Galilean alueelta Jerusalemiin, juutalaiset mieluummin kiersivät Samarian alueen, kuin että kulkivat sen läpi. Mutta ei kiertänyt Jeesus opetuslasineen. Niinpä Jeesus istui Sykar-nimisen kaupungin lähellä olevalla kaivolla kun sinne tulee keskipäivän aikaan vettä noutamaan nainen. Ollut monen miehen kanssa ja nykyinenkään mies ei ollut hänen miehensä ja juuri tästä johtuen, välttyäkseen ihmisten halveksivilta katseilta, hän käy noutamassa vettä sen jälkeen kun muut naiset ovat aamutuimaan vetensä noutaneet. Voitaneen kuvitella tämän naisen mietteet kun hän näkee kaivolla istuvan juutalaisen miehen. Kuinka nainen kovettaa itsensä kestääkseen syntyvän tilanteen. Hän, syntinen nainen ja juutalainen mies. Mutta Jeesuksella oli tie tämän naisen sydämeen: Hän pyysi naiselta vettä juodakseen, eli apua tältä naiselta. Edelleen voidaan kuvitella kuinka tämän naisen sisikunnassa käy valtava mullistus ja kaikki maailmankirjat menevät sekaisin: "Kuinka sinä, joka olet juutalainen, pyydät vettä minulta, samarialaiselta naiselta?" Tässä kohtaamisessa Jeesuksessa personoitunut hyvyys kosketti tämän samarialaisen naisen sydämen maperää. Hyvyyttä ei ole vain se, että voi tehdä hyvää toisille, vaan hyvyyttä on myös se, että osoittaa tarvitsevansa toisen ihmisen apua. Tässä tapauksessa muutos samarialaisen naisen sydämessä ei tapahtunut eikä uusi elämä alkanut lain ankaruuden tai kuoliaaksikivittämisen uhalla, vaan nimenomaan hyvyyden kosketuksella, jonka Jeesus parhaiten osaa. |