kansakunnan menestyksen turvaajana
Voidaan sanoa, että kaikkien yhteisöjen sisäinen
järjestys sekä menestys ja tulevaisuus voi rakentua vain johtajuuden
varaan. Olipa kysymyksessä yhteiskunta, yritystoiminta tahi mikä muu työ-
tai virkamiesyhteisö tahi vaikkapa luonnonvarainen eläinlauma, niin
johtajan persoonalliset ominaisuudet ratkaisevat sen, menestyykö tämä
yhteisö tai pysyykö ylipäätään edes koossa.
Tätä yhteisöä ja johtajuutta voidaan kuvata myös
luonnossa kasvavalla männyllä. Muistissani on elävänä kuinka jo 15-vuotiaana
olin Metsähallituksen vakituinen leimausmies 1960-luvun alussa; ja kuinka
siemenpuiksi tuli rengastaa terävälatvaisia mäntyjä, jotka kasvoivat pituutta
ylöspäin ja paksuutta samassa suhteessa.
Mäntyjä, joista itsestään kasvoi puita jaloa käyttöä varten ja jotka siemensivät
korkealaatuista metsää kansakunnan tulevien sukupolvien tarpeisiin
Presidentti Kekkosen
valtakauden suomalaista
yhteiskuntaa voidaan verrata tällaiseen terävälatvaiseen mäntyyn, joka kasvoi
korkeutta ylöspäin, juuria syvälle Isänmaan multiin ja vahvuutta kaikkiin suuntiin.
Presidentti Kekkosen aikakaudella kansakunnalla oli johtaja, yksi ylitse
muiden, joka hoiti valtiomiestaidollaan maamme ulkopoliittiset suhteet
silloisina Berliinin muurin, kylmän sodan ja kilpavarustelun vaikeana ja
vaarallisena aikana. Vuosien saatossa presidentti Kekkosen ulkopoliittinen
linja saavutti tunnustusta niin itäisessä naapurissamme kuin kaikkialla
maailmallakin ja niinpä Helsingissä pidetyssä ETYK-konferenssissa presidentti
Kekkonen oli yksi suurista valtiomiehistä suurten valtiomiesten joukossa. Perinteisessä yhteiskunnallisessa ajattelussa, presidentin ja hallituksen tehtäväjakoa määriteltäessä linjana on ollut, että presidentin tehtäväkenttänä on suhteiden hoitaminen ulkovaltoihin ja ulkopolitiikka yleensäkin kun taas hallituksen vastuulla on ollut ensisijaisesti maan sisäisten asioiden hoitaminen. Tunnusomaista presidentti Kekkosen toiminnassa oli, että ulkopoliittisten suhteiden hoitamisen lisäksi presidentti Kekkonen kantoi todellista huolta ja vastuuta myös kansakunnan sisäisestä tilasta; ja jopa yksittäisten kansalaisten asioista ja oikeuksista. Monet muistavat vielä presidentti Kekkosen kuuluisat ”myllykirjeet”, joilla hän puuttui asioiden kulkuun silloin kun ”saatanan tunarit” eivät osanneet asioita oikein hoitaa tai muutoin kansakunnan etu vaati asioihin puuttumista. Jos jo luomiskertomuksessa on uudelleen ja uudelleen luettavissa: ”Jumala sanoi…. ja tapahtui niin”, niin aivan sama päti myös presidentti Kekkoseen: ”Presidentti Kekkonen sanoi… ja tapahtui niin”. Niinpä presidentti Kekkonen järjesteli arvovaltaisella sanallaan monet maamme asiat paremmalle tolalle. Esimerkkinä vaikkapa taloudellisessa ahdingossa elävien asutustilallisten valtionvelan anteeksianto, voimakkaat kannanotot rattijuoppouskysymyksessä, Uudessakaupungissa hillumaan intoutuneiden uusnatsien ojennukseen saattaminen sekä hätätilahallituksen runnaaminen siinä vaiheessa kun työttömien määrä ylitti 70.000. Kuvaavaa presidentti
Kekkosen suhtautumisessa yksilökansalaisten oikeuksien toteutumiseen on
tapaus Sodankylässä, jossa paikallinen sairaus-vakuutuslautakunta oli
evännyt sairauspäivärahat eräältä lääkärin sairaslomalle määräämältä
kaverilta ”köyhät kyykkyyn” -periaatteella. Kaverilla oli viisi pientä
lasta ja hätä kädessä ja niinpä hän oli hädässään kirjoittanut presidentti
Kekkosella sillä seurauksella, että jo parin päivän kuluttua paikallinen
sairausvakuutustoimiston johtaja oli soittanut ja pyytänyt käymään: ”Sinä
saat päivärahat”. Ja kaveri oli saanut päivärahat vieläpä taannehtivasti.
Eli näin hoitaa maan asioita presidentti, joka välittää kansastaan.
Täällä ajassa ja tässä katoavaisuudessa mikään ei ole ikuista eikä iäti pysyvää. Jokaisen meidän kohtalona on iän myötä vanheta, voimien heikentyä ja lopulta siirtyä ajasta iankaikkisuuteen. Näin oli myös presidentti Kekkosen kohdalla. Vuosikymmeniä jatkunut suuren valtiomiehen ura päättyi terveyden heikkenemiseen ja joutui astumaan syrjään kesken virkakautensa, vaikka viimeisten parin vuosikymmenen tapahtumat maassamme osoittavat, että olisi toivonut presidentti Kekkosen saavuttavan vähintään Metusalemin iän. Niin pieleen kaikki on maassamme hänen jälkeensä mennyt. Kuten edellä on tullut esille, presidentti Kekkosen henkilökohtainen valtiomiestaito ja kauaskantoinen viisaus näytteli keskeistä sijaa siinä, että tästä maasta rakennettiin sodan raunioista kukoistava hyvinvointivaltio, jonka kansainvälinen asema oli tunnustettu kaikkialla maailmalla. Samaa valtiomiestaitoa ja kauaskantoista viisautta ei löytynyt kuitenkaan enää hänen seuraajaltaan, presidentti Mauno Koivistolta, ja tästä alkoi kansakuntamme todellinen syöksykierre, joka jatkuu jatkumistaan ja uhkaa jo koko kansakuntamme olemassaoloa. Kuten monet vielä muistavat, presidentti Koiviston linjana oli erilaisista talousrikoksista tuomittujen ”rötösherrojen” säännönmukainen armahtaminen sekä hänen suhtautumisensa talousrikoksiin, jotka eivät hänen asenteissaan olleet tutkimisen ja syyttämisen arvoisia juttuja. Käytännössä nämä presidentti Koiviston elkeet olivat kansalle sitä viestiä, jota ei koskaan olisi pitänyt kansalle viestittää. Näistä presidentti Koiviston viesteistä alkoi maassamme ennen näkemätön keinottelun ja talousrikosten aikakausi, jonka seurauksena jopa kymmenet tuhannet yritykset menivät nurin, kymmenien tuhansien kansalaisten omaisuus päätyi pankkien ryöstösaaliiksi. seurauksena oli myös liki puolen miljoonan työttömän valtava armeija, satojen tuhansien ihmisten elämän tuhoutuminen, kotien ja perheiden hajoaminen, lasten suunnattomat henkiset vaikeudet sekä tuhansien kansalaisten päätyminen itsemurhaan. Ja vielä tänäkin päivänä tuhannet ja taas tuhannet kansalaiset maksavat varta vasten perustettujen perintätoimistojen uhreina sen aikaisen valtiojohdon virheiden seurauksia. Julkisuuteen on kantautunut viestejä ns. ”Koiviston konklaavista”, jolla presidentti Koivisto olisi ohjeistanut tuomioistuimia päätymään ratkaisuissaan pankkien hyväksi yksittäisen kansalaisen oikeuksia vastaan. Tiedossani on, että turkulainen tutkija, Kalevi Kannus, on yrittänyt saada tätä asiakirjaa käsiinsä, mutta presidentti Tarja Halonen on kieltäytynyt tätä ”Koiviston konklaavia” luovuttamasta. Antanee aiheen epäillä, että presidentti Koiviston edesottamuksia ei haluta kaikilta osin saattaa julkisuuden valokeilaan. (Asia on tietääkseni parhaillaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tutkittavana.) Yksi erittäin huolestuttava seuraamus presidentti Kekkosen jälkeisen valtiojohdon kyvyttömyydestä on erittäin mittavat piirteet saanut ja yhäti paheneva virkamiesmoraalin rappeutuminen ja oikeusjärjestelmämme uskottavuuden hiipuminen kansalaisten silmissä. Eli että. Nyt kun ei ole enää ”myllykirjeiden” kirjoittajaa ja asioiden kulkuun puuttujaa, saavat ”saatanan tunarit” päsmätä mielin määrin miten sattuu ja virkamiesmoraali ja oikeuskäytäntö on sen mukaista. Toinen toistaan oudompia edesottamuksia ja kummallisia ratkaisuja. Laillisuusvalvontaviranomaiset, Oikeuskanslerin virasto ja eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, ovat auttamatta ylikuormitettuja tuhansien ja taas tuhansien vuosittaisten kantelujen vuoksi ja joutuvat antamaan lähinnä mitäänsanomattomia ”ei aihetta toimenpiteisiin” –ratkaisuja ja niinpä pikkuvirkamiehillä; ja isommillakaan, ei ole enää minkäänlaista pelotetta ja seuraukset me kaikki näemme päivittäisissä uutisissa. Sodankylän poliisisotkut ja ”Sodankylä-tauti” yleensäkin ovat olleet jo vuosien ajan valtakunnallisen uutisoinnin ja ihmettelyn kohteena ja aivan samoja erittäin huolestuttavia uutisointeja uutisoidaan poliisien, nimismiesten ja muiden viranomaisten edesottamuksista kaikkialla maastamme. Eli olemme hyvää vauhtia matkalla sitä tilannetta, joka vallitsee itäisessä naapurissamme, missä poliisit voivat raiskauksista lähtien syyllistyä mitä moninaisimpiin rikoksiin, eikä yksittäisillä kansalaisilla ole minkäänlaista lainsuojaa tai oikeusturvaa – ainakaan ilman huomattavaa varallisuutta. (Mainittakoon, että aiemmin tänä vuonna oli kaksi poliisia syytteessä alaikäiseen sekaantumisesta ja sukupuoliyhteyteen pakottamisesta Siilinjärven käräjillä. Syyte poliiseja vastaan hylättiin näytön puutteessa. Eli sana sanaa vastaan tilanteessa poliisien sana painoi ilmeisesti enemmän kuin nuorten tyttöjen sana. Asia on parhaillaan Itä-Suomen hovioikeudessa käsiteltävänä syyttäjän toimesta) Kokonaisuutena viimeisten parin vuosikymmenen valtiojohtomme sekoilun seurauksena yhteiskuntamme on todellisessa kaaoksessa ja pahempaan olemme matkalla. Sen myötä, että virkamiesmoraali rappeutuu kiihtyvällä vauhdilla; ja kun oikeusjärjestelmämme uskottavuus hiipuu hiipumistaan, yhä useammat kansalaiset elävät tilanteessa, jossa käsite ”oikeusvaltio” on enää teoreettinen käsite ilman todellisuusvastetta. Vailla minkäänlaista lain suojaa ja oikeusturvaa, kuten televisiossakin esille tuodun Hannu Maggan ja tuhansien muiden kohtalo maassamme osoittaa. Ja tasavallan presidentti ynnä hallitus ja eduskunta nukkuvat autuaan unta, tietämättä, mitä tässä maassa tapahtuu; ja mihin olemme matkalla.
Ilmeisesti presidentti Kekkosen aikaiset pikkuvirkamiehet tai muutoin ”myllykirjeiden” ojennuksen kohteeksi joutuneet näkevät vieläkin painajaisunia silloisen maamme todellisen johtajan valtasuuruudesta koskapa presidentin valtaoikeuksia on jatkuvasti kavennettu, presidentin arvovaltaa heikennetty ja kansan valitsemasta presidentistä tehty lähinnä liikemiesten markkinamies. Merkillepantavana piirteenä viimeksi käytyyn presidentinvaalikampanjaan liittyvissä useissa TV-keskusteluissa oli tietty show-meininki. Eli tarjottiin kansalle suurta viihdettä, mutta ei kajottu sanallakaan kansakunnan ja kansalaisten vakaviin ongelmiin ja ratkaisujen tarjoamiseen näihin. Presidenttiehdokas Timo Soini sai huomattavan kannatuksen, mutta monin verroin suurempi olisi hänen kannatuksensa ollut mikäli hän olisi saanut vapaasti esittää omia näkemyksiään kansalaisten ahdingoista, kansakunnan nykytilasta ja ratkaisumahdollisuuksista. Mutta kun ei. Tarjottiin kansalle vain show-viihdettä ja vaalien tulos oli, mikä oli. Erittäin kuvaavan esimerkin nykyisen presidenttimme arvovaltakriisistä antaa Lapin Kansan uutisointi maaliskuun ensimmäisen päivän tapahtumista. Eli samaan aikaan kun nykyinen presidenttimme astui uudelle virkakaudella, Suvi Anne Siimes erosi mahtipontisesti Vasemmistoliitosta. No. Lapin Kansan uutisoinnissa Siimeksen tempaus oli etusivun uutisen arvoinen kun taas uutinen presidentin uudelleen virkaan astumisesta löytyi vasta sivulta 10. Eli tätä on nykyisen presidentti-instituution arvo nykyisessä yhteiskunnassa ja aivan samaa viestittää myös heinäkuiset Pietarin tapahtumat: Presidentti Tarja Halonen kyllä Pietarissa presidentti Putinin kutsumana kävi ja tapasi isäntänsä, mutta suurten valtiomiesten seuraan presidentillämme ei ollut asiaa. Tässä siis mennään – presidentti-instituution arvovalta ynnä koko kansa. Kohti todella suuria vaikeuksia.
Nykysuomalainen yhteiskunta. Presidentin arvovallan kuihtuessa ja kuivuessa "alaoksat" kasvavat "latvan" ohi kaikilta suunnilta. Tällaisella kuivalatvaisella "tärikkäyhteiskunnalla" ei ole minkäänlaista tulevaisuutta. Aretalogia 37 otsikkosivu. Kotisivulle |