| Hypnoosikurssin oppilaille.
Koko ihmiskunnan kehityksen historia on kertomusta niistä rohkeasta ja luovista
ajattelijoista, jotka omaa aikansa edellä tai ympäröivän kulttuurin
yläpuolella olleina ovat oivaltaneet jotain suurta ja arvokasta ja
uskaltaneet elää todeksi oman oivalluksensa. Ihmiskunnan kehityksen tiellä
jokaisen filosofisen, uskonnollisen tai aatteellisen toiminnan tahi
yksittäisen innovaation taustalla on aina ollut luova ihminen, joka on
uskaltanut ajatella omilla aivoillaan ja kulkea omia polkujaan. Esim.
Sokrates, Jeesus Nasaretilainen, Luther, Galilei, Frans Anton Mesmer jne.
Vaikka monen heidän tiensä on johtanut milloin myrkkypikarin
tyhjentämiseen, milloin ristinpuulle, inkvisition eteen tai muutoin vain
ympäristön pilkan ja vainon kohteeksi, ilman näiden "jäljenjättäjien"
luovaa rohkeutta ja uhrautumista ihmiskunta eläisi vielä kivikautista
aikaa ja hivuttaisi puupalikoista tulta itselleen, sillä ilmeisesti jopa
tulitikut olisivat jääneet keksimättä.
Tämä hypnoosikurssimme on yksi tällainen uutta tavoitteleva ja uusia
ulottuvuuksia avaava toiminta, jossa pyrimme kaivautumaan niihin
ihmissielun mittaamattomiin syvyyksiin ja hengen korkeuksiin, jotka tältä
maailmalta ovat salatut, mutta jotka säätelevät niin yksilöihmisen kuin
kansakuntienkin kohtaloita. Meiltä tämä kurssi vaatii samaa luovaa
rohkeutta, kuin monilla ennen meitä ihmiskunnan kehitykseen "jälkensä
jättäneillä" suurilla ajattelijoilla on ollut. Nyt kun valtaosa ihmisistä
on oman aikansa lapsia ja ympäristönsä kasvatteja, meidän on uskallettava
tarkastella asioita omilla silmillämme, ajatella omilla aivoillamme ja
asteltava omia polkujamme riippumatta siitä mitä mieltä jotkut tästä
toiminnastamme ovat. Meidän on kuljettava rohkeasti oma tiemme, tuotava
ihmisten tietoisuuteen uusia oivalluksia ja mahdollisuuksia ja jätettävä
näin omat "jälkemme", ellei koko ihmiskunnan, niin ainakin oman
kansakuntamme kehityksen historiaan.
Jokaisella
meillä on elämässämme kaksi mahdollisuutta.Joko voittaa elämä tai elämä
voittaa meidät. Hallita tilanteet tai tilanteet hallitsevat meitä. Ihmisen
henkisestä kehityksestä ja kypsyydestä riippuu täysin se, miten ihminen
pystyy oman elämänsä haasteisiin vastaamaan ja voittamaan. Voidaan sanoa,
että suurin osa ihmisistä ovat niitä ympäristönsä kasvatteja, jotka
ajelehtivat ajan hengen muotivirtausten mukaan, pystymättä juuri elämänsä
suuntaa ohjaamaan. Nyt kun vallitsevaan ajan henkeen ei kuulu henkinen
kehitys ja kasvu, ihmisistä ei kasva itsensä ja elämänsä voittajia ja
suurin osa ihmisten vaikeuksista johtuu juuri tästä. Ovat vaivojensa
vaikertajia ja kohtalonsa nurkujia sen sijaan, että heidän pitäisi itse
ottaa elämänsä ohjat käsiinsä, voittaa omat vaikeutensa ja rakentaa itse
oma tulevaisuutensa.
Vaikka toisaalta ihmiskunnan historia on paljossa myönteisen kehityksen
historiaa, ihmiskunnan historia on myös suunnattomien mielettömyyksien ja
kärsimysten historiaa, jota jatkuvat sodat ja hirmutyöt ovat varjostaneet.
Ihmiskunnan vuosituhantisessa saatossa on aina ollut joku Herodes, Hitler,
Saddam Hussein tai vastaava, jolla on ollut poikkeuksellisen voimakas,
hypnoottinen, ote kansaan ja on johtanut kansan lähes psykoottiseen tilaan
sokeasti tuhoamaan ja tappamaan toisiin uskontoihin, kansoihin tai
heimoihin kuuluvia ihmisiä. Vieläpä ilman minkäänlaisia tunnonvaivoja,
niinkuin mm. viimevuosien uutiskuvat entisen Jugoslavian alueelta ovat
meille osoittaneeet.
Näkisin, että ainut toivo ihmiskunnan paremmasta tulevaisuudesta on siinä, että me
yksilöinä ja kansakuntana saavuttaisimme sellaisen tiedon ja henkisen
kasvun tason, ettemme olisi enää alttiita näiden hirmujohtajien
hypnoottisille tai psykoottisille vaikutteille. Meidän yksilöinä on
opittava tarkastelemaan ajan ilmiöitä universaalista kokonaistaustaa
vasten ja opittava tunnistamaan ajan ilmiöt ja opittava näkemään mihin me
olemme matkalla ja mikä on tapahtuvan kehityksen seurannaisvaikutus
pitemmällä aikavälillä. Tämän vuoksi tulen tämän kurssin puitteissa
käsittelemään paljon aatteellisia ja uskonnollisia suggestioita ja
yhteiskuntahypnooseja sekä auktoriteettien joukkohypnoottisia vaikutuksia.
Ettemme enää olisi kuin lampaat joidenkin auktoriteettien talutettavissa
ja johdateltavissa.
Kuten muussa kurssia koskevassa aineistossa käy ilmi, olen autokolarissa kovia
kokenut invalidi, jonka "maalliset" työt on tehty. Nyt se seikka, että
olen nuoruudessani uhrannut aikani ja vaivannäköni niin
hypnoositutkimuksiin kuin muuhunkin henkiseen kasvuun, on antanut minulle
"avaimet" voittaa oma kova kohtalona ja samalla mahdollisuuden hyödyntää
jäljellä olevat elinvuoteni henkisen toiminnan puitteissa. Uskon, että
kaiken tutkimukseni ja kovien kokemusteni jälkeen minulla on jotain tälle
ihmiskunnalle annettavana ja samalla tämä toiminta antaa elämälleni
tarkoituksen ja mahdollisuuden elää täysipainoista ja sisältörikasta
elämää niiden ihmisten parissa, joilla on samansuuntaisia pyrkimyksiä
elämässään.
Me ihmisinä tarvitsemme toisiamme ja meillä on paljon toisillemme annettavana
mikäli me yksilöinä kasvamme siihen henkiseen mittaan, että pystymme
ikään, sukupuoleen tai muihin ulkoisiin puitteisiin katsomatta näkemään
toistemme sisäiseen minään ja kantamaan vastuuta toistemme, lähimmäistemme
ja koko kansakuntammekin selviytymisestä ja menestyksestä. Näkisin, että
kaikkein ihanteellisin tilanne olisi se, että syntyisi täysin uusi
järjestö, koulukunta tai vastaava, jossa voisimme alan asiantuntijoina
palvella työtoveruuden hengessä toisiamme, maatamme ja kansaamme. Eli
vastaamaan niihin haasteisiin, joihin ei mm. olevista uskonsuunnista tai
puoluepolitiikasta vastausta löydy. Ajan haasteet odottavat vastaajiaan ja
näkisin, että nykyisenä valtavan nuorisotyöttömyyden aikakautena tällainen
toiminta antaisi vastauksen monen tarpeettomuudesta ja elämän
tarkoituksettomuudesta kärsivän nuoren henkisiin tarpeisiin.
Leo Salmela |