Avoin kirje Tasavallan Presidentille, maamme hallitukselle, eduskunnalle ja julkiselle sanalle.

Asia: Huoli kansalaisten oikeusturvan toteutumisesta ja

kansakunnan kohtalosta.

Arvoisat poliittisen vallan käyttäjät!

Vanhassa ja meille niin rakkaassa isänmaallisessa virressä veisataan: ”On isät täällä taistelleet, ja uskoneet ja toivoneet….”. Eli taattojen uurastuksella ja työllä sekä monien suurmiesten, Runeberg, Snelman, Sibelius ym. henkisellä panoksella maastamme on rakennettu itsenäinen ja kukoistava hyvinvointivaltio, jonka vapauden ja hyvinvoinnin hyväksi isämme ovat käden ja hengen työn sekä useat myös terveytensä tai henkensä uhranneet.

Yhtenä keskeisenä tekijänä kansakuntamme nousun ja kukoistuksen tiellä on ollut se, että kansakuntamme on pyritty rakentaman iäti kestävien kristillisten arvojen varaan, jossa lainkuuliaisuus, rehellisyys, raittius ja aviollinen uskollisuus ovat näytelleet keskeistä sijaa ja olleet kansalaisten henkisen ja moraalisen ryhdin kasvattajina ja ylläpitäjinä.

Samoin oikeuskäytännössämme on pyritty noudattamaan niitä oikeusperiaatteita, joita raamattu ja sittemmin Olaus Petrin kirjoittamat ”Tuomarin ohjeet” edustavat. Niinpä Olaus Petrin tuomarinohjeissa sanotaan mm: ”

1. Koska tuomarilla on Jumalan käsky tuomita oikein, niin on hänen kaikin voimin pyrkiminen tietämään mikä oikeus on. Sillä niinkuin se ei kelpaa saarnaajaksi, joka ei tiedä, mitä raamatussa on kirjoitettuna ja mikä sen perustus ja tarkoitus on, samoin se ei kelpaa tuomariksi, joka ei tiedä mitä laissa on ja mikä sen perustus ja tarkoitus on ja miten niitä on käytettävä. Ja sentähden ne ovat vaarassa ja tekevät ilmeisesti väärin, jotka lähettävät tuomareiksi sellaisia, joilla ei ole ymmärrystä. Sillä miten ne voivat oikein tuomita, jotka eivät tiedä, mikä oikeus on? Ja niiden, jotka sellaisia ymmärtämättömiä lähettävät tuomareiksi, pitäisi pelätä tulevansa tosiaan osallisiksi niihin vääriin tuomioihin, joita tulee julistettavaksi. Ne ovat myös itse vaarassa ja saattavat itsensä onnettomuuteen, jotka ottavat tuomarin viran toimittaaksensa eivätkä kuitenkaan voi sitä täyttää.

2. Samoin tulee tuomarin myös ajatella, että niinkuin hän itse on Jumalan käskynhaltija, niin myös kansa, jota hänen on tuomitseminen, on Jumalan oma, niin että hänen pitää Jumalan käskyllä eikä omalla käskyllänsä tuomita Jumalan kansaa eikä omaa kansaansa. Sentähden hänen pitää Jumalan kansaa niin tuomita kuin hän itse tahtoo vastata hänen edessään, jonka oma kansa on.

Näillä Tuomarin ohjeillaan Olaus Petri tahtoo nimenomaan painottaa sitä, että oikeuskäytännössä toteutuisi todellinen oikeus ja lain todellinen tarkoitus eikä niinkään lain sokea kirjain. ”Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei voi olla lakikaan” ja vielä ”8. Hyvä ja älykäs tuomari on parempi kuin hyvä laki, sillä hän voipi asetella kaikki kohtuuden mukaan. Mutta missä paha ja väärä tuomari on, siinä ei auta hyvä laki mitään, sillä hän vääntää ja vääristelee sitä oman mielensä mukaan.” Eli kansalaisten todellisen oikeuden toteutuminen on yhteiskuntarauhan ja kansalaisten henkisen hyvinvoinnin sekä kansakunnan menestyksen lähtökohta.

Kansakunta tuhon tiellä

”On onnettomuus se, minkä olen nähnyt auringon alla, vallanpitäjästä lähtenyt erehdys:”

Kuten edellä on tullut esille, kansakunnan menestyksen ja tulevaisuuden voi turvata vain kansan korkea henkinen ja moraalinen ryhti sekä kansalaisten oikeusturvan toteutuminen käytännössä. Eli ne kristilliset arvot, joita Raamattu meille opettaa. Nyt, jotta nämä arvot pysyvät voimassa, kansakunta tarvitsee korkean moraalin omaavia henkisiä johtajia, jotka omalla elämällään ja esikuvallaan ovat näyttämässä esimerkkiä ennen kaikkea kasvavalle nuorisolle. Samoin kansakunta tarvitsee sen, että lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä nämä korkeat eettiset ja moraaliset ihanteet toteutuvat.

Näin oli vielä omassa lapsuudessani ja näin pitäisi kaiken aikaa. Mutta kun ei. Viimeisten vuosikymmenien elämän meno kaikilla yhteiskunnan sektoreilla – alkaen rivikansalaisista aina korkeimpiin hallinto- ja oikeusviranomaisiin asti, on ollut jatkuvaa henkisen ja moraalisen rappion kehitystä. Juoppokurjuutta, aviorikoksia, valheita ja vääryyksiä, joita saamme lähes päivittäin uutiskuvista ja lehdistöstä seurata. Aikanaan alkiolainen ihanne oli kirkko ja isänmaa, mutta valitettavasti tämän päivän Keskustapuolue on heittänyt nämä oppi-isänsä ihanteet romukoppaan ja lähtenyt elämään vääriä ja turmiollisia teitä. Ei ole pitkääkään aikaa siitä kun Seiska-lehdessä reposteltiin puoluesihteeri Eero Lankian edesottamuksia, jotka ovat kaikkea muuta kuin nuorison esikuviksi kelpaavia. Näillä edesottamuksilla kun keskustalaiset kasvattavat nuorisosta korkean moraalin omaavia vastuunkantajia kantamaan vastuuta omasta, perheidensä ja isänmaan tulevaisuudesta?

Nyt nämä samat eettisen ja moraalisen rappion elkeet, joita puoluesihteeri Eero Lankia julkisuudessa edustaa, ovat olleet monien muidenkin poliittisen päättäjien, julkisten viranomaisten ja nuorison ihanteena olleen julkkiksen edesottamuksina julkisessa sanassa riepoteltuina nuorison kasvattajina ja niinpä nuorison ynnä koko kansan edesottamukset sen mukaisia. Alkoholiongelmat pahenevat, kodit ja perheet hajoavat ja samassa suhteessa lisääntyvät myös lasten henkiset vaikeudet ja mielenterveysongelmat.

Nyt kun poliittisten vallanpitäjien edesottamukset ovat niinkin kielteisiä kuin ovat, on heidän laatimansa lait laatijoidensa mukaisia. Kansakuntamme tulevaisuutta uhkaavia, henkistä ja moraalista rappiota edistäviä ja oikeusvaltiomme uskottavuutta romuttavia lakeja ja oikeuskäytäntöä.

Aikanaan, 1960-luvulla, toteutettiin alkoholilainsäädännön uudistus, jolla tuotiin keskiolut kyläkauppoihin ja tästä alkoi alkoholin kulutuksen räjähdysmäinen kasvu ja juoppous rehottaa kaikilla rintamilla. Maassamme syntyy vuosittain noin 600 alkoholin pahoin vaurioittamaa pikkuvauvaa, joiden elinikäinen hoito maksaa yhtä henkilöä kohden miljoonia. Joka kuudes odottava äiti on päihderiippuvainen ja syntyvillä lapsilla tulee olemaan ongelmia koulussa ja yleensä elämässä selviytymisessä. Tämän lisäksi huomattava osa työikäisistä on jo sinä määrin alkoholiongelmaisia, ettei heistä ole enää minkäänlaisen työn tekijöiksi ja yhteiskunta joutuu elättämään tätä kasvavaa holistien armeijaa.

Toinen jumalattoman ja ymmärrykseltään pimentyneen lainsäädäntövallan säätämistä turmiollisista laeista on liikenteeseen otettu promilleraja, jonka seurauksena rattijuoppous on karannut täysin poliisin ja oikeusjärjestelmän hallinnasta. Vuosittain teillämme kuolee kymmeniä kansalaisia rattijuoppojen uhreina ja vielä useammat vammautuvat enemmän tai vähemmän pysyvästi ilman, että yksikään poliittinen päättäjä tai oikeusviranomainen vaivautuu asialle silmiään tai korviaan avaamaan.

Kolmantena erittäin ongelmallisena poliittisen vallanpitäjien aikaansaannoksena voidaan mainita suoritettu oikeusjärjestelmämme uudistus, jolla kansalaisten usko oikeusvaltiomme oikeuskäytäntöön on hyvää vauhtia romuttumassa.

Ensinnäkin tällä uudistuksella tehtiin käräjäoikeuksien käytäntö niin monimutkaiseksi, että ilman kalliita asianajajia ei voi käsitellä pienintäkään siviilikannetta.

Toiseksi käräjäoikeuksissa ei ole kaikesti paikalla edes lautamiehiä ja niinpä joku vastavalmistunut notaari joutuu käsittelemään ja päättämään sellaisistakin asioista, joiden päätöksien harkinnassa tarvittaisiin pitkällisen kokemuksen omaavaa lautamiesjärkeä, jotta päätöksissä päästäisiin lähellekään todellista oikeutta ja niitä ihanteita, joita Olaus Petri tuomarin ohjeissaan korostaa. Näin suoranaiset oikeusmurhat ovat jatkuva vaara oikeuskäytännössämme ja romuttavat kansalaisten luottamusta oikeusjärjestelmäämme kohtaan. Otan omakohtaisen esimerkin:

1990-luvulla kävin erittäin mittavan oikeustaistelun omien ihmisoikeuksien ja lain minulle suomien oikeuksien puolustamiseksi. Tässä oikeustaistelussani käytin kaikkia mahdollisia laillisia viranomais- ja laillisuusvalvontakeinoja. Paikallisiin viranomaisiin yhteyden ottamisien lisäksi mm. kaksi kantelua eduskunnan oikeusasiamiehelle, Lauri Lehtimajalle. Kaksi kantelua oikeuskanslerin virastoon, vetoomus Presidentti Martti Ahtisaarelle ym. ym. Mutta kaikki täysin turhaan. Presidentille lähettämääni vetoomukseen Martti Manninen vastasi, että presidentti ei voi auttaa asiassa. (Ilmeisesti vetoomukseni ei koskaan päässyt presidentin käsiin)

Ainut seuraus näistä oikeustaisteluistani oli, että jouduin silloisen nimismiehen, Heikki Vihannan, sekä eräiden poliisien taholta kyttäämisen ja kostotoimien uhriksi.

Eräs tällainen oikeustaisteluni sektori oli omistamalleni lomakiinteistölle johtama, metsänparannusrahoituksella rakennettu, metsätie, jonka rakennus- ja kunnossapitokustannuksiin osallistun henkilökohtaisilla varoillani. (Seikkaperäinen selvitys asiasta ja taustoista kotisivuillani osoitteessa http://www.aretalogia.com/aretalogia25/sivu.2.html )

Tällä metsätiellä toimin täysin Yksityistielain ja Sodankylän kunnan tiemestarin, Jouni Kovasen, toimittaman informaation mukaisesti enkä missään vaiheessa ole syyllistynyt mihinkään rikokseen tai muutoinkaan moitittavaan tekoon. Kuitenkin kävi niin, että kun 5.6.1998 en väistynyt kyseistä metsätietä yli 10 vuotta ammatikseen ilman tieosakkaiden myöntämää lupaa käyttäneen kaverin raivokohtauksen ja nyrkkien edessä, he kutsuivat paikalle poliisin, joka minulle minkäänlaista puheenvuoroa antamatta kirjoitti minulle sakon ja turvasi yksityistielain vastaisen metsätien luvattoman käytön jatkamisen.

Omalta kohdaltani katsoin, että kyseisestä poliisista aiemmin tekemäni ja vireillä olevan kantelun vuoksi kyseinen poliisi käytti virka-asemaansa henkilökohtaisen koston välineenä ja niinpä Sisäasiainministeriön poliisiosastolle tekemäni tutkintapyynnön lisäksi kiistin kyseisen sakon.

Asiaa käsiteltiin paikallisessa käräjäoikeudessa 1.12.1998, johon oikeudenistuntoon en pystynyt pyörätuolissa istuvana neliraajahalvauspotilaana osallistumaan. Myöhemmin kuulin, että kyseisessä oikeudenistunnossa ei ollut mukana lautamiehiä, van asian oli ratkaissut nuori vastavalmistunut naisnotaari, syyttäjä oli perustanut syytteensä mm. johonkin sellaiseen ministeriön päätökseen, josta kukaan ei ollut aiemmin tietoinen; ja jolla mitätöitiin Yksityistielain säädökset kokonaisuudessaan. Samoin kuulin, että kunnan tiemestari, Jouni Kovanen, oli valaehtoisessa lausunnossaan esittänyt asioita, jotka eivät olleet yhtä totuuden kanssa; ja myös lausuntoja, jotka olivat täydellisessä ristiriidassa hänen minulle aiemmin toimittaman informaation kanssa ja nyt kun kyseisellä nuorella naisnotaarilla ei ollut henkistä kanttia hylätä syyte, tuomio oli kannaltani kielteinen ja katson joutuneeni asiassa suoranaisen oikeusmurhan uhriksi.

Sodankylän silloisen nimismiehen, komisario Virkkulan ja eräiden poliisien henkilökohtainen kauna minua kohtaan merkitsi sitä, että niissä oloissa minun oli täysin turhaa perätä tutkintaa kyseisen tiemestari Kovasen lausunnoista. (Ilmeisestä väärästä valasta). Sen sijaan siinä vaiheessa kun marraskuussa 2002 tuli julkisuuteen Sodankylän poliisien keskuudessa paljastuneet mittavat epäkohdat; ja että useita poliiseja oli pidätetty virantoimituksesta, katsoin, että on syytä selvittää myös tapahtunut oikeusmurhani. Niinpä toimitin Sodankylän uudelle nimismiehelle, Mika Launialalle, tutkintapyynnön, jonka hän toimitti välittömästi Rovaniemen kihlakunnan syyttäjälle, Arto Mäkiselle.

Asiassa ei yli puoleen vuoteen tapahtunut mitään kunnes toukokuussa 2003 olin puhelinyhteydessä paikalliseen ylikonstaapeliin, Jaakko Pursiaiseen, joka vakuutti, että myös asiaan liittyvä komisario Virkkulan kirjoittama perätön lausunto tutkitaan. Seuraavana päivänä Rovaniemen kihlakunnan syyttäjä, Arto Mäkinen, soitti ja kertoi, että Rovaniemen rikospoliisi tutkii tiemestari Kovasen oikeudessa esittämien lausuntojen paikkansapitävyyden.

Taaskaan asiassa ei tapahtunut yli puoleen vuoteen mitään kunnes kuluvan vuoden tammikuussa sain paikalliselta poliisilta, ylikonstaapeli Esa Harjulta, kirjeen, jossa hän ilmoitti mm. että kyseisen oikeudenistunnon ääninauhat on tuhottu eikä ole mitään dokumenttia, josta kävisi selville mitä tiemestari Kovanen on oikeudessa lausunut.

Eli tarvittiin pitkästi toista vuotta turhaa odottamista ja useita viranomaisten taholta annettuja katteettomia lupauksia jotta paikallinen poliisi saattoi ilmoittaa, että asiaa ei voida tutkia ääninauhojen tuhoamisien ja kirjallisen aineiston puutteiden takia. Käytännössä tämä on merkinnyt sitä, että uskoni viranomaistoimintaan ja koko oikeusjärjestelmään on lopullisesti romahtanut.

Euroopan Neuvoston Ihmisoikeussopimuksen 13 artikla sanoo:

Jokaisella, jonka tässä yleissopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä siinäkin tapauksessa, että oikeuksien ja vapauksien loukkauksen ovat tehneet virantoimituksessa olevat henkilöt.

Nämä ihmisoikeussopimukset Suomi on ratifioinut ja sitoutunut noudattamaan, mutta valitettavasti tämäkin artikla meillä Suomessa on vain kaunis korulause ilman käytännön vastinetta todellisuudessa.

”Et’ oikeus on pilkka….”

Edellä kertomani tapaus on yksi kokemus monista kokemuksistani tämän päivän sivistyneeksi oikeusvaltioksi kutsutun maamme viranomaistoiminnasta ja oikeuskäytännöstä. Eli ei minkäänlaista virkamiesmoraalia Sodankylän kunnallisvirkamiesten ja poliisien keskuudessa. Meillä Suomessa kansalaisten eriarvoinen kohtelu on kriminalisoitu Rikoslain 11 luvun 9 §:ssä. Käytännössä tämäkin pykälä jää korulauseeksi sen vuoksi, ettei maassamme ole mitään sellaista tahoa, jonka puoleen voisin asiassani kääntyä oikeutta osakseni saadakseni. Aiemmat kokemukseni oikeuskanslerinvirastosta ja eduskunnan oikeusasiamieheltä ovat sitä luokkaa, että niiden tahojen puoleen on aivan turhaa kääntyä. vuoden kuluttua tulee lakooninen päätös: ”Ei aihetta toimenpiteisiin”. Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin on, mutta sielläkin asiain käsittely kestää vuosia ja voi olla, että en enää elä niin kauan, että ratkaisun sieltä ehtisin näkemään. Oman vaikeutensa oikeusturvani toteutumisessa tuo myös se, että pyörätuolissa istuvana kaverina henkilökohtainen asioiminen eri virastossa on miltei mahdottomuus. Kirjeellinen yhteydenpito on siis ainut mahdollisuus, mutta läheskään kaikkiin kirjeisiini ei tule koskaan vastausta. Vastausta ei tullut myöskään viime marraskuussa europarlamentaarikko Matti Wuorelta Brysselistä.

On arvioitu, että maassamme on lisäkseni liki 300.000 kansalaista, kohtalotoveriani, jotka ovat joutuneet viranomaisten taholta väärin kohdelluksi; jopa suoranaisten oikeusmurhien uhriksi ja tämä joukko kasvaa sitä mukaa kuin virkamiesmoraali maassamme rappeutuu, josta Sodankylän poliisien keskuudessa paljastuneet epäkohdat ovat varoittavaa esimakua. Monet, jopa kymmenet tuhannet kansalaiset ovat menettäneet kaiken omaisuutensa viranomaisten virheiden ja suoranaisten väärinkäytösten takia. Enontekiöltä tiedän kaverin, joka on oikeuden ja totuuden puolustamisen takia menettänyt kaiken omaisuutensa kostotoimien seurauksena. Ensin varastettiin hänen suuri porokarjansa lähes yhettömiin ja samalla tuhottiin hänen elinkeinonsa harjoittamisen mahdollisuus. Tulojen loputtua hänen talonsa ja maaomaisuutensa myytiin pilkkahintaan, hänen poissa ollessaan hänen asuntoonsa oli tunkeuduttu, hävitetty hänen omaisuuttaan ja poltettu mm. hänen kiinteistöään koskevia asiapapereita. Yksityishenkilön toimesta, mutta kuulemma paikallisen nimismiehen suostumuksella. En liene myöskään ainut vaikeasti vammautunut invalidi maassamme, jolta on riistetty terveyden lisäksi myös ihmisarvonsa, ihmisoikeutensa sekä kaikki lain ja oikeuden suojansa.

Nyt tämän kielteisen kehityksen pysäyttämiseksi ja jo tapahtuneiden väärinkäytösten ja oikeusmurhien korjaamiseksi tarvittaisiin kaikkien oikeamielisten poliittisten päättäjien ja kaikkien oikeamielisten viranomaisten yhteistyötä.

Kansakuntamme henkinen ahdinko on jo sitä luokkaa, että tarvitsemme perusteellisia ja kiireellisiä toimia kansalaisten oikeusturvan toteutumiseksi ja uuden toivon herättämiseksi kansakuntamme keskuuteen. Valitettavaa on vain se, että nykyiset poliittiset päättäjät ovat vieraantuneet kansasta tai muutoin niin omien ongelmiensa kahleissa, että ovat täysin kuuroja ja sokeita inhimilliselle hädälle ja kärsimyksille. Vuosien saatossa olen lähettänyt lukuisia vetoomuskirjeitä invalidien, vanhusten ja vammaisten ihmisarvon ja ihmisoikeuksien toteutumisen puolesta, ilman omaa syytään elinikäiseen velkavankeuteen joutuneiden puolesta tai muutoin lievittääkseni lähimmäisteni hätää ja kärsimystä. Nämä vetoomukseni ovat kaikuneet kuitenkin täysin kuuroille korville ja sokeille silmille. Enempää Tasavallan Presidentti kuin hänen puolisonsa, tohtori Arajärvi, kuin kukaan muukaan poliittisista päättäjistä ei ole kansalaisten hädästä ja kärsimyksistä kiinnostunut. Niinpä kansanedustaja Erkki Pulliaisen lähettämä kiitoskortti on ollut ainutta vastinetta vetoomuksilleni.

Kansalaisilla on todella hätää ja ahdinkoa ja niinpä mm. masennuslääkkeiden ja muiden ahdinkoa lievittävien aineiden käyttö on lisääntynyt ennen näkemättömiin mittasuhteisiin. Nyt jokainen meistä ymmärtää, että näillä avuilla, enempää kuin halvemmalla viinallakaan, kansakuntaamme ei nosteta uuteen nousuun ja kukoistukseen. Yksilökansalaisten ja koko kansakunnan hyvinvointi, menestys ja tulevaisuus voidaan turvata vain niillä vanhuskauteen perustuvilla elämäntavoilla ja oikeusperiaatteilla, joita kirjelmän alussa käsittelin. Kansakuntamme tarvitsee sitä, että poliittiset päättäjät sekä eri viranomais- ja oikeustahot lähtevät määrätietoisesti ahkeroimaan tapahtuneiden vääryyksien korjaamiseksi sekä uuden alkamisen mahdollisuuksien turvaamiseksi niille, joilta menneiden vuosikymmenien poliittisten virheiden tai muutoin itsestään riippumattomien syiden vuoksi on yrittämisen ja jopa elämisen mahdollisuudet riistetty.

Toivon kaikella kunnioituksella, että Tasavallan Presidentti, Hallitus ja kansanedustajat lähtevät tositarkoituksella ja määrätietoisin ottein korjaamaan tapahtuneita virheitä sekä luomaan uuden toivon ilmapiirin kansakunnan keskuuteen. Että me ahdinkoon joutuneet kansalaiset jaksamme ylipäätään elää.

Sodankylässä 4.3.2004