Aretalogia/Hypnoosikurssi

1. SUGGESTION ERI ULOTTUVUUDET.


Yleensä ihmisillä on hyvin vääristynyt ja harhaanjohtava kuva suggestiosta ja hypnoosista. Aikanaan Apu-lehdessä seikkaili sarjakuvasankari, nimeltään Taika Jim, joka hypnoottista eleitään ja maagisia voimiaan apuna käyttäen teki toinen toistaan yliluonnollisimpia tekoja ja taisteli rikollisuutta vastaan. Nyt ainakin vanhemmalta väellä on hyvin yleisesti käsitys, että hypnoosi on juuri tällaista maagisten voimien hyväksikäyttöä. Toinen yhtä vääristynyt mielikuva hypnoosi- tapahtumasta on, että siinä joku heiluttaa maagisia käsiään toisen silmien edessä ja hokee monotonisella äänellä: "Nuku. Nuku. Nuku... jne. Sitten joillakin lienee myös totuudenmukainen kuva hypnoositapahtuman todellisesta luonteesta ja suggestion käytöstä siinä, mutta yleinen käsitys on, että näitä ilmiöitä tapahtuu vain jossain suljetuissa kammioissa tai sirkuksissa ja yleensä ihmiset asennoituvat suggestioon ja hypnoosiin niin että: "Minua ei ainakaan kukaan pystyisi hypnotisoimaan". Tai: "Ne ovat niin heikkohermosia, että ne voidaan hypnotisoida.
     Kuitenkin elävän elämän todellisuus on, että ihmiset ovat jokapäivessä elämässään jatkuvan, joko tarkoituksellisen tai tiedostamattoman suggeroinnin ja hypnoottisten vaikutteiden kohteina ja alaisuudessa. Ilman, että ihmiset itse sitä mitenkään huomaavat.
     Esimerkiksi yksi aikamme vitsaus on valtavat mittasuhteet saavuttanut kaupallinen postimyynti. Milteipä päivittäin postinkantajat kantavat postilaatikoihin jonkun postimyyntiliikkeen esittelylehtisen, johon on kiiltokuvin kuvattu toinen toistaan upeampia tuotteita. Näitä postimyyntiluetteloita ihmiset kodeissaan selaavat tietämättä, että näitä luetteloita on ollut valmistamassa suggestioalan huippuasiantuntijat, jotka suggestion keinoin yrittävät saada ihmisiä ostamaan näitä tuotteita. Riippumatta siitä, tarvitsevatko ihmiset näitä tuotteita tai eivät. Tai onko heillä aina varaa näiden tuotteiden ostamiseen tai ei. Ja ilmeisesti tämä toiminta on osoittautunut tuottavaksi, koskapa jatkuvasti syntyy uusia postimyyntiliikkeitä.
     Toisen esimerkin kansanjoukkoja sitovasta suggestiotekijästä me löydämme muodista, joka pitkälle sanelee sen, kuinka ihmisten on kulloinkin pukeuduttava. Niin ikään yksilön suhde joukon tai toisen ihmisen psykologiseen auktoriteettiin johtaa siihen, että yksilö pyrkii puhumaan, elämään ja toimimaan niin kuin tämä auktoriteetti määrää, tai niin kuin yksilö kuvittelee sen määräävän. Esimerkiksi monet uskonlahkot pitävät jäseniään tämän psykologisen auktoriteetin avulla miltei hypnoottisessa vallassaan.
     Tässä siis vain muutamia esimerkkejä suggestion ja hypnoottisten vaikutteiden toiminnasta ihmisten jokapäiväisessä elämässä ja näitä esimerkkejä suggestion ja hypnoosin vaikutuksesta ihmisten jokapäiväisessä elämässä löydämme, opittuamme ne tunnistamaan, milteipä kaikkialta. Esim. puoluepolitiikasta ja uskonlahkoista sekä erilaisista ideologioista. Näissä toimivat aatteelliset, uskonnolliset ja maailmankatsomukselliset suggestiot, jotka vääristävät yksilön oikeustajun ja totuuskäsitteet. Luovat yksilön silmille "polarisoidut linssit", joiden läpi maailmaa ja sen tapahtumia katseleva ihminen näkee kaiken vääristyneenä ja on sen vuoksi monien illuusioiden ja harhojen vanki.

Nyt kun lähdemme tarkastelemaan itse suggestion olemusta, niin löydämme siitä kaksi ulottuvuutta.

Toinen on ns. itsesuggestio (autosuggestio) jossa ihminen käyttää suggestiovaikutusta tietoisesti tai tietämättään kohdistettuna itseensä. Ja toinen suggestion ulottuvuus on ns. heterosuggestio. jossa ihminen tieten tai tietämättään kohdistaa suggestiovaikutuksen toiseen ihmiseen. Esimerkkinä tiedostamattomasta itsesuggestiosta voisimme mainita esim. uskonnolliset kulttimenot, jossa ihminen jotain "korkeampaa" palvoessaan pyrkii autuaallisiin tunnekokemuksiin. Tietoinen itsesuggestio toimii taas siten, että ihminen tietoisesti aikaansaa itsessään ennalta määrätyn suggestiovaikutuksen. Esimerkkinä tietoisesta heterosuggestiosta voimme mainita mm. mainonnan ja varsinaiset suggestiotapahtumat, kuten hypnoosiin johdattaminen. Tiedostamatonta heterosuggestiota esiintyy mm. lahkolaissaarnaajien ja puolueakitaattorien julistuksissa.

Mutta menkäämme eteenpäin ja käykäämme käsiksi suggestioon johtaviin valmennusohjelmiin:

Ensinnäkin.
Kaiken suggestioon ja hypnoosiin liittyvän toiminnan onnistumisen edellytys on, että olet riittävän keskittymiskykyinen. Ja tätä keskittymiskykyä sinun on harjoiteltava ensimmäiset viikot aivan päivittäin.
     Kun marraskuulta 1963 aloitin hypnoosiin liittyvät harjoituksena tilaamani kirjeellisen hypnoosikurssin pohjalta, siinä opetettiin keskittymiskyvyn ja itsesuggestion harjoittelua ns. ChavrueIin heilurin avulla. Tämä osoittautui hyväksi harjoitusmuodoksi joten ottakaamme mekin se käyttöön.

Ota esille A4 kokoa oleva paksu valkoinen paperi tai pahvilevy. Piirrä siihen niin suuri ympyrä kuin sopii. Ympyrän viiva piirrä tarpeeksi paksuksi, noin 6 - 10 mm. Tämän jälkeen piirrä ympyrän reunasta reunaan kulkeva vaakatasoinen viiva sekä reunasta reunaan kulkeva pystysuora viiva. Viivat piirrä yhtä paksuiksi kuin ympyrässä. Nyt sinulla on edessäsi kuvio, jossa on ympyrän keskellä risti. Tämän jälkeen ota pitkä lyijykynä. Kiinnitä sen toiseen päähän n. 30 - 40 sm. pitkä lanka. Langan toiseen päähän kiinnitä jokin sopivan painoinen esine. Esim. sormus, puolipallon muotoinen nappi tai vastaava. Näin sinulla on valmiina heiluri, jota tarvitset tässä harjoittelussa. (Tämän heilurin käytöstä on käytössä monia sovellutuksia. Mm. arpomisessa ja spiritismissä. Mutta. Me emme tällä suorita arpomisia emmekä harjoita spiritismiä tai muuta okkultismia. Näistä me pysymme iäti erossa. Tähän heilurin tarkoitus meillä on harjoitella keskittymistä ja päästä ymmärtämään itsesuggestion toimintaa meissä).
     Aseta nyt piirtämäsi kuvio pöydän reunalle johonkin rauhalliseen paikkaan. Aseta heilurisi kuvion päälle niin, että valitsemasi esine on kuvion keskellä. Asetu seisomaan noin puolen metrin päähän kuviostasi. Ota hyvä ryhti ja rentoudu. Hengitä sopivan syvään ja rauhallisesti. Kiinnitä nyt katseesi ja ajatuksesi kuvioon. Keskity ja pidä ajatuksesi kuviossa. Alussa ajatuksesi pyrkivät karkaamaan hallinnastasi, mutta palauta ajatuksesi aina uudelleen kuvioon kunnes ajatuksesi on vakaa. Ota tämän jälkeen heilurisi käteen ja pidä kädessäsi niin, että valitsemasi esine on kuvion keskellä 5 - 10 sm. kuvion yläpuolella. Kiinnitä katseesi ja ajatuksesi tähän esineeseen. Keskity, kunnes esineesi on vakaana kuvion keskikohdan yläpuolella. Ajattele nyt vaakasuoraa viivaa ja ajattele, että heilurissa oleva esine alkaa liikkua edestakaisin tämän viivan suuntaisesti. Ja huomaat, että heilurisi alkaa liikkumaan ajattelemasi suunnan mukaisesti ilman, että itse tietoisesti pyrit esinettä liikuttamaan. Heilurissa oleva esine tottelee sinun ajatustasi. Alussa heilurisi liike on pientä ja epävarmaa, mutta mitä enemmän harjoittelet, sen tehokkaammin heilurissa oleva esine tottelee sinun ajatustasi. (Myöhemmin selitän, mistä tässä ilmiössä on kysymys). Harjoittele tätä päivittäin, kunnes olet saavuttanut riittävän hallintavarmuuden. Valitse suunta, jota heilurisi liikkuu. Pysäytä ajatuksellasi heilurin liike. Valitse toinen suunta. Pysäytä. Vaihda taas suuntaa. Voit käyttää pyörimisliikettä molempiin suuntiin. Pystysuoraa tai vaakatasoista viivaa aivan miten haluat.

Huom. Sinun on turhaa jatkaa eteenpäin ennen kuin hallitset ajatuksesi voimalla heilurin liikkeet riittävällä varmuudella.

Senjälkeen kun olet saavuttanut riittävän varmuuden tämän heilurin hallinnassa ajatuksesi voimalla, voit lähteä laajentamaan toiminta-aluetta omassa itsessäsi. Voit soveltaa tätä saavuttamaasi ajatuksen voimaa - itsesuggestion taitoa - miltei missä tahansa elämässäsi. (Huom. Vain itseesi). Otan tähän pari omakohtaista esimerkkiä:

Tammikuulla 1964, pari kuukautta sen jälkeen kun olin hypnoosiharjoitteluni aloittanut, olin tukkitöissä naapurini metsässä. Kaadoin tukit silloisella 12.kiloisella moottorisahalla ja kuormitin käsin nämä tukit naapurina hevosen rekeen. Ajomatkaa naapurillani oli vain vajaa kilometri ja olin yksin hänen tukkirenkinään, joten työ oli raskasta ja kiirettä riitti.
     Eräänä päivänä päätin kokeilla itsesuggestion tehoa siihen, että minun ei tule työssäni nälkä. Sinä aamuna töihin lähtiessäni join vain kupillisen kahvia. Päivällä join metsässä kahvin, mutta en taaskaan syönyt mitään. Työskennellessäni keskityin siihen, että: "Minun ei ole nälkä". Ja minkäänlaista nälän tunnetta en sinä päivänä kokenut. Tämän jälkeen tästä harjoitusmuodosta tuli sen talvikauden ajaksi päivittäinen harjoitusmuoto, jossa ajatuksen voimalla torjuin näläntunteen.
     Sitten. Eräänä tammikuisena päivänä satoi vettä aamusta alkaen miltei kaatamalla ja niinpä vaatteeni olivat jo ennen puolta päivää litimärkiä. Tämän vuoksi päiväkahvia keittäessäni tein suuret juurakkotulet, kunnon roihut, kuivatakseni vaatteitani kahvin kiehumista odotellessani. Kun sitten pannu kiehui, menin ja otin onneton avokäsin pannun sangasta nostaakseni pannun sivuun. Kuitenkin tämä pannun sanka oli kuumunut hehkuvan kuumaksi ja sain sormiini kolmannen asteen palovammat, joita poltteli kuin vietävä. Siinä palaneita sormiani katsellessani muistin hypnoosiopintoni ja päätin kokeilla itsesuggestion voimaa näihin palaneisiin sormiini. Keskityin hetken ja sanoin syvällisen ja voimakkaan mahtisanan: "Ei polttele". Ja. Minkäänlaista kivuntunnetta en näissä palaneissa sormissani sen jälkeen tuntenut. (Kysymyksessä on sama ilmiö kuin vanhankansan verenseisottamisissa.)

Näitä itsesuggestion soveltamistilanteita voit, tämän taidon opittuasi, keksiä päivittäisessä elämässäsi missä vain. Esimerkiksi sipulin kuoriminen saa kyyneleet vuotamaan useimpien silmistä. Myös tässä voit soveltaa itsesuggestiota keskittymällä ja ajattelemalla, että "kyyneleet eivät tule". Ja jos olet saavuttanut riittävän tason, niin kyyneleet eivät myöskään tule.

Sinulla, niin kuin meillä kaikilla muillakin, on elämässäsi kaksi mahdollisuutta. Joko voittaa elämä tai tulla elämän voittamaksi. Hallita tilanteet tai tilanteet hallitsevat sinua. Useimpien ihmisten ongelmien ja elämässä selviytymättömyyden syynä on se, että ihminen ei pysty hallitsemaan itseään vaikeissa tilanteissa. Ihmiset karttavat ja pakenevat vaikeuksia sen vuoksi, ettei heillä ole rohkeutta ja taitoa kohdata vaikeita tilanteita ja näitä vaikeita tilanteita paetessaan he eivät myöskään koskaan opi vaikeuksia voittamaan ja saavat sen vuoksi paeta lopun elämäänsä.

Nyt kun olet päässyt perille itsesuggestion periaatteista, niin tulet hallitsemaan elämässäsi kaikki tilanteet. Olkoonpa ne miten vaikeita tahansa. Sinulla on edessäsi voittojen tie ja loistava tulevaisuus. Siinä, että opit hallitsemaan ja voittamaan itsesi kaikissa tilanteissa, opit myös katsomaan tulevaa elämääsi voittajan silmin. "Voita itsesi - voita elämä", on periaate, joka pitäisi jokaisen ihmisen itselleen omaksua. Ottakaamme tähän eräs ajatuskuva:
     Myrskyävän meren rannalla seisoo kaksi miestä ja katselee myrskyävää merta. Toinen näistä miehistä on pelokas "maakrapu", joka seisoo turvallisen välimatkan päässä rannasta ja katselee pelonsekaisin silmin myrskyävää merta eikä missään nimessä lähtisi tälle merelle purjehtimaan. Sen sijaan toinen näistä miehistä on vanha "merikarhu", joka elämänsä aikana on tottunut voittamaan pahimmatkin kuohupäät ja myrskyt. Hän katselee myrskyävää merta "voittajan silmin ja haasteena, jonka tahtoisi taas kerran lähteä voittamaan. Ja tällä tiellä sinusta on tuleva tuon "merikarhun" kaltainen itsesi ja elämäsi voittaja.


Käykäämme sitten käsiksi heterosuggestion periaatteisiin ja käytäntöön.

Ensinnäkin.
Kaiken toisiin Ihmisiin suuntautuvan suggestio- ja hypnoositapahtumien onnistumisen edellytys on, että olet saavuttanut riittävän itseluottamuksen ja toimintavarmuuden. Harjoittele edellä kerrottuja itsesuggestion harjoitusmenetelmiä niin, että saavutat riittävän toimintavarmuuden. Jos olet epävarma tai pelkäät epäonnistuvasi, niin koehenkilösi "aistii" epävarmuutesi ja koe tulee epäonnistumaan. Pelko epäonnistumisesta on yhtä kuin täydellinen epäonnistuminen. Sen vuoksi. Kun lähdet kokeilemaan suggestiota toisiin ihmisiin, toimi täydessä uskonvarmuudessa. Niin kuin se, joka osaa asiansa ja tietää mitä on tekemässä. Koehenkilösi "aistii" sinun varmuutesi ja luottaa sinuun ja näin olet saavuttanut henkisen auktoriteetin koehenkilösi silmissä.
     Toiseksi. Kun lähdet kokeilemaan suggestiota toiseen henkilöön ja pyydät häntä mukaan tähän kokeeseen, niin toimi alusta alkaen rauhallisesti ja luottamusta herättävästi. Käytä asiallista, rauhallista ja vakuuttavaa puhetyyliä. Kerro, millaisen kokeen haluat suorittaa ja selitä jo etukäteen mitä tässä kokeessa tapahtuu; ja että kokeeseen ei liity mitään vaaroja tai haitallisia jälkiseuraamuksia.

Ottakaamme ensimmäiseksi kokeeksemme hyvin yleisesti käytetty kaatumistesti:

Pyydä koehenkilöksi joku tuttavasi, työtoverisi tai koulutoverisi. Kerro, että suoritat hypnoosikurssia ja haluaisit hänen kanssaan suorittaa pienen kokeen. Kerro, että haluaisit kokeilla suggestion voimaa hänen kaatamisekseen. (Samaa kuin "ylivainiolaisuudesta" tutuksi tulleet kaatumiset). Tämän jälkeen, kun koehenkilösi haluaa mukaan tähän kokeeseen, pyydät häntä seisomaan lattialla ja ottamaan hyvän asennon ja rentoutumaan. Pyydä häntä hengittämään syvään ja rauhallisesti sekä sulkemaan silmänsä. Seiso itse hänen takanaan takaviistossa ja kosketa toisen käden sormillasi hänen selkäänsä lapaluiden välissä ja kysy, tunteeko hän kosketuksesi selässään. Kun koehenkilösi vastaa myöntävästi, kerrot hänelle, että tulet pitämään kättäsi noin 10 sentin päässä hänen selästään ja vetämään hiljaa taaksepäin ja että, kun vedät, koehenkilösi tuntee voimakasta vetoa selässään ja seuraa mukana, eikä pelkää kaatumista, sillä seisot hänen takanaan ja otat vastaan kun hän kaatuu. Sen jälkeen kysyt, onko hän ymmärtänyt kaiken. Koehenkilösi vastattua myöntävästi irrotat kätesi hänen selästään ja pidät kättäsi 10 sentin päässä hänen selästään ja alat vetämään hiljaa taaksepäin samalla kertoen vakuuttavalta äänellä koehenkilölle, että vedät hiljaa kättäsi taaksepäin; ja että koehenkilö tuntee vetoa selässään ja seuraa mukana. Jatkat vetämistäsi ja vakuuttelua kunnes hän kaatuu sinun syliisi. Otan tähän käyttämäni omakohtaisen menettelytavan:

Kun olen halunnut kokeilla jonkun suggestioalttiutta, olen pyytänyt hänet koehenkilöksi pieneen suggestiiviseen kokeeseen. Olen kertonut, että haluan kokeilla suggestion voimaa hänen kaatamisekseen. Kun koehenkilö on lupautunut tähän kokeeseen, olen pyytänyt häntä seisomaan lattialla, ottamaan hyvän ryhdin ja rentoutumaan: "Ota hyvä ryhti ja rentoudu. Hengitä syvään ja rauhallisesti. Sulje silmäsi ja anna ajatuksesi liikkua vapaasti, mutta kuuntele koko ajan tarkkaan, mitä sinulle sanon". Tämän jälkeen olen asettanut sormenpääni hänen selkäänsä ja kysynyt. "Tunnetko käteni kosketuksen selässäsi"? Koehenkilön vastattua myöntävästi, olen jatkanut: "Tulen pitämään kättäni kymmenen sentin päässä selästäsi ja vetämään hiljaa taaksepäin ja sitä mukaa kun vedän, tunnet voimakasta vetoa selässäsi ja seuraat mukana; etkä pelkää kaatumista, sillä olen takanasi ja otan vastaan kun kaadut. Oletko ymmärtänyt"? Koehenkilön vastattua jälleen myöntävästi, olen irrottanut käteni hänen selästään ja jatkanut: "Hyvä. Pidän nyt kättäni kymmenen sentin Päässä selästäsi ja vedän taaksepäin. Tunnet vetoa selässäsi ja seuraat mukana. Tunnet, kuinka voima vetää sinua yhä voimakkaammin ja voimakkaammin taaksepäin. Yhä voimakkaammin ja voimakkaammin." Ja yleensä jo tässä vaiheessa koehenkilöni on ylittänyt tasapainopisteen ja kaatunut syliini.

Kaikista ihmisistä yli 80 prosenttia on ns. suggestioalttiita ihmisiä, jotka kaatuvat tämän kaatumistestin yhteydessä. Jos kuitenkin epäonnistut tässä kokeessa, syy voi olla koehenkilössäsi. Siinä, ettei hän ole suggestioaltis. Älä koskaan pyydä koehenkilöksesi humalaista, kehitys- vammaista, mielisairasta tai neuroottista henkilöä. Reaktiot voivat olla yllättäviä).
     Yleisin syy epäonnistumiseesi on kuitenkin sinussa itsessäsi. Sen vuoksi mieti, olitko keskittynyt tarpeeksi? Olitko tarpeeksi vakuuttava vai epäröitkö tai pelkäsitkö epäonnistuvasi? Olitko kenties masentunut tai alavireinen? Unohtuiko jotain edellä kuvatusta menettelytavasta? Älä masennu vaan harjoittele, sillä: Vain harjoitus tekee mestareita.

Edellä kuvattu heterosuggestiokoe on, ellet päästä koehenkilöäsi kaatumaan lattialle, täysin vaaraton koe, jossa ei ole minkäänlaisia jälkiseuraamusvaaroja. Sen vuoksi tämä on ainoa suggestiokoe, jonka tällä tietotaidolla voit toiselle henkilölle suorittaa. Älä tee muita kokeita toiselle henkilölle ennen kuin olemme perusteellisesti tutustuneet suggestion perusteisiin ja menettelytapoihin, niin että voimme näitä kokeita turvallisesti suorittaa. Muista, että kaikissa suggestio- ja hypnoositapahtumissa koehenkilösi ovat sinun vastuullasi; ja että sinulla ei ole oikeutta vahingoittaa soluakaan heissä. Jos jotain vahinkoa tapahtuu, sinä olet vastuussa tapahtuneesta ja tätä vastuuta sinä et voi mihinkään paeta.

Sen vuoksi. Menkäämme eteenpäin askel askeleelta ja liikkukaamme tutuissa ja jo opituissa ympyröissä. Opiskele, tutki ja syvenny tähän mennessä oppimaasi niin, että siitä muodostuu osa sinun persoonallisuuttasi. Harrasta lenkkeilyä ja muuta ulkoilua. Ulkoillessasi sinulla on hyvä tilaisuus kerrata oppimaasi. Vähitellen huomaat kuinka henkinen vireytesi ja voimasi kasvaa ja vahvistuu; ja että olet matkalla kohti korkeampaa henkisen tietoisuuden tasoa. Samalla huomaat kuinka elämä on ihanaa ja arvokasta. Niin arvokasta, ettei sitä kannata tapainturmeluksessa huonoilla elämäntavoilla turmella.

Kansion otsikkosivulle
Kotisivulle