Intialaisessa filosofiassa kuvataan ihmisen persoonallisuuden kasvua vertaamalla sitä lootuksen kukkaan, jonka juuret ovat pohjamudassa; mutta joka läpi veden kasvettuaan ja pinnalle päästyään puhkeaa kauneimpaan kukoistukseensa. Tämä intialainen fantasia persoonallisuuden kehityksestä ja kasvusta antaa kauniin kuvan ihmisen elämän jaloimmasta ajallisesta päämäärästä. Eli saavuttaa kasvunsa päämäärä ja puhjeta kauniiseen kukoistukseen. Kuitenkin tämä intialainen mielikuva on meille Suomessa, ja etenkin Lapissa, kauneudestaan huolimatta kaukainen ja vieras. Niinpä olenkin joskus nuoruudessani, Lapin mahtavia tuntureita ihastellessani, ajatellut ihmisen henkistä kasvua ja verrannut sitä ylös tunturin huipulle johtavaan vuoritiehen. Tiehen, joka ei ole helppo kuljettavaksi; mutta jonka päämääränä on kaiken maallisen ja aineellisen jääminen jalkojen alapuolelle ja yläpuolelle jää vain Jumalainen valtasuuruus ja taivaallinen kirkkaus. Ja tältä henkisen tunturin huipulta avautuvat valtaisat näköalat kaikkiin suuntiin. Niin menneisyyteen, nykyisyyteen kuin tulevaisuuteenkin nähden; sekä kaikkeen siihen mitä on alhaalla laaksoissa, elämän korpiteillä, joita valtaosa ihmisistä vaeltaa. Näkemättä elämäänsä ja tulevaisuuttaan ja tietämättä minne ovat matkaamassa. Siispä jättäkäämme laaksoissa kulkevat laveat korpitiet ja lähtekäämme kiipeämään ylös hengen vuoritietä saavuttaaksemme oma henkisen kehityksen huippumme ja päästäksemme toteuttamaan niitä valtavia mahdollisuuksia, jotka useimpien ihmisten elämään kätkeytyy.

1. Keskittyminen, meditaatio, itsesuggestio.

Ihmisen kehityksessä ja kasvussa voidaan erottaa kaksi toisistaan erillään olevaa osa-aluetta. Nimittäin fyysinen ja henkinen kehitys. Fyysisen kehityksensä huipun useimmat ihmiset saavuttavat noin 20 vuoden iässä. Sensijaan henkinen kehityksemme kulkee paljon hitaampaa tietä ja saavuttaa huippunsa noin 40-45 vuoden iässä. Nyt tämän huipun korkeus riippuu täysin siitä, miten me itseämme kehitämme ja kasvatamme. Jos jo fyysisen kehityksen alueella me voimme tehdä paljon oman kuntomme, voimiemme ja suorituskykymme hyväksi, niin paljon enemmän meidän henkinen kehityksemme on riippuvainen siitä, miten me elämme, toimimme, ja itsekuhunkin asiaan suhtaudumme. Tällä henkisen kehityksen alueella voimme erottaa kolme enemmän tai vähemmän toisistaan poikkeavaa ryhmää.

Ensinnäkin ne, jotka ovat otteensa itseensä ja elämäänsä jo nuoruudessaan menettäneet ja ajautuneet alamäen tielle. Esim. seksuaalielämältään häiriintyneet tai alkoholistit, joilla ei ole koko elämänsä aikana tapahtunut sanottavaa henkistä kehitystä. Tai jos onkin, niin se kehitys on ollut pelkästään kielteistä. Eli että. Huipun paikalla on enemmän tai vähemmän syvä kuilu tai turmeluksen rotko.

Toisen ryhmän muodostavat ns. tavalliset ihmiset, joiden elämä sujuu yleensä ympäristön sanelemien normien ja elämäntapojen mukaisesti. Heidän henkinen kehityksensä saavuttaa sen huipun, joka ympäristöltä on. Tämä kehitys riittää yleensä tavanomaisista elämäntilanteista selviämiseen, mutta vaikeiden tilanteiden, vakavan sairauden, ympäristökatastrofin tai vaikeasti vammautuneen lähimmäisen kohtaaminen tuottaakin jo suuria vaikeuksia. Ellei sitten vallitsevassa yhteisössä ole näille alueille kiinnitetty huomiota ja näitä totuttu kohtaamaan. Yleensä on niin, että ihminen pyrkii karttamaan kaikkia niitä tilanteita, joiden hallitsemiseen hänen henkinen kapasiteettinsa ei riitä. Tämän ovat mm. lukemattomat vaikeasti vammautuneet ja tämän vuoksi kaikkien hylkäämäksi tulleet lähimmäisemme saaneet maassamme omakohtaisesti ja raskaasti kokea. Asiantuntijoiden piirissä yleisenä käsityksellä on, että keskiverto ihminen käyttää kaikista käytettävissä-olevista henkisistä voimavaroistaan hyväkseen vain n. 10%.

Kolmannen, joskin vähäisimmän, ryhmän tässä ryhmittelyssä muodostavat sitten ne ihmiset, jotka jo nuoruudestaan saakka ovat oppineet selviytymään vaikeimmistakin elämäntilanteista. Heidän omaksumansa elämänasenteet ja päämäärät ovat olleet kaiken voittajan elämänasenteita ja päämääriä. Ja tällä tiellä he ovat löytäneet itseensä kätkeytyneet valtavat henkiset voimavarat ja näitä henkisiä voimavaroja käyttäessään ja kehittäessään heistä on tullut todellisia mitään pelkäämättömiä hengen jättiläisiä ja uskon sankareita, joiden henkinen suorituskyky yltää jo taivaallisiin. Esim. apostolit omana aikanaan.

Ensimmäisiä alkeita henkisen kasvun vuoritiellä on itsemme hallitseminen ja voittaminen. Meidän on saavutettava sellainen henkinen auktoriteetti itseemme nähden, että tällä henkisellä auktoriteetilla me pystymme voittamaan itsemme vaikeammissakin elämäntilanteissa. Tämän saavuttamiseksi meidän on löydettävä yhteys omaan henkiseen minäämme; ja jotta me tämän yhteyden löydämme, meidän on opittava hyvä keskittymiskyky ja meditaation ja itsesuggestion taito.

Useimpien ihmisten vaikeudet niin oppimisessa kuin työelämässäkin johtuvat siitä, että heiltä puuttuu kyky keskittyä käsilläolevaan asiaan. Harjaantumaton mieli vaeltaa jatkuvasti harhaillen sinne tänne ilman, että ihminen itse pystyy omia ajatuksiaan hallitsemaan. Useimmilta ihmisiltä puuttuu henkinen auktoriteetti itseensä ja ajatuksiinsa nähden. Tämän vuoksi meidän on koulutettava omaa ajatusmaailmaamme ja opittava hallitsemaan omat ajatuksemme ja tunteemme. Ja paras tie tässä on keskittymiskyvyn harjoittelu. Kun me tälle henkisen kasvun vuoritielle lähdemme, meidän on miltei päivittäin varattava riittävästi aikaa keskittymiskyvyn harjoitteluun. Tässä harjoittelussa voimme ottaa keskittymisen kohteeksi jonkun tietyn asian tai käsitteen ja meidän on pidettävä ajatuksemme tässä. Alussa ajatus pyrkii karkaamaan omille teilleen, mutta meidän on aina palautettava se keskittymisen kohteena olevaan asiaan; kunnes ajatuksemme pysyy yhä pitempiä ja pitempiä aikoja hallinnassamme. Lopulta jopa useita tunteja. Esim. luovassa ajattelussa, kuten keksintöjen ja muiden innovaatioiden kehittelyssä, tämä ajatuksen hallinta on välttämätöntä.

Sen jälkeen kun olemme saavuttaneet riittävän hallinnan omiin ajatuksiimme nähden, voimme lähteä harjoittamaan syvällistä meditaatiota. (Meditaatio on tutkivaa mietiskelyä). Esim. Raamatun tai jonkun filosofian tai muun tieteenalan syvällinen tutkistelu on meditaatiota. Ja tällä meditaatiolla me kaivaudumme meditaation kohteena olevan asian syvimpään olemukseen. Jäsentelemme tämän asian ja sisäistämme sen itseemme. Jos luemme esim. Raamattua kuin jotain kaunokirjallista teosta, niin me emme tule koskaan pääsemään sisälle Raamattuun ja uskon syvimpään olemukseen. Päästäksemme ymmärtämään Raamatun syvintä totuutta, meidän on syvennyttävä tutkimaan meditatiivisesti Raamatun ilmoitusta. Analysoitava Raamatun tekstiä jae jakeelta. Ymmärrettävä se kulttuuritausta jonka keskellä Raamatun kirjoitukset ovat syntyneet ja verrattava sitä meidän aikamme kulttuuriin ja pyrittävä selvittämään, mitä nämä kirjoitukset tahtovat meille opettaa. Tämän meditatiivisen tutkistelun myötä Raamatun kirjoitukset vähitellen sisäistyvät meissä ja muokkaavat meidän persoonallisuuttamme kohti sitä pyhityselämää, jota mm. Pietari ja muut apostolit elivät. Ja sama koskee mm. viisauden etsimistä erilaisista filosofioista. Pelkkä ulkoinen lukeminen ja luetun muistaminen ei vielä herätä lukijan omaa oivalluskykyä eikä anna ihmiselle luovaa viisautta; ja kaikki jää pelkäksi kirjaviisaudeksi. Sensijaan meditatiivinen filosofian tutkiminen kehittää myös tutkijan omaa luovaa oivalluskykyä ja mahdollisuutta omakohtaisten oivallusten oivaltamiseen.

Me elämme moniulotteisessa maailmassa, joka käsittää lukemattomat määrät mitä erilaisimpia kansanheimoja, kulttuureja, uskontoja ja filosofioita. Niinikään jokainen yksilö ihmisenä on ainutlaatuinen yksilönä. Ja jotta voisimme näitä kansanheimoja, kulttuureja, uskontoja, filosofiota ja yksilöihmisiä ymmärtää, me tarvitsemme kyvyn omakohtaiseen luovaan ajatteluun ja oivaltamiseen. Mitkään tieteenalat, kuten filosofia tai psykologia, tai uskonnolliset näkemykset eivät anna läheskään tyhjentävää vastausta yksilöitä ja yhteisöjä koskeviin kysymyksiin. Antavat korkeintaan suuntaviivoja, luovat omat raamit, joiden puitteissa tutkistelijan on omat johtopäätökset tehtävä. Ja nyt tutkistelijan omasta luovasta oivalluskyvystä riippuu täysin se, miten viisaasti hän mihinkään asiaan tai kysymykseen suhtautuu ja tämä luova oivalluskyky saavutetaan meditaation avulla.

Näiden keskittymis- ja meditaatioharjoitusten seurauksena ihminen saavuttaa, ikäänkuin ilmaiseksi, itsesuggestion kyvyn. Aiemmin olemme puhuneet paljon ihmisen alitajunnan ohjelmoitumisesta. Olemme käsitelleet ympäristön ja omien elämäntapojen vaikutusta yksilön alitajunnan ohjelmoitumisessa ja persoonallisuuden muodostumisessa. Nämä vaikutukset ohjelmoivat alitajuntaamme ja muokkaavat persoonallisuuttamme spontaanisti, meidän itsemme sitä yleensä huomaamatta; ja ovat vaikutuksiltaan joko myönteisiä tai kielteisiä. Nyt kun olemme saavuttaneet riittävän keskittymiskyvyn ja sen myötä olemme saavuttaneet yhteyden omaan alitajuntaamme - henkiseen minäämme - voimme lähteä tietoisesti rakentamaan uutta persoonalli- suuttamme, uutta minuuttamme, ja sen mukaista tulevaisuuttamme.

Kielteinen minäkuva ja sen mukainen heikko itsetunto on yksi keskeisimpiä vaikeuksia ihmisen suuntaillessa omaa elämäänsä ja tulevaisuuttaan. "Ei minusta ole siihen..." "En minä pysty..." "En minä kuitenkaan opi..." jne. Näillä kielteisinä asenteiltaan ihminen ilmaisee ympäristölleen omaa näkemystään itsestään. Ja samalla hän kaiken aikaa omilla puheillaan ohjelmoi omaa alitajuntaansa epäonnistumaan kaikessa. Ja jos hän kaikesta huolimatta yrittää tehdä jotain johon hän ei usko pystyvänsä, hän tulee auttamatta siinä epäonnistumaan: "Tiesinhän minä ettei se onnistu". Ja kaiken aikaa epäonnistumisen todellisena syynä on se, että hän omilla kielteisinä ennakkoasenteillaan ja puheillaan on ohjelmoinut oman alitajuntansa epäonnistumaan kaikessa. Kysymyksessä on siis kielteinen itsesuggestio. Ja on sanomattakin selvää, että niinkauan kuin tällaiset kielteiset ohjelmoinnit ihmistä hallitsevat, hänessä ei pääse tapahtumaan minkäänlaista henkistä kasvua ja kehitystä myönteiseen suuntaan.

Nyt ihmisen, joka on tällaisten kielteisten ennakkoasenteiden ja puheiden orja, on tehtävä täydellinen muutos omissa asenteissaan ja puheissaan, "Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki", sanotaan meille kaikille tutussa laulussa. Näistä vaivojen vaikertamisista ja vaivojen vankeudesta päästäkseen ihmisen on opeteltava myönteisen ajattelun tekniikka ja opittava puhumaan tämän ajattelun mukaisesti: "Minä pystyn siihen". "Mitä minä en vielä osaa, sen minä opin". "Kaikki on mahdollista sille, joka uskoo", Jne. Tällä myönteisellä ajattelulla ja puhumisella ihminen rakentaa itsessään kaiken voittavaa persoonallisuutta, harjoittaa myönteistä itsesuggestiota, joka ohjelmoi alitajuntaa - henkistä minää - kaiken voittamiseen. Ja kun tämä prosessi pääsee ihmisessä tapahtumaan, niin elämä tulee kulkemaan voitosta voittoon kohti entistäkin suurempia voittoja, kunnes lopulta mikään ei ole enää mahdotonta. Ihminen pystyy kaikkeen siihen mihin hän uskoo pystyvänsä. (Esim. apostolinen, vuoria siirtävä, usko perustuu juuri tähän).

Ihmisellä on elämässään kaksi mahdollisuutta: Voittaa elämä tai tulla elämän voittamaksi. Hallita tilanteet tai tilanteet hallitsevat häntä. Nyt ihmisen henkisestä kapasiteetista riippuu täysin se, miten hän pystyy elämänsä voittamaan ja vastaantulevat tilanteet hallitsemaan. Myönteinen, kaiken voittava, ajattelu on avain voittamiseen ja hallitsemiseen. Olkoonkin, että ympäristö ja omat kielteiset asenteet ja puhumiset ovat muokanneet persoonallisuuttamme epäonnistumisiin, tappioihin ja tilanteiden orjuuksiin, niin nyt kun olemme oppineet keskittymisen, meditaation ja itsesuggestion ;taidon, voimme jättää hyvästit entiselle epäonnistumisten ja tappioiden varjostamalle elämällemme ja lähteä rakentamaan omaa minuuttamme kohti henkistä kasvua, uutta elämää ja voittojen tietä.

2. Vaikeudet ja kärsimykset menestyksen avaimina.

Moni ihminen tahtoisi olla suurmies, mutta vain harvat ovat valmiit maksamaan suurmieheksi tulemiseen tarvittavan hinnan. Ja tämä hinta on vaikeuksien ja kärsimyksien kohtaaminen ja voittaminen. Maailmanhistoria tuntee vuosituhansien ajalta monia todellisia suurmiehiä, filosofeja, teoreettisia neroja, tiedemiehiä, keksijöitä, uskontokuntien perustajia jne. Niitä miehiä (ja naisia), joiden henkinen suuruus ja luovuus on ylittänyt kaiken omana aikanaan. Mutta. Ennenkuin heistä on tullut maailmanhistorian tuntemia suurmiehiä, he ovat joutuneet käymään läpi monet kärsimyksien koulut, monet kriisit ja vaikeudet. Ja näiden kärsimyksien, kriisien ja vaikeuksien kohtaaminen ja voittaminen on kasvattanut heistä niitä hengen jättiläisiä, jollaisilla maailmanhistoria heidät tuntee ja muistaa.

Sanoisinpa, että useimmilla ihmisillä on mahdollisuus kasvaa hengen jättiläiseksi ja tulla oman aikansa merkittäväksi henkilöksi jos vain oivaltaa vaikeuksien ja kärsimysten tuomat valtavat mahdollisuudet oman henkisen minuuden kasvattamiseksi ja vahvistamiseksi.

Ajatelkaamme esim. jotain hyvin köyhissä ja vaikeissa oloissa syntynyttä ja kasvanutta yksilöä. Hyvin yleinen käytäntö meillä Suomessa on, että ihmiset luokitellaan omiin arvoihinsa sen perusteella, millaisissa oloissa hän on syntynyt ja kasvanut. Etenkin pienissä maalaiskylissä. Rikkaissa kodeissa syntyneillä tai arvostettujen sukujen edustajilla on oma itseisarvo ihmisenä riippumatta siitä, millainen hän tai hänen elämänsä on. Sensijaan pienen mustan mökin kasvatin on hyvin vaikeaa saavuttaa ihmisten arvostusta osakseen, elipä hän miten hyvin ja viisaasti tahansa.

Nyt nämä kasvuympäristön suhtautumiset yksilöön muodostavat sen yksilön henkisen ilmapiirin, jossa hän joutuu kasvamaan ja elämään. Ja niille ihmisille, jotka ovat synnynnäisten lähtökohtiensa vuoksi saaneet osakseen ympäristön kielteisen asennoitumisen, tämä ympäristön henkinen ilmapiiri on hyvin raskas, jopa tuhoisa. Tässä tilanteessa ihmisellä on kaksi mahdollisuutta. Joko pystyä kasvamaan henkisesti suuremmaksi kuin ympäristön henkinen ilmapiiri tai sitten tulla henkisesti nujerretuksi ja maanrakoon painetuksi. Nyt niistä vaikeissa oloissa syntyneistä ja kasvaneista yksilöistä, jotka ovat oivaltaneet vallitsevan tilanteen mahdollisuudeksi henkiseen kasvuun, kasvaa yleensä henkisesti voimakkaita yksilöitä. Ihmisiä, jotka pystyvät kohtaamaan vaikeimmatkin elämän tilanteet ja nämä tilanteet voittamaan.
    Ja aivan saman, ehkä vieläkin suuremman, haasteen ja henkisen kasvun mahdollisuuden ihminen kohtaa silloin kun hän joutuu vakavan sairauden kouriin tai vammautuu vaikeasti. Yleensä on niin, että ihmiset eivät juuri kiinnitä huomiota oman henkisen minuutensa kehitykseen ja kasvuun ellei siihen ole todellista tarvetta. Yleensä ihmisten elämä kulkee omia totuttuja ratojaan vallitsevan ajan hengen mukaan ja normaalisti vakavat sairaudet tai vammautumiset eivät kuulu ihmisen elämään. Tämän vuoksi näihin ei kiinnitetä huomiota ennenkuin nämä ovat omakohtaisia koruttomia ja järkyttäviä todellisuuksia. Ihmisen henkinen kestävyys punnitaan perusteellisesti siinä vaiheessa kun hänellä todetaan vakava sairaus; tai että hän vaikeasti ja pysyvästi vammautuu joko liikenneonnettomuudessa, työtapaturmassa tai vastaavissa tilanteissa. Niiden ihmisten, jotka jo nuoruudestaan ovat oppineet tarkastelemaan vaikeimpiakin elämäntilanteita voittajan silmin, on helpompi suhtautua voittajana myös vaikean sairauteen tai vammautumiseen. Sensijaan niille ihmisille, jolta henkisen kasvun tie on jäänyt kulkematta, nämä vaikeat sairaudet tai vammautumiset johtavat usein henkisen kestävyyden lopulliseen murtumiseen ja apatiaan vaipumiseen. Usein jopa itsemurhiin. (Itsemurhat ovat vaikeasti vammautuneiden yleisin kuolinsyy maassamme).

Näissä vaikeissa sairauksissa tai vammautumisissa ihminen joutuu kasvotusten jo aiemmin tutuksi tulleen tosiasian kanssa: Voittaa elämä tai tulla elämän voittamaksi. Hallita tilanteet tai tilanteet hallitsevat häntä. Omakohtaisten kokemusteni perusteella voin sanoa, että vaatii valtavaa henkistä kestävyyttä katsoa toivorikkain silmin elämään ja tulevaisuuteen silloin kun lääkäreillä ei ole enää paljoa toivoa annettavana. (Liikenneonnettomuus juhannuksena -83. Kaularangan toisen nikaman murtuminen ja kaulan alapuolinen täydellinen halvautuminen. Ainoa toivoni paranemisesta ja kuntoutumisesta perustui siihen, että olin nuoruudessani uhrannut useita vuosia hypnoosiin, suggestioon ja ihmisen henkiseen minään liittyvien ilmiöiden tutkimiseen ja käytäntöönsoveltamiseen).

Kun ihminen vakavan sairauden tai vammautumisen myötä menettää terveytensä, hänen koko elämänsä, kaikkine arvoineen, joutuu perusteellisen ja syvällisen uudelleenarvioinnin kohteeksi. Terveillä ihmisillä, varsinkin nuorilla, on omat elämänarvonsa, toiveensa ja ihanteensa, jotka siivittävät heidän elämäänsä ja antavat niitä elämän rikkauksia, jotka tähän elämään, toiveisiin ja unelmiin liittyvät. Nyt vaikeissa sairauksissa ja vammautumisissa kaikki nämä elämänarvot ja rikkaudet menettävät saavuttamattomina arvonsa. Alkaa uusien arvojen ja rikkauksien etsiminen. Nyt kun fyysistä terveyttä ei enää ole, tulevat henkiset arvot entistä keskeisimpinä ja tärkeämpinä esille.(Ja on tultava, muuten käy huonosti). Usein tähän tilanteeseen liittyy vielä se, että entiset terveiden maailmaan liittyvät ystävyyssuhteet vähitellen katkeavat yksi toisensa perästä ja lopulta ihminen joutuu olemaan kaiken kärsimyksen ja tuskan keskellä yksin. Tämä yksinäisyys kaiken muun tuskan ja kärsimyksen keskellä ei ole helppo koettavaksi, mutta juuri tähän liittyy kaikkein suurin tilaisuus hengen jättiläiseksi tulemiseen. Kun kaikkein suurimman tuskan ja hädän keskellä ihmisen rinnalla ei ole enää ainuttakaan ihmistä, ihmisen on lähdettävä etsimään vapautusta tilanteeseen omasta henkisestä minuudesta. Vapauttamaan sieltä niitä voimavaroja, jotka yksin pystyvät siihen tilanteeseen vastauksen antamaan. Ja juuri tämä löytöretki omaan henkiseen minään on avannut monille tien uusiin ennenkokemattomiin henkisiin ulottuvuuksiin ja rikkauksiin sekä valtaviin henkisiin voimavaroihin. Ja tämän henkisen ulottuvuuden löytäminen ja kokeminen muuttaa koetun sairauden tai vaikean vammautumisen valtavaksi riemuvoitoksi ja avaimeksi kokonaan uudenlaisten elämänarvojen ja rikkauksien kokemiseen ja toteuttamiseen.

Haluankin sanoa sinulle, ystäväni, jolla vaikeaa on: älkäämme paetko tai karttako vaikeuksia tai koettelemuksia elämässämme. Olkoon ne minkälaatuisia tahansa. Yleensä on niin, että vaikeuksia tai koettelemuksia paetessaan ihminen todellisuudessa pakenee omaa henkistä heikkouttaan ja tätä ihminen saa paeta lopun ikäänsä. Käykäämme sen vuoksi eteemme tulevia vaikeuksia ja koettelemuksia kohti, nouskaamme henkisesti näiden yläpuolelle ja voittakaamme ne. Vain tämän kautta meistä voi kasvaa todellisia kaiken voittavia hengen jättiläisiä, jotka tulemme selviytymään ja menestymään elämän kaikista koettelemuksista. Sellaisia elämän merellä purjehtivia "merikarhuja", jotka ovat voittaneet pahimmatkin kuohupäät ja myrskyt; ja joille uusi myrsky merkitsee aina uutta haastetta, jonka he tahtoisivat lähteä jälleen kohtaamaan ja voittamaan.

3. Hengen kuolemattomuus.

Ihmisillä on ollut kautta ihmiskunnan historian mitä moninaisimpia ja merkillisimpiä käsityksiä kuolemasta ja sen jälkeisestä olotilasta. Monissa uskonnoissa puhutaan kuoleman jälkeen tulevasta tuomiosta, jolloin hyvät palkitaan iankaikkisella elämällä, autuudella taivaassa tai sitten saavuttavat nirvanan, kun taas pahat tuomitaan iankaikkiseen kadotukseen, helvetin tulijärveen tai joutuvat syntymään ja elämään kurjissa oloissa seuraavassa elämässään. Niinkuin intialaiset tämän sielunvaellusopissaan selittävät. Niinikään vuosituhansia ihmiskunnan huulilla eläneet kummitusjutut antavat hyvin vääristyneen ja kieroutuneen kuvan kuolemasta ja sen jälkeisistä tapahtumista. Puhutaan, että jos kuollutta ei haudata siunattuun maahan, niin se alkaa kummittelemaan. Monet vanhemmat muistavat kertomuksia, joiden mukaan jotkut ovat kuulleet outoa lapsen itkua tietyssä paikassa ja kun asiaa on lähdetty tarkemmin tutkimaan, niin paikalta on löydetty kuolleen ja kätketyn pienen lapsen ruumis tältä paikalta. Joko talon tai ladon alta ja kun ruumis on siirretty siunattuun maahan tämä lapsen itku on lakannut kuulumasta.
    Nyt kaikki nämä tekijät yhdessä ovat luoneet ihmisten mieliin hyvin kieroutuneen, jopa sairaan käsityksen kuolemasta ja hyvin yleisenä piirteenä ihmisten mielissä kuolemaa kohtaan on suunnaton pelko. Ja tämä pelko synnyttää orjuuden. (Pelko on mm. tyrannien ase. Kun kansa lakkaa pelkäämästä, tyrannit menettävät voimansa). Ja päästäksemme tästä kuolemanpelosta ja päästäksemme henkisen kasvun tiellä siihen kypsyyteen, jossa me voimme kohdata kuoleman itse elämään kuuluvana luonnollisena asiana, meidän on syytä tässä yhteydessä tarkastella kuolemaa vähän tarkemmin.

Raamatussa, samoin kuin intialaisessa filosofiassakin, puhutaan kahdenlaisesta ihmisestä. Puhutaan luonnollisesta, lihallisesta, ihmisestä sekä hengellisesta ihmisestä.

Luonnollisen ihmisen tunnusmerkkeinä tässä jaottelussa voidaan mainita, että hänen minäkuvansa käsittää hänen fyysisen olemuksensa; ja että luonnollinen ihminen mittaa kaikki elämänarvot tähän maalliseen elämään liittyvinä arvoina, jotka ovat sopusoinnussa hänen lihan ja ajatusten mielitekojensa kanssa. Niinikään luonnollinen ihminen elää vallitsevien olosuhteiden vallassa, uskaltamatta ottaa henkilökohtaista kantaa vallitseviin räikeisiinkään epäkohtiin tai vääryyksiin ja rohkenematta lähteä näitä epäkohtia muuttamaan ja vääryyksiä korjaamaan. Tähän hänen henkinen suuruutensa ja rohkeutensa ei riitä. Kuolemassa luonnollinen ihminen "menettää henkensä", ja nyt kun hänen kaikki elämänarvot ovat liittyneet tähän maalliseen elämään, kuolema merkitsee hänelle kaiken loppumista ja sen mukaista hirvittävää uhkaa ja seurauksena on suunnaton kuolemanpelko. Tämän kuolemanpelon edessä luonnollinen ihminen alistuu melkein mihin vain; myös toimimaan vastoin omaatuntoaan ja vakaumuksiaan. (Tämän tietävät tämän maailman tyrannit ja hirmuvaltiaat, jotka pelon asein alistavat suuriakin kansoja. Kuten jo aiemmin mainitsin.) Tämän vuoksi luonnolliselta ihmiseltä on hyvin vaikeaa ehdotonta totuutta löytää; tai häneen pystyä vaikeissa tilanteissa luottamaan.

Vaan toista on meidän, jotka olemme päässeet sisälle henkiseen minäämme, todelliseen itseemme, ja tässä henkisessä minä-tietoisuudessa kasvamaan. Meille tämä maallinen elämä tässä ruumiissamme on vain ohikiitävä hetki, jolla on arvoa vain, jos me pystymme toteuttamaan elämässämme elämän korkeampia päämääriä ja ihanteita. Puolustamaan ehdotonta totuutta ja oikeutta kaikissa tilanteissa. Ahkeroimaan alaspainettujen vähäosaisten ihmisten oikeuksien ja ihmisarvoisen elämän puolesta sekä toimimaan heidän menestyksekseen. Jne. Meille, jotka olemme kuolematon henki tässä ruumiissa, kuolema merkitsee vapautumista tästä ruumiista sekä ajan ja paikan kahleista. Muuttumista uuteen olotilaan, eikä suinkaan kaiken loppua, niinkuin luonnollisella ihmisellä. Tämän maailman tyrannit ja hirmuhallitsijat voivat tappaa meidän ruumiimme, mutta eivät voi vahingoittaa meidän henkeämme; ja tämän vuoksi meidän ei tarvitse heidän edessään nöyristellä ja heidän mielivaltansa alle alistua. Henkisessä minä-tietoisuudessa me voimme olla uskollisia sille totuudelle, jonka me syvimmäksi totuudeksi ymmärrämme ja tämän totuuden puolesta tarvittaessa vaikka uhrata tämä maallinen elämämme. Nyt kun kuolemaa ei ole, ei ole myöskään pienintäkään kuolemanpelkoa meitä orjuuttamassa ja kahlitsemassa. Ja kun ihminen on tämän saavuttanut, hän on päässyt jo lähelle oman henkisen kasvunsa huippua. Päässyt siihen sisäiseen rauhaan ja vapauteen, jonka tämä henkisen kasvun vuorinen kulkeminen mukanaan tuo.

Niin. Moni tahtoisi tulla suureksi mutta vain harvat ovat valmiit maksamaan tähän tarvittavan hinnan. Henkisen kasvun vuoritielle lähteminen ja sen mukaisen henkisen vapauden ja suuruuden saavuttaminen vaatii ihmiseltä paljon. Vaatii kaikkien elämänarvojen puntariin asettamista ja perusteellista selvitystä siitä, mitä hän elämällään odottaa ja millaiseksi tahtoo tulla. Tämän lisäksi henkisen kasvun tielle lähteminen vaatii ihmiseltä valmiutta kohdata monet vastoinkäymiset ja kärsimyskoulut, sillä vain näiden kautta ihminen voi saavuttaa todellisen henkisen suuruutensa ja pääsee toteuttamaan elämässään elämän korkeimpia päämääriä ja ihanteita.

Mutta mitä sitten on elämä ja mitkä ovat elämään liittyvät todelliset arvot? Sitäkö, että me nämä muutamat vuosikymmenet täällä ajassa uhraamme turhuudenmarkkinoilla, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja tai oman henkisen heikkoudemme vuoksi alistumme vallitseviin olosuhteisiin, vääryyksiin ja epäkohtiin tai kuolemanpelon vuoksi nöyristelemme joidenkin tyrannien hirmuhallinnon edessä? Tai sitäkö on elämä, että me nämä muutamat elämämme vuosikymmenet tanssimme tunteettomina elintasorobotteina liikemaailman pillien mukaan ja yritämme haalia kaikkea mahdollista tavaraa, jota me todellisuudessa emme edes tarvitse?
    Eikö elämä sittenkin ole todellinen henkilökohtainen haaste meille jokaiselle, johon meidän on vastattava? Eikö elämän korkeimmat päämäärät ja arvot sittenkin ole saavuttaa omat henkisen kasvumme äärirajat ja saavuttaa todellinen hengen vapaus ja kuolemattomuus ja tässä henkisessä vapaudessa, suuruudessa ja kuolemattomuudessa uhrata nämä muutamat elämämme vuodet ja vuosikymmenet elämän korkeimpien ihanteiden puolustamiseen ja toteuttamiseen?