Aretalogia/Ajan merkki.
|
1. Kun kansa tunkeutui hänen ympärilleen
kuulemaan Jumalan sanaa ja hän seisoi Gennesaretin järven rannalla, Simon - Pietari - oli synnynnäinen tulisielu ja räiskyvä persoona jo
silloin kun hän köyhänä kalastajana Galilean järvellä yritti elantoaan
hankkia. Samanlainen luonne kuin toisessa venekunnassa kalastavalla isä
"ukkosenjylinällä", joka nimi merkinnee sitä, että Galilean järven
rannat raikuivat kun isä "ukkosenjylinä" poikineen oli kalassa; ja
kun kaikki ei mennyt oikein hyvin. Siellä kuulivat kunniansa niin keisarit
kuin muutkin satraapit ja valtaherrat ynnä koko maailmankaikkeus. Samoin oli
siis Simonin laita; ja nyt kun Jeesus tarvitsi seuraajikseen todella rohkeita
ja mitään pelkäämättömiä tulisieluja, niin nämä Galilean kalastajat olivat
mitä parhainta ainesta. Toisaalta näillä köyhillä ja koulunkäymättömillä
kalastajilla ei ollut mitään menetettävänä. Ei yhteiskunnallista asemaa, ei
ihmisten mielisuosiota tai maallista mammonaa, joten Simonin ja kumppaneiden
oli helppo vastata myöntävästi Jeesuksen kutsuun tulla hänen seuraajakseen.
Samalla valintaan vaikutti monet yhteiskunnalliset vaikeudet. Elämä Rooman
verisen ikeen alla sekä silloinen kirkollinen tilanne, joka ei ollut
lähelläkään sitä, miten olisi pitänyt olla. Niinpä Simon ja kumppanit
päättivät lähteä Jeesuksen avuksi panemaan asioita oikeaan järjestykseen, vaikka
toisaalta tiesivät senkin, että henkensä kaupalla tässä ollaan reissuun
lähdössä. Kolme ja puoli vuotta Jeesuksen, Pietarin ja kumppaneiden tie kulki
voitosta voittoon. Tänä aikana Pietari näki lukemattomat ihmeet ja
tunnusteot, jotka todistivat, että tässä on enemmän kuin ihminen, tässä on
Jumalan kirkkauden ja valtasuuruuden ilmentymä - taivasten valtakunta - joka
oli tullut ihmisten keskelle. Jo ensimmäisestä ihmeestä, turhaan kalastetun
jälkeen saadusta mahtavasta kalansaaliista, Pietari ymmärsi, että asialla oli
itse Messias, Israelin lohdutus, jonka Pyhät Kirjoitukset olivat luvanneet;
ja jota kansa oli kauan kaivannut. Näiden vuosien aikana Pietari oli nähnyt
lukemattomien spitalisten puhdistuvan, sokeiden saavan näkönsä, monien
rampojen ja halvattujen parantumisen ja jopa kuolleen Lasaruksen tulevan
haudastaan Jeesuksen kutsuhuudon kuultuaan. Ennen kaikkea Pietarin mieltä
nostatti Jeesuksen lupaukset uudesta Israelin valtakunnasta, jossa Pietari
tulisi istumaan yhdellä valtaistuimista ja tuomitsemaan yhtä Israelin
sukukuntaa ja sen Pietari jo nyt suuntaili, että silloin pannaan asiat
järjestykseen. Näin siis aina siihen asti kunnes tuli Getsemanen yö ja
Pietarin henkinen konkurssi. Vielä siinä vaiheessa kun petturi-Juudaksen opastamat ylipappien
lähettiläät tulivat Getsemanen täydenkuun valaisemaan puutarhaan, Pietari oli
täynnä tulta ja tappuraa, varma voitostaan ja miekka kädessä valmiina
taistelemaan Jeesuksen rinnalla vääryyden valtaa vastaan. Pietarin pasmat
menivät kuitenkin sekaisin siinä vaiheessa kun Jeesus käski Pietarin panna
miekkansa tuppeen ja paransi ylipapin palvelijan irronneen korvan. Ja vielä
enemmän Pietarin maailmankuvat oikeuskäsitteet romahtivat temppelin
esipihalla aamuyön tunteina nuotiolla istuessa. Pietari oli yli kolme vuotta luottanut siihen, että Israelin kansalle
oli koittanut uusi aamunkoitto korkeudesta; ja että Jeesus oli se
messiaskuningas, jonka Raamattu oli luvannut; ja joka vapauttaisi Israelin
Rooman ikeen alta parannukseen ja uuteen kukoistukseen aivan kuten oli
tapahtunut Esran ja Nehemian päivinä. Nyt se seikka, että Jeesus oli
vastarintaa tekemättä antautunut, romutti Pietarin aiemmat käsitykset täysin.
Miksi Jeesus ei käyttänyt sitä valtasuuruutta, jota hän oli vuosia käyttänyt
ja vapautunut vangitsijoistaan? Missä on Raamatun lupaukset Israelin
vapautuksesta ja uudesta kukoistuksesta? Missä on Jeesuksen lupauksen
Pietarille tulevasta valtaistuimesta jos Jeesus nyt tuomitaan ja tapetaan?
Siinä nuotiolla istuessaan Pietari ymmärsi senkin, että jos nyt Jeesus
tapetaan, niin myös hänellä tulee olemaan piilopaikoista uupelo. "NÄINKÖ
TÄSSÄ NYT KÄVI? Ja Pietari kiroo raskaasti. Sinä yönä Pietari kielsi kolme kertaa tuntevansa Jeesuksen, mutta
kertaakaan Pietari ei valehdellut. "Minä en tunne sitä miestä", oli
totuus Pietarin suusta. Pietari oli tuntenut voimallisen Jeesuksen, mutta ei
sitä avuttomuuteen alistunutta Jeesusta, jollainen hän nyt oli. Jossain
lauloi kukko ja pian tämän jälkeen Pietarin ohi kuljetettiin verille piesty
ja piikkikruunuin kruunattu Jeesus ja tässä yhteydessä Jeesuksen ja Pietarin
sanattomat, mutta paljonpuhuvat katseet kohtaavat ja Pietari menee
yksinäisyyteen ja itkee katkerasti.
1. Sen jälkeen Jeesus taas ilmestyi opetuslapsilleen Tiberiaan järven
rannalla; ja hän ilmestyi näin: 2. Simon Pietari ja Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, ja Natanael,
joka oli Galilean Kaanasta, ja Sebedeuksen pojat sekä kaksi muuta hänen
opetuslapsistaan olivat yhdessä. 4. Ja kun jo oli aamu, seisoi Jeesus rannalla. Opetuslapset eivät
kuitenkaan tienneet, että se oli Jeesus. 13. Niin Jeesus meni ja otti leivän ja antoi heille, ja samoin kalan. 15. Kun he olivat einehtineet, sanoi Jeesus Simon Pietarille:
"Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin
nämä?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät,
että olet minulle rakas." Hän sanoi hänelle: "Ruoki minun
karitsoitani."
Sinä aamuna ja sillä hiilivalkealla Pietarille kirkastuu monta uutta
asiaa. Ensinnäkään uuden Israelin tulemisessa ei ole kysymys maallisesta
Israelista, vaan hengellisestä Jumalan kansasta, jonka jäseninä ovat kaikki
vanhurskaudessa vaeltavat ihmiset riippumatta ihonväristä, kielestä tai
kansanheimosta. Ikään ja sukupuoleen katsomatta. Toiseksi Jeesuksen
Pietarille antama lupaus, jonka mukaan "tälle kalliolle"
perustetaan Jumalan maanpäällinen valtakunta, eli universaalinen seurakunta -
ecclesia - on edelleen voimassa, ja että Pietarin tehtävänä on vaalia ja
ruokkia Jumalan Taivaallista lammastarhaa, eli Jumalan lapsia kaikkialla
maailmassa. "Ruoki minun lampaitani". Kaikkein eniten Pietaria
lohduttaa kuitenkin se, että temppelin esipihalla tapahtunut Pietarin
romahtaminen ei ollutkaan kaiken loppu vaan täysin uuden tulemisen alkua; ja
ennen kaikkea se, että Jeesus oli antanut temppelin esipihan tapahtumat
hänelle anteeksi. Ja taas kerran Pietari ja kumppanit jättävä venheensä ja
verkkonsa ja lähtevät astumaan mestarinsa askelissa uusin eväin. Kului muutamia viikkoja ja oli juhlat Jerusalemissa ja juhlille oli
kokoontunut väkeä kaikista silloisen Välimeren alueen maista, valtaosaltaan
niitä, jotka olivat joutuneet lähtemään omasta maastaan ja halusivat tulla
juhlille muistamaan Israelin suuruuden aikoja ja kohtaamaan Aabrahamin,
Iisakin ja Jaakobin Jumala. Näillä juhlilla oli myös Pietari kumppaneineen ja
kaveruksille tästä juhlasta muodostui ainutlaatuinen tapahtuma, joka tulisi
mullistamaan koko maailman ja luomaan kansakuntien ja koko ihmiskunnan
historiaan omat voimakkaat piirtonsa. Ennen poislähtöään Jeesus oli luvannut, että apostolit puetaan
voimalla korkeudesta; ja että tämä voima olisi apostolien toiminnan
menestyksen tae. "Ilman minua te ette mitään voi". Eli että. Se
Jumalan voima, jolla Jeesus teki ihmeet ja tunnusteot, tulisi olemaan myös
apostolien ja kaikkien todellisten jumalan palvelijoiden voimana; ja että he
tulisivat tekemään samoja tekoja, jopa suurempiakin, kuin hän oli tehnyt. Nyt
näillä juhlilla kävi outo humaus, kuin väkevä tuulispää, ja kuin tuliset
kielet, ja Galilean oppimattomat kalastajat puhkesivat puhumaan sellaisia
kieliä, joita he eivät ennestään osanneet, ja joille kielille oli myös
kuulijat ja ymmärtäjät kansan seassa. Tästä humauksesta ja näistä tulisista kielistä alkoi Pietarin ja
muiden apostolien toiminnan aika. Sairaat parannettiin, jopa kuolleet
herätettiin ja tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja apostolien toiminnan
kautta. Mutta taas kerran. Aivan kuin Jeesuksen toiminnassa, niin nytkin
ylipapit, kirjanoppineet, fariseukset ynnä muu korkeakirkollinen väki kihisi
kiukusta ja halusi apostolit tappamalla lopullisesti vaientaa
"Nasaretilaisen eksytyksen". Koskapa edes Jeesuksen
ristiinnaulitseminen ei pystynyt tätä villitystä vaientamaan. Niinpä apostoleita
pantiin vankilaan, uhkailtiin ja piestiin, mutta näiden vainotoimien edessä
apostolit eivät alistuneet, niin kuin ei alistunut heidän mestarinsa edes
ristinpuulla. Apostolit tiesivät kenen asialla he olivat ja enemmän tuli
kuunnella heidän taivaallista ylipäällikköä luin ihmistä. Varsinkin, kun
heidän mestarinsa oli nimennyt nämä ihmiset kyykäärmeen sikiöiksi.
Apostolien
tekojen 4 luku 8. Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: "Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat! 9. Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut, 10. niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne. 11. Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut.' muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman." 13. Mutta kun he näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja
havaitsivat heidän olevan koulunkäymättömiä ja oppimattomia miehiä, he ihmettelivät;
ja he tunsivat heidät niiksi, jotka olivat olleet Jeesuksen kanssa. 14. Ja nähdessään parannetun miehen seisovan heidän kanssansa he
eivät voineet mitään vastaan sanoa, "Päättäkää itse, onko oikein Jumalan edessä kuulla teitä enemmän
kuin Jumalaa; 21. Niin he uhkasivat heitä vielä enemmän ja päästivät heidät, koska
eivät kansan tähden keksineet, miten rangaista heitä, sillä kaikki ylistivät
Jumalaa siitä, mitä tapahtunut oli. "Herra, sinä, joka olet tehnyt taivaan ja maan ja meren ja
kaikki, mitä niissä on! 31. Ja kun he olivat rukoilleet, vapisi se paikka, jossa he olivat
koolla, ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja puhuivat Jumalan
sanaa rohkeasti. Apostolien teot 5. luku 12. Ja apostolien kätten kautta tapahtui kansassa monta tunnustekoa
ja ihmettä; ja he olivat kaikki yksimielisesti koolla Salomon
pylväskäytävässä. 19. Mutta yöllä avasi Herran enkeli vankilan ovet ja vei heidät ulos
ja sanoi: 21. Sen kuultuansa he menivät päivän koittaessa pyhäkköön ja
opettivat. Niin saapui ylimmäinen pappi ja ne, jotka olivat hänen
puolellansa, ja he kutsuivat koolle neuvoston ja israelilaisten vanhinten
kokouksen; ja he lähettivät noutamaan heitä vankilasta. "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä. 33. Kun he sen kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he tahtoivat
tappaa heidät. 40. Niin he noudattivat hänen neuvoansa. Ja he kutsuivat apostolit
sisään ja pieksättivät heitä ja kielsivät heitä puhumasta Jeesuksen nimeen ja
päästivät heidät menemään. |
Klikkaa seuraavaan: Paavalista
nykyaikaan