Jo vuosituhansien ajan, itse asiassa niin kauan kuin ihminen on tämän maan kamaralla astellut, tähtitaivas on kiin­nostanut ja kiehtonut ihmismieliä. Näin on ollut meidän Lapin eränkävi­jöiden, jotka pitkinä syksyisinä iltoina olemme avoimen tähtitaivaan alla ra­kotulilla ja havuvuoteella loikoilles­samme anta­neet ajatuksemme siivit­täytyä tähtitar­hoihin, jotka näyttävät niin läheisiltä, mutta ovat äärettömän kaukana ja saa­vuttamattomissa.

Näin on ollut myös vuosituhansia sit­ten silloisessa Babyloniassa, missä yöt ovat pimeämpiä kuin meillä Lapissa ja tähtiä muutoinkin runsaasti enemmän. Olen näkemässä, että kedoilla lam­pai­taan paimentaneet ovat öisinä ai­koina olleet kovastikin kiinnostuneita tähti­taivaasta ja sen ilmiöistä ja tähtiä tut­kaillessaan ovat hahmottaneet täh­ti­taivaalle milloin minkäkinlaisia kuvi­oita ja hahmoja. Niinpä eläinradan merkit, kalat, kauris, jousimies ym. ovat peräisin jo näiltä ajoilta ja horo­skooppien laatiminen on ollut tunnet­tua jo silloin. Kuten siteeraamassani Jesajan kirjan kohdassa annettiin ym­märtää; ja jossa taivaan mittaamisella tarkoitetaan tähtitaivaan jaottelemista eri eläinradan huoneisiin.

Horoskoopit ja taivaan merkeistä en­nustaminen on ollut silloisessa Ba­by­loniassa, Kaldeasssa, suurta viisa­utta ja arvostettua tietoa. Omia silmiä te­hokkaampia tutkimusvälineitä kun ei ole ollut käytettävissä ja astrologiaa korkeampaan tähtitieteelliseen tutki­mukseen ei ole ollut mahdollisuutta.

Olipa silloisen tiedon ja viisauden tieteellinen arvo niin tai näin, niin jo­tain itua näissä Kaldean viisaiden vii­saudessa on ollut. Esimerkkinä vaik­kapa jouluevankeliumin kertomus idän viisaista, jotka tulivat Jeesus-lasta ku­martamaan. Professori Aapeli Saari­salo kertoo kirjoissaan, että silloisille idän viisaille Jupiter oli suuren kunin­kaan tähti, Saturnus oli Palestiinan tähti ja Kalojen tähtikuvio tarkoitti lo­pun aikaa. Eli kun näiden kahden täh­den konjuktio tapahtui Kalojen tähti­kuviossa, päättelivät viisaat, että Pa­lestiinassa on syntynyt lopun ajan suuri kuningas, jota on lähdettävä ku­marta­maan. Tämä konjuktio on ta­pahtunut syyskuussa vuonna 7 ennen ajanlas­kumme alkua ja tämä on siis Jeesuksen syntymän todellinen ajan­kohta. (Mai­nittakoon, että Betlehemin lastensur­mat toimeenpannut kuningas Herodes on kuollut vuonna 4 ennen ajanlas­kumme alkua, joka seikka myös todis­taa Jeesuksen syntyneen juuri vuonna 7 eaa.).

Sen lisäksi, että silloiset ”taivaan mit­taajat ja tähtien tähystäjät” yrittivät se­littää planeettain asennoilla ihmisten ja kansakuntain kohtaloita, on sillois­ten ihmisten maailmankuvalla ja kä­sityk­sillä keskeinen rooli myös uskon­nol­listen käsitysten synnyssä.

Kun ajatellaan, että mikään ei ole sattumalta syntynyt ja muotoutunut nykyiseen muotonsa, joudutaan päät­telemään, että on olemassa jokin suu­rempi ja korkeampi viisas, jonka luo­mistyötä tämä kaikki on. Sil­loisten ih­misten maailmankuva oli ”pannu­kak­kumaailma”, jossa maa oli kai­ken kes­kipiste, jota aurinko, kuu ja tähdet kier­sivät. Niinpä silloi­sessa ajattelussa täh­det olivat pieniä valo­pisteitä tuossa jonkin matkan päässä taivaalla ja oli ai­van luonnollista, että kaiken luonut Jumala sijoitettiin täh­tien tuolle puo­len, kaiken yläpuo­lelle, suurimmaksi ja korkeimmaksi. Tämä ajattelu on hal­linnut uskonnol­lista ajattelua aina mei­dän päiviimme asti ja osoituksena tästä on mm. eräs kau­nis laulu: ”Täällä Pohjan tähden alla on nyt koto­maamme, mutta täh­tein tuolla puolen toisen kodon saamme..”. Ja juuri tässä tulemme sii­hen asian ytimeen, jolla on nyt vaiku­tuksensa niin yksilöiden kuin koko kansakunnankin menestykselle ja tu­levaisuudelle. Koko luomakuntaa unohtamatta.

Kristillinen usko on näytellyt erittäin keskeistä sijaa Ruotsi-Suomen yhteis­kunnallisten olojen muotoutumisessa ja eettisten ja moraalisten arvojen muo­dostumisessa. On uskottu, että taivaan korkeuksissa valtaistuimellaan istuva Jumala tarkkailee jatkuvasti ihmisten edesottamuksia. Palkitsee hyvät teot ja rankaisee pahoista teoista ajassa ja ian­kaikkisuudessa. Tähän, täh­tien tuolla puolen olevaan, Ju­ma­laan ih­misten on ollut help­poa uskoa niin kauan kuin ihmi­set ovat tienneet täh­titaivaasta vain sen, mitä ovat omin silmin nähneet ja tässä suhteessa olemme olleet täsmäl­leen samassa ti­lanteessa kuin Kaldean tähtien tähys­täjät tai ”pannukakkumaa­ilman” asuk­kaat omine Jumala-käsi­tyksineen. Niinpä vielä lapsuudessani, 1950-lu­vulla, pyhätyöt olivat syntiä, avoliitot olivat synnillisiä susi- tai huo­rapareja ja avioerot lähes tuntematon käsite. Samoin raittiusihanteet olivat arvos­saan ja juoppous suurta syntiä. Eli otettiin raamatun opetukset kirjaimel­li­sesti ja elettiin niiden mukaan. Ja hyvä näin. Sillä juuri näiden raamatun ope­tusten perustalle rakentunut yksi­tyinen elämä, kodit ja avioliitot sekä yhteis­kuntajärjestys takasivat menes­tyksen ja tulevaisuuden niin yksilöille kuin kan­sakunnallekin.

Mutta nyt. Viimeiset vuosikymmenet ovat myös meidän maassa olleet va­lis­tuksen ja tieteen tekemisen aika­kautta ja tähtitiede on keskeinen osa oppinei­suuttamme.

Käytännössä tämä on johtanut sii­hen, että mitä enemmän meillä on tie­teellisesti tutkittua ja tosiasioihin pe­rustuvaa tietoa loputtomasta avaruu­desta, valovuosista, tuhansista galak­seista ja miljardeista tähdistä, sitä mahdottomampaa meidän on uskoa tähtien tuolla puolen olevaan Juma­laan ja uuteen kotimaahan hyvin on­nistu­neille ihmisille. Nyt samassa suhteessa kuin perinteinen usko Ju­malaan ja ian­kaikkisuusvastuuseen hiipuu ihmisten tietoisuudesta, kaikki paheet ja synnin saasta leviää kan­samme keskuuteen ja niittää jo nyt karmeaa satoaan. Eli olemme juma­lattomuutemme tiellä matkalla sitä ti­lannetta, joka on ollut jo pitempään nähtävänä joissakin ateisti­maissa, missä mikään ei ole enää syntiä ja ri­koksesta kiinni jääminenkin näyt­tää ole­van ainut rikos.

Jos tarkastelemme sitä kehitystä, joka viimeisten vuosikymmenien aikana on jumalattomuutemme tiellä maas­samme tapahtunut, niin kovin karmeaa tämä on kerrottavaksi:

Ensinnäkin. Vuonna 1949 oli alko­ho­lin kulutus henkeä kohden lasket­tuna vain 1,9 litraa. Tänä päivänä ku­lutus liikkuu jo kymmenen litran kiep­peillä ja ko­hoaa jatkuvasti. Meillä on jo noin 600.000 alkoholin suurkulut­tajaa, jotka eivät pysty enää itseään elättä­mään – perheen elättämisestä puhu­mattakaan. Joka neljäs teho-osastolla hoidettava potilas on siellä juoppou­den takia ja yhteiskunnalle ai­heutuvat kustannukset suunnattomat. Joka kol­mannessa kuo­lemaan tai vammautu­miseen johtavassa liikenne­onnetto­muudessa on alkoho­lilla osuutta asi­aan ja suunnaton on se suru ja kärsi­mys, jota rattijuopot teil­lämme kylvä­vät. Niin ikään se seikka, että myös naiset käyttävät enenevässä määrin al­koholia, on johtanut siihen, että meillä syntyy vuosittain noin 600 alkoholin pahoin vaurioittamaa pikku­vauvaa; ja että äidin raskaudenaikai­nen alkoholin käyttö heijastuu lisäänty­neinä oppi­misvaikeuksina kouluis­samme. Niin ikään vanhem­pien alko­holin käyttö heijastelee lisääntyneinä mielenterve­ysongelmina lasten kes­kuudessa ja lasten huos­taanotot ovat li­sääntyneet huimaa vauhtia ja meillä on huutava pula si­jaiskodeista.

Toiseksi. Meillä on jo miespolvien ajan ymmärretty, että korkea suku­puolimo­raali ja siihen perustuva avi­ollinen us­kollisuus ovat ainoat todelli­set perus­teet kestävälle avioliitolle ja ehyelle kodin henkiselle ilmapiirille, jotka ovat välttämättömiä lasten hen­kiselle kehi­tykselle. Ehyeksi ja tasa­painoiseksi persoonaksi kasvaakseen lapsi tarvitsee sekä äidillistä rakkautta että isän mie­hisyyttä turvakseen. Ja nämä ovat kris­tillisen avioliiton sy­vimpiä tarkoituk­sia.

Tämän päivän jumalaton meno maassamme on sukupuolimoraalin täy­dellinen rappeutuminen ja sen myötä aviollinen uskollisuus sekä ko­dit ja perheet ovat menettäneet ar­vonsa ja niinpä jo joka toinen avio­liitto päätyy avioeroon ja huomatta­vassa määrin avioliittoja ei vaivauduta sol­mimaan ollenkaan. Aivan liian nuo­rena ja henkisesti keskenkasvui­sena aletaan asumaan yhdessä. Lapsi han­kitaan, mutta ei ole useinkaan ky­kyä huoleh­tia lapsen kokonaisvaltai­sesta kehityk­sestä ja kasvusta. Lapsilta puuttuu henkiset turvarakenteet. Puuttuu täyt­tymys rakkauden ja tur­vallisuuden tarpeisiin ja tulevat näky­mään todella suurina vaikeuksina läpi elämän. Yh­tenä ongelmakenttänä tällä alueella on koululaisten lisääntyneet keskittymis- ja oppimis­vaikeudet, jotka lisääntyvät samassa suhteessa kuin lisääntyy odottavien äitien alko­holin käyttö sekä avioerot ja särkyneet avoliitot, joten nämä korreloituu kes­kenään. Aikuis­tuttuaan nämä ongel­makotien lapset ovat ongelmavan­hempia ja kierre jat­kuu ja syvenee ellei muutoksia ta­pahdu.

Tässä siis muutamia esimerkkejä siitä kehityksestä, jota maassamme tapah­tuu samassa suhteessa kun perinteinen Jumala-käsitys tieteellisen totuuden edessä joutuu väistymään. Nyt syy tä­hän kielteiseen ja kansakuntamme tu­levaisuutta ajatellen tuhoisaan kehi­tykseen ei ole tieteessä eikä tieteelli­sen totuuden löytymisessä. Syy on en­nen kaikkea siinä, että kristillinen Ju­mala-käsitys on rakentunut Kaldean ”tähtien tähystäjien” ja ”pannukakku­maailman” asukasten mielikuvien mu­kaiseksi. Eli sen varaan, mitä omin silmin on nähty; mutta joka sittemmin ei ole kestänyt tieteellisiin tosiasioihin perustuvaa laajempaa totuutta. Eli ol­laan samalla tavalla eksyksissä kuin aiemmin ker­tomani eränkävijä, jonka ympäristö­tietoisuus rakentui sen va­raan, mitä silmin oli nähtävissä, mutta josta puuttui tietoisuus laajemmasta koko­naisuudesta.

Venus, Maa ja Mars – sisaruksia avaruudessa. (Kuvat: Nasa)

Jumalaiseen tietoisuuteen

17. ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne,
18. niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on,
19. ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.
(Ef. 3. luku)

Perinteinen käsitys maasta ja tähti­taivaasta on ihmisillä ollut, että niin kiintotähdet kuin kiertotähdetkin (pla­neetat) ovat taivaalla loistavia säteile­viä tähtiä kun taas maa on tällainen lä­hinnä kiveä ja soraa sisäl­tävä arvoton kamara jalkojemme alla ja tämän vuoksi kaipuu taivaan kirk­kauteen on siivittänyt ihmisten mieliä. Mutta. Tämä on jälleen sitä ihmisten silmiin tällä hetkellä näkyvää todelli­suutta, joka vaatii lähempää tarkaste­lua.

Ensinnäkin: Maa on jo tähtitarhoissa.

Jos katselemme Venusta joko illan suussa ehtoo-tähtenä tai aamusella kointähtenä, tämä on tähtitaivaan kirkkain tähti, jonka rinnalla maan ki­vinen kamara tuntuu arvottomalta. Mutta annahan olla. Jos joskus ihmi­nen pääsee matkaamaan Marsiin tai jos Mars-luotaimen kamerat suunnat­taisiin kohti Maata, näkisimme Maan samanlaisena ja yhtä kirkkaana täh­tenä kuin millaisena Venuksen nyt nä­emme. Samoin näkisimme, että yhtä­läinen tähtitaivas on kaikkialla ympä­rillämme eikä vain korkealla päämme päällä, kuten vielä nyt silmiimme nä­kyy. Eli että. Me kaiken aikaa asumme Maa-nimisellä loistavalla kiertotäh­dellä ja meidän on aivan turhaa tä­hys­tää avaruuden mittaamattomiin ulottu­vuuksiin etsiessämme elämälle arvoja ja etsiessämme Jumalaa ja uutta pa­rempaa kotimaata. Näitä ei maail­man­kaikkeuden mittaamattomista ulottu­vuuksista meille tule koskaan löyty­mään.

Sitä, onko jossain maail­man­kaik­keudessa elämää muuallakin kuin Maa-planeetalla, jää iäti selvittä­mättä; ja jos onkin, niin minkäänlai­seen yh­teydenpitoon heidän kanssaan meillä ei ole mahdollisuutta. Esimer­kiksi Pohjantähden ympäriltä sai­simme odottaa vastausta radiotiedus­teluumme 1360 vuotta ja lähimmältä galaksilta jo peräti 4 miljoonaa vuotta. Eli unoh­detaan maailmankaikkeus, unohdetaan tähdet ja varsinkin tähtien sodat ja kiinnittäkäämme huomiomme meille tärkeämpään. Eli. Maa-planee­talla on elämää ja yhteydenpito tois­temme kanssa on täällä mahdollista. Siispä varjel­kaamme elämä tällä pla­neetalla ja ra­kentakaamme tästä pla­neetasta ku­koistava paratiisi, jossa kaikkien on hyvä elää; ja jossa kenen­kään ei tar­vitse enää pakolaiseksi läh­teä.

Toiseksi. Jumalan taivas

Nyt joku saattaa kysyä: ”Missähän se Jumalan taivas sitten on kun sitä ei tähtitarhoista löydy?” Vastauksen tä­hän kysymykseen löytääksemme mei­dän on syytä lu­kea katkelma luomis­kertomuksesta:

6. Ja Jumala sanoi: "Tulkoon tai­vaanvahvuus vetten välille erot­tamaan vedet vesistä."
7. Ja Jumala teki taivaanvahvuu­den ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla, vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä; ja tapahtui niin.
8. Ja Jumala kutsui vahvuuden taivaaksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, toinen päivä.
1. Moos. 1. luku)

Eli että. Raamattu ei missään kohtaa anna ymmärtää, että Jumalan taivas olisi jossain tähtien tuolla puolen tai avaruuden mittaamattomissa ulottu­vuuksissa. Niin kuin meillä perintei­sessä kristillisyydessä on totuttu ajat­telemaan. Luomiskertomuksessa Ju­mala erotti taivaanvahvuuden päällä olevat vedet taivaan vahvuu­den alla olevista vesistä ja taivaan­vahvuuden hän nimitti taivaaksi. Tämä voidaan ymmärtää niin, että taivaanvahvuuden päällä olevat ve­det ovat sadepilviä; ja että Jumalan taivas on jo näiden pil­vien alla. Siis taivas alkaa maan pin­nalta.

Lisävahvistusta tälle käsityksel­lemme saamme kun kiipeämme kor­kealle tunturiin ja luomme katseemme horisonttiin. Mitä kauempana jokin vaara tai kohde meistä on, sitä sini­semmältä se näyttää ja kaikkein ka­uimmaiset kohteet horisontissa huk­kuvat siniseen autereeseen emmekä voi enää sanoa, missä kulkee taivaan ja maan raja. Nämä havaintomme pe­rustuvat siihen, että sama päämme päällä oleva sininen taivas on myös meidän ja horisontissa olevien kohtei­den välillä. Eli tämän kauempaa tai korkeammalta meidän ei tarvitse läh­teä taivasta tai edes Jumalaa etsimään.

Siellä, missä on taivas, siellä on myös Jumalan iankaikkinen Henki. Vanhan Biblian Viisauden Kirjan ensimmäi­sessä luvussa sanotaan: ”Herran Henki täyttää maanpiirin ja Hän, joka puheet kuulee, on jokapaikas”. (Biblia v. 1642) Samoin Ateenan Areiopagilla Paavali julistaa:

26. Ja hän on tehnyt koko ihmissu­vun yh­destä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asu­misensa rajat,
27. että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
28. sillä hänessä me elämme ja lii­kumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa.'
(Ap.t 17 luku)

Sillä hänessä me siis olemme. Käy­tännössä tämä merkitsee sitä, että meidän on aivan turhaa tähyillä tähti­tarhoihin ja avaruuden mittaamatto­miin ulottuvuuksiin löytääksemme Jumalan ja selitykset yksilöihmisten ja kansakuntain mitä moninaisimpiin kohtaloihin. Jumala on läsnä kaikki­alla luomakunnassa ja kaikissa elolli­sissa – myös jokaisessa ihmisessä. ”Taivasten valtakunta on sisäisesti teissä”, sanoi Jeesus. Ihmisen osana on etsiä ja löytää yhteys elävään Ju­malaan, tulla yhdeksi Hänen kanssaan. ”Minä ja Isä olemme yhtä”, sanoi Jeesus. ”Joka yhtyy Herraan, on yksi Henki Hänen kanssaan”, kir­joittaa Paavali. ”Yhtyneenä alkuole­vaan”, sanovat myös Intian viisaat.

Silloin kun ihminen on löytänyt so­vinnon ja harmonisen ykseyden Ju­malan kanssa, hän on löytänyt myös todellisen sisäisen rauhan ja vapauden, joka on kokemuksena todella ihana osa ja autuaallinen olotila, jossa ihmi­sen on todella hyvä olla. Nyt kun ky­symyksessä ei ole silmin nähtävästä asiasta tai edes järjen päätelmästä, eli ky­symys on ”kaikkea tietoa ylem­pänä” olevasta aidosta sisäisestä koke­muk­sesta, minkäänlaiset tähtien tä­hystäjät ja tai­vaan mittaajat, enempää astrolo­git kuin astronomitkaan, eivät pysty ko­kemuspohjaista uskoamme Juma­laan horjuttamaan tai mitätöi­mään. Si­säi­nen Jumala-tietoisuus kestää kaikki tieteellisetkin tutkistelut ja kritisoinnit horjumatta mihinkään suuntaan. Me olemme yhtä Jumalan kanssa ja tätä ykseyttä ei kukaan ulko­puolinen pysty rikkomaan – ellemme itse väärillä te­oilla ja huonolla elä­mällä tätä riko.

Kotoisessa kristillisyydessä esiintyy myös käsite: ”armonkerjäläisyys”. Tällä armonkerjäläisyydellä ymmär­retään, että ihmisen pitää alati olla nöyristelemässä Jumalan edessä sur­kuttelemassa omaa kurjuuttaan. Juuri kuin luihu piski häntä koipien välissä isäntänsä jaloissa. Tällaisesta armon­kerjäläisyydestä Raamattu ei kuiten­kaan mitään puhu. Raamattu puhuu kylläkin parannuksenteosta omista synneistä ja rikoksista, mutta sen jäl­keen kun olemme parannuksen tehneet ja vapautuneet syyllisyydestämme, meillä on rauha ja ykseys Jumalan kanssa. Tällöin meidän kasvomme ei ole enää suunnatut Jumalaa kohti, vaan taivaallisissa, Jumalan rinnalla ollen, katseemme on suunnatut lähim­mäisiimme, tähän maahan ja kansaan sekä koko ihmiskuntaan. Nähdäk­semme niin kuin Jumala näkee. Aja­tellaksemme kuten Jumala ajattelee ja puhuaksemme kuin Jumalan sanoja. Suolaksi ja valkeudeksi kansoille ja koko ihmiskunnalle. Jumalan työtove­reina meidän ei siis tule olla ”luihuja piskejä” vaan todellisia isäntämme rinnalla olevia palvelijoita, kuten to­dellinen erämies ja hänen koiransa – tai paremminkin kuin isä ja poika tai isä ja tytär.

Kansakunnan ja koko luomakunnan uusi toivo

Tämän päivän kansakuntamme har­hailee todella syvässä eksymyksen, synnin ja turmeluksen ti­lassa, joka on todelli­suutta niin maallisella kuin hen­gelli­selläkin alueella. Maalliset ih­mi­set har­hailevat omien halujensa ja mielite­kojensa orjina tai mammonan palvo­jina epäjumalaansa palvellen. Uhaten näin koko luomakunnan tule­vaisuutta. Uskon­nollisissa piireissä taas eletään valtao­sin utopistisessa haavemaail­massa, kä­sittämättä, mitä ympärillä tapahtuu; ja mitä todellinen jumalanpalveleminen on. Niinpä kan­salaisten ahdingot ja kansakunnan ongelmat syvenevät sy­venemistään. Kun tämän lisäksi kirkko jatkuvasti myötäilee ajan turmeltunutta henkeä ja luovii Jumalan Sanan ehdottomuuden ja maailmanmielisyyden välillä, ei ny­kyisiin uskontoihin liity toivoakaan kansakuntamme paremmasta tulevai­suudesta.

”Ihmistä, kaltaistasi, koskee juma­lattomuutesi ja ihmislasta sinun vanhurskautesi”, sanottiin ylhäällä olevassa Jobin kirjasta lainatussa kuvatekstissä.
     Eli että. Nyt kun olemme saaneet käsityksen kosmisista ulottuvuuksista ja päässeet käsittämään, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, meidän on aika alkaa asettamaan uskon asioita oikeaan arvojärjestykseen.

Kuten edellä olemme nähneet, mei­dän on aivan turhaa kuvitella Jumalaa ja uutta Isänmaata tähtitarhoihin. Ol­koon tämä Maa jalkojemme alla miten kivinen kamara tahansa, tämä on kui­tenkin ainut kosminen kotimme ja meidän ajallisen ja iankaikkisen on­nemme tyyssija. Meidän on myös ta­juttava, että yhtäkään ihmistä ei pal­kita iankaikkisella elämällä sen pe­rusteella, miten täydellisessä haave­maailmassa täällä ajassa elämme eikä sen mukaan, miten autuaallisia täällä olemme. Varsinkin, mikäli tämän au­tuaallisuuden perustana on silmien, korvien ja sydämen sulkeminen lä­himmäisten hädältä ja kärsimyksiltä sekä eristäytyminen omaan utopisti­seen uskonlahkoon. Todellisten Ju­malan palvelijoiden tehtävä täällä ajassa on ahkeroida laupeudentyössä kärsivien ja ahdinkojen keskellä elä­vien lähimmäisten taakkojen keven­tämisessä, vääryyksien ja rikosten uh­reiksi joutuneiden oikeuksien puolus­tamisessa sekä ahkeroida oman maan ja kansan sekä koko ihmiskunnan me­nestykseksi. Eli vastata juuri niihin haasteisiin, joihin nykyisestä kotoi­sesta kristillisyydestä ei vastausta löydy. Kristillisyydessämme tosin puhutaan paljon kristillisestä rakkaudesta, mutta käytännössä tämäkin kristillinen rakkaus on kuin kuu, joka kauniina loistaa; mutta on yhtä kaukainen ja saavutta­maton.

”Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, niin minä parannan teidän luopumuksenne", sanoo Herra Jere­miaan kirjan kolmannessa luvussa ja tässä on meidän tulevaisuutemme toivo niin yksilöinä, kansakuntana kuin ihmiskuntanakin. Eli meidän on itse kunkin kohdaltamme käännyttävä elävän Jumalan puoleen, on tehtävä sovinto Hänen kanssaan ja tultava Hä­nen, ainoan todellisen Jumalan, palve­lijoiksi. Juuri kuten Elia palveli Ju­malaa omana aikanaan johdattaen kan­san parannuksen paikalle ja sovintoon Jumalan kanssa. Tai kuten Johannes Kastaja oli valittu jo ennen syntymää toimimaan Elian hengessä kääntääk­seen isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mie­lenlaatuun.

Meillä ihmiskuntana on kaunis pla­neetta – tähti tähtien joukossa – asut­tavaksemme annettu. Samoin meillä kansakuntana on suurenmoinen isien maa, taattojen tanner, kunhan me ih­misinä, kansakuntana ja ihmiskuntana oppisimme oikein tässä maassa ja tällä planeetallamme oikein ja viisaasti elämään. Ahkeroimaan rauhan, rak­kauden ja oikeudenmukaisuuden te­koja menestykseksi itse kullekin meistä sekä tulevaisuudeksi kansa­kunnallemme kuin myös koko luoma­kunnallekin.

Aikojen saatossa meille on tarjottu mitä moninaisimpia uskontoja, on tarjottu filosofioita sekä tieteellisiä se­lityksiä ja tieteellisiä kuvitelmia alku­räjähdyksistä, evoluutioista sekä bio-enerkioista. Koskaan näistä ei ole kuitenkaan todellisia ratkaisuja ih­misten ja ihmiskunnan ongelmiin löytynyt sen vuoksi, että kaikista näistä on unohtunut tai jäänyt löyty­mättä todellinen jumalainen viisaus – kosminen tietoisuus ja tietoisuus kaik­kialla ja kaikissa olevasta Jumalasta – elämän antajasta ja johdattajasta mi­käli Hänen johdatuksessaan py­syisimme.