Aretalogian suhtautuminen paranemisihmeisiin.

On totuuden nimessä sanottava, että vuosituhansien saatossa kristinuskon tiimoille on pesiytynyt hyvinkin pimeitä ja sairaita piirteitä. Katolisen kirkon toimesta Euroopassa toteutetuissa noitavainoissa kidutettiin ja tapettiin noin 2 miljoonaa ihmistä Jumalan ja kirkon nimissä. Nyt tämä noitavainojen aika on jättänyt niin syvät jäljet kristilliseen uskoon, että näistä traumoistaan ristinusko tuskin koskaan tulee täysin toipumaan. Esim. niinkin myöhään kuin 1700 luvulla oli käytäntö se, että mikäli joku oppilas oli tavallista lahjakkaampi koulussa niin hänellä epäiltiin olevan noitavoimia käytössään. Näin kristinuskosta, jonka olisi pitänyt johtaa ihmiskunta henkisen kehityksen ja humanismin tielle, tuli ihmisen henkisen kehityksen suurin este.

Ja täysin samoin on tänäkin aikana. Kaikki, mikä vähänkin poikkeaa perinteisestä ja totutusta nostattaa valtavat vastareaktiot uskovien keskuudessa. Siis juuri mitään uutta ei voi kristinuskon keskuuteen tuoda. Kaikki on saatanasta, kaikki on okkultismia, varsinkin jos tämä esiintyy jonkun "ainoan oikean uskon" tyyssijan ulkopuolella. Sen sijaan miltei mitä tahansa hyväksytään "Jumalan ihmeeksi" silloin kun sillä voidaan markkinoida jotain "ainoaa oikeaa uskoa". Kuvitellaanpa tilanne, että joku "ainoan oikean uskon" edustaja kävelisi vaikka veden päällä, niin heille se olisi valtava Jumalan ihme ja todiste heidän "ainoasta oikeasta uskostaan". Mutta annahan olla jos siellä vedenpäällä kävelisi jonkun muun suunnan uskovainen, niin näille "ainoille oikeille" tämä kävelijä olisi itse saatana. Tämä pitkälle karrikoitu esimerkki kuvaa juuri nykyajan kristillisyyttä kaikessa pimeydessään ja sairaalloisuudessaan.

Sairaiden parantaminen on ollut yksi houkuttavampia ja tavoitelluimpia ihmetekoja, varsinkin kun Jeesus ja apostolit paransivat sairaita.
    Nyt tähänkin ihmetekojen alueeseen liittyy monet kielteiset ja vääristyneet käsitykset ja juuri näiden vääristymien takia sairaiden paranemisia tapahtuu kristillisyydessämme äärimmäisen harvoin. Rukoillaan mahtipontisesti paljonkin sairaiden puolesta, mutta tulokset ovat erittäin vähäiset. Miksi näin?

Hyvin yleisenä piirteenä monissakin uskonsuunnissa on se oppi, että Jumala parantaa tai Jeesus parantaa. Nyt rukoillaan ja rukoillaan ja odotetaan ihmettä jostain taivaan avaruuksista. ja kuitenkaan ei mitään tapahdu. Sairas jää paranematta tai kuolee ja tämä selitetään Jumalan tahdoksi. Samalla kieltäydytään kaikista muista terapiamuodoista ja leimataan ne, lääketiedettä lukuunottamatta, saatanasta peräisin olevaksi ja näillä pimeillä ennakkoasenteilla ihmiseltä evätään apu silloinkin kun apu olisi esim. suggestoterapian kautta saatavissa.

Nyt nämä pimeät ja kieroutuneet ennakkoasenteet asettavat jokaisen Jumalan totuutta ja lähimmäisiään rakastavan sen tilanteen eteen, että on otettava selkeä kanta kristinuskoon, kristillisyyteemme ja sairaiden paranemiseen liittyvissä kysymyksissä.
    Olen lähtenyt siitä ajatuksesta, että Jumala on rakkaus ja Jumalan tahto on pääsääntöisesti terveys. Nyt kaikki ne toimenpiteet, joilla ihmisten terveyttä ja henkistä hyvinvointia edistetään, on Jumalan tahdon mukaista ja meidän velvollisuutemme on auttaa lähimmäisiämme tässä asiassa riippumatta siitä, ovatko he, tai tulevatko he uskoon tai eivät. Ihmisten terveys tai henkiset hätätilat eivät koskaan saa olla kaupankäynnin väline, joita hyväksikäyttäen ihmisiä pyritään käännyttämään tiettyyn herätysliikkeeseen. Jeesus paransi kaikkinaisia sairauksia eikä koskaan jäänyt odottamaan, tuleeko joku kiittämään tai ei. Sama periaate pitää myös meillä olla. Ihmisten on saatava se apu mitä itsekukin tarvitsee ja sieltä, mistä apu on löydettävissä. Jos joku ei usko rukouksen voimaan, niin tämän puolesta on turhaa rukoilla. Tarjotaan hänelle suggestoterapiaa tai muita hoitomuotoja. Tärkeintä on se, että ihminen saa todellisen avun omiin tarpeisiinsa eikä se, että hänestä saataisiin jäsen johonkin herätysliikkeeseen.