Ensimmäinen askel vapautumisen ja henkisen kasvun tiellä oli siis matka minuuteen. Tarkastelimme paria keskeisintä henkisen minän ulottuvuutta, jotka ehkä kaikkein eniten säätelevät ihmisen henkistä kasvua ja henkistä hyvinvointia sekä ihmisen tulevaisuutta. Siinä, että ihminen kohtaa sisimpänsä aina salatuimpaan saakka, sekä kaiken sen, mitä sinne kätkeytyy, ihminen löytää avaimet sisäiseen vapautumiseen ja edellytykset uuteen parempaan elämään. Kuitenkaan vielä se, että ihminen kokee vapautumisen kenties pitkäänkin jatkuneista raastavista syyllisyyksistä, tai se, että ihminen löytää vapautuksen kokemistaan traumaattisista kokemuksista ja niiden seurauksista tai muiden kielteisten ympäristötekijöiden vaikutuksista omaan persoonaansa, ei merkitse sitä, että kaikki sen jälkeen hoituisi kuin itsestään; tai että kaikki tehtävä olisi jo tehty. Tämä matka minuuteen on vasta ensimmäinen askel uuden vapaan elämän tiellä. Ja jos kaikki jää vain tähän ensimmäiseen askeleeseen, niin mitään todellista kehitystä ja henkistä kasvua ei pääse tapahtumaan ja lopulta ihminen on samoissa ongelmien ja ahdinkojen ympyröissä, joissa hän on aiemmin ollut; ja joista hän on vapauteen yrittänyt. Tarvitaan todellista eteenpäinmenoa ja henkistä kehitystä, jotta näistä ongelmista ja vaikeuksista päästäisiin vapauteen ja uusi elämä aitona ja todellisena pääsisi versomaan ihmisen sisimmästä. Menestykseksi ihmiselle itselleen kuin myös monille hänen tuttavapiirissään. Tämän vuoksi meidän on otettava jatkuvasti uusia askeleita uuden elämän tiellä ja mentävä mahdollisimman pitkälle ja korkealle, jotta nämä vastoinkäymiset, ahdingot ja ongelmat lakkaisivat meitä seuraamasta.

Ensinnäkin. Aseta elämällesi selvät päämäärät ja tavoitteet ja ole uskollinen tavoitteillesi.

Yksi ihmisen suurimpia ongelmia elämässään on elämän päämäärättömyys. Ilman päämääriä ihminen kuin lastu laineilla, jota vallitsevat aatteelliset, uskonnolliset, ym. muotivirtaukset kuljettavat milloin mihinkin ihmisen itsensä aina tietämättä mihin on matkalla; ja mitä tästä kaikesta lopulta seuraa. Samoin jengit ym. muut tuttava- ja toveripiirit vievät päämäärätöntä ihmistä kuin karitsaa talutusnuorassa ja usein hyvinkin kyseenalaisiin harrastuksiin ja tapainturmeluksiin. Päämäärätön ihminen toivoo ja etsii jatkuvasti onnea ja menestystä elämällään, mutta ilman päämääriä elämälleen hän ei todellisuudessa tiedä mitä etsii; ja mitä loppujenlopuksi haluaa. Näin ihminen ajelehtii lastuna laineilla elämässään ja niin monen kohdalla tämä on merkinnyt elämän salakareille haaksirikkoutumista. Ja lopun elämäänsä tällainen ihminen joutuu elämään kuin siipirikko lintu, jonka mahdollisuudet paremman tulevaisuuden luomiseksi ovat käyneet vähiksi. Niinkuin ensimmäisen askeleen kohdalla syyllisyyksiä ja traumaattisia kokemuksia käsitellessämme panimme merkille.
    Silloin kun ihminen ymmärtää todellisen tilanteensa ja lähtee etsimään vapautusta elämäänsä rasittaneista ongelmista ja ahdingoista; ja on jo kokenut sisäisen vapautumisen ja uuden elämän versomisen sisimmässään, ihmisen on seuraavaksi asetettava elämälleen selvät päämäärät ja tavoitteet, joita kohti hänen on kuljettava. Ja näitä tavoitteita ja päämääriä kohti hänen on kuljettava uskollisesti, tulipa tällä tiellä vastaan minkälaiset myrskyt ja kuohupäät tahansa. Lastun on lakattava ajelehtimasta ja asetettava selvä ajallinen ja iankaikkinen määräsatama ja purjehdittava uskollisesti tähän määräsatamaan. Tarvittaessa vaikka vastatuuleen. Sillä. Vain tämän kautta ihminen voi toivoa jotain saavuttavansa tässä elämässä.

Toiseksi. "Kenen joukoissa seisot ... ?"

Vanha tuttu sanonta sanoo, että seura tekee kaltaisekseen. Ja tämä pitää myös paikkansa. Kuten jo aiemmin on ollut esillä, jokaisen ihmisen persoonallisuus on valtaosaltaan hänen aiemmin kokemiensa kokemusten summa. Ja yksi suurimpia persoonallisuuden muodostumiseen vaikuttavista tekijöistä ovat ne yhteisöt, joissa ihminen elää. Työporukat, ammattiyhteisöt, harrastuspiirit, uskonnolliset ja aatteelliset yhteisöt, kapakkaympyrät, jengit jne. Nämä yhteisöt muokkaavat yksilön persoonallisuutta, ajatustottumuksia, käyttäytymistä, puhetyyliä ja toimintoja hyvin pitkälle. Lyövät oman leimansa yksilön persoonallisuuteen, eikä tarvitse kuin vähän aikaa seurata ja kuunnella ihmisen käyttäytymistä ja puhetyyliä kun jo tietää minkälaisissa ympäristöissä hän on elänyt ja kasvanut. Ottakaamme esimerkki.

Aivan viime vuosikymmeniin asti meillä Lapissa on vallinnut perinteinen ja kunniakas tukkilaiskulttuuri, savottamentaliteetti, jätkäperinne, tai miten kukin haluaa tätä nimittää. Tunnusomaista tälle tukkilaisperinteelle oli, että miehet elivät pitkiä aikoja, monet lähes koko i ikänsä, omaa muusta maailmasta eristäytynyttä elämää savottakämpillä. Näissä yhteisöissä vallitsivat omat lakinsa ja yhteispelin pelisääntönsä. Samoin tässä yhteiselämässä muodostui oma maailmankatsomuksena ja yhteisö saneli pitkälle sen, miten itsekunkin oli mihinkin asiaan suhtauduttava. Muodostui yleinen yhteisön mukainen mielipide, josta ei juuri auttanut poiketa, mikäli aikoi ylipäätään näissä savottayhteisöissä elää ja olla. Tällä yhteisön mielipiteellä kirottiin "herranretaleet", kirottiin piispat ja papit sekä "Korpela-usko" ja muutenkin uskonasiat leimattiin heikkomielisten hömpötykseksi. Samoin tällä yleisellä mielipiteellä säädettiin pitkälle se, mitkä ruuat olivat syötäväksikelpaavia ja mitkä taas "lehmän rehuja", "jäniksen ruokaa" jne.
    Nyt ne ihmiset, jotka vain muutaman vuoden nuoruudessaan ovat näissä savottayhteisöissä eläneet, kantavat tämän yhteisön leimaa omassa persoonassaan läpi elämänsä. Eivät pysty vieläkään syömään kasvispitoisia ruokia, vaikka nämä olisivat heidän terveydelleen suoranainen elinehto. Menevät mieluummin vaikka tietoisesti kadotukseen, kuin suostuvat sielunsa autuuden asioista edes keskustelemaan. Vain pari esimerkkiä mainitakseni. Samoin heidän puhetyylinsä paljastaa hyvin pian heidän oppimansa sivistyksen alkulähteet. Yhteisön vaikutus heidän persoonallisuuteen on ollut voimakas ja luonut heidän alitajuntaansa oman ohjelmointinsa, josta heidän on hyvin vaikeaa vapautua.

Se, mikä edelläolevassa esimerkissämme ilmeni savottayhteisön kohdalla, pätee kaikkiin muihinkin yhteisöihin nähden. Yhteisö, psykologisella auktoriteettina, ohjelmoi yksilön alitajunnan, henkisen minän, omilla ohjelmoinneillaan ja tekee yksilöstä sen, mitä se yksilö loppujen lopuksi on. Jokaisella uskonnollisella yhteisöiltä on omat oppinsa ja iankaikkisuuskäsitteensä sekä oma henkinen ilmapiirinsä, (armonkerjäläisyys, hurmahenkisyys jne.) jotka muokkaavat niihin hakeutuneen yksilön omilla opeillaan ja hengeltään ja ei tarvitse kuin vähän aikaa kuunnella jotain uskoaan ihmisille markkinoivaa uskovaista, kun jo tietää mihin uskonsuuntaan hän kuuluu. Silloinkin kun hän yrittää oman uskonnollisen taustansa salata. Nyt ihminen, joka on johonkin uskonsuuntaan hakeutunut ja kyseisillä opeilla ja hengeltä ohjelmoitu, on tämän ohjelmoinnin vanki lopun elämäänsä. Ja vaikka ihminen huomaisikin kyseisen uskonsuunnan harhautuneeksi ja tuhoisaksi hänelle itselleen ja yleensä ihmisten henkiselle tasapainolle ja mielenterveydelle, ne vaikutteet, jotka hän kyseisestä uskonsuunnasta on sisimpäänsä saanut, hallitsevat hänen persoonallisuuttaan ja leimaavat hänen ajatuksiaan, puheitaan ja toimiaan kaikissa tilanteissa ja tätä uskonnollista "hapatusta" hänen on hyvin vaikeaa, miltei mahdotonta, itsestään pois perata.

Ja aivan sama pätee myös kapakkaympyröissä viihtyvien suhteen. Se henkinen ilmapiiri, joka näissä ympyröissä vallitsee, kahlitsee lyhyessä ajassa yksilön omilla kahleillaan, joista ihmisen on hyvin vaikeaa enää irtautua. Nämä ympäristötekijät leimaavat yksilön omalla leimallaan ja tätä leimaa yksilö joutuu kantamaan kaikkine seurauksineen.

Tämän vuoksi ihminen joutuu, viimeistään siinä vaiheessa kun hän lähtee uutta elämää ja tulevaisuutta itselleen rakentamaan, perusteellisesti selvittämään oman ympäristönsä vaikutukset persoonallisuuteensa. Nyt jos ihmisellä on ollut elämässään sellaisia yhteisöjä tai muita toveruuksia, joiden vaikutus hänen persoonallisuutensa on ollut kielteinen, leimanneet yksilön kielteisenä leimalla, ihmisen on uudeksi ihmiseksi kasvaakseen tehtävä selvä pesäero näihin kielteisiin yhteisöihin ja toveruuksiin nähden ja kasvettava uudeksi persoonaksi sellaisissa yhteisöissä, joiden vaikutus hänen persoonalliseen kehitykseensä on myönteinen. Myös tässä suhteessa ihmisen on oltava ehdoton. Uutta elämää ei pääse ihmisen sisimmässä kasvamaan niin kauan kuin ihminen "napanuorallaan" riippuu entisessä elämässä ja entisessä toveripiirissä. Ratkaisevaa tämä ehdottomuus on silloin kun ihminen etsii uuden yhteisön hyväksymistä kohdalleen. Esimerkiksi. Kapakkaympyröissä liikkuvan on turhaa toivoa hyväksymistä joitain hengelliselta yhteisöltä niin kauan kuin hän kapakkaympyröissä viihtyy. Näiden yhteisöjen ja kapakkaympyröiden välillä on niin suuri henkinen ristiriita, ettei näitä voi koskaan yhdistää keskenään. Yksilön on valittava jompi kumpi ja pysyttävä siinä. Toisen hyväksyminen merkitsee aina toisen hylkäämistä. Ja. Kahden herran palvelijalle kukaan ei anna minkäänlaista arvoa.

Kolmanneksi. Rakkaus totuuteen - kasvua pelottomuuteen.

Totuuskäsitteen me voimme jakaa kahteen ulottuvuuteen. Nimittäin aatteellisten, uskonnollisten ym. järjestelmien ja yhteisöjen luomiin illuusioihin ja totuuskäsitteisiin sekä yksilön omassa elämässään noudattamiin totuuksiin. Tarkastelkaamme aluksi näiden aatteellisten, uskonnollisten ym yhteisöjen ja järjestelmien illuusioita ja totuutta.

Ihmiskunta on karsinoitunut mitä moninaisimpiin aatteellisiin, uskonnollisiin, maailmankatsomuksellisiin ym. karsinoihin ja järjestelmiin. Voidaan sanoa, että miltei jokainen ihminen elää jokapäiväisessä elämässään jonkun tällaisen karsinoinnin tai järjestelmän alaisuudessa. Jokaisella aatteellisella, uskonnollisella ym. yhteisöllä on omat ihanteensa, maailmankatsomuksensa, oppinsa, toiveensa ja unelmansa, jotka luovat omat illuusionsa ja totuuskäsitteensä. Synnyttävät näihin yhteisöihin kuuluvien silmille voimakkaat "linssit", jotka puolestaan vääristävät ja rajoittavat yksilön maailmankuvaa ja totuuskäsitteitä. Ja siitäkin huolimatta, että näiden linssien läpi maailmantapahtumia katseleva ihminen uskoo edustavansa ainoaa oikeaa totuutta ja ainoaa oikeaa maailmankuvaa, elää tällainen karsinoitunut ihminen yleensä voimakkaiden illuusioiden ja harhojen vallassa. Se totuus, mitä tällainen ihminen edustaa, on hyvin pitkälle "polarisoitunutta totuutta"; ja on yleensä aina suuntautunut joitakin toisia vastaan. Nyt tämä vastakkainasettelu johtaa siihen, että ihminen; ja ennenkaikkea järjestelmät, kokevat toiset vastaavat järjestelmät jatkuvana uhkana olemassa-ololleen. Tämän vuoksi tarvitaan jatkuvasti mitä tehokkaimmat asevoimat näitä järjestelmiä ja niihin kuuluvia ihmisiä puolustamaan. Ja koko ihmiskunta elää jatkuvasti tietyn uhkan ja pelon alaisuudessa. Varsinkin viimeaikaiset tapahtumat maailmalla, kymmenine miljoonine pakolaisineen, ovat luoneet ihmiskunnan ylle jatkuvan olemassa-olon uhkan ja pelon. Poliittiset puolueet pelkäävät toisia puolueita. Uskonnolliset yhteisöt pelkäävät toisia yhteisöjä. Yhteiskuntajärjestelmät pelkäävät toisia yhteiskuntajärjestelmiä ja ylipäätään kaikki pelkäävät vähän kaikkea, joka vähänkään poikkeaa jo tutuksi ja turvalliseksi koetusta. Ihminen on pelon vanki ja jatkuvan ahdingon ja turvattomuuden orja.
    Nyt tästä pelosta ja ahdingoista vapautumiseen on olemassa vain yksi tie. Ja se tie on rakkaus totuuteen. Peloista vapautuakseen ihmisen on opittava riisumaan nämä aatteellisten, uskonnollisten ym. yhteisöjen ja järjestelmien polarisoimat "linssit" silmillään. On opittava tunnistamaan, mikä on todellinen totuus ja mikä taas kuuluu näiden yhteisöjen ja järjestelmien luomien illuusioiden ja harhojen piiriin. On löydettävä todellinen totuus ja opittava rakastamaan ja noudattamaan tätä totuutta
    Totuus ei ole haavoitettavissa. Totuus ei ole koskaan niiden pelkona, jotka totuudessa vaeltavat. Totuutta ei tarvitse kenenkään puolustaa sillä totuus puolustaa itse itseään. Ja silloin kun me vaellamme totuudessa, meidän ei tarvitse pelätä mitään eikä ketään.

Edellä käsittelimme lyhyesti erilaisten järjestelmien ja yhteisöjen muodostamia ja noudattamaa totuuskäsitteitä ja yksilön suhtautumista niihin.

Toisen ulottuvuuden totuudesta me löydämme yksilön muodostamista totuuskäsitteistä ja niiden merkityksestä yksilön ja ympäristön suhteisiin.
    On ilmeistä, että useimmilla ihmisillä on taipumus muokata ja muunnella asioita niin, että ne näyttävät asianomaisen näkökannalta mahdollisimman edullisilta. Tässä jokapäiväisessä, ja usein hyväksytyssäkin, muuntelussa yksilö pyrkii esiintymään mahdollisimman edukseen. Värittämään kertomansa ja esittämänsä asiat palvelemaan hänen minä-korostukseen pyrkiviä tarkoitusperiä jne. Kuitenkin huolestuttavaksi tämä piirre muodostuu silloin jos tähän liittyy suoranaisia valheita tai totuuden vääristämisiä niin, että toiset ihmiset joutuvat siitä kärsimään. Ja myös tässä pätee vanha sanonta, jossa sanotaan, että kun antaa pahalle pikkusormen, niin se vie koko käden ja ihmisen mennessään. Siis. Jos ihminen ajautuu tällaisen totuudenmuokkaamisen ja muuntelun tielle, tästä muodostuu hyvin pian totuttu tapa, josta ihmisen on vaikeaa päästä eroon. Menestyneet valheet ovat omiaan innostamaan entistä suurempiin valheisiin ja lopputuloksena väistämättä on, että nämä valheet ja totuudenmuokkaamiset paljastuvat ennemmin tai myöhemmin ja johtavat ihmisen uskottavuuden ja kasvojen menetykseen. Ja kun ihminen kerran on luottamuksensa menettänyt, tätä luottamusta hänen on miltei mahdotonta samoissa ympäristöissä enää itselleen palauttaa. Epätotuudenmukaisuuteen ja valheisiin liittyy aina paljastumisen pelko ja vaiheessa elävä ihminen onkin kuin henkipatto, jonka täytyy jatkuvasti olla varuillaan kaikkien suhteen. Niinikään epätotuudenmukaisuuksissa ja vaiheissa elävän minäkuva ja itsetunto on hyvin heikko ja kehittymätön.

Askeleet uuteen elämään ja uuden persoonallisuuden muodostumiseen kulkevat ehdottomuuden tietä. Ja tämä ehdottomuus koskee myös yksilön suhtautumista totuuteen. Kuten jo oli esillä, harhakuvat, illuusiot ja vääristyneet ja muokatut totuudet synnyttävät aina ristiriitoja ja pelkoja ihmisen ja ihmisten elämään sekä luovat yksilön kielteistä minäkuvaa ja heikkoa itsetuntoa. Näistä peloista, ristiriidoista ja niiden kielteisista seuraamuksista vapautuakseen ihmisen on opittava rakastamaan ja noudattamaan totuutta kaikkialla. Niin yhteisöissä kuin yksityiselämässäkin.
    Eräässä laulussa sanotaan: "Ellet usko, ole uskovinas, niin sinut hyväksytään". Ja kuinka usein tämä pitääkään paikkansa. Niin monien uskonsuuntien käytäntö on se, että näille uskonsuunnille on pitkien aikojen kuluessa muodostuneet omat, usein hyvin harhautuneet ja vääristyneet, totuuskäsitteensä. Nyt jos uusi yksilö tällaiseen uskonnolliseen yhteisöön liittyy, hänen ainoa mahdollisuutensa on sokeasti uskoa ja hyväksyä kaikki se, mitä hänelle uskotellaan. Ajattelematta omilla aivoillaan ja ymmärryksellään. Silloinkaan kun hän tietää paremman totuuden hänelle uskotelluista asioista. Ja niin kauan kuin yksilö sokeasti, "laput silmillään ja korvillaan", hallelujaa jossain uskonlahkossa huutaa, hän on hyväksytty ja suosittu siinä joukossa. Mutta annahan olla, jos yksilö pysyy uskollisena sille totuudelle, jonka hän sisimmässään varmuudella totuudeksi tietää, niin jo alkavat vaikeudet sillä ihmisellä. Hyvin pian käy, että hän joutuu lähtemään siitä yhteisöstä ja kantamaan lopun ikäänsä luopion tai harhautuneen kerettiläisen leimaa tämän uskonsuunnan, ja muidenkin, taholta. Siitäkin huolimatta, että hän on ollut kaiken aikaa oikeassa.

Silloin kun ihminen joutuu valitsemaan jonkun yhteisön edustaman totuuskäsitteen ja omassa sisimmässä olevan totuuskäsitteen välillä, ihmisen on selvitettävä mikä on todellinen totuus ja oltava uskollinen tälle totuudelle. Vaikka se johtaisi ristiriitaan jonkun joukon kanssa. Samoin ihmisen on opittava kontrolloimaan omia sanojaan niin, että jokainen sana hänen suustaan on totuus ja kestää kaiken kritisoinnin ja arvostelun. "Te tulette tuntemaan totuuden ja totuus on tekevä teidät vapaiksi". Ja vielä kerran: Totuudessa vaeltavan ei tarvitse pelätä mitään eikä ketään.

Neljänneksi. Ehdoton raittius.

Viisikymmentäluvun puolivälissä, siihen aikaan kun lastenkin piti jo pienestä alkaen osallistua työelämään, olin isän mukana työporukoissa. Niihin aikoihin panin merkille monien samassa työporukassa olevien, aina maanantaisin toistuvat, synkät yksinpuhelut: "Kyllä sitä on ihminen pöljä"... "Kyllähän se oli viiminen kerta"... "Kyllähän minä en koskaan enää" jne. kun miehet krapulaisilla soimasivat itseään ja pyhäntienoon juominkejaan. Ja kuitenkin viikonlopun lähestyttyä sama vauhti ja juomingit edessä ja taas seuraavana maanantaina samat synkät yksinpuhelut.
    Kun tätä touhua 12 vuotiaan pojan silmin sivusta seurasin, jouduin toteamaan: "Mutta hyvänen aika. Näitä miehiähän vaivaa henkinen näivetystauti. Jos mies on mies; ja jos mies sanoo, että se on loppu nyt, niin se on loppu kans". Samalla päätin, että ainakaan tuohon hullunhommaan minä en koskaan rupea. Enkä ruvennut.

Nyt näistä tapahtumista on kulunut aikaa 35 vuotta ja päätökseni on pitänyt ja muodostunut hallitsevaksi periaatteksi, osaksi minun persoonallisuuttani, jota vastaan on turha yrittää riidellä. Moni alkoholiin sortunut on näinä vuosina kysynyt: "Miten kuiten sinä pystyt olemaan ryyppäämättä?" Ja vastaukseni on ollut: "Siitä yksinkertaisesta syystä, että minä en pysty ryyppäämään".

"Jos antaa pahalle pikkusormen, niin se vie koko käden ja ihmisen mennessään", sanottiin vanhassa viisaassa sananlaskussa. Ja jos missä, niin alkoholin suhteen tämä pitää paikkansa. Kuinka moni alkoholiin sortunut holisti kiroaakaan elämässään sitä päivää, jolloin hän ensimmäisen ryypyn otti. Ja kuinka moni alatien kulkija toivookaan palaamista siihen aikaan, jolloin kapakat ja laseissa helmeilevät viinit olivat vielä tuntemattomia. Voidaan sanoa, että jokaisen holistin ja alatien kulkijan tie holistin alamäen tielle on alkanut siitä ensimmäisestä ryypystä tai ensimmäisestä kapakkareissusta. Niinikään voidaan sanoa, että Suomessa ei olisi ainuttakaan alkoholistia tai alatien kulkijaa, jos jokainen olisi jättänyt sen ensimmäisen ryypyn ottamatta tai sen ensimmäisen kapakkareissun käymättä.
    Meillä Suomessa tehdään valtavan paljon työtä alkoholistien auttamiseksi. On alkoholistiparantolat, on mielenterveystoimistot, on AA-kerhot ja mitä moninaisemmat uskonnolliset yhdyskunnat, jotka kukin omalla tavallaan yrittävät elämässään sortuneita holisteja auttaa ihmisarvoiseen elämään. Kuitenkaan sanottavaa tuloksia näillä toiminnoilla ei ole saavutettu sen vuoksi, että pinttyneen holistin alitajunta, henkinen minuus, on ohjelmoitunut tähän "holisti-mentaliteettiin" niin perusteellisesti, että nämä ohjelmoinnit ovat hyvin vaikeasti purettavissa. AA-kerhon motto onkin: "Kerran holisti - aina holisti".

Tämä AA-kerhon motto ei välttämättä pidä aina kuitenkaan paikkaansa. Esim. Absoluuttisen raittiuden nuoruudessaan osakseen valinneen alitajunta, henkinen minuus, on ohjelmoitunut tämän raittiusperiaatteen mukaisesti niin syvällisesti ja voimakkaasti, ettei hän pysty ryyppäämään. Ei ainakaan joutumatta syviin ja tuhoisiin kriiseihin itsensä kanssa. Siis täysin päinvastoin kuin holistilla, jolle yksikin selvillä-olopäivä on yhtä olemassaolon tuskaa. Tämän tuskan kohtaaminen on suurin este holistin tiellä vapauteen ja uuteen elämään. Ja kuitenkin tie vapauteen ja uuteen elämään käy tämän kautta. Kuten jo aiemmin on ollut esillä, ihmisen on vapautuakseen kohdattava oma sisimpänsä ja hoidettava siellä se, mikä hoitamista vaatii. Myös alkoholistin. Tämän jälkeen hänen on lähdettävä rakentamaan uutta elämää ja tulevaisuutta. Ja tällä tiellä vaaditaan ehdottomuutta. Uusia elämänihanteita. Uusiaperiaatteita ja ehdottomuutta näiden ihanteiden ja periaatteiden noudattamisessa. Ei enää "kohtuullista ryyppäämistä" tai muuta neuvonpitoa pullon kanssa. Se viimeinen pullo on vaikka lyötävä säpäleiksi ja lyötävä sillämielin, että se on loppu nyt ja pidettävä huoli siitä, että se on loppu kans. Ne holistit, jotka ovat siirtäneet ratkaisuaan "yhden vielä" pullon jälkeen, ovat joutuneet juomaan sitä "viimeistä pulloa" lopun elämäänsä löytämättä koskaan vapautta ja uutta elämää osakseen. Sensijaan monet niistä, jotka ovat oivaltaneet ratkaisun ehdottomuuden ja lähteneet noudattamaan tätä ehdottomuuden tietä elämässään, ovat päässeet vapauteen ja kasvaneet sisäisesti uudeksi ihmiseksi uusin ihantein ja uusin periaattein

Vähän suggestion teoriaa.

Aikanaan puhuttiin kansan keskuudessa paljon ns. "veriin menemisestä". Varkaista, juomareista, sukupuolimoraaliltaan kyseenalaisista ihmisistä, valehtelijoista jne. puhuttaessa sanottiin usein, että "Sillä on mennyt veriin tämä pahantekeminen", Ymmärrettiin, että kun lähtee huonolle tielle, antaa pahalle pikkusormen, niin se pahantekeminen menee veriin ja ihminen joutuu näitä pahoja tekemään, pystymättä enää itseään ja tekemisiään kontrolloimaan ja hallitsemaan. Niinikään olemme edellä puhuneet paljon ihmisen alitajunnan, henkisen minän, ohjelmoitumisesta ja tämän ohjelmoinnin hallinnasta ihmisen ajatustottumuksiin, puhumisiin ja tekemisiin nähden. Ymmärtääksemme paremmin näitä "veriin menemistä" tai alitajunnan ohjelmointeja, meidän on syytä tässä yhteydessä luoda lyhyt katsaus suggestioon ja hypnoosiin liittyviin ilmiöihin ja ihmisen piilotajunnan toimintoihin.

Kaikkien suggestioon ja hypnoosiin liittyvien ilmiöiden lähtökohtana on, että ihmisen sielunelämä muodostuu kahdesta eri osatekijästä. Päivätajunnasta, jolla ihminen valveilla ollessaan tiedostaa ympäristönsä tapahtumia, tekee loogisia päätelmiä jne. Tämän päivätajunnan toiminta-alueena ovat isot aivot, ennenkaikkea niidet kuoriosat.
    Toisen sielun osa-alueen muodostaa ihmisen alitajunta, piilotajunta, jonka toimintakeskuksena pidetään väliaivoja. Ennenkaikkea väliaivojen alaosassa olevaa hypothalamusta. Näitä kahta sielunelämän osa-aluetta erottaa ns. sensuroiva yliminä-kerros, joka kontrolloi kaikki alitajunnasta tulevat heijasteet ja suodattaa ne vallitsevaan ympäristöön, kulttuuriin, joukkoon jne. sopiviksi.

Nyt kaikki se, mitä ihminen elämässään kokee tai tekee tai jättää tekemättä, rekisteröityy ihmisen tiedostamattomaan alitajuntaan ja pysyy siellä läpi elämän. Niinikään kaikista niistä opetuksista, joita vanhemmat, koulu, uskonnolliset yhteisöt, työporukat, jengit jne. opettavat, muodostuvat yksilön totuuskäsitteet ja maailmankuvat. (Uskonnot, aatteet, käsitteet hyvästä ja pahasta jne.) Jokainen yksilö on siis valtaosiltaan oman ympäristönsä luomus, joka ajattelee, puhuu ja tekee juuri niinkuin hän uskoo oman ympäristönsä, Jumalansa tai muun auktoriteetin häneltä odottavan.
    Nyt kun ihmisen alitajunta on ohjelmoitunut omilla valinnoilla, ympäristökokemuksilla tai ympäristön opetuksilla, nämä ohjelmoinnit hallitsevat sen ihmisen käyttäytymistä ja toimintoja läpi elämän ellei näitä ohjelmointeja pureta ja korvata uusilla. Ihmisen alitajunta on ihmisellä voimakkaampi kuin oman tietoisen tahdon alue, päivätajunta, eikä ihminen pysty omalla tahdollaan alitajunnasta kohoavia toimintavirikkeitä vastustamaan. Kun tämän lisäksi tiedämme, että samainen ihmisen väliaivoissa oleva hypothalamus säätelee ihmisen kaikkia hormoonitoimintoja, aineenvaihduntaa ja ihmisen tahdosta riippumattoman vegetatiivisen hermoston toimintaa, alamme ymmärtämään mitä tämä vanhojen puhe "veriin menemisestä" todellisuudessa tarkoittaa. Silloin kun ihmisen alitajuntaa raskauttavat syyllisyydet, traumat ym. henkiset paineet, nämä vaikuttavat häiritsevästi ihmisen hormoonitoimintaan, aineenvaihduntaan ja yleensä kaikiin tahdosta riippumattomien elinten toimintaan. (Aiheuttavat psykosomaattisia sairauksia). Niinikään alkoholistin, tupakoitsijan, tai seksuaalisesti kieroutuneen ihmisen hormooni- ja muu elintoiminta on ohjelmoitunut tämän elämäntavan mukaiseksi. Puhutaan alkoholismista sairautena, puhutaan homoseksuaalisuudesta tai muusta seksuaalielämän kieroutumisesta hormoonihäiriönä ja sitä seuraavana viettielämän kieroutumisena jne. Näillä selittelyillä pyritään vierittämään vastuu vallitsevasta tilanteesta ihmisestä itsestään riippumattomien tekijöiden kannettavaksi. Ja kuitenkin nämä alkoholistin, tupakoitsijan tai seksuaalielämältään kieroutuneiden ihmisten ongelmat ovat pääasiassa ihmisen itse itselleen aiheuttamia ohjelmointeja, joiden orjaksi ihminen on joutunut. Kenestä tahansa voi tulla holisti, tupakan orja tai seksuaalisesti kieroutunut, jos hän tämän tien elämäntiekseen valitsee ja näin ohjelmoi omilla toimillaan alitajuntansa sekä hormooni- ym. elintoiminatansa näiden elämäntapojensa mukaiseksi.

Tässä luvussa olemme käsitelleet ehdottomuutta uuden elämän ensimmäisinä askelina. Nyt kun ymmärrämme, miten voimakkaasti ihmisen tiedostamattomaan alitajuntaan syntyneet ohjelmoinnit hallitsevat ihmisen kaikkia toimintoja, ymmärrämme myös tämän ehdottomuuden välttämättömyyden. Ihmiselle on aina parempi, jos hän pienestä alkaen on saanut elää myönteisessä ympäristössä ja rakentua henkisesti vapaaksi ja onnelliseksi ihmiseksi. Välttyä elämän salakareilta, niinkuin tätä ruukataan kutsua. Tämän sisäisesti vapaan ja tasapainoisen elämän jatkuminen edellyttää pysymistä tällä tiellä ja varjeltumista tapainturmelukselta ja ympäristön kielteisilta vaikutuksilta. Mutta sitten. Jos ihminen on elämässään haaksirikkoon ja omien valintojen tai ympäristön kielteisten vaikutusten orjaksi joutunut, hänen ainut mahdollisuutensa uuteen elämään on vapautuminen entisistä orjuuksista ja ehdottomien elämänasenteiden opetteleminen ja noudattaminen elämässään. Sillä vain tämän kautta hänen tiedostamaton henkinen minuutensa voi rakentua uudeksi luomukseksi.