Aretalogia/Ajan merkki

3. Paavalista nykyaikaan.



Apostolien teot 9. luku

1. Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo
2. ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.
3. Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä;
4. ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?"
5. Hän sanoi: "Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
6. Mutta nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän."
7. Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat mykistyneinä: he kuulivat kyllä äänen, mutta eivät ketään nähneet.
8. Niin Saulus nousi maasta; mutta kun hän avasi silmänsä, ei hän nähnyt mitään, vaan he taluttivat häntä kädestä ja veivät hänet Damaskoon.
9. Ja hän oli kolme päivää näkemätönnä, ei syönyt eikä juonut.

10. Ja Damaskossa oli eräs opetuslapsi, nimeltä Ananias. Hänelle Herra sanoi näyssä: "Ananias!" Hän vastasi: "Katso, tässä olen, Herra."
11. Niin Herra sanoi hänelle: "Nouse ja mene sille kadulle, jota sanotaan Suoraksi kaduksi, ja kysy Juudaan talosta Saulus nimistä tarsolaista miestä. Sillä katso, hän rukoilee;
12. ja hän on nähnyt näyssä miehen, Ananias nimisen, tulevan sisälle ja panevan kätensä hänen päällensä, että hän saisi näkönsä jälleen."
13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa; 14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat."
15. Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen. 16. Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden."

17. Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: "Veljeni Saul, Herra lähetti minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit - että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä."
18. Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen.
19. Ja kun hän nautti ruokaa, niin hän vahvistui. Ja hän oli opetuslasten seurassa Damaskossa jonkun aikaa.
20. Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika.
21. Ja kaikki, jotka kuulivat, hämmästyivät ja sanoivat: "Eikö tämä ole se, joka Jerusalemissa tuhosi ne, jotka tätä nimeä avuksi huutavat? Ja eikö hän ole tullut tänne viedäksensä ne vangittuina ylipappien käsiin?"
22. Mutta Saulus sai yhä enemmän voimaa ja saattoi Damaskossa asuvat juutalaiset ymmälle näyttäen toteen, että Jeesus on Kristus.
23. Ja pitkän ajan kuluttua juutalaiset pitivät keskenään neuvoa tappaaksensa hänet.
24. Mutta heidän salahankkeensa tuli Sauluksen tietoon. Ja he vartioivat porttejakin yöt päivät, saadakseen hänet tapetuksi.
25. Mutta hänen opetuslapsensa ottivat hänet yöllä, päästivät hänet muurin aukosta ja laskivat alas

Saulus Tarsolainen oli omanlaisensa kiivailija hänkin. Gamalielin jalkain juuressa oppinsa saanut fariseus, jolla oli valtavasti intoa kiivailla omasta mielestään Jumalan ja oikean uskon puolesta "nasaretilaista harhaoppia" vastaan. Tässä kiivailussa hän näki oivallisen tilaisuuden päästä ylipappien ja lainoppineiden suosioon ja sen myötä korkeammalle statukselle kirkollisessa hierarkiassa. Vielä siinä vaiheessa kun Stefanus kivitettiin kuoliaaksi, Saulus tyytyi vain vartioitsemaan kivittäjien vaatteita, mutta tästä kivittämisestä alkaen Saulus osallistui innokkaasti Jeesuksen seuraajien vainoamiseen. Vapaa-ehtoisena intoilijana, niinkuin Herodes vajaat sata vuotta aiemmin. Näin siis Saulus, kiivailija, omasta mielestään Jumalan uskollinen palvelija, aina siihen asti, kunnes hänen silmänsä Damaskon tiellä sokaistiin ja avattiin näkemään asiat kokonaan uudessa valossa. Voidaan sanoa, että tässä syvällisessä murroksessa Saulus kävi läpi samanlaisen kriisin kuin Pietari aiemmin temppelin esipihalla ja sen jälkeen varhaisaamun hiilivalkealla Gennesaretin järven rannalla.

Saulus tarsolaisella oli tähän asti ollut se käsitys, niinkuin niin monella ihmisellä on, että kelvatakseen Jumalalle ihmisen on oltava syntymästään saakka virheetön pyhimys; ja jos ihminen raskauttavan synnin tai rikoksen tekee, sen ihmisen kohtalo on sinetöity niin ajassa kuin iankaikkisuudessakin. Näin tällä ajattelulla ihmisistä tuli korkeintaan omatekoisia pyhimyksiä, jotka ensimmäisenä olivat vetämässä rajaa Jumalalle kelpaavien ja kelpaamattomien välille; ja jotka eivät halunneet olla missään tekemisessä syntisiksi leimattujen kanssa. Ei tervehtineet, eivät syöneet tai juoneet heidän kanssaan ja kaikkein vähiten vierailivat heidän kodissaan. Nyt tässä Saulus tarsolaisen silmien uudelleenavautumisessa hänelle kirkastui Jumalan armo täydessä suuruudessaan.

Jumala oli jo muinoin pyhien profeettainsa kautta luvannut Uuden Liiton Jumalan ja Israelin välille. Tässä Uudessa Liitossa Pyhällä Hengellä ihmisten sydämiin kirjoitettu laki tulisi siirtämään sivuun kiviin kirjoitetun kuolleen lain. Tätä Uutta Liittoa olivat odottaneet niin ylipapit, fariseukset kuin Saulus tarsolainenkin, mutta täysin käsittämätön asia heille oli se, että tämä Uusi Liitto pantiin käytäntöön köyhän ja koulunkäymättömän rakentajan pojan kautta, josta vielä huhuttiin, että on aviorikoksella siitetty. Tokihan heille olisi sopinut se, että jos Jumala jotain Israelissa tekee, niin tottahan Hän toimii heidän, nuhteettomien pyhimysten, kautta. Nyt Pyhä Henki, josta Saulus oli osalliseksi päässyt, näytti todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion ja tässä Pyhän Hengen valossa Saulus näki, kuinka syntistä ja saastaista oli Jumalan pyhyyden edessä parhainkin ihmisen vaellus, kuin saastainen vaate, ja että ilman armoa ja uudestisyntymistä yksikään ihminen ei kelvannut Jumalalle, sillä ainuttakaan synnitöntä ei ole tämän maan kamaralla astellut. "Kaikki ovat syntiä tehneet ja Jumalan kirkkautta vailla, mutta saavat lahjaksi vanhurskauden uskon kautta Jeesukseen Kristukseen".

Nyt kun Saulus tarsolaisen oli saanut oikeat eväät Jumalan palvelukseen ynnä Pyhän Hengen voiman, niin nyt Saulus kiivaili yhtä innokkaasti Jeesuksen puolesta kuin oli aiemmin kiivaillut Jeesusta vastaan. Vuodesta toiseen hän uurasti Herran elovainioilla kylvötyötään tehden ja korjaten kallista satoa Taivaan Aittoihin. Saulusta, sittemmin Paavalia, piestiin ja ruoskittiin, kivitettiin puolikuolleeksi, oli vankeudessa ja oikeuksien edessä, milloin käveli kuivia mukulakiviteitä, milloin ajalehti meren aalloilla, mutta yhtä kaikki. Paavalin sydämessä paloi vain yksi tuli: "Voi minua ellen evankeliumia julista" ja voidaan sanoa, että Paavali teki omana aikanaan enemmän pakanalähetystyötä kuin kaikki muut apostolit yhteensä ja myös me Suomessa olemme päässeet osallisiksi Jumalan armosta Paavalin aloittaman pakanalähetystyön ansiosta. Vuosia ja taas vuosia jatkunut Paavalin uurastus Herran elovainioilla huipentui siihen, että hän keisari Neron vankina itse laskee päänsä mestauspölkylle ja antaa lyödä päänsä pois. "Sillä minut jo uhrataan ja minun lähtöni aika on tullut. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes minulle on talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat".

Näin siis Paavali kruunattiin marttyyriuden kunniakkaalla kruunulla ja kukitettiin vanhurskauden seppeleellä, jotka ovat kaikkein kalleinta, mitä ihminen voi tämän elämänsä aikana saavuttaa. Mutta näin oli myös lukemattomien toisten jumalanpalvelijoiden osana. Jeesuksen kutsumista 12 apostolista vain Johannes eli täyden iän ja kuoli luonnollisen kuoleman Efesossa. Kaikki muut apostolit tapettiin. Matteus Etiopiassa, Markus Aleksandriassa, Pietari ristiinnaulittiin pää alaspäin, Luukas hirtettiin öljypuuhun Kreikassa, Barnabas nyljettiin elävältä Intiassa jne. jne. jne.
     Jaakobin kirjeen kirjoittaja on Jeesuksen lihallinen veli, joka toimi Jerusalemin seurakunnan johtajana vuoteen 68 saakka, jolloin hänet raahattiin temppelin muurin päälle ja annettiin kaksi vaihtoehtoa: Hän joko kieltää Jeesuksen kaikkien kuullen tai hänet heitetään muurilta alas ja tapetaan. Jaakob seurasi veljensä ja toisten marttyyrien kunniakasta tietä ja valitsi kuoleman. Siinä muurin reunalla seisten hän antoi viimeisen todistuksensa uskostaan Jeesukseen ja tämän jälkeen hänet työnnettiin alas ja kivitettiin kuoliaaksi. Mutta. Tämä oli juutalaisten viimeinen temppu jolla he sinetöivät kohtalonsa vuosituhansiksi eteenpäin. Aina Auchvitsiin saakka.

Pari vuotta Jaakobin murhan jälkeen roomalaiset legioonat piirittivät Jerusalemin ja pistivät kaiken matalaksi, myös Jerusalemin temppelin, josta ei jäänyt kuin nykyisinkin pystyssä oleva itkumuuri, ja alkoi juutalaisten maanpakolaisuuden aika. Tässä roomalaisten hyökkäyksessä hävitettiin myös Qumranin essealaisveljeskunnan tyyssijat ja myös he joutuivat lähtemään lipettiin. Lähtiessään he kätkivät kirjakäärönsä korkealla vuorenrinteessä olevaan luolaan siinä toivossa, että voisivat joskus vielä palata, mutta koskaan eivät palanneet. (Pieni lampaita paimentava beduiinipoika löysi nämä kirjakääröt vuonna 1947). Nyt kun Jerusalem menetti keskeisen aseman kristinuskon keskuksena, toiminta keskittyi Paavalin perustamiin Vähän-Aasian seurakuntiin ja ennenkaikkea Roomaan, jossa keisari Neron sytyttämän Rooman palon - "Neron leimauksen" - jälkeiset kristittyihin kohdistuneet vainot olivat entistäkin verisempiä ja jatkuivat aina 300-luvulle asti. Tuhannet ja taas tuhannet kristityt saivat kuolemanareenoilla tai mestauslavoilla tunnustaa omalla kuolemallaan uskonsa Jeesukseen tuhansien silmäparien edessä. Eräskin sen aikaisista keisareista laati lain, jonka mukaan jokaisen kansalaisen oli kunnioitettava keisaria sanoilla: "Kyrios keasar" (keisari on herra). Nyt kun kristityt eivät suostuneet kunnioittamaan herranaan muuta kuin Jeesusta, "Kyrios Kristus", heidät vietiin mestauslavalle julkisesti mestattavaksi. Mestauslavalla he tuhansien ihmisten edessä lausuivat viimeiset sanansa "Kyrios Kristus", jonka jälkeen he itse laskivät päänsä pölkylle ja antoivat lyödä päänsä pois. Nyt kun kansa näki heidän rohkeutensa niin kymmenet ja taas kymmenet ihmiset kansan joukosta halusivat omistaa saman rohkeuden ja jokaista marttyyria kohden tuli kymmeniä uusia kristittyjä ja on sanottu, että marttyyrien veri oli se siemen, jonka kautta silloiset seurakunnat kaikkein voimakkaimmin kasvoivat.

Kun keisari Konstantinus I Suuri näki 300-luvulla, että kristinuskoa ei koskaan tulla vainoilla ja veriteoilla kukistamaan, lähti hän muuttamaan keisarikunnan suhtautumista kristinuskoon. Aluksi hän myönsi kristityille vapauden harjoittaa uskontoaan ja myöhemmin hän laati lain, jonka mukaan jokaisen oli Rooman maailmanvallan alueella tunnustettava sitä uskoa, jota Rooman silloinen piispa (Markurius) opetti. Tällä lailla luotiin pohja uskontopakolle ja valtiokirkkojärjestelmälle ja tällaisenaan tämä Rooman keisarikunnan ja kristinuskon "avioliitto" on ollut suurin onnettomuus, mitä kristinuskolle on koskaan tapahtunut. Uskontopakolla ja valtiokirkkojärjestelmillä ei koskaan tulla ihmisistä taivaskelpoisia tekemään. Todellinen usko voi syntyä ihmisten sydämiin vain Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. "Usko tulee kuulemisesta..." "Te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavaisesta siemenestä, vaan Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta". Käytännössä tämä kristinuskon ja keisarikunnan seka-avioliitto johti hyvin pian myös siihen, että Rooman piispasta tuli niiden vainoaja, jotka eivät omantunnon syistä hyväksyneet Rooman piispanistuimen myönteistä suhtautumista keisarin säätämään uskontopakkolakiin, mm. sapattipäivän muuttamiseen lauantaista roomalaisen pakanauskon mukaisesti sunnuntaiksi, ja taas tuhannet Jeesuksen uskolliset seuraajat joutuivat omalla kuolemallaan todistamaan uskollisuutensa Jeesukselle ja voidaan sanoa, että Rooman piispanistuimen perustalle rakentunut paavinvalta, luopiokirkko, on ollut hirvittävin ja verisin uskonto, mitä maailmassa on koskaan ollut. Yksin paavin aikaansaamissa noitavainoissa kidutettiin ja tapettiin Euroopassa noin 2.miljoonaa ihmistä kirkon ja Jumalan nimissä.

Paavin valta inkvisitioineen hallitsi koko läntistä Eurooppaa yli tuhat vuotta verisin ottein ja paavin valta on merkinnyt kristinuskon historiassa pimeyden ja synkeyden aikaa. Kuitenkin tämän pimeyden ajan läpi on kulkenut hyvin ohut "punainen lanka", jossa Jeesuksen sovitustyö ja armon evankeliumi on toteutunut käytännössä. Vuosisatojen saatossa on aina löytynyt niitä, jotka Jumala on kutsunut viemään armoevankeliumin viestikapulaa aina uudelle sukupolvelle.

Näistä Jumalan valituista voidaan mainita esim. Fransiskus assisilainen, Italian pienen Assisin kaupungin rikkaimman kauppiaan ainut perillinen, joka 1200-luvun alussa kesken ritarimatkansa pysäytti hevosensa ja käänsi kurssinsa kohti kotia ja uutta elämää. Fransiskus oivalsi, että jatkuvat sodat synnyttävät vain kuolemaa, tuskaa ja ahdistusta ihmisten elämään; ja että sodat eivät lopu sotimalla. Niinpä hän otti raamatun ja perinnöttömäksi julistettuna "Jumalan pienenä köyhänä" lähti yksinäisyyteen vuorille; ja kun hän sieltä kolmen vuoden kuluttua palasi ja aloitti saarnatyönsä, hänellä oli tuhatmäärin kuulijoita, kun taas tavanomaisissa kirkonmenoissa saattoi olla vain yksikin kirkossakävijä. Pyhä fransiskus on jäänyt kristinuskon historiaan todellisena Jumalan rakkauden ilmentymänä, sairaiden ja köyhien ystävänä, jonka elämäntyötä arvostetaan vielä nytkin. (Kirj. Lempi Ahla: Jumalan pieni köyhä).

Englantilainen John Wycliff oli yksi 1200-1300 luvun uskonpuhdistajista, joka pyrki kirkastamaan Jumalan armoevankeliumia silloisen paavinvallan pimeyden keskellä. Kirjoitti muun muassa useita kirjoja, jotka kuitenkin, 40 vuotta hänen kuolemastaan, poltettiin samalla kun poltettiin hänen haudasta esiinkaivetut luunsakin. Wycliff'in edustama totuus oli siinä määrin paha piikki paavin lihassa, että hänen muistonsakin yritettiin hävittää.

1300-luvun Ruotsista löydämme Pyhän Birgitan, joka 32-vuotiaana leskeksi jäätyään omisti koko loppuelämänsä Jumalan palvelemiseen ja Hänen tahtonsa ja totuutensa välittäjäksi. Birgitan vaikutuksesta mm. Ruotsin silloinen siveettömään elämään sortunut kuningas, Maunu Eerikinpoika, menetti kruununsa. "Te olette maan suola ja maailman valkeus", sanoi Jeesus aikanaan todellisille palvelijoilleen ja tämä Birgitan edustama "maan suola" oli suolaista myös silloiselle siveettömälle kuninkaalle.

Vaikka kristinuskon historiasta löytyy monia todellisia Jumalan viestinviejiä, on Euroopan uskonnollista elämää hallinnut paavin valta ja valtiokirkkojärjestelmät, jotka ovat rakentuneet pakkokäännyttämisen pohjalle. Tässä käännytystyössä ei ole vähääkään välitetty ihmisten iankaikkisuuskohtalosta. Ihmisistä on tehty vain nöyriä alamaisia ja veronmaksajia niin kruunulle kuin paavillekin. Näin on ollut myös ns. virallisen uskon tuleminen Ruotsin kautta Suomeen. Pappien apuna on usein olleet miekkamiehet, jotka ovat listineet niiden päät, jotka eivät ole antaneet kastaa itseään kristinuskoon. (Esim. Finlandia-hiihtojen lähtöpaikkana tunnettu Katumajärvi Hämeenlinnassa on saanut nimensä siitä, että tässä järvessä Savon ja Karjalan miehet olivat kotimatkallaan pesseet itsestään pois sen kristinuskon, johon heidät oli Turun matkallaan pakolla kastettu.) Tällä käännytystyöllä, jota myöhemmin on harjoitettu myös saamelaisten pakkokäännyttämisessä, saatiin aikaan nimellisesti kristitty kansa, mutta jonka elämä on ollut kaukana kristinuskon todellisista ihanteista ja uutta elämää synnyttävästä voimasta.

Näin siis virallinen uskonto ja valtiokirkkojärjestelmät. Toki on myönnettävä, että kirkolla on ollut merkittävä asema maamme koululaitoksen kehittäjänä ja kansan sivistyksen nostajana. Samoin kirkko on ollut mukana mm. maanviljelyksen opettajana sekä yhteiskunnan rakentajana kulloinkin vallassa olevan valtiojohdon apuna. Mm. kirkko on satojen vuosien ajan pitänyt väestökirjanpitoa, mutta kansan hengellisten tarpeiden tyydyttäjänä valtiokirkko on onnistunut hyvin kyseenalaisesti. Niinpä todellisen ja uutta hengenelämää synnyttävän evankeliumin tie maahamme on kulkenut muualta kuin Ruotsista ja hyvinkin outoja ja mutkaisia teitä.

Klikkaa seuraavaan: Suomen herätyksistä