Ihmisillä on ollut hamasta muinaisuudesta asti sisäinen kaipaus täydellisyyteen ja virheettömyyteen. Tämä ikuinen kaipaus on luonut ihmisten mieliin käsitteen täydellisestä ihanne-ihmisestä, jonka kaltainen useimmat meistä haluaisimme olla.
    Tämä täydellisyyden ihannointi on luonut monet filosofiset aatesuunnat ja on luonut monet valtauskonnot, jotka omalla tavallaan ovat yrittäneet tästä maailmasta, ja ennenkaikkea ihmisestä, muodostaa näiden filosofioiden tai uskontojen ihannoiman paratiisillisen olotilan ja ihmisen tähän paratiisiin asumaan. Tämä täydellisyyden ihannointi on ollut perimmäisenä lähtökohtana mm. Raamatun opettamien eettisten ja moraalisten sääntöjen ja lakien muodostumisessa. Näiden ihanteiden valossa nähdään myös Raamatussa esilletulevat ihmiset täydellisinä ja virheettöminä pyhimyksinä, joissa ei ole minkäänlaista virhettä tai tahraa; ja jonka kaltaisia jokaisen pitäisi olla, tullakseen ihmisille hyväksytyksi tai, ja ennenkaikkea, kelvatakseen ihmisten mielestä kantamaan Jumalan oman nimitystä.

Elävän elämän todellisuus kuitenkin on, että tästä maailmasta ei ole löytynyt, eikä löydy, ainuttakaan ihmistä, joka nämä täydellisen ihanneihmisen tunnusmerkit täyttää. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen yksilönä ja jokaisella ihmisellä on omat myönteiset ja kielteiset piirteensä, jotka enemmän tai vähemmän voimakkaasti hallitsevat ihmisen elämää ja käyttäytymistä. Nämä piirteet tulevat aina ihmisessä esille joko myönteisesti tai kielteisesti korostuneena. Voidaan sanoa, että jokainen meistä on kuin avoin kirje, jota ihmiset lukevat ja tarkkaavat ja muodostavat käsityksensä meistä sen mukaan, kumpi ominaisuus meissä, kielteinen vai myönteinen, hallitsee meidän olemustamme. Hyvin yleisenä piirteenä myös on, että kun ihmiset ovat muodostaneet käsityksensä meistä, tämä käsitys hallitsee heidän mielikuvaansa lopun ikäänsä. Ihmisen on hyvin vaikea hyväksyä sitä, että joku elämässään vaikeuksiin joutunut tai omien ongelmiensa kanssa kamppaileva ihminen voi voittaa vaikeutensa, voittaa ongelmansa ja vapautuneena uutena ihmisenä jatkaa elämäänsä ympäristönsä keskellä. Tämän vuoksi ihmisillä on hyvin vaikeaa muuttaa omaa käsitystään toisesta ihmisestä silloinkaan kun hän omalla olemuksellaan ja elämällään todistaa muutoksen tapahtuneen elämässään. "Se on semmoinen". "Kyllä se tunnetaan ja tiedetään", jne. Ja näin ihminen joutuu kantamaan lopun ikäänsä sitä leimaa, jonka hän on jossain elämänsä vaiheessa omien virheidensä, ongelmiensa tai synnyinympäristönsä vuoksi saanut. Ennenkaikkea tämä korostuu pienissä kyläyhteisöissä, joissa ihmiset luokitellaan syntymäkotiensa varallisuuden mukaan omiin arvo-astekkoihinsa. Pienen mustan mökin lapsen on lähes mahdotonta saavuttaa tasa-arvoisuutta tai henkistä tasavertaisuutta suuremmissa kartanoissa syntyneiden kanssa. Elipä hän miten hyvin ja viisaasti tahansa. Näin ihmiselle luodaan ympäristön taholta ne puitteet, joissa ihminen joutuu elämänsä elämään; ja jotka hallitsevat sen ihmisen kehitystä ja olemusta koko elämän ajan. Joko sisäisesti tai ulkoisesti. Hyvin tunnettua myös on, että "lyödyn lyöjiä" ja "alaspainetun alaspainajia" tässä maailmassa riittää. Ennenkaikkea niiden keskuudessa, jotka omasta mielestään ovat elämässään onnistuneet.

Ja näin on ollut kautta ihmiskunnan historian. Ihmisten omissa mielissään luomat ihanne-ihmisen vaatimustasot ovat luoneet hyvin ahtaat normit, joiden mukaan ihmiset on luokiteltu; ja jotka ovat olleet hyvin tuhoisia niitä kohtaan, jotka eivät näitä normeja ole syystä tai toisesta pystyneet täyttämään. Tämän päivän yhteiskunnalla on poliisivoimat, vankilat, pakkopaidat, piikit ja pillerit yleensä ainutta, mitä yhteiskuntamme voi vaikeuksiin joutuneelle ihmiselle tarjota. Ja silloinkin kun ihmisen ongelmat ja vaikeudet johtavat aggressioihin, syviin kriiseihin, epäsosiaaliseen käyttäytymiseen, itsemurhaan jne. ihmiset ovat yleensä tyytyväisiä sen vuoksi, että heidän kyseisestä ihmisestä tuomansa mielikuva toteutuu käytännössä. "Kyllähän se tiedettiin, että näin siinä lopulta käy". Ja kenenkään mieleen ei nouse ajatusta lähteä kantamaan tämän lähimmäisen taakkaa ja nostamaan häntä hänen ongelmiensa ja vaikeuksiensa yläpuolelle. Puhumattakaan siitä, että hänelle tarjottaisiin ympäristön taholta mahdollisuutta sisäiseen muuttumiseen, henkiseen kasvuun ja uuteen elämään.

Ja tämä sama pätee ihmiseen nähden koko ihmiskunnan historian ajan. Ja näin oli myös Raamatun tapahtumien aikana. Ihmisten itselleen, ja ennenkaikkea toisilleen, asettama vaatimustaso oli niin korkea, että vain harvat pystyivät tämän vaatimustason täyttämään. Ja näiden vaatimustasojen mukaisesti ihmiset luokiteltiin Jumalalle kelpaaviin ja taivaaseen pääsevän, tai sitten Jumalalle kelpaamattomiin ja helvettiin joutuviin. Ja näiden vaatimustasojen mukaisesti toteutettiin silloista, ankaraa ja usein tuhoisaa, oikeuskäytäntöä. "Kivitettäköön kuoliaaksi", oli yleinen tuomio heikkouksiin tai virheisiin sortuneille ihmisille. Ennenkaikkea aviorikoksiin syyllistyneille vaimoille. (Merkillistä, ettei koskaan miehille, jotka olivat tämän onnettoman aviorikokseen vietelleet). Ja näissä olosuhteissa, inhimillisen heikkouden ja vajavaisuuden keskellä, toimivat silloiset profeetat, apostolit, evankelistat ja muut Jumalan valitut, joiden elämäntyö on Pyhän Kirjan sivuille kirjoitettu.

Mutta olivatkohan nämä pyhät miehet ja naiset alunpitäen niin virheettömiä ja täydellisiä ihmisiä, että heidät sen vuoksi on näihin tehtäviin kelpuutettu. Ja vastaus on, että eivät olleet.
    Katsokaamme vaikkapa Moosesta. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän eli faaraon hovissa ja sai parhaan mahdollisen opetuksen ja kasvatuksen. Ja kuitenkin hänellekin tapahtui inhimillisen lankeemus. Kiivastuneena hän tappoi egyptiläisen sotilaan ja kätki hänet tekonsa peittääkseen hiekkaan. Hänelle kuitenkin kävi, niinkuin pahatekijöille yleensä käy, että hänen tekonsa paljastui ja tämän vuoksi hän joutui pakenemaan Egyptistä kauas Midianin maalle, jonka erämaassa hän henkipattona ja etsittynä murhamiehenä paimensi lampaita neljäkymmentä vuotta. Täällä erämaassa ei ollut mitään arvoa sillä opetuksella ja kasvatuksella, jonka hän oli faaraon hovissa saanut. Täällä erämaassa vallitsi toisenlainen laki ja järjestys. Täällä kysyttiin hengissäselviytymisen taitoa vaikeissa olosuhteissa. Täällä erämaan hiljaisuudessa Mooses, entinen murhamies, löysi henkisen ulottuvuuden ja herkkyyden kuulla sisimmästä kohoavia hengen kehoituksia ja tämän herkkyyden vuoksi hänet, entinen murhamies, valittiin siihen tehtävään, josta hänet koko maailma vielä nytkin, neljätuhatta vuotta myöhemmin, tuntee ja tietää.

Tai menkäämme Galilean järven rannalle Johanneksen, Pietarin ja muiden kalastajien seuraan.
    Ensinnäkin Galilea oli silloisessa Israelissa vähäarvoista takapajulaa, jossa asuvat edustivat Jerusalemin näkökulmasta katsottuna toisen luokan halpasukuisia ja halveksittuja kansalaisia. (Vähän samaa kuin Lappi Suomessa). Kalastus oli yksi keskeisimpiä ammatteja, joilla nämä koulunkäymättömät galilealaiset yrittivät toimeentulonsa hankkia. Työ oli raskasta ja saaliit usein vähäisiä, joskus ei saalista ollenkaan ja kalastajien mielialat ja tunteet usein sen mukaisia. Isä Sebedeus, Johanneksen ja Jaakobin isä, tunnettiin lisänimellä "Ukkosenjylinä", ja olen näkemässä, että tämä lisänimi merkitsi sitä, että Galilean järven rannat saattoivat usein raikua kun Isä-Ukkosenjylinä poikineen oli kalassa ja kun kaikki ei mennyt oikein hyvin. Aivan samaa temperamenttia edusti myös Simon. (Myöhemmin Pietari). Tulisieluisena ja äkkipikaisena kalastaja Simon nimitti asiat oikeilla nimillään ja siinä saivat Jerusalemin valtaherrat, ylipapit, fariseukset ja muut "satraapit" kuulla usein kunniansa. Siis. Näiden kalastajien elämänmeno oli kaikkea muuta kuin täydellisen ihmisen virheetöntä elämää ja näin Jumalalle ja ihmisille kelpaavaa.
    Ja kuitenkin näistä Galilean oppimattomista ja koulunkäymättömistä kalastajista tuli koko maailman tuntemia ja tietämiä apostoleita. Johanneksesta, Ukkosenjylinän pojasta, tuli todellinen rakkauden apostoli, joka kuoli 96 vuotiaana Efesossa (hautamuistomerkki on vielä nytkin Efeson kaupungin raunioina nähtävillä). Kalastaja Simonista tuli yksi voimallisimmista uskon sankareista ja hengen jättiläisistä, joka sanallaan paransi lukemattoman määrän sairaita, herätti jopa kuolleita ja teki monet voimalliset ihmeet ja tunnusteot. Pietarin matka päättyi marttyyrikuolemaan Roomassa, mutta tämän marttyyrin tien hän asteli mitään pelkäämättä päähän saakka kaiken voittaneena voittajan askelin.
    Tai katsokaamme Maria Magdaleenaa. Hänet kuvataan Raamatussa yhdeksi Jeesuksen lähimmistä seuraajista, joka mm. oli ensimmäisenä Jeesuksen haudalla. Mutta mikä oli hänen menneisyytensä. Raamatussa kerrotaan, että hänestä oli ajettu seitsemän riivaajaa ulos. Ja jokainen meistä ymmärtää, millainen hänen elämänsä oli ollut.

Mitä sitten tapahtui näille ihmisille, Moosekselle, Ukkosenjylinän pojille, Simonille, Magdalan Marialle ja niin lukemattomille muille, että heistä tuli niitä ihmisiä, joiden nimet tulevat vuosituhansia Pyhän Kirjan sivuilla esiintymään?

Nämä ihmiset olivat kokeneet sisäisen muutoksen. He olivat käyneet läpi sisäisen vapautuksen ja henkisen kasvun tien. He olivat ottaneet ne askeleet, joiden kautta heistä oli tullut uusia ihmisiä. Sisäisesti voimakkaita kaiken voittajia. Uskon sankareita ja hengen jättiläisiä, joille ei mikään ollut enää mahdotonta. Ja koska näiden askeleiden kautta lukemattomat ihmiset ovat vuosituhansien aikana kokeneet saman sisäisen vapautuksen ja henkisen kasvun, käymme tässä läpi muutamia näistä askelista.