MATKA MINUUTEEN - MATKA MENNEISYYTEEN

Olen usein kuvannut vastasyntyneen ihmisen persoonallisuutta vertaamalla sitä puhtaaseen taulukankaaseen, johon ympäristötekijät alkavat piirtämään omia piirtojaan aivan ensimmäisistä hetkistä alkaen. Jokainen kokemus ja tunne-elämys, jonka ihminen elämässään kokee, jättää oman myönteisen tai kielteisen piirtonsa ihmisen persoonallisuuteen. Ja nämä ympäristökokemukset yhdessä omien valintojen ja niiden seurausten kanssa muokkaavat ihmisestä sen, mikä ihminen loppujenlopuksi on.

Silloin kun nämä ympäristökokemukset ovat ihmisellä valtaosaltaan myönteisiä, ihmisestä kasvaa terveen itsetunnon omaava elämänmyönteinen persoonallisuus, jonka on helppoa selviytyä elämän haasteista. On ystäviä ja menestystä kaikissa asioissa. Mahdollisuudet henkiseen luovuuteen ja itsensä toteuttamiseen ovat erittäin hyvät. Henkinen kasvu myönteisessä ympäristössä saavuttaa sen täysi-ikäisyyden, jolla ihminen pystyy kohtaamaan elämän kaikkine haasteineen, vanhuuden ja kuoleman myönteisellä ja kypsällä tavalla.
    Kuitenkin nämä myönteiset ympäristökokemukset ovat vain joidenkin osana tässä elämässä. Keskuudessamme on paljon sellaisia ihmisiä, joiden elämää varjostavat jatkuvat vaikeudet ja vastoinkäymiset. On stressiä. On ahdinkoja ja epäonnistumisia. On vaikeuksia ihmissuhteissa ja minäkuvassa. On valtavia syyllisyyspaineita jne. Ja monta kertaa näiden jatkuvien vaikeuksien ja ahdinkojen keskellä kamppaileva ihminen joutuu miettimään koko elämän mielekkyyttä ja lopputuloksena usein on, niinkuin niin monen kohdalla on käynyt, että ihminen, uskonsa itseensä, elämäänsä ja tulevaisuuteensa menettäneenä, panee lopulta koko elämänsä pirstaleiksi. Juo itsensä rappiolle, ajautuu rikoskierteeseen, huumeisiin, itsemurha-ajatuksiin jne. pystymättä enää loytämään vapautusta ja uuden elämän toivoa omassa elämässään.
    Omalla tavallaan tätä kriisiä syventää vielä se, että hän on monet kerrat yrittänyt turhaan itseään ja elämäänsä parantaa. Ja kuitenkin useimpien ihmisten vaikeudet ja ongelmat ovat voitettavissa, mutta näiden voittamiseksi ihmisen on löydettävä oikeat avaimet. Ja ne avaimet löytyvät ihmisen omasta alitajunnasta, henkisestä minuudesta, jonne kaikki ihmisen elämässään kokemat kokemukset ovat omat merkkinsä jättäneet. Ja nämä avaimet löytääkseen ihmisen on tehtävä matka minuuteen.

Ensinnäkin. Salatut syyllisyydet.

Kaikkein vaikein asia, mikä ihmiselle voi eteen tulla, on oman syyllisyydensä kohtaaminen ja tunnustaminen itselleen ja toisille ihmisille. (Silloinkin kun ihminen on tehnyt toisille valtavaa vääryyttä ja nämä ovat joutuneet tästä suunnattomasti kärsimään). Oman syyllisyytensä peittääkseen ihminen on valmis kaikkiin mahdollisiin verukkeisiin, puolusteluihin ja jopa hätävalheisiin. Ja nämä salatut syyllisyydet ovat kaikkein suurimpana esteenä ihmisen lähtiessä matkalle minuuteensa ja omaan menneisyyteensä. Ja kuitenkin. Ihminen voi rakentaa tulevaisuutensa vain menneisyytensä perustukselle. Jos ihmisen menneisyydessä on hoitamattomia ja selvittämättömiä asioita niin sillä ihmisellä ei ole minkäänlaista kestävää tulevaisuutta. >P> Olkoonkin, että ihminen voi paaduttaa omantuntonsa niin, ettei hän tunne enää syyllisyyttä omista teoistaan, niin näiden tekojen seuraukset seuraavat kuitenkin sitä ihmistä kuin äänetön varjo aina kuolemaan asti. Jopa sen ylikin.
    Tekojensa seurauksia ihminen ei voi mihinkään paeta ja ainut tie vapauteen syyllisyydestä on tekojen sovitus. Ja tästä sovituksesta me löydämme neljä ulottuvuutta:
1.Suhde Jumalaan.
2.Suhde toisiin ihmisiin.
3.Suhde lakiin ja yhteiskuntaan.
4.Ihmisen suhde itseensä.

1. Suhde Jumalaan.

Jokaisella meillä on oma eettinen ja moraalinen vastuumme siitä, mitä me teemme tai jätämme tekemättä; sekä siitä, miten me tämän elämämme elämme. Tässä eettisessa ja moraalisessa vastuussa ei kysytä vain sitä, mitä me olemme tehneet, vaan myös sitä, mitä me olemme jättäneet tekemättä. (Joka ymmärtää tehdä sitä mikä hyvää on, eikä sitä tee, hänelle se on synniksi). Ja tämän eettisen ja moraalisen vastuun jokainen ihminen kantaa henkilökohtaisesti oman Jumalansa edessä.
    Useimmilla ihmisillä on, ainakin lapsuudessaan, käsitys siitä mikä on oikein ja mikä väärin. Mikä hyvää ja mikä pahaa. Silloinkin kun ihminen elämän kovissa koettelemuksissa kovettuneena on menettänyt tämän lapsuutensa herkkyyden hyvän ja pahan, oikean ja väärän, tiedostamiseen, tämä herkkyys aina silloin tällöin muistuttaa omasta olemassaolostaan ja tuottaa ihmiselle syyllisyydentunteita silloin kun hänen tekonsa ja tekemättä jättämisensä eivät ole olleet sopusoinnussa tämän sisäisen "muistuttajan" kanssa. Ihmisen omaatuntoa on usein sanottu Jumalan ääneksi ihmisen sisimmässä; ja usein näin myös on. Ja tämä ääni on lahjomaton ja ehdoton, jota ihminen ei voi pettää pettämättä samalla itseään.
    Silloin kun me koemme syyllisyyttä Jumalamme edessä, me emme voi itse sovittaa omia tekojamme. Sielumme lunnaiksi me emme voi mitään antaa. Me tarvitsemme anteeksiantamuksen.
    Hindulaisen uskontofilosofian mukaan ihmisen on omilla hyvillä teoillaan kuoletettava omien pahojen tekojen karma ja sen jälkeen hyvillä teoillaan ansaittava iankaikkinen autuus, Nirvana. Kuitenkin tällä tiellä ihminen joutuu toivottoman itsensä parantamisen tielle, jonka kautta ihminen ei voi mitään saavuttaa; ja joka voi lopulta johtaa ihmisen vaikeisiin neurooseihin. Sensijaan Kristinuskon yksi arvokkaimpia piirteitä on armovanhurskaus, jonka mukaan katuvalle ihmiselle annetaan hänen syntinsä anteeksi; ja jonka jälkeen hän voi aloittaa suhteessa Jumalaan uuden elämän puhtain paperein". "Jos me sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme ja totuus ei ole meissä. Mutta jos me tunnustamme syntimme, on hän (Jumala) uskollinen ja vanhurskas, niin että antaa meidän syntimme anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta väärästä".
2. Suhde ihmisiin.

Olkoonkin, että itse emme voi Jumalan edessä sovittaa omia syntejämme, me voimme sovittaa ne väärintekemiset, jotka me olemme tehneet toisille ihmisille. Ja nämä teot meidän on itse sovittava. Jumala ei anna anteeksi niitä rikoksia, jotka olemme toiselle ihmiselle tehneet ennenkuin olemme itse sovittaneet tekomme asianomaisen kanssa. Siis ihmisen on sielunsa rauhan saavuttaakseen mentävä sen ihmisen luokse, jota vastaan on rikkonut. Tunnustettava hänelle tekonsa ja sovitettava tekonsa. (Usein aito anteeksipyyntö ja anteeksiantamus riittävät).

3. Suhde lakiin ja yhteiskuntaan.

Sama mikä pätee suhteessa toisiin ihmisiin, pätee myös suhteessa lakiin ja yhteiskuntaan. Jälleen kerran. Jumala ei anna anteeksi selvittämättömiä rikoksia ennenkuin ihminen itse on rikoksensa selvittänyt ja sovittanut. Todellinen vapaus syyllisyydestä suhteessa lakiin ja yhteiskuntaan saavutetaan vain sillä, että syyllinen menee poliisin puheille. Tunnustaa tekonsa ja ilmaisee haluavansa sovittaa omat rikoksensa. Niin kauan kuin ihmisellä on selvittämättömiä rikoksia tunnollaan, ihminen ei tule saavuttamaan todellista rauhaa missään eikä millään vippaskonsteilla. Ei hypnoosilla. Ei rauhoittavilla lääkkeillä jne. Vain todellinen rikosten selvittäminen ja sovittaminen voi vapauttaa ihmisen sisimmän syyllisyyden taakasta. (Vapautuminen tapahtuu silloinkin kun syyttäjä ei kyseisestä rikoksesta lähde syytettä oikeudessa ajamaan.)

4. Ihmisen suhde itseensä.

Hyvin yleinen piirre suomalaisessa mentaliteetissa on heikko itsetunto. Oman vaikeutensa terveen itsetunnon kehittymisessä ja muodostumisessa muodostavat ihmisen salatut syyllisyydet. Ihminen soimaa itseään omien virheidensä ja rikkomustensa vuoksi ja kaiken aikaa nämä syytökset piirtyvät kielteisenä minä-kuvaan. "Minä olen tämmöinen" ja syyllisyyden muokkaama minäkuva on ikuinen riesa ja vaiva ihmiselle ja este henkiselle hyvinvoinnille ja menestykselle.

Silloin kun ihminen lähtee hoitamaan sielunsa asioita kuntoon ja tekee täyttä totta elämässään, ihmisen on pystyttävä antamaan anteeksi myös itselleen. Ihmisen on nähtävä itsensä syyllisenä, jonka synnit ovat annetut anteeksi ja rikokset ovat sovitetut. Sen jälkeen kun ihminen on hoitanut asiansa kuntoon, hänen on nähtävä itsensä uutena vapaana ihmisenä ja luotava tämänmukainen minäkuva itsestään. (Se, mikä on vanhaa, on kadonnut ja katso, uusi on sijaan tullut).

Toiseksi. Traumaattiset ym. ympäristökokemukset.

Otan tähän alkuun valaisevan esimerkin eräästä ruusuallergiatapauksesta:

Aikanaan eräs, jo yli neljänkymmenen ikäinen, mies oli kärsinyt erittäin pahasta ruusuallergiasta. Aina ruusujen läheisyydessä hän oli saanut erittäin voimakkaan astmakohtauksen ja ollut tukehtumaisillaan. Lääkäri tutki tämän miehen yhä uudelleen ja uudelleen, mutta mitään elimellista syytä hänestä ei ollut löytynyt. Lopulta lääkäri oli alkanut epäillä psyykkisten taustatekijöiden mahdollisuutta. Tämän selvittämiseksi hän oli varannut vastaanottopöydälleen muovisia tekoruusuja siksi päiväksi, jolloin tämä ruusuallergiapotilas seuraavan kerran vastaanotolle tulee. Ja tapahtui, että niin pian kuin tämä potilas vas taanottohuoneeseen astui ja näki ruusut pöydällä, hän sai rajun astmakohtauksen. Aikansa lattialla kohtauksen kourissa tukehtumaisillaan piehtaroihtuaan hän oli suuttunut lääkärilleen koska tämä tiesi hänen allergiastaan ja oli siitä huolimatta ruusuja pöydälleen asettanut. Potilas oli kuitenkin rauhoittunut ja hämmästynyt kuultuaan, että kysymyksessä oli muoviset tekoruusut, joista ei lähtenyt pölyä eikä tuoksuja.

Tämä lääkärin suorittama yllättävä koe todisti, ettei kysymyksessä ollut normaali, ruusun tuoksuun tai pölyyn liittyvä, allergiatapaus, vaan kysymyksessä olivat sielulliset taustatekijät, ehdollinen refleksi, jossa ruusut toimivat tämän refleksin laukaisijana.

Kun asiaa lähdettiin perusteellisesti tutkimaan, kävi ilmi, että tämän miehen äiti oli sairastunut vakavasti silloin kun mies oli vasta parivuotias poikanen. äiti oli ollut pitkään sairaalassa vaikean ja tuskallisen sairauden kourissa ja lopulta kuollut tähän sairauteen. Poika oli käynyt yhdessä isänsä kanssa sairaalassa äitiään katsomassa. Oli herkkänä poikana samaistunut äitinsä tuskalliseen sairauteen ja kokenut tilanteen erittäin ahdistavana. Ja äidin vuoteen vieressä olevalla hoitopöydällä oli aina ollut punaisia ruusuja. Tämä tilanne oli piirtynyt lähtemättömästi pojan tiedostamattomaan alitajuntaan, josta myöhemmin, yli neljänkymmenen iässä, puhkesi esiin.
    Nyt kun tämän ruusuallergian todellinen syy oli löydetty, asia oli helppo hoitaa ja sen jälkeen mies ei enää ruusujen läheisyydessä astmakohtauksia saanut.

Tämä ruusuallergiatapaus kertoo omalla tavallaan siitä, mikä on ihmisen kokemien kokemuksien merkitys ihmisen persoonallisuuteen. Kuten jo aiemmin on ollut esillä, jokainen ihmisen kokema kokemus jättää oman myönteisen tai kielteisen piirtonsa ihmisen alitajuntaan. Silloin kun tämä kokemus on ollut voimakas, heijastuu tämä kokemus alitajunnasta aina vastaavissa tilanteissa. Nyt jos tähän kokemukseen liittyy tietty tilanne, esine tai muu objektiivinen tekijä, muodostuu tästä tilanteesta tai tekijästä alitajuntaan vastaavan tunnekokemuksen laukaiseva symboli. Ja aina kun ihminen joutuu kosketuksiin tämän symbolin kanssa, hän kokee saman tunnereaktion minkä hän on aiemmin tämän symbolin yhteydessä kokenut. Esimerkkitapauksessamme tällaisena symbolina toimivat ruusut, mutta tällainen symboli voi muodostua miltei mistä tahansa. Ottakaamme tähän muutamia esimerkkejä:

1. Kouluympäristö.

Aivan viimevuosiin saakka kansakouluissamme vallitsi todellinen preussilainen kasvatuspedagogiikka, jolla oppilaita pakolla alistettiin omaksumaan tiettyjä opetuksia tai olemaan muuten opettajalle kuuliainen. Nyt tämä preussilainen kasvatustyyli on ollut tuhoisaa monille sellaisille oppilaille, jotka eivät ole osanneet opettajan mieliksi olla tai eivät muuten ole täyttäneet opettajan asettamia ihanneoppilaan vaatimuksia. Esim. Köyhät kotiolot, kotona alkoholi- tai muita ongelmia jne. Nyt niille oppilaille, jotka ovat joutuneet kouluympäristön kielteisenä kokemaan, muodostuu tästä koulusta alitajuntaan kielteinen symboli, joka ilmaisee olemassaolonsa aina kun kyseinen oppilas joutuu koulun, opettajan tai oppimisen kanssa kosketuksiin. Ja tämä on ollut monille lahjakkaillekin ihmisille todellinen opiskelun este läpi heidän elämänsä. Kun he kerran ovat koulun oven selkänsä takana kiinni panneet, he eivät ole pystyneet minkäänlaisen koulun ovea enää elämässään aukaisemaan.

2. Auktoriteettikauhu.

"Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee", on ollut yksi tunnetuimmista kasvatusperiaatteista aina viimeisiin vuosikymmeniin asti. Tätä periaatetta vanhemmat sovelsivat käytäntöön lastensa kasvatuksessa kukin oman ymmärryksensä mukaan. Oikein sovellettuna tämä kasvatusperiaate kasvattaa ihmisen henkistä ryhtiä ja tervettä itsetuntoa ja itsekuria, joka on kaiken menestymisen lähtökohta elämässä. Mutta sitten. Niin monta kertaa tähän kurinpitoperiaatteeseen liittyi traumoja synnyttävä pakolla alistaminen. Tottelemisen pakko, jota tehostettiin joko ruumiillisella kurituksella tai psykologisella ruoskimisella. Vielä -50 luvulla, jolloin elämä mm. meillä Lapissa oli köyhää ja toimeentulo raskaan ruumiillisen raatamisen varassa ja lapsiperheet suuria, joutuivat lapset jo pienestäpitäen raatamaan aikuisten töissä aamuvarhaisesta myöhään yöhön saakka. Jaksoipa tai ei. Niinikään hyvin yleistä oli, että tässä käytettiin joko ruumiillista kuritusta tai psykologista ruoskimista "työhalujen lisääjänä" ja monen lapsen kohdalla kävi, että tämä muodostui hyvin tuhoisaksi heidän persoonalliselle kehitykselle. Pakolla alistamiseen liittyvä ylirasitus johti pysyvien traumojen syntymiseen ja samalla muodostui kauhunsekainen suhtautuminen omiin vanhempiin, jotka auktoriteetteina tässä toimivat.
    Nyt nämä lapsuudessa koetut traumaattiset kokemukset ja niihin liittyvä suhtautuminen auktoriteetteihin jättää ihmisen alitajuntaan pysyvän kauhun kaikkia auktoriteetteja tai henkisesti voimakkaampia ihmisiä kohtaan. Tämä auktoriteettikauhu synnyttää voimakkaita reaktioita esim. opettajan, poliisin, armeijassa upseerin, työpaikan työnjohtajan jne. läheisyydessä. Auktoriteettikauhu merkitsee ihmiselle jatkuvia vaikeuksia ja ongelmia. Jos esim. työpaikan työnjohtaja sanoo yhdenkään hankalan sanan, johtaa tämä siihen, että kyseinen henkilö vaihtaa välittömästi työpaikkaa. Olkoon työpaikka muuten miten hyvä tahansa ja pahimmassa tapauksessa tämä auktoriteettikauhu voi johtaa hyvinkin aggressiivisiin ja tuhoisiin reaktioihin auktoriteettia kohtaan.

3. Vaikeudet ihmissuhteissa.

Me suomalaiset olemme luonnostamme ns. mököttäjäkansaa, joiden on hyvin vaikeaa luoda avoimia ja vapautuneita ja henkisesti rikastuttavia ihmissuhteita. Hyvin yleisenä piirteenä on, että kapakat ja muut ryyppyseurat ovat ainoat tilanteet, joissa ihminen voi edes hetkellisesti pienessä kierteessä avautua ja purkaa sisimpänsä paineita. (Yleensä tästäkin on seurauksena, että kyseinen henkilö jo seuraavana aamuna katuu sitä, että on itsestään jotain arkaluontoista kertonut). Nyt kun viimeaikainen kehitys on maassamme kulkenut kohti elintasokilpailua ja teknistä kulutusyhteiskuntaa, nämä ihmissuhdevaikeudet ovat muodostuneet todelliseksi ongelmaksi monille ihmisille. Televisio on syrjäyttänyt naapurit, itsepalvelumyymälät ovat vieneet yhteydenpitomahdollisuuden myyjättäriin, pankkiautomaatit pankkineiteihin jne. Ja kehitys kulkee jatkuvasti siihen, että ihmistä tarvitaan entistä vähemmän mm. palvelualalla. Käytännössä tämä merkitsee suunnatonta yksinäisyyttä lukemattomille ihmisille. Ennenkaikkea eläkeläisille, jotka nykykäytännön mukaan on usein kodistaan ja perhepiiristään siirretty vanhustentaloihin tai vastaaviin. Samoin yksinäisyys on vaikea ongelma niille, jotka omissa kodeissaan tai perhepiirissään työskentelevät, ja joilta puuttuvat yhteydet mm. työtovereihin. Pitkään jatkuneena tällainen yksinäisyys johtaa erakoitumiseen, itseensä sulkeutumiseen ja ihmissuhteiden arvon kieltämiseen sekä monien pientenkin ongelmien paisumiseen "kärpäsestä härkäseksi" sen vuoksi, ettei ole ketään kenen kanssa näistä ongelmista voisi avoimesti ja luottamuksella puhua.

Todellisiksi vaikeuksiksi ihmissuhdeongelmat muodostuvat kuitenkin vasta silloin jos niihin liittyy traumaattisia kokemuksia. On tullut hylätyksi, torjutuksi, ystävä on pettänyt luottamuksensa jne. Suhteet vastakkaiseen sukupuoleen nuoruudessa ovat usein hyvin herkkiä alueita, joissa nuori voi haavoittua hyvinkin syvältä ja traumaattisesta. "Helppohan se oli isän mennä naimisiin kun sai tehdä sen äidin kanssa, mutta toista se on minun kun pitäisi löytää joku vieras", oli eräskin poika tuumannut näitä nuoruuden ongelmia pohtiessaan.
    Jos ihminen vaikka vain kerran elämässään on tullut pahoin haavoitetuksi suhteessa toisiin ihmisiin, tämä jättää ikuisen trauman sen ihmisen sieluun. Vaikeuttaa jatkuvasti pyrkimyksiä luoda kontakteja toisiin ihmisiin, esim. vastakkaiseen sukupuoleen, ja lopputuloksena on usein täydellinen itseensäsulkeutuminen ja erakoituminen. Suojautuminen oman minuutensa panssarikuoren sisään, josta hänen on omin avuin lähes mahdotonta vapautua.

Olen joskus kuvannut tällaista itseensäsulkeutuneisuutta vertaamalla sitä pienessä mökissä erakkona asuvaan ihmiseen. Tämä erakko pitää huolen siitä, että ikkunaverhot ovat tiiviisti suljetut, ettei kukaan pääse kurkistamaan sisään; ja että ovi on monin varmuusketjuin tukittu. Jos sitten joku tulee kolkuttamaan tämän erakon ovelle, lisää tämä erakko varmuusketjuja oveen ja pitää huolen siitä, ettei ulkopuolisilla ole minkäänlaisia sisäänpääsymahdollisuuksia. Etenkään silloin jos tämä kolkuttaja on erehtynyt kova-äänisesti hänen ovelleen kolkuttamaan. Kielteiset kokemukset ihmissuhteissa ovat ajaneet tämän erakon oman suojakuorensa sisään ja kovaääninen kolkuttaminen merkitsee uutta uhkaa hänen persoonallisuudelleen.

Edellä olemme käsitelleet muutamia piirteitä ympäristötekijöiden merkityksestä ihmisen persoonallisuuden muodostumissa ja ongelmien syntymisessä. Voidaan sanoa, että jokainen ihminen on oman ympäristönsä kasvatti ja jokaisen persoonallisuus on valtaosaltaan hänen kokemansa kokemuksien summa. Nämä kolme esimerkkiä ihmisen ongelmien suuresta kokonaisuudesta ei anna läheskään tyhjen tävää vastausta kaikkiin ihmisen ongelmiin. Varsinkin kun jokainen ihminen on yksilönä ainutlaatuinen myös ongelmien suhteen ja jokainen yksilö on yksilönä kohdattava, mikäli halutaan, että hän todella löytää vastauksen ongelmiinsa ja vapautuu omista ongelmistaan. Kuitenkin nämä muutamat esimerkit ovat suntaa-antavia siitä, mistä ja miten näihin ongelmiin on lähdettävä vastausta etsimään.

Jos ihmisellä on ahdinkoja, stressiä tai muita henkisiä paineita, vaikeuksia kouluelämässä, työpaikoilla, ihmissuhteissa jne. ovat nämä yleensä merkkejä ihmisen tiedostamattoman sielunelämän alueelle pesiytyneestä ongelmasta, jonka taustalla ovat ihmisen aiemmin elämässään kokemat kokemukset. Ja näiden ongelmien selvittämiseksi ja voittamiseksi ihmisen on avoimesti ja rohkeasti kohdattava oma sisimpänsä, tehtävä matka minuuteen, ja löydettävä ongelmiensa todelliset syyt sieltä. Kohdattava se tilanne, joka tämän ongelman on aiheuttanut ja elettävä uudelleen tämä traumaattinen kokemus. Tämän traumaattisen kokemuksen löytämisessä auttaa paljon se, jos tämä ongelma, ahdinko, esto jne. esiintyy tietyssä tilanteessa, tietyn esineen tai asian tai tiettyjen henkilöiden yhteydessä. Näihin tilanteisiin, esineisiin tai henkilöihin kätkeytyy jokin symboli, joka liittyy keskeisesti johonkin aiemmin koettuun traumaattiseen kokemukseen. Ja kun tämä ongelman aiheuttanut kokemus on löytynyt, tästä vapautuu sillä, että elää tämän kokemuksen uudelleen, mieluummin luotettavan ystävän tai terapeutin kanssa, ja ymmärtää tämän kokemuksen taustat uudessa valossa. Esim. koulupelon ollessa kysymyksessä, meidän on ymmärrettävä, että opettajatkin ovat ihmisiä, oman aikansa lapsia ja saamansa kasvatuksen tuloksia, joilta ei voi viisaut ta ja ymmärrystä vaatia enempää, kuin mitä heillä on. Vapautuaksemme meidän on annettava opettajalle hänen virheensä anteeksi. Sama koskee koulukiusaamista, omien vanhempiemme tekemiä virheitä jne. Anteeksiantamus vapauttaa katkeruudesta, itsesäälistä ja koston hengestä.

Aiemmin omien syyllisyyksiemme kohdalla kävi ilmi, että vapautuaksemme meidän oli sovitettava omat tekomme tai saatava ne anteeksi. Nyt liikumme täysin päinvastaisella alueella. Vapautuaksemme menneisyyteemme liittyvistä, toisten ihmisten aiheuttamista kielteisista kokemuksista meidän on annettava ihmisille anteeksi heidän väärintekemiset. Silloinkin kun he eivät tule tekojaan meiltä anteeksipyytämään. Vain tällä anteeksiannolla ihminen voi vapautua menneisyyteen liittyvien kielteisten kokemusten seurauksilla omassa persoonallisuudessaan ja voi lähteä rakentamaan uutta elämää ja uutta tulevaisuutta vailla traumoja, katkeruutta ja koston henkeä. Ihmisen sisimmässä asuvat traumat, katkeruudet ja koston henget ovat sellaista sielunmyrkkyä, jotka raskauttavat kantajansa elämää ja johtavat moniin mielettömiinkin tekoihin. Antakaamme siis ihmisille anteeksi heidän virheensä ja vajavaisuutensa.